...
Kasper Kangas ja Akaa Futsal jatkosopimukseen
Akaa Futsal solmi kahden vuoden jatkosopimuksen maalivahti Kasper Kankaan kanssa. 20-vuotias Kangas on kuulunut pitkään myös Suomen futsalmaajoukkueen runkomiehistöön.
Kevääseen 2022 kestävä uusi sopimus sisältää ulkomaan siirtopykälän, mutta on silti mieleen Akaa Futsalin hallituksen puheenjohtajalle Tero Kivistölle.
– Jatkosopimus Kasperin kanssa on seuralle ja koko Akaan futsalille äärimmäisen hieno asia. Maajoukkuetason maalivahdin sitouttaminen Akaaseen myös tuleviksi kausiksi on kivijalka, jonka varaan pystymme rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen taistelemaan sarjan kärkisijoista.
Seurajohdossa uskotaan nuoren Kankaan ottavan jatkossa entistä isompaa roolia niin seurajoukkueessa kun myös Suomen paidassa.
– Kasper tulee näyttelemään isoa roolia joukkueessa ja näen hänessä vielä paljon kehittymisen varaa maalivahdiksi, joka murtautuu väistämättä myös maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon yhä useammin. Futsalmaalivahtina Kasper on ulottuva, hyvä peittämään laukauksia sekä pelaamaan jalalla. Näihin oikeastaan futsalmaalivahdin perusominaisuuksiin yhdistettynä hyvä henkinen kantti sekä hyvän joukkuepelaajan asenne ovat juuri niitä ominaisuuksia, mitä joukkue tarvitsee myös tulevilla kausilla.
Kasper Kangas ja Akaa Futsal jatkavat yhdessä eteenpäin (kuva: Juuso Koro)
Nettitoimitus nappasi piinapenkkiin kaikissa tämän kauden 13 liigaottelussa kokoonpanossa esiintyneen Kankaan.
Puolitoista vuotta takana Akaa Futsalissa, kuinka olet viihtynyt?
– No hyvinhän tässä on viihdytty. Hauskoja ukkoja seurassa mukana, niin taustoissa kuin pelaajissakin ja etenkin huollossa!
Millä mielin katsot tulevia vuosia henkilökohtaisten tai joukkueen tavoitteiden osalta?
– Tulevien vuosien tavoitteet ovat melko ilmiselvät. Henkilökohtaisella puolella tavoite on pelata viikonlopusta viikonloppuun korkealla tasolla. Muutaman maalinkin vois välillä tehdä. Joukkueen tavoitteet ovat toki ensinnäkin nyt kuluvan kauden playoff-menestyksessä, eli suomen mestaruuden voitto. Kun sen ensimmäisen voittaa, niin siitä olisi hyvä lähteä rakentamaan useamman vuoden dynastiaa. Toki omissa haaveissa on myös europelit tulevaisuudessa.
Minkälaisen arvosanan ja miksi annat joukkueelle alkukauden osalta?
– Annetaan arvosanaksi 8. Vaikka 12 voittoon 13 pelistä on pakko olla tyytyväinen, niin peli tulosten takana ei aina miellytä. Parantamista on niin puolustus- kuin hyökkäyspäähänkin. Vaikka yleisö viihtyykin hyvin lukemin 8-7 päättyvässä pelissä, niin näin paljon maaleja ei saisi mennä omiin. Liikaa tulee virheitä koko joukkueelle.
Vieläkö joukkueella löytyy varaa parantaa kevätkaudella?
– Pakko se on parantaa, jos kevään peleissä aikoo pärjätä. Se nähtiin ennen joulua KaDya vastaan, kun pelistä puuttuu tarvittava focus ja tappamisen meininki niin turpaan tulee. Aika paljon pelissä ratkaisee pienet detailit ja niitä meidän tulee hioa.