...
Akaa Futsal nappasi välieräpaikan kotihallissa
Akaa kohtasi lauantaina toisessa puolivälieräottelussaan GFT:n kotiottelussa monitoimihallilla. Tiukasta pelistä huolimatta pääsi kotijoukkue toisella puoliskolla karkaamaan isoon johtoon. Akaa voitti pelin lopulta 7-2 (4-2), edeten näin välieriin ja neljän parhaan joukkoon.
Vierasjoukkue ei säästellyt alussa, vaan lähti heti prässäämään energisesti. Tämä tuotti nopeasti hedelmää, sillä vierasjoukkue livahti maalin johtoon ennen kuin ottelua oli kulunut edes minuutti. Myös Akaan peli heräili päästetyn maalin jälkeen ja tempo pysyi kovana. Ajassa 6:57 Markus Rautiainen pääsi syöttämään Jovan Stankovicille, joka sai jalkansa vapaaksi ja ampui tasoitusosuman. Maalin jälkeen Akaa pääsi vauhtiin, ja vain muutaman minuutin päästä kapteeni Jussi Nyström sijoitti tarkasti pallon verkkoon. Maalinteko ei loppunut vielä siihenkään, ja Stankovic sai viimeisteltyä ottelun toisen osumansa ajassa 8:57.
3-1 -lukemista huolimatta pysyi peli jännittävänä. Akaalla oli vaikeuksia päästä kunnolla omasta päädystä, ja GFT rauhoitti peliään saatuaan viidennen rikkeen. Kuudeskin rike saatiin ajassa 16:39 ja Nyström pääsi yrittämään maalia kymmenestä metristä. Akaan kapteeni ei näitä mahdollisuuksia runkosarjassa juurikaan jättänyt käyttämättä, eikä tänäänkään tullut poikkeusta. GFT pääsi kuitenkin antamaan pian takaisin rangaistuslaukauksella, ja kavensi lukemiksi 4-2. Akaa oli loppujakson hienoisissa vaikeuksissa, mutta sai pidettyä kiinni kahden maalin johdosta ensimmäisen puoliskon loppuun asti.
Toisella puoliskollakaan ei tarvinnut maalia kauaa odotella, kun Nyström sai täyteen hattutemppunsa ajassa 20:46. Akaa pääsi muutaman minuutin päästä jälleen tekemään kulmapotkusta maalin Rautiaisen vedosta. GFT ei kuitenkaan lannistunut 6-2 -tilanteesta, ja otti jo toisen puoliskon puolessa välissä viidennen kenttäpelaajan. Kotijoukkueen parhaana pelaajanakin tänään palkittu Nyström pääsi kuitenkin tästäkin rankaisemaan, ja laukoi ajassa 34:26 jo Akaan seitsemännen maalin. Tilanne oli kotijoukkueen hyväksi jo 7-2, ja viimeistään tässä vaiheessa alkoi välieräpaikka näyttää varmalta. Vierasjoukkue ei enää saanut palloa loistavasti maalia vartioineen Kasper Kankaan ohi, ja Akaa pääsi näin ensimmäisenä joukkueena etenemään kohti välieriä.
Kuten aina, saatiin kotihallissa GFT:tä vastaan aikaan tulinen ja tunteikas kamppailu. Koko kotijoukkueen ja etenkin kapteeni Nyströmin erinomainen peli toi Akaalle puolivälierien toisen voiton, ja täten myös välieräpaikan. Hyvästä pelistä voi luottavaisin mielin lähteä kohti välieriä, joissa vastaan asettuu kivikova runkosarjan voittaja FC Kemi. Ottelusarja käynnistyy ensi viikonloppuna Akaassa, ja se pelataan loppuun seuraavana viikonloppuna Kemissä.
Akaa Futsal-GFT 7-2 (4-2)
00:48 0-1 Lasse Saari (Panu Autio)
06:57 1-1 Jovan Stankovic (Markus Rautiainen)
08:46 2-1 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
08:58 3-1 Jovan Stankovic
16:39 4-1 Jussi Nyström 10m rp
17:19 4-2 Antti Arvola 6m rp
20:46 5-2 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
22:35 6-2 Markus Rautiainen (Jovan Stankovic)
34:26 7-2 Jussi Nyström
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv,k
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 0+1
Jussi Nyström 4+0, pp
Jovan Stankovic 2+1
Markus Rautiainen 1+1
Juhana Jyrkiäinen, k
Aleksi Pirttijoki
Petri Grönholm 0+1
Kim Lingman
Välieräpaikka voiton päässä
(kuva: Siiri Perälä)
Akaa Futsal nappasi viime sunnuntaina arvokkaan vierasvoiton Espoosta, jonka johdosta puolivälieräsarja on katkolla lauantaina kotikentällä.
Ennakkoon GFT oli Akaa Futsalille paha vastus puolivälieriin, sillä espoolaiset olivat voittaneet molemmat joukkueiden keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa. Sunnuntaina Espoossa nähtiin kuitenkin nälkäinen Leijonalauma, joka haki ansaitusti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan lukemin 2-3 (0-1).
Sunnuntaina peräti 1+1 tehot iskenyt maalivahti Kasper Kangas oli erittäin tyytyväinen vierasvoittoon.
– Tottakai lähdetään katkaisemaan sarja heti lauantaina ja mikä parempaa niin kotikentällä! Tämän kauden playoffeissa on nähty, että ensimmäinen peli runkosarjassa huonommin sijoittuneelle on tuonut pientä etua. Onneksi me saimme homman klaarattua Espoon Opinmäessä, mikä ei ole ollut helpoin areena pelata meille. Mielestäni pelasimme Espoossa suhteellisen ehjän 40-minuuttisen ja maalipaikkoja saimme luotua runsaasti.
Kangas uskoo omaan joukkueensa myös lauantain ottelussa.
– Huomenna pieni napsu tarkkuutta viimeistelyyn ja tiukka kurinalaisuus puolustamiseen, niin voitto jää varmasti Akaaseen! Meidän pienempi kotikenttä tekee varmasti molempien joukkueiden prässäämisestä hieman vaarallisempaa ja se tuo myös mahdollisuuksia ehkä parempiin maalipaikkoihin. Varsinkin erikoistilanteista meidän täytyy onnistua. GFT tulee varmasti ärsytettynä lujaa päälle, mutta luotan täysin että jatkamme välieriin, Kangas kuittaa loppuun.
Kaikki puolivälierät näkyvät suorina lähetyksinä SolidSport-palvelussa.
Ottelun käsiohjelma ladattavissa täällä.
Akaa Futsal aloittaa pudotuspelit Espoosta
Futsal-Liigan puolivälierät käynnistyvät tulevana viikonloppuna. Akaa Futsalin neljäs sija runkosarjassa tarkoittaa kotietua ensimmäiseen vaiheeseen, mutta poikkeuksellisesti tänä keväänä tuo etu tarkoittaa aloitusta vieraskentällä. GFT isännöi leijonapaitoja sunnuntain avausottelussa Espoon Opinmäessä.
Välieräpaikka irtoaa kahdella voitolla. Ensi viikon lauantain toinen ottelu pelataan Akaassa, ja kotietu tulee esiin siten, että mahdollinen kolmas ottelu pelataan myös Akaassa ensi viikon sunnuntaina.
GFT on ollut tällä kaudella hankala vastus Akaa Futsalille. Espoolaiset voittivat runkosarjassa molemmat kohtaamiset – syksyllä jatkoajan jälkeen Espoossa, ja tammikuussa selvin 1-4 -lukemin Toijalan Monitoimihallilla. Akaa Futsalin pelaajistosta Kim Lingman ei kuitenkaan pelkää Panu Aution tähdittämää espoolaisryhmää.
– Meillä on hyvä parin kuukauden jakso takana, ja jatkamalla hyvää omaa peliä, välieräpaikka on otettavissa. Mutta tietysti se vaatii huippuonnistumista, sillä vastustaja on kokenut ja vaarallinen, Lingman kertoo.
Akaa Futsal lähtee pudotuspeleihin terveenä – poissa on vain pitkäaikaispotilas Amel Rastoder, jonka kausi päättyi jo helmikuun alkupuolella Jyväskylässä pelatussa ottelussa ikävään alaraajavammaan.
Joukkueen keskittymistä pudotuspelihin on häirinnyt hiukan maajoukkuetauko, mutta tämä on toki pieni uhraus hienosta menestyksestä. Suomi kaatoi tiistaina Belgian ja eteni näin historiallisesti EM-kisoihin. Ratkaisuottelussa Juhana Jyrkiäinen iski hienon maalinkin. Maajoukkueen mukana olivat myös maalivahti Kasper Kangas, sekä kenttäpelaajista Jussi Nyström ja Petri Grönholm.
Kaikki puolivälierät näkyvät suorina lähetyksinä SolidSport-palvelussa – hanki nyt kuukausikortti, niin tuet samalla Akaa Futsalia!
Puolivälierien aikataulu selvillä
Akaa Futsal kohtaa GFT:n Futsal-Liigan puolivälierissä.
Ottelusarjan tarkka ohjelma on nyt varmistunut:
Su 18.4. klo 16 GFT – Akaa Futsal
La 24.4. klo 16 Akaa Futsal – GFT
Tarvittaessa:
(Su 25.4. klo 16 Akaa Futsal – GFT)
Välieriin kahdella voitolla. Ottelut lähetetään suorana lähetyksenä SolidSport-palvelussa.
Vaikeista ennakkoasetelmista vaikea kamppailu
Akaa Futsal hävisi tärkeän kamppailun, kun GFT haki täydet kolme pistettä Monitoimihallilta 1-4 (1-1) -lukemin.
Akaa Futsalilla oli mahdollisuus nousta Miesten Futsal-Liigassa neljänneksi, kun espoolainen GFT saapui Monitoimihallille vain kaksi pistettä akaalaisia edellä. Panos oli siis vuoden ensimmäisessä ottelussa suuri, mutta ennakkoasetelmat olivat kotijoukkueen kannalta vaikeat Dusan Milojevicin, Jussi Nyströmin ja Amel Rastoderin ollessa sivussa kamppailusta.
Avausjakson alun tempo oli korkea, mutta ottelun rytmi tasaantui kuitenkin nopeasti, ja GFT otti pallonhallinnan itselleen. Pallonhallinnan seurauksena espoolaiset pääsivät ainakin näennäisesti pelin päälle, mutta vierasjoukkueen maalintekoyritykset lähtivät usein maalinteon kannalta huonoilta alueilta. Kotijoukkue puolusti tiiviisti ja kurinalaisesti muodossaan maalivahti Kasper Kankaan torjuessa vastustajan läpi päässeet maalintekoyritykset.
Ajassa 10:51 syntyi Akaa Futsalin ainoa maali, jolla joukkue siirtyi 1-0 -johtoon. Jovan Stankovic syötti ylivoimahyökkäyksessä pallon takatolpalle, josta kotijoukkueen Tatu Ahosen sekä vierasjoukkueen Panu Aution kaksinkamppailun seurauksena pallo päätyi GFT:n maaliverkkoon. Akaalaiset saivat maalista lisävirtaa ja pelin parhaat hetkensä, mutta GFT tasoitti juuri ennen tauolle siirtymistä. Niko Stenholmin osuma syntyi tarkalla laukauksella Aution jalkapohjajätön jälkeen.
Toisella puoliajalla GFT:n aktiivinen korkea prässi alkoi tuottamaan tulosta. Akaa Futsal joutui purkamaan palloa useasti, ja paineen alla annetut pitkät syötöt epäonnistuivat jatkuvasti. Ottelu siirtyi GFT:n selvään hallintaan, ja Antti Arvolan mainion esityön jälkeen Stenholm iski päivän toisensa tolpan juuresta. Vierasjoukkue katkaisi akaalaisten selkärangan Tom Korolaisen taisteltua 1-3 -maalin nimenomaan hyvän prässin ansiosta. Lopussa GFT iski vielä neljännen osuman ja näin päätöslukemiksi merkattiin 1-4.
– Hyvin oltiin mukana pelissä ja fiksummilla pelitilannevalinnoilla olisi ollut mahdollisuudet pisteisiinkin. GFT oli kuitenkin näissä perusjutuissa tänään parempi ja ansaitsi kyllä voittonsa, Akaa Futsalin Markus Rautiainen myönsi rehdisti pelin jälkeen.
Akaa Futsal kääntää katseensa eteenpäin kohti ensi lauantaita, jolloin Monitoimihallille saapuu Someron Voima. Ottelu on oiva mahdollisuus ponnistaa takaisin voittojen tielle, mutta myös sarjataulukossa ylöspäin, sillä SoVo majailee tällä hetkellä taulukossa viidentenä tasapisteissä kuudenneksi tippuneen Akaa Futsalin kanssa.
Akaa Futsal-GFT 1-4 (1-1)
10:51 1-0 GFT om.
19:49 1-1 Niko Stenholm (Panu Autio)
24:58 1-2 Niko Stenholm (Antti Arvola)
36:38 1-3 Tom Korolainen
39:16 1-4 Jerry Sipilä (Antti Arvola)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Juho Laine mv)
Petri Grönholm, pp
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen
Kim Lingman, k
Tatu Ahonen, k
Juhana Jyrkiäinen
Aleksi Pirttijoki
Valtteri Wähä-Verkkomäki