...
Kauden avaustappio Turusta
Akaa Futsal tuskaili maalinteon tehokkuuden kanssa, ja tasaisessa ottelussa terävämmin viimeistellyt TPK nappasi sarjapisteet Turun lauantai-illassa lukemin 5-2 (1-1).
Ottelun avausminuutit olivat Akaa Futsalilta vahvoja. Muutaman maukkaan maalipaikan ohessa pallo saatiin kerran myös maaliin asti, kun Tero Intala vapautti Enderson Suarezin maalintekoon ajassa 4:52.
Vähitellen avausjakson aikana peli kuitenkin tasoittui, ja myös TPK alkoi saamaan omaa hyökkäyspeliään käyntiin. Tasaisella, vauhdikkaalla ja intensiivisellä jaksolla nähtiin lopulta turkulaistasoitus ajassa 16:46.
Toisella jaksolla tasainen kenttäpeli jatkui, Akaan pitäessä toki palloa enemmän hallussaan mutta hyvistäkään paikoista ei saatu teräviä viimeistely-yrityksiä aikaiseksi. Maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä, mutta tolppien väliin sen sai lopulta TPK, joka siirtyi 2-1 -johtoasemaan ajassa 25:42. Kotijoukkue sai maalistaan lisää virtaa, kun taas Akaa Futsal ei kovasta taistelusta huolimatta löytänyt millään rentoutta hyökkäyspeliinsä, vaan törmäsi toistuvasti TPK:n tiiviiseen puolustukseen.

Lopulta TPK siirtyi jo 3-1 -johtoon, ennen kuin Tero Intala kavensi rangaistuspotkusta. Loppukiri jäi kuitenkin suutariksi. Kun TPK iski pallon vielä kahdesti tyhjään Akaa-maaliin, kirjattiin loppulukemiksi turkulaisten 5-2 -voitto.
Akaan päävalmentaja Jussi Nyström näki joukkueensa suurimman ongelman hyökkäyspelissä.
– Oli ehkäpä rankka viikko alla ja se näkyi väsymyksenä kentällä etenkin päätöksenteossa, viimeistely oli aika heikkoa ja oli tälle kaudelle jo ties monesko kerta kun tehtiin vastustajan veskarista man of the match.
Akaa koki näin kauden ensimmäisen tappionsa, mutta päätä ei ole syytä laittaa pensaaseen. Päinvastoin, marraskuu tuo mahtavia kärkikamppailuja Akaa Areenalle, kun vastaan asettuvat AS Moon, SoVo ja Mad Max, ja joulukuussa vielä FC Kemi.
– Tämä oli hyvä herätys meille. Maajoukkuetauko hieman taas muovaa arkea, mutta sitten pelataankin reilu kuukausi vain kotona, voidaan rakentaa tutussa ympäristössä pidempi pätkä, Nyström suuntasi katseita tulevaan kotiputkeen.
Futsal-Liiga jatkuu siis Akaan osalta neljällä kotiottelulla peräkkäin. Niistä ensimmäinen pelataan lauantaina 14.11., kun Akaaseen vieraaksi saapuu kauden hienosti aloittanut sarjanousija, raahelainen AS Moon. Kyseessä on ilmaisottelu, jonka sisäänpääsyn kaikille mahdollistaa LC Toijala/Akaa. Sitä ennen Suomen futsalmaajoukkue pelaa MM-karsintojen kotiottelun Pohjois-Makedoniaa vastaan Vantaalla tiistaina 10.11.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsal jatkaa voittoputkessa – kolmas nollapeli peräkkäin!
Miesten Futsal-Liigassa Akaa Futsal matkusti sunnuntai-iltana Loimaalle, jossa sarjanousija Alastaron Urheilijat isännöi liigaviikon viimeistä ottelua. Akaa ei jättänyt isäntäjoukkueelle lopulta mitään mahdollisuuksia taistella pisteistä. Se nappasi voiton mukaansa Etelä-Pirkanmaalle hurjin loppulukemin 0-11 (0-5).
Kuvat: Juuso Koro sekä Ari Vuorela (pääkuva).
Heti avausjakson alku antoi osviittaa ottelun yllätyksettömästä käsikirjoituksesta. Akaa Futsal piti pallonhallinnan suvereenisti itselleen, ja AU:n hyökkäykset olivat hajanaisia vastahyökkäyksiä. Niistä kotijoukkue tosin rakenteli taitavasti muutaman maukkaan maalipaikankin, mutta Akaan maalinsuulla Antti Koivumäki ei ollut yllätettävissä. Koivumäki pelasikin lopulta jo kolmannen peräkkäisen nollapelinsä, mikä on Suomen pääsarjatasolla vähintäänkin harvinaisuus.
Akaalle ilonaiheita ottelussa toi paitsi nollapeli ja tiivis puolustaminen, myös tehokas hyökkääminen. Vaikka avausminuuteilla saatiinkin vielä hukattua muutama hieno maalipaikka, oli Loimaan sunnuntai-ilta vierasjoukkueelle lopulta erinomainen onnistuminen viimeistelyn suhteen. Pallonhallinta tuotti tasaiseen tahtiin vaarallisia maalipaikkoja.

Tahtipuikkoa heilutteli erityisesti pelin parhaaksi valittu Tero Intala joka iski peräti viisi maalia ja syötti yhden. Häntä säesti Enderson Suarez tehoillaan 3+2, Aaro Paappanen kolmella syötöllään, ja Niklas Kurvinen kahdella syötöllä. Myös Leevi-Eelis Lindberg sekä Niilo Valjakka osuivat tolppien väliin.
Akaa Futsalin päävalmentaja Jussi Nyström oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa otteisiin.
– Oli hyvä peli meiltä. Nyt myös tehokkuutta löytyi, ja toivottavasti se tuo itseluottamusta viimeistelyyn jatkoonkin. Tavoitteena on lisäksi tietysti jatkaa oman pään nollaputkea jatkossakin, vaikka vastus vähitellen koveneekin, Nyström ennakoi jo tulevaa.
Akaa Futsalin liigakausi jatkuu ensi lauantaina aina vaikealla vierasottelulla Turun Pallokerhoa vastaan. Sen jälkeen marraskuussa edessä on kolme kovaa kotiottelua, kun kaikki muut kärkijoukkueet vierailevat Akaassa: raahelainen AS Moon, Someron Voima, sekä Valkeakosken Mad Max tarjoavat akaalaisyleisölle erityisen maukkaan marraskuun. Kotiotteluiden sarja alkaa lauantaina 14.11. ilmaisottelulla kauden yllättäjää AS Moonia vastaan.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Niukka kotivoitto tiukasta Pirkanmaan derbystä
Miesten Futsal-Liiga jäi lauantaina kahden viikon maajoukkuetauolle. Akaa Futsal pääsee tauolle allaan viisi voittoa. Näistä viimeisimmässä VehU kaatui lauantaina Akaa Areenalla lukemin 2-0 (0-0).
Kuvat Juuso Koro / @juusokuvaa
Lauantai-iltapäivä tarjoili lähes 350-päiselle yleisölle varsin jännittävän ja tasaisen ottelun. Akaa Futsal oli toki pallonhallinnassa niskanpäällä, mutta VehU puolusti jämäkästi ja tiiviisti. Toisaalta kotijoukkueen prässi ei antanut VehU:lle juurikaan mahdollisuuksia hyökätä pitkiä hyökkäyksiä, vaan vieraat joutuivat purkamaan prässiä pitkillä purkupalloilla.

Jo pelin ensiminuuteilla Akaa kolisutteli tolppia useampaan otteeseen. Avausjakson edetessä VehUkin sai paremmin otetta pelistä. Akaan maalinsuulla Antti Koivumäki piti kuitenkin huolen, että myöskään vierasjoukkue ei maalintekoon päässyt. Ei edes kymmenen metrin vapaapotkupisteeltä, josta VehU pääsi yrittämään johtomaalia Akaan ajauduttua rikevaikeuksiin jakson loppupuolella.
Toisella jaksolla ottelun juoni pysyi pitkälti samana. Akaa pelasi pitkiä hyökkäyksiä, VehU taas selvästi lyhyempiä. Akaa sai pallon jälleen useamman kerran tolppiin, kunnes Tuomas Pulkkinen puki sankarinviitan päälleen ja ujutti 1-0 -osuman ajassa 33:13 Enderson Suarezin esityöstä.
Johtasemassakin Akaan peli pysyi kiitettävän jämäkkänä, eikä se antanut VehU:lle käytännössä enää lainkaan eväitä takaa-ajoon. Lopulta vahva peli ja pallonhallinta toi myös toisen maalin: Tero Intala laukoi ensin, ja Samuel Vuohtoniemi niittasi irtopallon alanurkkaan ja samalla koko pelin käytännössä pakettiin.
Akaa Futsalille näin vähintäänkin ansaittu 2-0 (0-0)-voitto. Siinä missä joukkue on tuskaillut hiukan maalinteon kanssa, ilonaiheita valmennukselle aiheuttaa puolestaan tiivistynyt puolustuspeli. Viimeiseen neljään peliin joukkueen verkkoon tehty yhteensä vain kaksi maalia.

Loppukesän loukkaantumisestaan vähitellen yhä parempaan pelikuntoon toipuva Niilo Valjakka kellotti lauantaina jo hyvät minuutit.
– Mukava oli kohdata vanha seura. Tänään tehtiin osittain itsekin kaverin maalivahdista hyvä. Jatkossa tarvitaan viimeistelyyn lisää tehokkuutta ja pelaamiseen hiukan rauhallisuutta, niin hyvä tulee, Valjakka pohti taiston tauottua.
Futsal-Liiga jäi lauantaina siis kahden viikon maajoukkuetauolle. Maajoukkue matkustaa Portugaliin, jossa se valmistautuu tiistaina 20.10. pelattavaan MM-karsintojen avausotteluun Espanja-Suomi. Akaasta maajoukkueen matkaan lähtevät Antti Koivumäki, Tuomas Pulkkinen, Matin Ahmadi, Niklas Kurvinen, Samuel Vuohtoniemi sekä Aaro Paappanen.
Akaa Futsalin liigakausi jatkuu kahdella vierasottelulla. Sunnuntaina 25.10. kohdataan AU ja lauantaina 31.10. TPK. Kotikentälle palataan lauantaina 14.11., jolloin Lions Club Toijala/Akaa mahdollistaa kaikille futsalin ystäville ilmaisen sisäänpääsyn otteluun.
VehU-ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsal jyräsi Kemin kumoon
Miesten Futsal-Liiga jatkui Akaa Futsalin osalta vierasottelulla FC Kemiä vastaan. Tappiollisesti kauden aloittanut Kemi ei onnistunut horjuttamaan akaalaisia, vaan sarjapisteet matkasivat Etelä-Pirkanmaalle vakuuttavasti lukemin 0-6 (0-4).
Kuvat: Ari Vuorela
Jo avausjakson alkuminuutit näyttivät, mitä tuleman pitää. Akaa otti pallonhallinnan täysin itselleen, eikä Kemi päässyt pitämään palloa juuri lainkaan hyökkäyspäässä. Vauhdikkaassa pelissä myös Kemi sai avausjaksolla muutamia vaarallisia vastahyökkäyksiä. Akaan maalinsuulla Antti Koivumäki ei kuitenkaan ollut tänään yllätettävissä.

@vuorela
Toisessa päässä kenttää verkko heilui. Ensin Enderson Suarez löysi hyvän nousunsa jälkeen Aaro Paappasen maalin edestä: 0-1. Muutama minuuttia tästä, ja Matin Ahmadin syötön jälkeen Paappanen haastoi keskelle, ja laukoi tarkasti Akaan jo kahden maalin karkumatkalle. Kauden ensimmmäisen liigapelinsä pelannut Tero Intala sai namutella 0-3 -maalin Niklas Kurvisen näyttävästä esityöstä, ja taukolukemat 0-4 iski Paappasen syötöstä taidokkaalla laukauksellaan kauden avausosumallaan Tuomas Pulkkinen.
Toisella jaksolla vierasjoukkue piti ottelun edelleen tiukasti hallinnassaan. Akaa hyökkäsi fiksusti, eikä Kemikään päässyt enää juurikaan vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Näennäisesti hiukan tasaisemmalla jaksolla Akaa piti langat tiukasti käsissään, eikä Kemi päässyt käynnistämään takaa-ajoaan lainkaan.
Akaa osui vielä kahdesti viiden viimeisen peliminuutin aikana. Ensin sinipaitojen pelin parhaaksi valittu Tero Intala iski Tuomas Pulkkisen syötöstä pallon verkkoon, ja päätöslukemat 0-6 laukoi hattutempun täydentänyt Aaro Paappanen.

@vuorela
Pre-seasonin lopussa loukkaantunut Paappanen on löytänyt kuntouduttuaan tehokkaan vireen.
– Oltiin kaikilla osa-alueilla tänään parempia. Avausjaksolla annettiin vähän liikaa vastahyökkäyksiä kaverille, mutta kohtalaisen ehjä peli meiltä. Peli kehittyy viikko viikolta parempaan suuntaan, joten hyvillä mielin eteenpäin.
Akaa Futsalin liigakausi jatkuu ensi lauantaina kotihallissa. Tamperelainen Vehmaisten Urheilijat saapuu silloin vieraaksi Akaa Areenalle klo 14 alkavaan otteluun.

Voittoputki jatkui kotihallissa – Riemu kaatui selvin lukemin
Akaa Futsal pääsi lauantaina kahden vierasottelun jälkeen avaamaan liigakauden myös kotihallissaan. Vastassa ollut jyväskyläläinen Liikunnan Riemu oli alakynnessä ja joutui toteamaan Akaan paremmaksi maalein 4-1 (2-1).
Kuvat: Joonas Leppänen / @valokuvausjoonasleppanen
Selkeänä suosikkina peliin lähtenyt Akaa ottikin pelin haltuunsa heti avausminuuteista lähtien. Minuutin pelin jälkeen Enderson Suarez tykitti jo tolppaan, ja siitä tulikin päivän teema: Akaa osui lauantaina tolppiin peräti kymmenkunta kertaa.

Myös verkkoon asti palloa saatiin. Akaa osui nopeaan tahtiin kahdesti pelin 14. minuutilla hyvän prässipelin jälkeen. Maaleista vastasivat tutut nimet: Niklas Kurvinen sekä Leevi-Eelis Lindberg ovat osuneet kauden kaikissa liigapeleissä, ja niin osuivat nytkin. Tauolle lähdettiin kuitenkin tiukassa 2-1 -tilanteessa, kun melko vähän jakson aikana hyökkäämään päässyt Riemu yllätti Akaan kertaalleen kulmapotkusta.
Toisella jaksolla pelin iso kuva ei juurikaan muuttunut. Riemu keskittyi puolustamiseen, Akaa taas pallonhallintaan ja tolppien kilistelyyn. Kotijoukkue sai pallon kuitenkin jakson alkupuolella kahdesti myös maaliin, mikä tylsytti Riemun ajatukset loppukiristä lopullisesti.
Ensin Samuel Vuohtoniemi jatkoi oivaa alkukauttaan ampumalla omasta reboundistaan 3-1. Ajassa 26:10 nähtiin pelin viimeinen maali, kun Vuohtoniemi syötti Aaro Paappasen viimeistelemään ensimmäisen liigamaalinsa Akaa-paidassa. Kotijoukkueen maalinsuulla Antti Koivumäki pääsi ottelussa melko helpolla, ja kun myöskään Akaa ei saanut enää riittävän vaarallisia maalipaikkoja aikaiseksi, kirjattiin ottelun loppulukemiksi 4-1.

Tehokasta alkukautta pelaava Niklas Kurvinen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.
– Ihan hyvät fiilikset pelistä. Aika lailla sellainen matsi oli, mitä odotettiinkin. Vastustaja pelasi aika simppelisti ja meidän tavoite oli pitää tempo korkealla. Ihan ok onnistuttiin, toki aina parannettavaakin jää mutta kolme pistettä oli tärkeintä.
Kurvinen löysi seuraavaan peliin selkeän parannuskohteen.
– Prässin alta täytyy päästä paremmin pois. Liikaa jäätiin hieromaan joissakin kohtaa ja kasvot oli kohti omaa maalia, kun olisi jo pitänyt mennä ylöspäin.
Prässinpurkua testataan seuraavaksi ensi sunnuntaina, jolloin Akaan karavaani matkaa kohti pohjoista. Viime vuosien tuttu kilpakumppani FC Kemi isännöi silloin akaalaisia Kemissä. Kotihalliin palataan jälleen kahden viikon päästä, kun vastassa on tamperelainen VehU kauden ensimmäisessä Pirkanmaan paikallispelissä.
Riemu-ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa


