...
Lauantaina SoVon kimppuun
Akaa Futsal yrittää lauantaina katkaista kahden ottelun mittaisen tappioputken Someron Voimaa vastaan.
Joukkueiden piti kohdata marraskuun loppupuolella Somerolla, silloin ottelu jouduttiin siirtämään koronaviruksen takia. Näin ollen lauantain kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen kuluvalla kaudella. SoVo on ennättänyt pelata ennen lauantaita 14 ottelua, josta se on napannut 25 pistettä. Loppiaisena SoVo tyylitteli 8-4 -kotivoittoon Helsingin IFK:ta vastaan. Joukkueen pistekuningas Arber Istrefi onnistui ottelussa kolmesti maalinteossa, kokonaisuudessa Istrefi on tehnyt jo hurjat tehot (31+18=49).
Akaa Futsal kärsi sunnuntaina GFT:tä vastaan toisen peräkkäisen tappion, kun espoolaiset olivat Monarilla lopulta 1-4 parempia. Kokonaisuudessa ottelu oli tasainen, jonka lopulta GFT käänsi paremman viimeistelyn turvin. Ottelun ennakkoasetelmat olivat kotijoukkueen kannalta vaikeat, kun Dusan Milojevic, Jussi Nyström ja Amel Rastoder olivat ottelusta sivussa. Akaa Futsalin onneksi koko kolmikko on käytettävissä SoVoa vastaan, näin ollen Leijonapaidat lähtevät katkaisemaan orastavaa tappioputkea täydellä miehistöllä.
Akaa Futsalin Dusan Milojevic odottaa innolla omaa vuoden ensimmäistä peliään.
– SoVo on aina paha vastustaja, mutta omalla hyvällä pelillä voitto on otettavissa. Ja tietysti niitä hyviä otteita täytyy nyt alkaa vähitellen myös näkymään, jotta saadaan hyvä kevätkausi aikaiseksi. Töitä tehdään kovasti, jotta homma kääntyy, Milojevic kertoo.
Kausi jatkuu tuplaviikonlopulla
Kausi jatkuu tuplaviikonlopulla
Akaa Futsalin kausi jatkuu perjantaina ja sunnuntaina Monitoimihallilla. Sekä HIFK- että Sievi -ottelu joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille.
Perjantaina Monarille saapuu liigatulokas HIFK FS, joka vieraili ensimmäisessä harjoitusottelussa elokuussa Monarilla. Silloin Akaa Futsal oli tyly isäntä ja nappasi 8-2 -kotivoiton. Ottelun jälkeen on sattunut ja tapahtunut, otteluita on siirrelty sieltä täältä. HIFK-ottelu on Akaa Futsalille Liigassa vasta seitsemäs. Vierailija HIFK on ehtinyt pelata syksyn aikana kahdeksan ottelua, joista Tähtirinnat on napannut vain kolme pistettä, kun PP-70 kaatui lokakuussa 1-3.
Akaa Futsalin serbitaituri Dusan Milojevic odottaa jo viikonlopun otteluita.
– Palaamme Mestarien Liigan jälkeen taas Liigakentälle, pelasimme Tsekeissä hyvin ja saimme joukkueelle hyvää kokemusta kovasta pelistä. Ei ole helppo pelata ilman yleisöä, mutta uskon että olemme valmiita. Vastassa on kaksi hyvää joukkuetta, mutta meidän täytyy olla parempia. Meidän täytyy ilman muuta kotona voittaa, Milojevic kommentoi keskiviikkoillan fysiikkatreenien jälkeen.
Sunnuntaina vastaan asettuu Sievi FS, jota vastaan Akaa Futsal on pelannut vuosien varrella erittäin tiukkoja kamppailuja. Akaalaiset muistavat varmasti parhaiten vuoden 2018 välieräsarjan, jolloin silloinen Leijona Futsal eteni historian ensimmäisen kerran finaaleihin. Vuosina 2015-2017 Suomen mestaruuden voittanut Sievi FS hakee uutta nousua tällä kaudella venäläisen päävalmentajan Igor Bochkovin johdolla.
Akaa Futsalin syksy on pelien osalta ollut erittäin rikkonainen, viimeksi joukkue pelasi marraskuun lopussa Tsekissä Mestarien Liigaa. Edellinen liigaottelu on kolmen viikon takaa, jolloin PP-70 kaatui 2-3. Viikonloppuna joukkueella on käytössä lähes täysi rosteri, kun vain pelaajavalmentaja Jovan Stankovic kärsii perjantaina yhden ottelun pelikieltonsa.
Akaa Futsal palaa maaottelutauolta
Kausi jatkuu keskiviikkona Tampereella, kun isäntäjoukkueena toimii PP-70. Viikon ohjelmassa on myös lauantain vieraspeli Somerolle, ennen ensi viikon Tsekin reissua.
PP-70:n joukkue käytännössä hajosi viime kauden jälkeen, kun mm. runkopelaajat Vili-Atte Mäkinen, Matias Hovi, Pyry Haanpää ja Pauli Pylvänäinen jättivät joukkueen. Kauden alku onkin ollut erittäin vaikea, sillä joukkue on ainoana ilman pisteitä tämän kauden Futsal-Liigassa. Länsi-Tamperelaiset ovat pelanneet seitsemän ottelua, joissa omiin on mennyt peräti 64 maalia. Vastaavasti joukkue on itse onnistunut maalinteossa vain kuudesti. Viimeksi PP hävisi Mad Maxille 14-4.
Akaa Futsalin alkukausi on ollut rikkonainen, leijonapaidat ovat pelanneet vasta viisi ottelua tällä kaudella. Kotona peli on kulkenut hienosti, kun järjestäen PJK, Mad Max ja Riemu ovat jääneet jalkoihin. Vieraissa on ollut hieman vaikeampaa, kun GFT sekä FC Kemi on ollut akaalaisia vahvempia. Näin ollen Tampereelta joukkue lähtee hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa.
– PP:llä on todella vaikea kauden aloitus alla. Uusiutunut joukkue hakee varmasti vielä heille sopivaa pelityyliä. Meillä taas edellisestä ottelusta pitkä tauko, joka tuo jälleen omat haasteensa. Olemme harjoitelleet hyvin ja PP:tä vastaan päästään toteuttamaan niitä asioita, mitä olemme käyneet läpi. Tesomalla nähdään varmasti nälkäinen leijonalauma ja napataan kauden ensimmäinen vierasvoitto, Pirttijoki kertoo ottelun alla.
Joukkueen lopullinen kokoonpano ratkeaa vasta viimeistelyharjoituksissa, tällä hetkellä ilmassa on kuitenkin myös positiivisia signaaleja ajatellen loukkaantuneiden tilanteita. Dusan Milojevic kärsii ottelussa pelikieltoa ja on varmuudella sivussa.
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.
KaDy kaatui kenraaliharjoituksessa
KaDy kaatui kenraaliharjoituksissa
Akaa Futsalin harjoituspelikausi päättyi torstai-iltana Monitoimihalllilla. Jyväskyläläinen KaDy kaatui vaihtelevan esityksen jälkeen lukemin 6-4 (4-2).
Akaa Futsal sai torstai-iltana viimeiseen harjoitusotteluunsa vieraaksi Kampuksen Dynamon. Vierasjoukkue oli liikkeellä ilman muutamia avainpelaajiaan kuten Jukka Kytölää, Tero Intalaa sekä Italo Henrique Macedo Basiliota, kun taas kotijoukkue sai parketille täyden miehistön armeijan harmaissa palvelevaa Valtteri Wähä-Verkkomäkeä lukuunottamatta.
Avausjakso oli kotijoukkueen hallintaa. Taukolukemat 4-2 kuvastavat tapahtumia aika tarkasti, kun Akaa loi vähintäänkin tuplaten vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Verkkoon asti pallon saivat Tatu Ahonen kahdesti, Jussi Nyström, sekä aivan jakson päätössekunneilla Dusan Milojevic.
Eikä toinenkaan jakso voimasuhteita muuttanut. Vaikka KaDy kavensi kerran lukemiin 4-3, iski Akaa kaksi seuraavaa osumaa. Päivän erikoisin maali nähtiin ajassa 26:51, kun maalinsuulla torjuneen Kasper Kangaan oman pään suuppaisu upposi virkaveljelle toiseen päähän. Maalia avitti Nyströmin oikeaa-aikainen maskipelaaminen vastustajan maalivahdin edessä. Illan viimeinen kotijoukkueen maali tuli komean syöttökombinaation jälkeen – viimeisenä palloon kosketti Juhana Jyrkiäinen, jonka tarkka laukaus upposi tolpan kautta. KaDyn 6-4 -osuma oli enää kosmetiikkaa, eikä vieraiden ylivoimapeli tuottanut lopussa kuin vaarallisia tilanteita omaan päähän, mutta tolpatkin estivät lisäosumat tänään.
– Tarpeeseen tuli tämäkin peli, kuten otteista näkyi. Suunta on yksittäisistä virheistä huolimatta kuitenkin eteenpäin, ja tästä lähdetään nyt hieromaan viimeisiä juttuja ennen liiga-avausta. Otetaan voiton lisäksi jälleen monia hyviä asioita mukaan ja mennään täysillä eteenpäin, summasi kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic päivän annin.
Akaa Futsalin sarja-avaus on edessä sunnuntaina 20.9., jolloin joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi.
Akaa Futsal-KaDy 6-4 (4-2)
03:33 1-0 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
04:58 1-1 Mikko Kytölä (Heikki Korhonen)
11:37 2-1 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
16:10 3-1 Jussi Nyström
18:27 3-2 Mikko Kytölä 10m rp
19:48 4-2 Dusan Milojevic
22:29 4-3 Jere Intala (Henri Louste)
26:51 5-3 Kasper Kangas
29:07 6-3 Juhana Jyrkiäinen (Aleksi Pirttijoki)
34:52 6-4 Akaa Futsal om
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+0
Juhana Jyrkiäinen 1+2
Petri Grönholm
Jussi Nyström 1+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 0+1
Tatu Ahonen 2+0
Jovan Stankovic