...

Toista mestaruutta juhlitaan torilla kesäkuussa – joukkue uudistuu ensi kaudeksi – Akaa Areenan yleisökapasiteetti kasvaa 1000:een!
Seurahistorian toinen Suomen mestaruus tuli keväällä näytöstyyliin, kun paikallisvastustaja Mad Max kaatui hienossa finaalisarjassa puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Mestaruutta juhlitaan yhdessä kannattajien kanssa Toijalan Markkinoilla launtaina 7.6. klo 12:30. Akaa Futsal kutsuu kaikki kannattajansa ja tukijansa tuolloin nauttimaan markkinameiningistä, hankkimaan mestaruustuotteita ja nappaamaan kaverikuvia pelaajien kanssa!
Seuran toiminta kehittyy aikataulussa
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö katsoo tyytyväisenä mennyttä kautta.
– Onnistuimme monella mittarilla. Edustusjoukkueen mestaruus on tietysti kirsikka kakun päällä, mutta sen takana on tapahtunut monia muitakin hyviä asioita. Yleisökeskiarvon nousu ja uusi yleisöennätys, P19-junioreiden hyvä menestys, ja seuran yhteisöllisen toiminnan – kuten liikennepuiston operoiminen kesätyöntekijöineen sekä supersuosittujen futsalleirien kehitys, Kivistö listaa ilonaiheita.
– Uudistimme suunnitellusti myös seuran hallitusta kuluvalle kaudelle tulevaisuuden kasvun turvaamiseksi ja mahdollistamiseksi. Lisäksi saimme jälleen kerran kasvatettua talkooryhmäämme. Pitkäjänteinen kasvu futsalin suurseuraksi on aikataulussa, mutta emme jatkossakaan yritä oikoreittejä, vaan luotamme tasaiseen kasvuun, laadukkaaseen tekemiseen, vastuulliseen taloudenpitoon ja ennen kaikkea yhteisöllisyyden voimaan.
Urheiluseurojen taloustilanne kiinnostaa aina. Kivistö kertoo, että Akaa Futsalissa toiminta on terveellä pohjalla.
– Yleinen maailman taloustilanne ei ole urheiluseurojen kannalta helppo, mutta olemme onnistuneet myös kasvattamaan kumppanuuksia vähitellen vuosi vuodelta. Olosuhteet Akaa Areenalla VIP-katsomoineen sekä Akaa Futsalin medianäkyvyys ovat Suomen ehdotonta eliittiä – sen varaan on hyvä rakentaa jatkossakin. Aikanaan linjasimme, että taloudellisella riskillä emme lähde mestaruuksia ostamaan – tämä linja on pitänyt, ja se pitää jatkossakin. Suomifutsalissa on huonoja esimerkkejä siitä, mihin vauhtisokeus kohtaa. Uskomme tasaiseen ja hallittuun kasvuun, joka tuottaa hedelmää pitkässä juoksussa.
Ensi kaudeksi Akaa Areenan katsomot laitetaan uusiksi. Se kasvattaa Areenan yleisökapasiteetin futsalotteluissa 800 katsojasta peräti yli 1000 katsojaan.
– Ottelutapahtumia on näissä puitteissa hienoa lähteä kehittämään. Etsimme jatkuvasti uusia tapoja kehittää tapahtumia, jotka jo nykyiselläänkin ovat varmasti Suomen kärkeä ainakin yleisön kiinnostuksella mitattuna. Areenan uusiutuva katsomo mahdollistaa jälleen uusia asioita ja ennen kaikkea se mahdollistaa yhä suurempien yleisömäärien tavoittelun, Kivistö kertoo tyytyväisenä.
Seitsemän mestaruuden Tero Intala jättää seuran
Edustusjoukkueen kesään kuuluu uudistuminen, kun runkopelaajista ainakin Intalan veljeskaksikko lopettaa joukkueessa.
– Tero ja Jere olivat iso osa Akaa Futsalin menestystarinaa menneinä kahtena kautena. Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet tulevaan. Akaa Futsal kiittää herroja kahdesta menneestä vuodesta osana mestarijoukkueita ja toivottaa menestystä tulevaan.
Seura kertoo joukkueen muista muutoksista vasta hiukan myöhemmin kesällä, kun pelaajasiirrot vähitellen varmistuvat ja kunhan edellistä mestaruuttakin on päästy juhlimaan virallisesti torilla.
Horisontissa näkyvät jo Euroopan kentät – jo elokuun lopussa pelataan Mestareiden Liigaa, joten uuden kauden joukkueen kasaaminen on hyvässä vauhdissa.
– Seuran strategian mukaisesti haemme joukkueeseen pelaajia, jotka haluavat panostaa harjoitteluun Suomen parhaassa ympäristössä ja jotka haluavat eteenpäin urallaan muun muassa Mestareiden Liigan otteluiden ja maajoukkueen kautta.
– Valmennus, harjoittelu- ja peliympäristö sekä seuran yhteisö on Akaassa Suomen parasta, ja pelaajan on täällä hyvä kehittyä vaikkapa kohti ulkomaankenttiä, jos halua siihen löytyy, Kivistö naulaa.

Kahden ensimmäisen finaalin lipunmyynti avattu
Tulevan finaalisarjan vastustaja ratkeaa pitkäperjantaina, kun FC Kemi ja Mad Max kohtaavat viidennessä välierässä.
Tuli vastaan kumpi tahansa, kaksi ensimmäistä finaalia pelataan Akaa Areenalla.
Su 20.04.2025 klo 16:00 pelataan ensimmäinen finaali, jossa otteluisäntänä on Toijalan Kone ja Kuljetus.
Ma 21.04.2025 klo 16:00 pelataan toinen finaali, jossa otteulisäntänä on OP Etelä-Pirkanmaa.
Lipunmyynti molempiin otteluihin on nyt käynnistynyt Nettilipussa. Lue lisää lipunhinnoista, VIP-ruokalistasta ja muusta tarvittavasta Lippusivultamme.
Nähdään Akaa Areenalla!

Fanibussi Somerolle sunnuntaina!
Akaa Futsal järjestää fanibussikyydin sunnuntaina 30.3. Somerolle, jossa SoVo isännöi leijonapaitoja toisessa välierässä klo 15:00.
Kuljetus + pelilippu vain 20€, ja alle 15-vuotiailta vieläkin vähemmän!

Aleksi Pirttijoesta helmikuun kuukauden pelaaja
Akaa Futsalin Aleksi Pirttijoki on valittu Miesten Futsal-Liigan kuukauden pelaajaksi.
Lue lisää Akun ajatuksista Palloliiton uutisesta: Aleksi Pirttijoki on helmikuun kuukauden pelaaja

Johannes Axerud ja Akaa Futsal jatkosopimukseen
Akaa Futsalin päävalmentajaksi kuluvalle kaudelle siirtynyt Johannes Axerud ja seura ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-2026.
Seuran puheenjohtaja Tero Kivistö kommentoi tuoretta sopimusta playoff-kiireiden keskeltä.
– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Jopin työhön, ja oli hienoa saada jatko sovittua hyvissä ajoin. Taustalla tietysti ollaan valmisteltu seuraavaa kautta jo pitkään monelta osin. Kausi on ollut haastava, mutta joukkueen yleisilme on ollut koko ajan positiivinen, ja esitykset kentällä tasapainoisia. Mielenkiinnolla seuraamme, miten peli kentällä kehittyy nyt kevään, mutta myös ensi kauden aikana.
Myös Axerud itse kirjoitti nimen jatkosopimukseen hymyssä suin.
– Hyvillä mielillä ehdottomasti jatketaan. Täällä on helppo viihtyä. Sarjan parhaat pelaajat, paras huoltotiimi ja seuran jatkuva halu kehittyä takaa meille menestystä tälle vuodelle, mutta myös tulevaisuudelle.
Kuluva kausi on ollut haastava jo nyt, vaikka tietysti ne suurimmat haasteet ovat vielä edessä päin pudotuspelien merkeissä.
– Kausi on tosiaan ollut vaikea erilaisten haasteiden takia. Alkuun oli todella kova kiire valmistautua Albaniaan Mestarien Liigan ensimmäistä kierrosta varten, ja sen jälkeen piti kehittyä seuraava vaihetta varten. Kun Slovakiassa ei pärjätty, oli tärkeää katsoa tarkkaan miksi. Sitä seurasi kuitenkin loukkaantumisaalto ja muutenkin pieni vaihtuvuus joukkueessa. Näistä haasteista pelaajat selvisivät todella hyvin ja nyt ollaan oikealla tiellä, mutta paljon on vielä kautta jäljellä, Axerud muistuttaa.
Kaikista haasteista huolimatta samaa toivotaan myös jatkossa. Se kun tarkoittaa todennäköisesti lisäpelejä kauden keskelle. Tämän kauden matka on ollut kaiken kaikkiaan hieno ja menestyksekäs jo nyt.
– Toivottavasti on yhtä haastava kausi edessä, koska sehän tarkoittaa Mestarien Liigan kiirettä, paineita uusia mestaruus ja yleisesti taas vaatimus kehittyä seuraavalle tasolle. Innolla tässä mennään kohti uusia haasteita, Axerud päättää.
Miesten Futsal-Liigan pudotuspelit käynnistyvät tulevana lauantaina. Silloin Akaa Futsal matkustaa Pirkkalaan PJK:n vieraaksi ja otteluun järjestetään myös fanibussi. Puolivälieräsarjan ensimmäinen kotiottelu pelataan Akaa Areenalla lauantaina 22.3. klo 16:00.

Fanibussi Pirkkalaan lauantaina!
Akaa Futsal järjestää fanibussikyydin lauantaina 15.3. Pirkkalaan, jossa PJK isännöi leijonapaitoja puolivälieräavauksessa klo 17:00.