...
Runkosarjan viimeinen ottelu sunnuntaina
Akaa Futsal päättää pitkäksi venyneen runkosarjan sunnuntaina kotikentällä, kun vieraaksi Monarille saapuu JoSePa. Joukkueet kohtasivat toisensa muutama viikko sitten Joutsassa, jolloin Akaa Futsal nappasi 4-7 -vierasvoiton.
Leijonapaidat juhlistivat 200 Futsal-Liigan runkosarja ottelua lauantaina Somerolla, kun joukkue kukisti SoVon peräti 1-14. Murskavoitto enteilee hyvää, sillä pudostuspelit ovat aivan oven takana. Samaan aikaan vierasjoukkue JoSePa matkusti Pohjois-Suomessa, kun joukkue taipui kärkiseuroille FC Kemille ja Tornion Palloveikoille.
Kohti pudostuspelejä!
Joukkueiden edellinen kohtaaminen on tuoreessa muistissa. Joutsassa muutama viikko sitten Akaa Futsal aloitti ottelun terävästi ja johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen 0-5. Toisella jaksolla JoSePa tuli parhammillaan maalin päähän ja oli jopa lähellä tasoitusmaalia. Ennen pudotuspelejä olisi tärkeää saada ehjä 40-minuuttinen alle, sillä pudotuspeleissä ei ole varaa pelata vain 20 minuuttia hyvin. Viime lauantaina Somerolla Leijonapaidat pelasivat ehjän ottelun, johon olisi hyvä saada jatkumuoa myös sunnuntaina JoSePa:a vastaan. Akaa Futsalin sijoitus tulee olemaan 2-4 riippuen miten muualla pelataan.
Joukkueen kokoonpano tilanne on hyvä, ainoastaan pitkäaikaispotilas Amel Rastoder on pois joukkueen kokoonpanosfa. Viime ottelun huilannut Petri Grönholm palaa sunnutaina kokoonpanoon.
Somerolla kolme maalia iskenyt Kim Lingman ei halua luvata hattutemppuputkelle jatkoa.
– Joukkue edellä mennään. Nyt on tärkeintä hioa tiettyjä taktisia asioita kuntoon pudotuspelejä varten. Voitto tulee hyvän tekemisen kautta ja maalit tekee se, joka sattuu olemaan maalipaikassa, Lingman kommentoi nöyrin mielin lauantain aamutreenien alla.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa.
’
Maali-ilottelua Joutsassa
Akaa Futsal matkusti lauantaina Joutsaan, jossa kovassa vireessä ollut JoSePa kaatui tapahtumarikkaan ottelun jälkeen lukemin 4-7 (0-5).
Akaa lähti otteluun hieman vajaalla miehistöllä sekä Juhana Jyrkiäisen, että Markus Rautiaisen ollessa pelikiellossa. Sen sijaan pitkän tauon jälkeen saatiin pelikentille Tatu Ahonen ja Jovan Stankovic. Akaa aloitti pelin hyvin ja sai pyöriteltyä palloa vastustajan päädyssä muutamaan otteeseen. Dusan Milojevic onnistuikin maalinteossa jo kahden minuutin kohdalla pelikuntoon päässeen Stankovicin syötöstä. JoSePan blokkaukset pitivät kuitenkin maalille asti päätyneet vedot vähissä. Kotijoukkue ei silti itsekään onnistunut hyökkäyspäässä Akaan puolustuksen hienoisista vaikeuksista huolimatta.
Joutsassa ei vierasjoukkue jättänyt juurikaan maalipaikkoja käyttämättä, ja komean kuvion jälkeen pääsi Kim Lingman laukaisemaan ottelun toisen osuman. Peli jatkui tasaisena, Akaan pitäessä hieman enemmän palloa. JoSePa sai oman hyökkäyspelinsäkin vauhtiin, ja Akaan Juho Laine sai tehdä töitä maalilla. Kapteeni Jussi Nyström ei tarvinnut kuin yhden kosketuksen ja kovan laukauksen siivittääkseen Akaan kolmen maalin johtoon ajassa 12:00. Ensimmäisen puoliskon lopussa Stankovicin upea syöttö löysi maalilta Aleksi Pirttijoen, jonka osumalla Akaa karkasi jo neljän maalin johtoon. Vierasjoukkueen parhaaksi tänään valitun Nyströmin maali hyvän yksilösuorituksen jälkeen viimeisteli ensimmäisen puoliskon lukemiksi 0-5 vierasjoukkueelle.
Erätauko toi selvästi joukkueisiin lisää virtaa, ja pelin tempo kasvoi toisella puoliskolla. Kotijoukkuekin pääsi viimein avaamaan maalisaldonsa Heikki Rasmuksen osumalla ajassa 22:16. JosePa jatkoi hyvää tahtia ja pysyi pelissä mukana toisella maalillaan. Maaleista saadulla vauhdilla kotijoukkue otti pelin haltuunsa pitäen palloa Akaan päädyssä. Ajassa 26:49 saalisti kotijoukkue jo toisen puoliskon kolmannen maalinsa, ja Akaan johto alkoi sulamaan. Tilanteen ollessa 3-5, sai Akaa taas pelin paremmin rullaamaan. Vierasjoukkue joutui kuitenkin ahtaalle, kun JoSePa kavensi pelin ja pääsi jo yhden maalin päähän. Laine piti Akaan johdossa erinomaisilla torjunnoillaan kotijoukkueen lukuisista yrityksistä huolimatta. JoSePan ottaessa viidennen kenttäpelaajan pääsi Akaan Milojevic potkaisemaan pallon maaliin nostaen vierasjoukkueen jälleen turvallisempaan kahden maalin johtoon. Viimeisellä minuutilla Akaa kaunisteli vielä lukemia tyhjään maaliin ja tapahtumarikas ottelu päättyi Akaalle 4-7.
Runkosarjan otteluiden käydessä vähiin, tarttui Joutsasta mukaan tärkeät kolme pistettä. Päivän voiton jälkeen Akaa kasvatti voittoputkensa jo kahdeksaan, ja nousi sarjataulukossa kolmannelle sijalle. Pitkä vierasputki jatkuu ensi viikolla, sillä seuraavaksi matkustetaan SoVon vieraaksi.
12:00 0-3 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
17:30 0-4 Aleksi Pirttijoki (Jovan Stankovic)
18:48 0-5 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
22:16 1-5 Heikki Rasmus (Otto Piili)
25:54 2-5 Akaa Futsal oma maali
26:49 3-5 Joonas Manzo (Jarkko Kosunen)
30:46 4-5 Jari Kotimäki (Otto Piili)
36:03 4-6 Dusan Milojevic
39:41 4-7 JoSePa oma maali
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 0+3
Dusan Milojevic 2+1
Jussi Nyström 2+0, pp
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm 0+1
Kim Lingman 1+0
Valtteri Wähä-Verkkomäki
Vieraspelit jatkuvat maajoukkuetauon jälkeen
Akaa Futsal kohtaa tulevana lauantaina JoSePa:n ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan Akaassa runkosarjan päätöskierroksella.
Joutsassa lauantaina kohtaavat viiden ottelun kuntopuntarin kaksi parasta joukkueitta, sillä molemmat joukkueet ovat voittoputkessa. Alkukaudella vaisusti pelannut JoSePa on äitinyt kevään korvalla kovaan vireeseen. Joutsalaiset ovat voittaneet SoVon, Sievin, ToPV:n ja HIFK:n kahdesti edellisessä viidessä ottelussa ja on noussut sijalle kymmenen. Tahtipuikkoja joukkueessa on heiluttanut Joonas Manzo, Otto Piili ja Janne Kosunen.
Akaa Futsalin rankka vierasputki jatkuu vielä kahden ottelun verran, kun Joutsan vierailun jälkeen luvassa on reissu Somerolle. Leijonapaidat ovat selviytyneet urakasta mainiosta, sillä joukkue liitää seitsemän ottelun voittoputkessa. Ennen maajoukkuetaukoa Akaa Futsal kukisti Tornion Palloveikot hyvän esityksen jälkeen lukemin 3-5.
Päävalmentaja Jovan Stankovic joutuu tekemään kokoonpanoon pieniä muutoksia, sillä maajoukkueessa maalin tehnyt Juhana Jyrkiäinen ja Markus Rautiainen kärsivät lauantaina pelikieltoa. Iloinen asia puolestaan on, että Tatu Ahonen palaa kokoonpanoon viikonloppuna. Stankovicin oma pelikunto ratkeaa loppuviikon aikana, Amel Rastoder jatkaa varmuudella sairastuvalla.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.
Vuosikymmen käyntiin voitokkaasti (06.01.)
Akaa Futsal aloitti uuden vuoden tyylikkäästi. Se haki Joutsasta selvän vierasvoiton, kun isäntäjoukkue JoSePa joutui tyytymään 2-8 (1-5) -tappiolukemiin.
Akaa matkusti Joutsaan ilman Jovan Stankovicia ja Juhana Jyrkiäistä, joita molempia odotellaan kokoonpanoon takaisin tulevana viikonloppuna. Sen sijaan Joutsassa loukkaantunut Tatu Ahonen ja varoitustilin täyteen saanut Jussi Nyström ovat seuraavasta pelistä sivussa. Joutsassa nähtiin myös kaksi paluuta sairastuvalta, kun Tero Intala palasi pitkältä ja Petri Grönholm vähän lyhyemmältä sairaslomalta – molemmat pääsivät heti tehopisteillekin ja Grönholm valittiin koko pelin parhaaksi pelaajaksi.
Ottelun voittajasta ei Joutsan loppiaisessa ollut epäselvyyksiä. Akaa otti pelin hallinnan välittömästi itselleen ja se vyörytti ensimmmäiseen 11 minuuttiin jo johtolukemat 0-4. Maalinteossa onnistui tuttujen Nyströmin, Grönholmin ja Dusan Milojevicin lisäksi myös ensimmäiseen Akaa Futsal -maalinsa iskenyt Mikko Takala, joka taiteili tehopisteet 1+1 jo pelin avausminuuteilla.
Uusi vuosi käynnistyi hienolla voitolla
Toinen jakso lähinnä pelailtiin alta pois. Akaan suurin maali-into oli jäänyt pukukoppiin, mutta verkkoa heiluteltiin toisella jaksolla vielä kolme kertaa. Nyström ja Grönholm iskivät lisäosuman mieheen, ja myös Rafa Giorgio pääsi sutaisemaan pallon verkkoon Aleksi Pirttijoen erinomaisen esityön jälkeen.
Akaa Futsalia Joutsassa luotsannut valmentaja Jari Hakala oli tyytyväinen pelin antiin.
– Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan, ja ne saatiin. Peluutimme tasaisesti kaikkia pelaajia ja onnistumisia tuli. Tästä on hyvä jatkaa kohti tuplaviikonloppua, kun saimme sairastuvaltakin väkeä taas joukkueen mukaan, Hakala pohdiskeli pelin jälkeen.
Kolmen liigaottelun tiukka viikko jatkuu ensi lauantaina, kun Akaa Futsal päättää neljän pelin vierasputkensa Valkeakoskella Mad Maxin vieraana. Sunnuntaina on edessä paluu kotihalliin; Liikunnan Riemu vierailee silloin Monitoimihallilla.
JoSePa-Akaa Futsal 2-8 (1-5)
02:12 0-1 Jussi Nyström (Mikko Takala)
03:36 0-2 Mikko Takala
06:03 0-3 Dusan Milojevic (Tatu Ahonen)
11:10 0-4 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
18:03 1-4 Eetu Oksanen
19:49 1-5 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
21:51 1-6 Jussi Nyström (Tero Intala)
24:07 2-6 Benno Hanslian (Janne Kosunen)
26:14 2-7 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
28:31 2-8 Rafa Giorgio (Aleksi Pirttijoki)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic 2+0
Jussi Nyström 2+2, k
Tero Intala 0+1
Petri Grönholm 2+1, pp
Tatu Ahonen 0+1
Tomi Lahtinen
Rafa Giorgio 1+0
Mikko Takala 1+1
Aleksi Pirttijoki 0+1