...
Hämeen Turistiauto kuljettaa Kari Pakkalan johdolla Akaa Futsalin jälleen vieraspeleihin, kun Leijonapaidat matkaavat Sievin kautta Tornioon.
Akaa Futsalin kolmen peräkkäisen viikonlopun vierasputki tulee tällä erää päätökseen, kun joukkue kohtaa lauantaina Sievin ja sunnuntaina Tornion Palloveikot. Viikonlopun jälkeen Futsal-Liiga jää maaottelutauolle, jonka jälkeen runkosarjassa on jäljellä kolme ottelua. Maaottelutauon jälkeen vierasputki jatkuu, kun vuorossa on vierailut Joutsassa ja Somerolla. Runkosarja päättyy sunnuntaina 28.03, jolloin Monitoimihallille vieraaksi saapuu JoSePa.
Viikonloppuna Akaa Futsal ei tule helpolla pääsemään, sillä Sievi FS ja Tornion Palloveikot ovat molemmmat vaikeasti voitettavissa kotikentillään. Viime kaudella Sievissä ottelu päätty Akaa Futsalin 2-5 -vierasvoittoon, kun Torniossa loppulukemat olivat jatkoajan jälkeen akaalaisille 6-7. Leijonapaidat pääsevät viikonloppuun viiden ottelun voittoputkessa, kun HIFK FS ja Riemu kaatuivat vaikeuksista huolimatta. Lauantain vastustajan Sievin Akaa Futsal möyhensi Monarilla 7-3, mutta ToPV haki tammikuun lopussa peräti 1-6 -vierasvoiton, joten sunnuntaina Torniossa on revanssin paikka.
Jykevä pivot-pelaaja Aleksi Pirttijoki lähtee luottavaisin mielin Turistiauton bussin kyytiin.
– Tärkeät pelit tulossa ja odottavaiset fiilikset. Pitkä on reissu ja kuormitus kova, mutta nälkää varmasti on kaikilla taistella pisteistä ja ansaita kotietu pleijareita varten. Vähän vaikeemman viikonlopun jälkeen joukkueen pitää pystyä parantaa tekemistä kokonaisvaltaisesti, jos halutaan pohjoisen reissulla jatkaa voittoputkea. Jatketaan hyväksi todettua aluepuolustusta ja ollaan tarkempia vastustaja erikoistilanteissa, niin eiköhän hyvä tulos ole saavutettavissa, Pirttijoki kommentoi torstain harjoituksissa.
Akaa Futsalin lopullinen kokoonpano ratkeaa loppuviikon harjoituksissa, mutta tällä tietoo joukkue tulee jatkamaan samalla ryhmällä, kuin sunnuntaina Jyväskylässä.
Otteluita voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.