...
Akaa Futsal otti ensimmäisen kiinnityksen kohti finaalipaikkaa. Runkosarjan voittanut FC Kemi joutui pettymään välierien ensimmäisessä osaottelussa, kun kotijoukkue Akaa Futsal vyöryi voittoon numeroin 7-4 (3-3). Kemi ei ole ollut helppo vastustaja Akaa Futsalille, sillä kemiläiset olivat voittaneet joukkueiden neljä viimeisintä kohtaamista.
Ottelu lähti vauhdilla käyntiin, ja molemmat joukkueet olivat lähellä maalintekoa jo ennen Akaa Futsalin ajassa 2:56 syntynyttä avausosumaa. Petri Grönholm käänsi pallon oikealta laidalta maalinedustalle, josta pallo kimposi Kemin pelaajasta omaan maaliin. Peliaikaa ehti kulua alle minuutti lisää, kun oli Kemin vuoro onnistua maalinteossa. Enderson Suarez syötti vielä muutaman metrin päässä maalista tolpan juureen, josta Alexandre “Xande” De Los Santos puttasi pallon tyhjään Akaa Futsalin maaliin. Kuuden minuutin ja 19 sekunnin pelin jälkeen Kemin kauden paras pistemies Suarez antoi jälleen maaliin johtaneen syötön. Tällä kertaa maalin pääsi viimeistelemään Taneli Kohonen.
Johto-osuman jälkeen Kemi vetäytyi ja pyrki hyökkäämään nopeilla vastahyökkäyksillä. Joukkue pystyi pitämään Akaa Futsalin jonkin aikaa pois laadukkailta maalintekoalueilta hyvällä ja tiiviillä puolustuspelaamisella. Ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla Akaa Futsal pystyi kuitenkin murtautumaan useamman kerran Kemin muodon läpi, mikä johti ensin useisiin rikkeisiin ja myöhemmin maaleihin. Jussi Nyströmin nopea seinäsyöttö Petri Grönholmin kanssa loi Akaa Futsalin kapteenille paikan, josta hänellä ei ole tapana erehtyä. Nyström ampui pallon Kemin verkkoon ja tasoitti ottelun. Akaalaisten hyvä vaihe jatkui; ajassa 15;17 oli Nyströmin vuoro syöttää ja Akaa Futsalin parhaaksi valitun Grönholmin vuoro laukoa pallo maaliin. Puoliajan lopulla Kemi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin lukemiin 3-3 Boris Cizmarin osumalla.
Toisella jaksolla Kemin maalivahti Tomicin millintarkka heitto yli jokaisen Akaa Futsalin pelaajan löysi maalintekoon hyökkäyksen päättäneen Suarezin, mutta 3-4 osuma jäi osuma jäi laihaksi lohduksi vierasjoukkueelle. Ensin Akaa Futsalin toi tasoihin Dusan Milojevicin kulmapotku, joka päätyi Kemin maaliin jälleen joukkueen omasta pelaajasta. Voittomaalin pääsi iskemään Aleksi Pirttijoki kauniin hyökkäyksen jälkeen. Kasper Kangas starttasi hyökkäyksen maaliheitosta, jonka jälkeen Akaa Futsal purki Kemin korkean prässin täydellisyyttä hipoen. Markus Rautiainen kuljetti suureen syntyneeseen tilaan ja syötti hyökkäyksen päättäneelle Pirttijoelle. Vain muutamaa sydämentykytystä myöhemmin Grönholm ja Juhana Jyrkiäinen vapauttivat maaleillaan Akaa Futsalin kannattajat voitonjuhliin Kemin yrittäessä maalia lentävällä maalivahdilla.
Kemi johti ottelua kaksi kertaa, mutta Akaa Futsal taisteli itsensä lopulta askeleen lähemmäksi finaalipaikkoja. Välieräpari palaa tositoimiin Kemissä ensi viikon lauantaina, jolloin Akaa Futsalilla on ensimmäinen mahdollisuus katkaista sarja. Tarvittaessa pelataan vielä kolmas osaottelu ensi viikon sunnuntaina.
Akaa Futsal-FC Kemi 7-4 (3-3)
02:56 1-0 FC Kemi om
03:35 1-1 Xande (Enderson Suarez)
06:19 1-2 Taneli Kohonen (Enderson Suarez)
12:10 2-2 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
15:17 3-2 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
17:00 3-3 Boris Cizmar (Enderson Suarez)
24:33 3-4 Enderson Suarez (Slobodan Tomi’c)
28:57 4-4 FC Kemi om
36:14 5-4 Aleksi Pirttijoki (Markus Rautiainen)
37:11 6-4 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
39:23 7-4 Juhana Jyrkiäinen (Kasper Kangas)
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv 0+1
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic
Jussi Nyström 1+2
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm 2+1, pp
Kim Lingman