...
Akaa Futsalin ja Suomen futsalmaajoukkueen maalivahti Kasper Kangas sekä Akaa Futsal ovat solmineet kautta 2022-2023 koskevan jatkosopimuksen.
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Torjuntojensa ohella näyttävistä pallollisista suorituksistaan tunnettu maalivahti siirtyi Akaaseen kaudelle 2018-2019. Nyt solmitun jatkosopimuksen myötä pelaaja jatkaa seurassa siis viidennen kautensa. Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö on nähnyt läheltä nuoren maalivahdin kehityksen.
– Kasper on kehittynyt vuosi vuodelta ja se kehitys ei ole sattumaa. Taustalta löytyy rajusti töitä ja omistautumista sekä intohimoa futsalia kohtaan. Aivan loistava juttu, että Kasper näkee edelleen Akaan parhaaksi paikaksi kehittyä kohti Euroopan huipputasoa.
Kangas katsoo itsekin luottavaisin silmin kohti tulevaisuutta.
– Hyvillä fiiliksillä mennään Akaassa! Tässä jengissä on iso potentiaali tulevaisuudessa. Duuni Sergion alaisuudessa on vasta alkumatkalla ja uskon, että pystymme parantamaan monia osa-alueita vielä kauden edetessä ja varsinkin tulevalla kaudella!
Alkukausi on ajoittain herättänyt lupauksia. Marraskuussa pelatut nollapelit ovat olleet harvinaista herkkua Akaassa, mutta se kertoo siitä että jotain on tehty paremmin edellisiin kausiin nähden.
Maajoukkueen vakiomiehistöön kuuluva Kangas on pelannut Akaassa tähän mennessä yhteensä 89 ottelua. Näissä peleissä tehopisteitä on kertynyt peräti 7+13=20, ja maalinteko on mielessä jatkossakin.
– Kauden ainoa tavoite on toki kultainen mitali ja sen saavuttamiseksi tarvitsemme yhtänäisen ja erittäin kurinalaisesti pelaavan jengin askiin kevään koitoksiin. Sen eteen tehdään töitä. Omalta osalta koitan keskittyä niiden kuuluisien pallojen torjumiseen, mutta kyllä sitä pari häkkiäkin täytyy varmaan tällä kaudella kihauttaa.
Akaa Futsalin tulevan kauden sopimustilanteen voit tarkastaa joukkuesivulta.
Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille lukijoille!