...

Kemi ryösti pisteet kärkiottelusta
Akaa Futsal ja FC Kemi kohtasivat Akaa Areenalla sunnuntaina. Tasaisen väännön jälkeen kolme sarjapistettä matkasi sarjataulukon ykkösen FC Kemin mukana pohjoiseen lukemin 1-2 (1-2).
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Vierasjoukkue Kemi sai otteluun unelma-alun. Pelikellossa oli vain 15 sekuntia, kun joukkue siirtyi 0-1 -vierasjohtoon maalinedusruuhkasta. Osuma herätti sopivasti Akaa Futsalia, joka sinällään kenttäpelissä otti hallinnan itselleen heti alusta asti. Vierasjoukkue puolusti kuitenkin tiiviisti, ja iski välillä vaarallisesti vastaan. Yksi vastahyökkäys tuotti hyökkäyspään vapaapotkun, josta Kemi upealla ylänurkkalaukauksella jo 0-2 -johtoon.
Heti Kemin toisen osuman jälkeen 287-päinen kotiyleisö pääsi tuulettamaan, kun Jovan Stankovic sai lauottua pallon ohi erinomaisen vierasmaalivahdin Rennan Cabralin. Muutamista maukkaista tilanteista huolimatta, jäi tasoitusosuma kuitenkin tekemättä ja tauolle lähdettiin vieraiden 1-2 -johdossa.
Toisella jaksolla ottelun käsikirjoitus pysyi samanlaisena – Akaa Futsal hallitsi palloa, ja yritti löytää reikiä Kemin puolustuksesta. Vierasjoukkue puolestaan oli lähes kokonaan puolustuskannalla – mutta se teki sen erinomaisesti. Vierasjoukkue myös käänsi peliä muutamaan todella hyvään vastahyökkäykseen ja maalipaikkaan, mutta Kasper Kangaskaan ei ollut enää yllätettävissä.
Lopulta lentävällä maalivahdilla hyökkääminenkään ei auttanut, kun Kemin maali pysyi koko toisen jakson koskemattomana. Näin Akaa jäi kovasta taistelusta huolimatta ilman palkintoa päivän pelistä. Maalintteon tehokkuus ja erittäin tiivis puolustuspeli vei pisteet Kemiin, joka karkasi voiton myötä sarjataulukossa jo ratkaisevantuisesti neljän pisteen karkumatkalle. Runkosarjaa on jäljellä vielä kuusi kierrosta.
Kotijoukkueen päävalmentaja Alejandro De San Bernabé oli harmissaan, kun kova työ ei tuottanut enempää maaleja.
– Ottelun alku oli todella vaikea meille, kun hallinnasta huolimatta kaveri kävi tekemässä kaksi maalia. Kenttäpeli oli kohtalaisen hyvää, mutta se ei sitten lopulta riittänyt tasoitukseen asti. Meidän täytyy vielä parantaa siinä, missä tilanteissa on oikea hetki ottaa riskejä. Ehkä jossain kohtaa halusimme liikaakin tehdä maalia. Mutta tästä on taas hyvä jatkaa, ja parantaa. Saimme paljon oppia mukaan tänään.
Kolmen ottelun viikon jälkeen ensi viikolla helpottaa, kun luvassa on vain yksi ottelu. Se pelataan kotihallissa Akaa Areenalla lauantaina 4.2., kun Turun Pallokerho matkustaa vieraaksi Akaaseen. Ottelu käynnistyy lauantaina klo 16:00.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Riemu nurin Akaa Areenalla
Akaa Futsal jatkoi voitokasta viikkoaan kotihallissa lauantaina. Jyväskyläläinen Riemu kaatui selvin lukemin 7-1 (4-0).
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Keskiviikkona Loimaalla AU:n kaatanut Akaa Futsal tuli väkevästi kotiviikonloppuunsa. Vierasjoukkue Riemu pysyi leijonapaitojen kyydissä vain pelin alkuminuutit, mutta kun brasilialaispelaaja Pedro onnistui iskemään tärkeän avausmaalin kotijoukkueelle ajassa 7:23, ei voittajasta ollut sen jälkeen epäselvyyttä.
Varsinkin avausjakso oli tänään Akaalta todella vahva. Vierasjoukkue ei juurikaan paikoille päässyt, kun kotijoukkue prässäsi vahvasti ja rakensi hyökkäyksiä juonikkaasti. 2-0 -osumasta vastasi Aleksi Pirttijoki, jolle syötön tarjoilin päivän parhaaksi leijonaksi valittu Iiro Vanha. Seuraavaksi Vanha tarjoili Jovan Stankovicille maalipaikan, josta serbi ei erehtynyt vaan sijoitti varmasti 3-0 -lukemat. Ennen taukoa Vanha osui itsekin, kun Riemu-maalivahdin seikkailu päättyi siihen pitkään roikotukseen tyhjään jyväskyläläismaaliin.
Toisen jakson alussa Riemulla oli oma etsikkoaikansa päästä peliin mukaan. Sen onnistui kaventamaan peli ajassa 24:43, kun pallo murjottiin hiukan kyseenalaisestikin päivän ainoan kerran ohi varmasti torjuneen Kasper Kankaan. Vierasjoukkue sai maalista lisää virtaa, ja kotijoukkueen peli oli hetkellisesti sekaisin. Valmennusparivaljakon Alejandro De San Bernabe – Jari Hakala ottama aikalisä tuli oivalliseen aikaan, ja se sai joukkueensa takaisin raiteille. Jovan Stankovicin upea yksilösuoritus päättyi tarkkaan maalilaukaukseen ajassa 28:11, ja 5-1 -lukemat tylsyttivät Riemun kiristä parhaimman terän pois.
Iiro Vanha (1+4) syötti vielä Aleksi Pirttijoen 6-1 -osuman, ja Justus Kunnas puttasi tyhjään Riemu-maaliin ottelun päätöslukemat 7-1. Vahva esitys tuo lisää itseluottamusta huomiseen kärkikamppailuun, jossa sarjakärki FC Kemi vierailee Akaassa.
– Hyvä esitys meiltä. Olimme helisemässä Riemun vieraana Jyväskylässä syksyllä, ja se auttoi meitä tänään valmistautumaan peliin hyvin. Varsinkin ensimmäinen jakso oli meiltä vahva, ja saimme siitä palkinnon tulostaulullekin. Toisen jakson alun heikosta hetkestä huolimatta voitimme vielä toisen jaksonkin, joten hyvillä mielin kohti huomista. Kemi-ottelu on meille taas iso mahdollisuus kasvaa joukkueena.
Akaa Futsal kiiittää Riemun kannattajia hienon tunnelman tekemisestä Areenalle!
Akaa Futsal-FC Kemi sunnuntaina Areenalla klo 16:00!
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsalin alumnitoiminta käynnistyy
Akaa Futsalin alumnitoiminta on käynnistymässä tämän kauden aikana. Ensimmäinen tapaaminenkin on jo kalenterissa.
Ole yhteyksissä ohjeiden mukaan: lue täältä lisää

Akaa Futsal murskaava Loimaan keskiviikkoillassa
Miesten Futsal-Liigassa Akaa Futsal käynnisti tiukan kolmen ottelun viikkonsa keskiviikkoiltana Loimaalta. Siellä vastassa oli sarjan häntäpään Alastaron Urheilijat, joka ei kyennyt haastamaan leijonapaitoja. Täydet kolme pistettä matkasi Akaaseen selvin päätöslukemin 0-9 (0-5).
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Akaa Futsal sai ottelun alla mieluisia uutisia, kun sekä Dusan Milojevic että Markus Rautiainen palasivat kokoonpanoon pitkäaikaisten loukkaantumisten jälkeen. Molemmat esiintyivätkin erinomaisesti pitkästä tauosta huolimatta. Milojevic saalisti heti tehopisteet 2+1.
Akaa ratkaisi ottelun jo avauskymmenminuuttisen aikana. Iiro Vanha osui jo pelin toisella minuutilla, ja Jovan Stankovic iski lukemiksi 0-2 jo ajassa 3.38. Myös Milojevic, Justus Kunnas sekä Aleksi Pirttijoki osuivat avausjaksolla. Kun samaan aikaan Akaan maalinsuulla pitkästä aikaa aloittanut Juho Laine torjui muutamat AU-laukaukset erinomaisesti, lähdettiin taukokahville lukemissa 0-5.
Toinenkaan jakso ei tuonut merkittäviä muutoksia voimasuhteisiin. Heti jakson aluksi Jussi Nummela laukoi tilanteeksi jo 0-6. Seuraavaksi serbitaiturit Milojevic ja Stankovic syöttivät toisensa maalintekoon ja tilanne kirjattiin jo 0-8. Vahvasti Akaan pallonhallinnassa alusta loppuun edennyt ottelu sai vielä yhden maalin, kun Pirttijoki pommitti päätöslukemiksi 0-9 (0-5). Näin Laineelle hieno nollapeli – se ei tullut todellakaan ilmaiseksi, vaan nollapeliin vaadittiin tänän tukku hienoja torjuntoja. Sen lisäksi Laine syötti yhden maalin, ja oli vahvasti mukana rakentamassa muutamaa muuta.
Pikamaalit pelin alussa lannistivat tänään AU:n jo ottelun alussa, joten ottelun tempo jäi tänään melko matalaksi. Kun Akaa myös kierrätti kaikkia kokoonpanossa olleita kenttäpelaajiaan tasaisesti kentän puolella, jäi fyysinen kuorma tänään kohtuulliseksi. Tämä on hyvä asia ajatellen tulevaa viikonloppua, sillä Akaalla on edessään kaksi kovaa kotiottelua. Lauantaina Akaa Areenalle vastustajaksi saapuu Riemu Jyväskylästä, ja sunnuntaina puolestaan kärkiottelussa FC Kemi.
Akaa Futsalin päävalmentaja Alejandro De San Bernabé ei ollut täysin tyytyväinen joukkueensa esitykseen makoisista loppulukemista huolimatta.
– Tänään tulos oli parempi kuin meidän peliesitys. Joukkueella oli kuitenkin kova nälkä hakea voitto Loimaalta, ja se näkyi erityisesti hyökkäyspäässä hyvinä suorituksina. Päästimme kuitenkin aivan liikaa vastahyökkäyksiä omaan päähän. Laine pelasi onneksemme aivan loistavan pelin maainsuulla. Viikonloppuna vastus kovenee, joten ajatukset on syytä siirtää nopeasti sinne, De San Bernabé sanaili ottelun päätyttyä.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Ei pisteitä Espoosta
Miesten Futsal-Liigassa Akaa Futsalin kauden ensimmäinen varsinaisen peliajan tappio näki päivänvalon perjantai-iltana Espoossa. Isäntäjoukkue GFT piti sarjapisteet itsellään lukemin 5-3 (3-1).
Ottelu oli kauttaaltaan hankala vierasjoukkueelle. Jos avausminuuttien Justus Kunnaksen laukaus olisi mennyt yläriman sijaan maaliin, olisi peliin saatettu löytää parempi rentous. Nyt yritys oli kuitenkin hiukan väkinäistä ja hidasta läpi pelin, eikä GFT:n tasoinen huippujoukkue jätä tilanteita hyödyntämättä jos vastustajan ote lipsuilee. GFT:n peli on ollut tällä kaudella myrkkyä akaalaisille, sillä espoolaiset voittivat myös syyskierroksen ottelun Akaassa.
Avausjaksolla terävästi hyökännyt GFT osui kolmesti ja Akaa puolestaan Jovan Stankovicin toimesta kerran. Espoolaisten ykkösketju oli Miika Hosion johdolla tänään liikaa leijonapaitojen puolustukselle, vaikka vierasjoukkue pallonhallinnassa tasapäisesti mukana olikin. GFT:n terävyys molempien maalien edustoilla oli tänään astetta parempaa kuin vierasjoukkueella.
Toisella jaksolla Akaa punnersi itsensä väkisin kahden maalin takaa tasoihin, kun Ville Koskela ja Iiro Vanha onnistuivat maalinteossa. Takaa-ajo oli kuitenkin kuluttanut paljon energiaa ja aiheuttanut rikkomuksia. Akaan virhetili täyttyi ja puolustuskannalla ollut GFT pääsi hyödyntämään tilanteen rakentamalla 4-3 -johtomaalin. Päätösminuuteilla GFT onnistui vielä kerran tyhjään Akaa-maaliin, ja näin sarjapisteet jäivät Espooseen lukemin 5-3.
Akaa Futsalin kausi jatkuu vierasottelulla keskiviikkona 25.1., jolloin vuorossa on matka Loimaalle Alastaron Urheilijoiden vieraaksi. Tuon vieraspelin jälkeen edessä onkin neljän kotiottelun suora.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa