...
Akaa Futsalin Pohjanmaan viikonloppu alkoi lauantaina mollivoittoisesti. Vieska Futsal nujersi akaalaiset vieraansa lukemin 6-4 (3-1).
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Vierasjoukkue ei saanut lauantaina Taanilan uudehkossa hallissa vielä kolmannella yrittämälläkään ehjää esitystä. Vaikka Iiro Vanha vei joukkueen ottelun alussa 0-1 -johtoon, oli Vieska Futsal askeleen edellä läpi ottelun.
Loppunumerot jopa mairittevat vieraita. Vieska johti parhaimmillaan peliä jo 6-1, jota Akaa sitten sai lopussa kaunisteltua, kun Aleksi Pirttijoki osui kahdesti ja Justus Kunnas kerran. Maalit olivat kuitenkin laiha lohtu, kun ottelun voittotaistelu oli karannut käsistä jo toisen jakson alussa.
Heikko kamppailupelaaminen oli tänään yksi syy tappioon. Vieska Futsal voitti tärkeitä 1vs1-tilanteita, ja pääsi aivan liian hyviin maalipaikkoihin ja liian usein. Vieraiden maalinsuulla Kasper Kangas jäi toivottoman tilanteen eteen, kun puolustuspeli oli heikkoa.
Vierasjoukkueen päävalmentaja Alejandro De San Bernabe ei tappiota selitellyt.
– Vieska Futsal oli tänään selvästi parempi kaikilla osa-alueilla ja ansaitsi voittonsa. Meidän täytyy analysoida peli tarkasti, mutta ei nyt. Nyt on tärkeintä vain saada keskittyminen kohdalleen sunnuntaiksi. Kiistoa vastaan on tärkeät kolme pistettä jaossa, ja kaikki keskittyminen tähtää siihen, että kotimatkalle lähdetään voiton kera.
Akaa Futsal kohtaa FC Kiiston Vaasassa sunnuntaina klo 18.
Vieska-ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa