...
Miesten Futsal-Liiga päättyi Akaa Futsalin osalta viime lauantaina. Silloin Espoossa pelattiin pronssiottelu, jossa isäntäjoukkueena toimi GFT. Tiukan taiston jälkeen Akaa nousi toisella puoliajalla tappioasemasta hienoon 1-4 (0-0)-voittoon, ja näin kotiintuomisina Espoosta oli seurahistorian viides mitali. Aiemmin seuran palkintokaapista löytyi kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Helpolla pronssimitaleita ei Espoosta suinkaan haettu. Avausjaksolla kenttäpelin taso vaihteli molemmin puolin, eikä ottelu meinannut kunnolla käynnistyä missään vaiheessa. Myöskään huippuhyvillä maalintekopaikoilla ei juhlittu, ja lopusta pitivät huolen erinomaiset maajoukkuemaalivahdit, GFT:n Antti Koivumäki sekä Akaan Kasper Kangas.
Maalittoman avausjakson jälkeen, ottelu syttyi liekkeihin toisella puoliskolla. GFT siirtyi johtoon jakson neljännellä minuutilla, ja viimeistään sen jälkeen leijonalauma löysi taisteluvireen. Se hallitsi selvästi pelin virtausta ja rakensi myös hyviä maalipaikkoja. Tasoitukseen tarvittiin serbitaituri Jovan Stankovicin yksilötaitoja – syötönkatko Koivumäen avaukseen toi Stankovicille maalipaikan, josta mies ei erehtynyt: 1-1.
Varsinainen peliaika lähestyi jo loppuaan, ja hyvistä paikoista huolimatta jatko-ottelu näytti vääjäämättömältä. Vain alle neljä minuuttia ennen päätössummeria Iiro Vanha nappasi pallon GFT-puolustajalta ja syötti Aleksi Pirttijoelle, jonka hurja kanuuna upposi espoolaismaaliin. Johtoasema kaunistui vielä kahdella maalilla, kun sekä Jussi Nummela että Juhana Jyrkiäinen pääsivät maalaamaan GFT:n yrittäessä kavennusta korkealla riskillä. Näin päätöslukemilla 1-4 pronssit Akaaseen.
Akaan päävalmentaja Alejandro De San Bernaben ensimmäinen kausi päättyi mitaliin.
– Hankala pelihän tästä tuli mielle. Se avausmaali lopulta tarvittiin, että sytyimme peliin täysin. Isossa kuvassa mitalilla on aina arvoa seuralle. Itselleni tämä ensimmäinen kausi meni hiukan opetellessa maan ja seuran tavoille. Ensi kaudella tiedän alusta asti, mitä haluan tässä liigassa, De San Bernabe siirsi katseita jo hiukan tulevaan.
Akaa Futsal aloittaa näin ansaitun kesäloman mitalit kaulassa. Muutaman viikon päästä on aika alkaa avaamaan uusia suunnitelmia tulevaisuuden suhteen – seuran taustoissa on paiskittu jo pitkään töitä syyskuun lopussa alkavan seuraavan liigakauden hyväksi.
Pronssiottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa