...
Brasilialainen Italo Henrique Macedo Basilio siirtyy Akaa Futsaliin yhden vuoden sopimuksella.
Paremmin taiteilijanimellään Bob tunnettu 29-vuotias brasilialainen on pelannut Futsal-Liigaa myös SoVossa ja ToPV:sssä, mutta parhaiten hänet tunnetaan Kampuksen Dynamosta. Siellä korona päätti ensimmäisen kauden, mutta kolme viimeisintä on tuonut kolme suomenmestaruutta.
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö toivottaa Bobin tervetulleeksi Akaaseen.
– Bobilla on ihan kohtalaiset näytöt kotoisasta liigasta, ja myös pelaajana hän on kehittynyt vuosi vuodelta puhtaasta maalintekijästä yhtä kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Hän tuo joukkueen peliin yllätyksellisyyttä ja energiaa, eikä hänen arvoaan mitata todellakaan pelkissä maaleissa, Kivistö tietää.
Toukokuussa kolmannen peräkkäisen kultamitalin kaulaansa saanut pelaaja lähtee uuteen kaupunkiin täynnä energiaa. Uudessa seurassa odottaa myös tuttuja pelaajia, kun Tero Intala ja Jere Intala siirtyvät myös Akaaseen. Lisäksi leijonapaidassa odottaa Tornion liigakaudelta Bobille erittäin tuttu tutkapari Iiro Vanha. Kaudella 2019-2020 Bob teki liigassa eniten maaleja, ja Vanha puolestaan voitti syöttöpörssin!
– Innolla lähdetään kohti uusia haasteita. Meillä on joukkueena edessä valtava työ, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme. Varmasti menestys on mahdollista, mutta se on vain itsestämme kiinni, pystymmekö tekemään töitä yhtenäisenä joukkueena ja kovalla sitoutumisella koko kauden ajan. Itse tietysti pyrin tekemään kaikkeni joukkueen eteen, muodostui rooli minkälaiseksi tahansa.
Päättyneellä kaudella pudotuspelien pistepörssin voittanut Bob oli myös koko kauden mittakaavassa liigan kovin maalitykki 41 osumallaan. Otteluita kauden aika kertyi yhteensä 28. Mies onkin tunnettu vaikeana vartioitavana, joka taitaa maalinteon.
– Luonnehtisin itseäni soturiksi, joka jaksaa tehdä töitä ja taistella kentällä viimeiseen hetkeen asti. Varmasti omat vahvuudet ovat hyökkäyspelissä ja maalinteossa, ja puolustuspelistä on helpompi löytää parannettavaa koko ajan. Tykkään ottaa vastuuta kentällä, ja haluan jatkaa sitä myös Akaassa. Pääasia kuitenkin on, että joukkueena yhdessä löydämme keinoja voittamiseen, kehittymiseen ja ennen kaikkea siihen, että teemme toisistamme parempia.
Tervetuloa Akaaseen, Bob!
Akaa Futsalin sopimustilanne tulevalle kaudelle löytyy joukkuesivulta
Tulevan kauden kausikorttien hinnat ja maksuohjeet löydät täältä!
Edustatko yritystä? Kiinnostaako lähteä Bobin kummifirmaksi! Lue lisää ja ota yhteyttä!