...
Viime kaudeksi Akaa Futsalin paitaan KaDysta palannut Tero Intala, 32, nappasi toukokuussa jo peräti kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruuden, kun viisi kultaa KaDyn paidassa sai jatkoa Akaa Futsalin seurahistorian ensimmäisellä mestaruudella. Intalan kaksivuotisen sopimuksen toinen kausi käynnistyy todenteolla elokuussa Mestarien Liigan merkeissä.
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö nautti ansaittua ja aurinkoista vapaapäivää porealtaassa, kun some-tiimi yllätti miehen kommenttia varten.
– Tiedettiin kyllä mitä voi odottaa, kun saatiin Tero Akaaseen viime kaudeksi. Hän kuitenkin ylitti odotukset ja nousi vauhdilla isoon sekä johtaavaan rooliin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin kun haettiin sitä viimeistä steppiä, jolla himmeämmät mitalit käännetään kultaisiksi. Myös maajoukkueessa peli näytti hyvältä, ja innolla jo odotetaan ensi kauden esityksiä, kun pelaaja taitaa parantua kuin viini vanhetessaan.
Intala itse oli tyytyväinen kauteen, joka päättyi jällen kerran kultajuhliin.
– Tottakai tyytyväiset fiilikset, kun onnistuttiin päätavoitteessa mikä oli mestaruus. Pelimme oli suht tasaista koko kauden, mikä sitten mahdollisti taistelun mestaruudesta. Ehkä juuri tuo kauden tasaisuus oli isoin ero omiin aiempiin mestaruuksiini. Joukkue pysyi hyvin terveenä eikä isoja poissaoloja ollut missään vaiheessa, eikä pelillisestikään meillä ollut isoja heittelyjä varsinkaan tuloksissa.
Intala oli kokoonpanossa kaikissa Akaa Futsalin 32 liigaottelussa kauden aikana. Pelit toivat myös komeat tehopisteet, vaikka pelipaikka oli usein pohjapelaaja: 19+23=42. Nappikausikaan ei kuitenkaan lopeta kehittymistä pelaajana.
– Tässä vaiheessa uraa näkisin, että pienten asioiden tekemistä voi kehittää aina vieläkin paremmaksi sekä vielä enemmän vastuunkantoa pelin sisällä. Tottakai myös koitetaan auttaa nuoria pelaajia varsinkin reenikentällä erilaisilla pikku vinkeillä.
Akaa Futsalin kausi oli pitkä ja viimeisen kuukakuden lepo on tullut tarpeeseen. Toisaalta jo ensi viikolla järjestetään Mestarien Liigan lohkoarvonnat elokuun preliminary roundille.
– Kyllä tässä on jo odottava fiilis, varsinkin kun tällä kaudella päästään taas pelaamaan europelejä ja kausi saadaan käyntiin viime kautta aikaisemmin. Mutta kesään kuuluu myös sopivasti lomailua, auringosta nauttimisa sekä erilaisten kesälajien harastamista, Intala päättää.
Akaa Futsalin sopimustilanne 26.06.2024:
Maalivahdit:
Elias Taura (2025)
Juho Laine (2025)
Kenttäpelaajat:
Markus Rautiainen (2026)
Tero Intala (2025)
Jere Intala (2025)
Jovan Stankovic (2025)
Leevi-Eelis Lindberg (2025)
Aleksi Pirttijoki (2025)