...
Viime kaudeksi Kampuksen Dynamosta Akaa Futsaliin siirtynyt Jere Intala, 30, voitti keväällä jo neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden.
Viime vuosina todellakin voittamaan tottunut ja maajoukkueeseenkin säännölliseen pelaavaan rooliin noussut Intala on Akaa Futsalin puheenjohtajan Tero Kivistön mukaan noussut ryminällä joukkueen johtavien pelaajien joukkoon.
– Jere on tuonut omistautumisellaan sitä kuuluisaa vaatimustasoa jälleen lisää joukkueen päivittäiseen tekemiseen, ja tietysti arvokasta voittamisen kulttuuria muutenkin. Eikä koko liigan pistepössin kutossijaan ihan sattumalta tullut, vaan Jere pystyy olemaan myös tehopisteiden kautta avuksi joukkueelle, Kivistö muistuttaa.
Runkosarjan pistepörssin kuudes sija tuli komeilla tehopisteillä 21+11=32 kaikkiaan 22 ottelussa.
– Kaudesta jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Oli paljon ylä- ja alamäkiä, mutta kiitollinen saa olla siitä, että pystyin pelaamaan jokaisen kauden ottelun ja lopulta kausi päättyi ansaittuun lopputulokseen. Kiitos kaikille, jotka olivat vaikuttamassa Akaan seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen, Intala kiittelee.
Ennen Akaa Futsaliin siirtymistä takana oli kolme peräkkäistä mestaruutta KaDyssa.
– Kaikki nämä mestaruudet ovat olleet erilaisia. Nyt oli joka pelissä kokoonpano täynnä, mikä ei ole ollut aiemmilla kausilla mahdollista. Lopulta kaikki pelaajat olivat omalla tavallaan tärkeitä ja tuloksena oli ehdottomasti koko joukkueen mestaruus.
Nyt vietetään kesää käännetään katseita vähitellen jo eteenpäin. Torstaina jännitetään, minkälaisia vastustajia Mestarien Liigan avauskierroksella kohdataan.
– Kesällä matkustelen, lataan akkuja, näen ystäviä ja pian alkaakin tosiaan jo valmistautuminen kohti europelejä. Joukkueesta on tulossa vähintäänkin yhtä kova kuin viime kaudella, joten odottavat on fiilikset. Kaikki haluavat aina voittaa Suomen mestarin, joten kovia pelejä odotan tietenkin kaikista eniten.
Joukkueen tavoiteitteita ei tarvinne erikseen määritellä, mutta Intala löytää kokeneenakin pelaajana paljon henkilökohtaisia kehittymisen mahdollisuuksia.
– Paljon on kehitettävää vielä, mutta ehkä suurimmat ovat mentaalipuolella vaikka vahva koen siellä jo olevani. Etenkin erilaisten ihmisten ja persoonien kanssa työskentelyssä haluan olla vielä parempi, ja ymmärtää heitä jotka ajattelevat eri tavalla asioista kuin mina. Alivoimalla tyhjiin puttaamista pitäisi varmaan kanssa harjoitella, Intala virnistää loppuun.
Akaa Futsalin sopimustilanne 02.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)