...
Päättyneen kauden Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Playas de Castellónissa pelannut Henri Alamikkotervo, 23, on Akaa Futsalin tuorein sopimuspelaaja.
Seuran puheenjohtaja Tero Kivistö odottaa jo innolla uutta kautta, kun uusi pelaaja nähdään leijonapaidassa.
– Henri on noussut viime vuosien aikana ryminällä paitsi liigan tähtikaartiin, nyös futsalmaajoukkueen runkopelaajiin. On mielenkiintoista seurata, mihin kehityskaari vielä johtaa. Aivan huikea juttu, että saatiin tässä kohtaa näin kova peluri Akaaseen pelaamaan isossa ja johtavassa roolissa.
Tervolan Palloseuran kasvatilla löytyy kokemusta Miesten Futsal-Liigasta neljän kauden ajalta – ensin kaksi kautta Tornion Palloveikoissa ja sitten kaksi kautta GFT:ssä, joista toisella palkintokaappiin tuli myös hopeamitali.
Viime kaudeksi Alamikkotervo siirtyi Espanjan kentille, jossa kausi Playas de Castellónissa oli opettavainen.
– Espanjan kaudesta mukaan tarttui paljon kokemusta – päivittäinen tekeminen ammattilaisympäristössä tietenkin opettaa ja kasvattaa paljon. Nyt kuitenkin odottavaisin mielin eteenpäin, nippu Akaassa on todella hyvä ja itse pääsen myös ensimmäistä kertaa pelaamaan europelejä. Mitään konkreettisia henkilökohtaisia tavoitteita ei ole, mutta lähdetään tietysti pelaamaan omaa parasta kautta tähän mennessä.
Akaa Futsalin kesätreenit alkavat pian – mitä kesään on kuulunut tähän mennessä?
– Ei mitään ihmeellisempiä; rennosti ottamista, urheilua, uintia, saunomista, pientä yleistä puuhastelua ja tietenkin sopivassa kohtaa alkoi myös henkilökohtainen pre-season.
Akaa Futsal toivottaa myös Henrin tuoreen kummiyrityksen Daytona Circuit Akaan tervetulleeksi leijonaperheeseen!
Akaa Futsalin sopimustilanne 05.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#2 Henri Alamikkotervo (2025)
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)