...
Akaa Futsal päätti preseasonin lauantaina vieraspelillä Mad Maxia vastaan. Loppukiri toi tulokseksi tasapeliin 2-2 (2-0).
Ottelu oli akaalaisille viimeinen ennen ensi lauantaina käynnistyvää Miesten Futsal-Liigaa. Vastus oli kovimmasta päästä, kun mestaruuskamppailuun kovien vahvistustensa myötä ilmoittautunut Mad Max isännöi leijonapaitoja Apialla.
Kotijoukkue aloitti pelin pirteästi ja tehokkaasti, kun se johti kymmenen minuutin jälkeen jo lukemin 2-0. Tappioasemassa Akaa otti pallonhallintaa vähitellen itselleen, mutta maalinteko ontui ja tauolle lähdettiin näissä lukemissa.
Vaikka Akaan niukka pallonhallinta jatkui toisella jaksolla, oli myös kotijoukkueella useita maukkaita maalipaikkoja ratkaista peli. Vieraiden maalilla Juha-Matti Savolainen piti kuitenkin joukkueensa pelissä mukana.
Lopulta Akaa sai maalihanat auki, ja kipusi päätöskympillä tasoihin. Aleksi Pirttijoki ja Markus Rautiainen osuivat hienojen 1vs1 -haastojen tuloksena.
Kun loppuminuuttien maukkaista maalipaikoista ei saatu puolin eikä toisin palloa enää tolppien väliin, päättyi peli sopuisasti 2-2.
Ensi lauantaina jaossa on pitkästä aikaa kolme sarjapistettä, kun liiga-avauksessa PJK vierailee Akaa Areenalle. Katonrajaan ripustetaan mestaruuskyltti, mutta kaikkein tärkeintä olisi saada liigaan voitollinen startti. Ottelu käynnistyy klo 16:00.