...
Akaa Futsalin uusi liigakausi käynnistyi lauantaina Akaa Areenalla. Kolme sarjapistettä jäi lopulta leijonapaidoille lukemin 3-1 (1-0) sarjanousija Pirkkalan Jalkapalloklubin kustannuksella.
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstream Photography.
Ennen ottelun alkua nähtiin juhlallinen hetki, kun viime kevään Suomen mestaruuden kunniaksi Akaa Areenan katonrajaan saatiin seuran ensimmäinen mestaruusviiri.
Itse ottelussa Akaa näytti, että helpolla eivät vierasjoukkueet pääse tälläkään kaudella. Kotijoukkue piti pallonhallinnan melko suvereenisti itsellään, ja vaikka PJK piti tiiviillä puolustamiselle lukemat tasaisina, oli ottelu hyvin Akaan hallussa. Vierasjoukkueen erinomainen maalivahti Erik Ojala nappasi tukun loistotorjuntoja, ja piti joukkueensa pelissä mukana.
Kotijoukkueen kauden avausmaalin ja samalla avausjakson ainoan osuman iski Henri Alamikkotervo Aleksi Pirttijoen esityöstä. Niukassa 1-0 -johtossa siirryttiin taukokahville.
Toisella jaksolla Aleksi Pirttijoki iski pallon verkkoon Alamikkotervon laukauksen irtopallosta. Maalinteossa onnistui myös Tero Intalan oivaltasta syötöstä Iiro Vanha. Kun myös PJK sai toisella jaksolla pallon kertaalleen verkkoon, päästiin Akaan voitonjuhlat käynnistämään 3-1 -päätöslukemin. Voitto oli kenttätapahtumiin nähden vähintäänkin ansaittu.
Akaa Futsalin päävalmentaja Johannes Axerud näki joukkueensa otteessa paljon parantamisen varaa erityisesti maalinteon tehokkuuden suhteen.
– Hyökkäykset täytyy viedä paremmin loppuun saakka ja käyttää luotuja tiloja paremmin hyväksi. Jos vain pidät palloa, niin jossain vaiheessa menetät sen. Enemmän täytyy saada maaleja tehdyksi, Axerud vaati joukkueeltaan.
Akaa Futsalin liigakausi jatkuu ensi lauantaina heti toisella kotiottelulla. Silloin Akaa Areenalla vierailee Vehmaisten Urheilijat Tampereelta. Myös VehU aloitti kauden voitolla, kun se kaatoi avausviikonloppuna jyväskyläläisen Liikunnan Riemun kotikentällään.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa