...
Tiukassa otteluruuhkassa pelaava Akaa Futsal joutui keskiviikkoiltana jälleen estradille kapealla kokoonpanolla. Tärkeät sarjapisteet irtosivat kuitenkin GFT:ltä lopulta selkein 4-1 (1-0) -lukemin yli 300-päisen kotikatsomon riemuksi.
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstream Photography
Erinäisten poissaolojen runtelema joukkue joutui GFT-kamppailuun seitsemän kenttäpelaajan voimin. PJK-pelistä oli menetetty Ossi Kivipuro sekä Iiro Vanha, mutta Samuel Salmi saatiin sentään uutena mukaan paikkaamaan poissaolijoita. Rasitus alkoi vääjäämättä näkymään otteissa varsinkin toisella jaksolla, joten pari vapaapäivää tulee todella tarpeeseen ennen lauantaina odottavaa kovaa ToPV-ottelua.
Peli sinällään sujui kuitenkin mallikkaasti espoolaisvieraita vastaan. Pallonhallinta oli tutusti Akaan ja sen hyökkäyspelissä näkyi toki välillä myös hiukan huolimattomia viimeisiä syöttöjä, mutta myös tutun juonikkaita kuvioita, joilla maalipaikkoja kyllä syntyi ja tulostakin tuli riittävästi.
Avausjakson ainoaan maaliin tarvittiin huikea yksilösuoritus, kun Aleksi Pirttijoki purjehti useamman GFT-pelaajan ohi ja taituroi lopulta pallon verkkoon hiukan onnekkaastikin.
Toisen jakson alussa nähtiin tänään keskiviikon Akaa Futsalia. Muutaman minuutin tehohetki toi myös kolme komeaa maalia. Tero Intala iski upealla kaukolaukauksella tilanteeksi 2-0, ja Renato Martinez-Conden tarkka ylänurkkakuti muutti tilanteeksi jo 3-0. Ajassa 27:02 olivat lukemat jo 4-0, kun hienon syöttökuvion päätteeksi Bene Filppu onnistui maalinteossa.
Myös GFT onnistui kertaalleen maalinteossa, mutta 4-1 -kavennus jäi lopulta vain kosmeettiseksi, niin tukevasti Akaa Futsal piti pelin itsellään loppuun asti. Kolme sarjapistettä nosti sen taas tasapisteisiin sarjakärkenä paremman maalieron turvin olevan FC Kemin kanssa.
Akaa Futsalin päävalmentaja Johannes Axerud summasi peliä analyyttiseen tyyliinsä.
– Alku oli meille tänään vaikea, GFT prässäsi tosi hyvin. Avausjakson lopussa alettiin kuitenkin löytämään avaimia siihen, ja toisen jakson alku oli jo tosi hyvää. Sitten selkeästi väsyttiin kovan rasituksen alla, mutta voittoon asti peli kantoi kuitenkin hyvin.
Akaa Futsalin peliruuhka huipentuu tulevana lauantaina kotikentällä, kun vastaan asettuu viime aikoina pirteästi pelannut Tornion Palloveikot. Ottelu alkaa klo 14:00 ja se on LC Toijala/Akaan tarjoama ilmaisottelu, joten odotettavissa on hieno urheilujuhla suurilukuiselle yleisölle! Areenan ylätason lisäkatsomolle saadaan jälleen käyttöä.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa