...
Miesten Futsal-Liigan välierät pelattiin loppuun pääsiäisenä. Akaa Futsal pelasi odotetun tasaisen ja jännittävän sarjan runkosarjan voittanutta FC Kemiä vastaan. Lopulta hurja taistelu palkittiin, kun joukkue eteni SM-finaaleihin jo kolmatta kertaa peräkkäin voittamalla ratkaisevan viidennen ottelun pääsiäissunnuntaina Kemissä jatko-ottelun jälkeen lukemin 1-4 jo., 1-1 (1-0).
Kuvat: Ari Vuorela
Ottelun avausjakso oli odotetun tasaista, tarkkaa ja fyysistä vääntöä. Alkuun melko rauhallinen peli äityi tauon lähestyessä myös melko kuumaksi, mutta pahemmilta ylilyönneiltä vältyttiin puolin ja toisin. Pallonhallinta ja maalipaikat menivät melko tasan, mutta niin vain Kemi oli perjantain tapaan ainoa, joka sai pallon verkkoon. Lopulta Kemin 1-0 -johto-osuma merkattiin Akaan omaksi maaliksi.
Tasaisella jaksolla Akaa sai pallon kerran ylärimaankin, mutta sen lähemmäksi ei päästy. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja uhrautuvasti, ja tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen johtolukemissa 1-0.

Heti toisen jakson alussa kotijoukkue sai pallon ylärimaan, ja Akaa väisti luodin. Jakson edetessä tasainen kenttäpeli jatkui ja jännitys sen kuin kasvoi, kuten viidennessä välierässä pitääkin. Akaa otti pallonhallintaa väkisin niukasti itselleen, mutta Kemi puolusti edelleen todella tiiviisti ja kunnon maalipaikoille pääseminen oli äärimmäisen vaikeaa.
Lopulta ajassa 29:22 Akaan työ palkittiin tasoituksen muodossa, kun Tuomas Pulkkinen syötti Aleksi Pirttijoelle maalipaikan: 1-1. Tilannetta edelsi koko kentällisen hieno syöttökuvio, jossa pohjustuksen tekivät Jovan Stankovic sekä Bene Filppu. Päätöskympillä molemmilla joukkueilla tuli täyteen myös viisi kumulatiivista rikkomusta. Kovan taistelun ja Kemin hienoisen hallinnan jälkeen lisärikkomuksia tai lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty, ja näin ratkaisua lähdettiin hakemaan 2*5min jatko-ottelusta.
Jatko-ottelun avausjaksolla Kemi otti aktiivisempaa otetta pelistä, ja se rakensi muutaman todella herkullisen maalipaikan. Akaan maalinsuulla Kasper Kangas otti kuitenkin kiinni niin lähilaukaukset kuin läpiajotkin, ja tarjosi näin vielä voiton avaimia joukkueelleen.

Avaimia lukkoon lähti sovittelemaan lopulta Aleksi Pirttijoki, joka pääsi ampumaan johtomaalin jatko-ottelun toisella jaksolla ajassa 45:48. Rankkaria edelsi Kemi-pelaajan roikkuminen Jaakko Alasuutarissa. Pirttijoki laukoi pallon voimalla verkkoon, ja pakotti Kemin lähtemään takaa-ajoon lentävän maalivahdin turvin. Akaa puolusti kuitenkin loistavasti Kankaan edessä, ja varsinkin alivoimanelikko Pirttijoki-Stankovic-Tuomas Pulkkinen-Pretão oli suorastaan liekeissä.
Lopulta Jovan Stankovic pääsi puttaamaan tyhjään Kemi-maaliin 1-3. Kotijoukkue oli jo lyöty, ja viimeisen naulan arkkuun kävi iskemässä Aleksi Pirttijoki, joka puski Kasper Kankaan heiton maaliin ajassa 49:17. Akaa finaaliin maalein 1-4!
Kyseessä oli välieräsarjan ensimmäinen ottelu, jossa avausmaalin tekijä lopulta hävisi ottelun. Akaa osoitti siis tiukassa paikassa hienoa sisukkuutta runkosarjan voittajaa vastaan. Kysessä oli vasta tämän vuosikymmenen toinen kerta, kun runkosarjan neljänneltä sijalta on noustu loppuotteluun. Edellisen kerran siihen ylsi GFT keväällä 2022. Silloin GFT kaatoi myös Kemin viidennessä välierässä – joukkueen kokoonpanossa pelasi tuolloin muuten Akaan päävalmentaja Johannes Axerud.
– Aika samanlainen vääntö tämä viimeinen oli kuin muutkin – pirun tiukkaa ja vauhdikasta on ollut. Molemmat joukkueet tiesivät, että kurinalaisella puolustamisella nämä pelit voitetaan ja pienet jutut ratkaisee. Tänään onneksi meille päin, Aleksi Pirttijoki pohti taiston tauottua.
FC Kemi jää näin pronssiotteluun Tornion Palloveikkoja vastaan, ja Akaa Futsal puolestaan etenee finaaleihin. Niissä vastaan asettuu Mad Max, joka hoiti oman välieräsarjansa puhtaasti 3-0 Torniota vastaan. Finaalisarjan otteluohjelma tarkentuu pian, mutta ensin vuorossa on maajoukkuetauko. Suomi kohtaa ensi viikonloppuna Nokialla tuplamaaottelussa Euroopan mestari Espanjan. Akaa Futsalista joukkueen mukaan lähtevät Aleksi Pirttijoki, Kasper Kangas sekä Tuomas Pulkkinen.
Tilastot viidennestä välierästä Palloliiton Tulospalvelussa
Lisätietoa lipunmyynnistä kotifinaaliin/finaaleihin tulossa alkuviikon aikana.


