...
Akaa Futsal varmisti runkosarjan voiton – tyylikäs vierasvoitto Somerolta
Miesten Futsal-Liigassa pelataan tulevana lauantaina runkosarjan päätöskierros. Akaa Futsal lähtee päätöskierrokselle ykkössijan jo varmistaneena. Asia ratkesi lauantaina Somerolla, jossa leijonapaidat kävivät kaatamassa SoVon maalein 1-4 (0-3).
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstream Photography
Lauantain pelissä Akaan voiton avaimena oli ehdottomasti tiivis ja tehokas koko joukkueen esitys. Varsinkin avausjaksolla SoVo joutui tyytymään katsojan rooliin, kun vierasjoukkue piti pallonhallinnan itsellään ja rakensi näyttävillä kuvioilla myös maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Tulostakin tuli.
Maaliverkot saivat ensimmäisen kerran kyytiä jo avausminuutilla, kun Henri Alamikkotervo laukoi suoraan vapaapotkusta Akaan ensimmäisenä osuman. Myös Tero Intala sekä Aleksi Pirttijoki osuivat ennen taukosummeria.
Toisella jaksolla kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan, vaikka Intala iski päivän toisellaan vieraat jo 0-4 -johtoon heti jakson alussa. Lopulta SoVo onnistui kertaalleen ohittamaan Akaan parhaaksi pelaajaksi valitun maalivahti Juha-Matti Savolaisen, mutta sen lähemmäksi loppukiri ei somerolaisia tuonut.
Akaa Futsalin päävalmentajana lauantain ottelussa toimi Jari Hakala, Johannes Axerudin ollessa pois henkilökohtaisten syiden vuoksi.
– Eihän tämä pelinä noussut mihinkään klassikoiden joukkoon, mutta tyytyväinen tietysti pitää olla kolmesta pisteestä ja sitä kautta runkosarjan voitosta. Ottelu oli lopulta aika tyypillinen peli SoVoa vastaan, jossa suurempia hienouksia ei nähdä ja peli aaltoilee päästä päähän kovalla intensiteetillä, Hakala pohdiskeli.
Valmentajan silmään tarttui paljon parantamisen kohteita.
– Pallonhallinta ei ollut läheskään sitä mihin parhaimmillaan pystytään ja virhesyöttöjä tuli liikaa. Puolustuspelissä oltiin usein liian kaukana vastustajasta, ja merkkausvirheitä syntyi. Hieman jäi sellainen olo, että joukkueen keskittyminen ei riittänyt koko pelin ajaksi ja helppoja henkilökohtaisia virheitä tapahtui liian usein. Osittain syynä tietysti oli kokoonpanossa tehdyt pienet muutokset ja kokeilut. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa työntekoa ja alkaa valmistautua tuleviin pudotuspeleihin, Hakala päätti.
Akaa Futsalin osalta runkosarja paketoidaan tulevana lauantaina Akaa Areenalla. Silloin klo 16 alkavaan päätöskierroksen otteluun vastustajaksi saapuu jyväskyläläinen Riemu, jolla on pelissä suuret panokset. Voitolla Riemu tarraisi kiinni pudotuspelipaikkaan, tappiolla puolestaan sillä on suuri riski joutua pelaamaan liigakarsintoja kauden päätteeksi.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Jere Intalan ja Ossi Kivipuron kausi ohi
Kahden Akaa Futsalin pelaajan kausi päättyi ennenaikaisesti, eivätkä he ole valmennuksen käytettävissä pelaajan roolissa pudotuspeleissä.
Jere Intala ehti pelaamaan syyskauden aikana 11 ottelua tehopistein 10+14=24. Jere joutuu tältä loppukauden osalta sivuun terveydellisistä syistä, jotka eivät salli täysipainoista urheilua kevään aikana.
Ossi Kivipuro siirtyi joulun tietämissä Akaa Futsaliin ja ehti edustaa joukkuetta kolmessa ottelussa, saalistaen yhden syöttöpisteen. Ossin treeneissä saama alavartalovamma vaatii leikkaushoitoa.
Koko Akaa Futsalin yhteisö toivottaa Jerelle ja Ossille tsemppiä kuntoutukseen!

Mad Max kaatui jatkoajalla – Aleksi Pirttijoen huima maali ratkaisi voiton Akaa Futsalille
Peräti yli 600 katsojaa seurasi jännittävää paikallispeliä lauantaina Akaa Areenassa. Tasaisen ottelun jälkeen kotijoukkueen kannattajat pääsivät tuulettamaan maukasta voittoa, kun Akaa Futsal oli lopulta jatkoajan jälkeen Mad Maxia parempi niukasti maalein 3-2 ja., 2-2 (0-1).
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstreamp Photography
Akaa Futsal sai otteluun myös mieluisan vahvistuksen, kun kahdella viime kaudella joukkueessa pelannut brasilialainen Pedro, 23, liittyi joukkueeseen perjantaina loppukauden mittaisella sopimuksella.
Kärkikamppailu tarjoili 612 paikalle saapuneelle katsojalle todellakin hienon jännitysnäytelmän, jossa pelillisesti Akaa oli avausjaksolla niskan päällä. Tuloksellisesti tauolle lähdettiin kuitenkin vieraiden 0-1 -johdossa. Mad Maxin teki – kukapa muukaan – viime kaudella Akaan paidassa mestaruuden voittanut Justus Kunnas.

Toisen jakson alkuun Akaa Futsal tuli kuin pyörremyrsky. Paikkoja oli useampaankin maaliin, mutta tolppien väliinkin pallo saatiin kahdesti.
Chileläinen Renato Martinez-Conde tasoitti pelin ja heti perään Aleksi Pirttijoki iski päivän ensimmäisen maalinsa: kotijoukkue 2-1 -johtoon. Toisen jakson edetessä Mad Max sai jälleen rivinsä koottua ja se sai vyörytettyä loppukiriä kohti Akaa-maalia. Lopulta erinomaisesti torjunut Juha-Matti Savolainen joutui antautumaan, kun Mad Maxin Matin Ahmadi tasoitti pelin päätösminuuteilla.
Siirryttiin jatkoajalle, jossa nähtiin kenties koko Futsal-Liigan kauden hienoin maali tähän mennessä. Savolaisen pitkä heittoavaus löysi Pirttijoen, joka laukoi pallon taitavasti suoraan ilmasta Mad Max -maalin ylänurkkaan. Tästä huikeasta taidonnäytteestä vierasjoukkue ei enää toipunut tasoitusta tekemään, vaan Akaa Futsal nappasi hienon kotivoiton ja tarrasi kiinni runkosarjan voittoon entistä voimakkaammin.

Akaa Futsalin päävalmentaja Johannes Axerud katsoi peliä kriittisellä silmällä.
– Paikallispelin voitto tietysti lämmittää kovasti, mutta kyllä meille pelillisesti jäi taas aika paljon myös parantamisen varaa. Avausjaksolla puuttui intensiteettiä prässipelistä. Loistavan toisen jakson alun jälkeen taas passivoiduttiin liikaa, ja päästettiin Mad Max turhan helposti vielä peliin mukaan, Axerud pohdiskeli jo parannuskohteita tuleviin peleihin.
Akaa Futsalin osalta runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi ottelua. Ensi lauantaina joukkue matkustaa Somerolle SoVon vieraaksi, ja runkosarja paketoidaan kotikentällä seuraavan viikon lauantaina jyväskyläläistä Riemua vastaan. Joukkue tarvitsee käytännössä vielä ainakin yhden sarjapisteen varmistaakseen runkosarjan voiton ja tärkeän kotiedun pudotuspeleihin. Pudotuspelit pyörähtävät käyntiin maaliskuuun puolivälissä.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Brasilialainen Pedro palaa Akaa Futsalin paitaan
Akaassa kausilla 2022-2023 ja 2023-2024 pelannut viime kevään suomenmestari Pedro ja Akaa Futsal ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen. Pedro liittyy joukkueen mukaan välittömästi tänään perjantaina.
Pedro, 23, on nuori ja kehittyvä pohjapelaajan paikalla pelaava brasilialainen. Hän on pelannut Akaa Futsalin paidassa yhteensä 55 ottelua ja kerännyt niissä myös mukavat tehopisteet 22+23=45.
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö avaa siirron taustoja.
– Olemme menneet melko kapealla kokoonpanolla oikeastaan koko kauden, ja poissaolot ovat koetelleet meitä kovasti. Nyt tälläkin hetkellä alkukauden paras pistemiehemme Jere Intala sekä Ossi Kivipuro ovat valitettavasti pidempään sivussa, joten meillä oli tarve saada leveyttä rosteriin. Tunnemme Pedron hyvin ja hän tuntee meidät, joten hänen on sen ansiosta mahdollista hypätä mukaan liikkuvaan junaan vielä näinkin myöhäisessä vaiheessa kautta. Uskomme, että hän pystyy monipuolisuudellaan auttamaan joukkuetta, Kivistö kertoo.
Viime kevään finaaleiden jälkeen Pedro lomaili ensin muutaman viikon, mutta hyppäsi sen jälkeen nopeasti takaisin peleihin Brasilian sarjoissa jo viime kesän aikana. Mies saapuu Suomeen päättäväisenä.
– Tunnen olevani kuin kotonani Akaassa. Nyt haluan vain päästä nopeasti sisään joukkueeseen, ja auttaa omalla panoksellani tekemään joukkueesta mahdollisimman iskukykyisen loppukauden aikana. Ainoa tavoitteemme on uusia mestaruus, mutta se ei ole helppoa vaan vaatii laadukasta päivittäistä työtä, Pedro kertoo.
Akaa Futsalin seuraava ottelu on heti huomenna, kun joukkue saa vieraakseen Mad Maxin Valkeakoskelta.

Kympit täyteen myös Turussa – tärkeät pisteet TPK:n kustannuksella
Akaa Futsal vieraili keskiviikkoiltana Turun Samppalinnassa. Perinteisesti vaikeaksi tiedetty vieraskenttä oli keskiviikkona hankala Akaalle vain alussa. Lopulta Hämeen Turistiauton bussiin pakattiin täydet kolme sarjapistettä päätöslukemin 4-10 (2-3).
Sunnuntai-iltana Akaa Futsal oli hakenut murskavoiton Jyväskylästä ja laittanut itseluottamusta kuntoon maalinteon osalta. Tämä hyvä vire kantoi myös Turkuun. Joukkue liikutti palloa vauhdikkaasti ja haki monipuolisesti murtautumisia kohti TPK-maalia.
Vierasjoukkueen pelissä oli mukava sähäkkyys alusta lähtien, vaikka TPK onnistuikin iskemään pelin avausmaalin. Sitäkään ei säikähdetty, vaan kovassa maalivireessä oleva Aleksi Pirttijoki murjoi pelin tasoihin heti perään. Lopulta tauolle lähdettiin tiukoissa 2-3 -lukemissa.
Toisella jaksolla ero joukkueiden kenttäpelissä alkoi näkymään entistä selvemmin myös tulostaululla. Akaa Futsal pelasi kahdella tasavahvalla kentällä, Tero Intalan ollessa tällä kertaa vaihtopenkillä koko pelin ja Samuel Salmen päästessä pelaamaan muutaman vaihdon toisella jaksolla.
Monipuolinen ja ennen kaikkea aktiviinen kenttäpeli tuotti maalipaikkoja tasaiseen tahtiin, ja joukkueelta löytyi myös sopivasti nälkää tehdä niitä maaleja.
Päivän tehomiehet: Aleksi Pirttijoki 3+1, Renato Martinez-Conde 2+2, Henri Alamikkotervo 1+2, Iiro Vanha 2+0, Bene Filppu 1+1, Tuomas Pulkkinen 1+0, Juha-Matti Savolainen 0+1, Markus Rautiainen 0+1, Leevi-Eelis Lindberg 0+1.
Päävalmentaja Johannes Axerud oli kaikenkaikkiaan tyytyväinen joukkueensa otteisiin.
– Samppalinnassa on tosiaan aina vaikea pelata, ja tiedostettiin kyllä että helpolla voittoa ei sieltä haeta. Alku oli meille hyvä, vaikka vastustajan johto-osuma toikin vähän jännitystä meidän peliin. Toisella jaksolla viimeistely toimi onneksi niin hyvin, että peli ratkesi nopeasti. Puolustuksen tiiviys täytyy saada ihan eri tasolle jatkossa kun vastus kovenee entisestään, Axerud siirsi katseita jo lauantaille.
Akaa Futsalin kausi jatkuu Etelä-Pirkanmaan derbyllä. Mad Max vierailee Akaa Areenalla tulevana lauantaina, ja peli käynnistyy klo 14:00. Nyt laitetaan mökki täyteen ja tehdään seurahistorian yleisöennätys runkosarjan otteluiden osalta!
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa


