...
Sarjakärki FC Kemi vierailee Akaa Areenalla
Viime vuosina Akaa Futsalille erittäin hankalaksi vastustajaksi osoittautunut FC Kemi saapuu lauantaina Akaaseen. Luvassa on varmasti vauhdikas ja viihdyttävä kärkikamppailu. Akaa Futsalin viimeisin runkosarjan kotivoitto FC Kemistä on edelliseltä vuosikymmeneltä. Joulukuussa 2019 Kemi kaatui Monitoimihallilla lukemin 6-4, mutta kolme viimeisintä peliä ovat päättyneet vierasjuhliin.
Keväällä 2021 ja 2023 Kemi on myös pudottanut Akaa Futsalin pudotuspeleissä välierävaiheessa. Vastassa on siis erittäin vaikea vastus.
Akaan päävalmentaja Alejandro De San Bernabe odottaa kovaa ottelua.
– Toivottavasti nähdään hieno futsalpeli, mutta varmasti siitä tulee todella kova vääntö, jossa nähdään erilaisia käänteitä ottelun sisällä. Pienet yksityiskohdat tulevat ratkaisemaan, ja niitä yksityiskohtia varten keskittymisen ja fokuksen täytyy olla huippukunnossa.
FC Kemi on kasannut täksikin kaudeksi melkoisen tähtisikermän – suomalaisten maajoukkuepelaajien lisäksi sen riveissä pelaa peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajaa, mikä lienee Futsal-Liigan ennätys.
– Heillä on erittäin laadukkaita ja kokonaisvaltaisia pelaajia, joilla on selkeä ja hyvin organisoitu pelityyli. He ovat vahvoja puolustuspäässä, mutta heillä on myös paljon taitoa hyökkäyssuuntaan.
Akaa Futsal lähtee otteluun hienoisena altavastaajana, mutta revanssi mielessä. Joulukuun alussa Kemi voitti oman kotiottelunsa värikkäässä pelissä.
– Kevättä kohden menenssä meidän täytyy parantaa kaikilla osa-alueilla molemmissa päissä kenttää. Prosessi vaatii aikaa ja työtä, mutta olemme oikealla polulla. Kun jatkamme kovaa työntekoa ja uskomme prosessiin, niin hyviä asioita tapahtuu.
Lauantaina nähdään kovin mahdollinen mittari, missä vaiheessa prosessi menee tällä hetkellä. Tervetuloa Akaa Areenalle seuraamaan peliä! Myös seuraava kotiottelu tulee pian – tulevana keskiviikkona kohdataan Someron Voima.

Akaa Futsal rutiinivoittoon kotikentällä
Miesten Futsal-Liigan kärkitaistossa jatkava Akaa Futsal pelasi perjantai-iltana kalenterivuoden ensimmäisen kotiottelunsa. Espoolainen GFT joutui nöyrtymään selvin lukemin, kun Akaa Areenalla nähtiin vakuuttava 8-2 (6-1) -kotivoitto.
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstream Photography
Sarjan viimeisellä sijalla olevan GFT:n mahdollisuus pelissä lepäsi hyvässä alussa. Avausmaali vierasjoukkueelle olisi voinut muuttaa pelin kulkua, mutta se jäi tällä kertaa tulematta.
Sen sijaan Akaa Futsal sai 267-päisen kotiyleisönsä edessä parhaan mahdollisen alun. Pelikellossa oli alle kolme minuuttia, kun Akaan aloituskentällinen oli jo iskenyt pallon maaliin kahdesti. Asialla olivat Intalan veljekset Jere ja Tero, jotka osuivat molemmat vielä toisenkin kerran avausjakson aikana. Jere valittiin tänään Akaa Futsalin parhaaksi.
Kun myös jälleen pirteästi esiintynyt Tuomas Pulkkinen sekä Aleksi Pirttijoki osuivat avausjaksolla, lähdettiin taukokahveille selvässä 6-0 -johtoasemassa.
Jo avausjakson lopussa lentävään maalivahtiin turvautunut GFT jatkoi toisella jaksolla ylivoimapyöritystään. Se oli heidän keinonsa saada pallonhallintaa itselleen sekä tappaa pelistä vauhtia, ja siinä GFT myös onnistui. Toinen jakso oli lopulta viihdearvoltaan matala.

Toisella jaksolla maalit menivät lopulta sopuisasti 2-2. Kotijoukkueesta tehopisteet 1+3 tänään kerännyt Bob roikotti pallon vielä kertaalleen tyhjään maaliin, ja Justus Kunnas täräytti pallon upeasti ylänurkkaan harhautuksensa jälkeen. GFT onnistui siis myös kahdesti, ja näin loppulukemat kirjattiin maalein 8-2 (6-0). Kahdesta takaiskusta huolimatta Akaan maalinsuulla torjuntavuorossa ollut Juho Lainekin pääsi napsimaan pelissä useita huipputorjuntoja.
Loppulukemissa ei ole kuitenkaan yhtään ylimääräistä – tänään kotijoukkue oli selvästi parempi kaikessa tekemisessä ja murskavoitto oli enemmän kuin ansaittu. Akaa Futsalin päävalmentaja Alejandro De San Bernabe näki joukkueensa pelissä parantamisen varaa.
– Avausjaksolla pelasimme ajoittain hyvin, ja saimme tasoeron nopeasti näkyviin tulostaululle. Muuten teimme jonkin verran virheitä, ja olisimme myös voineet olla aggressiivisempia kun GFT otti lentävän maalivahdin käyttöön. Voiton myötä on kuitenkin hyvä lähteä kohti tärkeää viikkoa.
Se tärkeä viikko tarkoittaa kovimman mahdollisen vastustajan kohtaamista. Tulevana lauantaina nähdään Futsal-Liigan ehdoton huippuottelu, kun Akaan joulukuun alussa kaatanut FC Kemi vierailee Akaa Areenalla. Ottelu käynnistyy klo 16 ja luvassa on hurja taisto sarjataulukon kärkisijoista kilpaillessa.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsal venyi voittoon Valkeakoskella
Kauden toinen Etelä-Pirkanmaan paikalliskamppailu pelattiin lauantaina täpötäydessä Apian liikuntahallissa Valkeakoskella. Viihdyttävän ja tasaisen ottelun jälkeen vierasjoukkue Akaa Futsal nappasi kaksi sarjapistettä, kun se kaatoi isäntäjoukkue Mad Maxin jatkoajan jälkeen maalein 4-5 ja, 4-4 (2-1).
Valokuvat: Jarno Mäkinen
Avausjakso ja varsinkin sen alku oli tarkkaa ja osin varovaistakin peliä. Yleensä tapahtumarikkaissa paikallisotteluissa on totuttu näkemään roppakaupalla rikkeitä, kortteja ja maaleja. Nyt ensimmäistä tilastomerkintää jouduttiin poikkeuksellisesti odottamaan aina jakson jälkimmäiselle kymmenminuuttiselle asti.
Tasaisessa ja tarkassa pelissä joukkueet rakensivat kohtalaisia maalipaikkoja vuorotahtiin, mutta kotijoukkue Mad Max löysi ensimmäisenä tehokkuuden. Se siirtyi 1-0 -johtoon ajassa 12:43. Kaksi minuuttia myöhemmin peli oli taas tasan, kun Tero Intalan kaukaa lähtenyt vapaapotku löysi tiensä Mad Maxin maalin ylänurkkaan: 1-1. Tauolle mentiin kuitenkin Mad Maxin 2-1 -johtoasemassa.

Toisella jaksolla Akaa Futsal osoitti sitkeyttään. Ensin Tuomas Pulkkinen tasoitti pelin hienolla laukauksella. Mad Max siirtyi kolmannen kerran johtoon, mutta Akaa venyi taas. Vieraiden parhaana palkitun Kasper Kankaan komea kaukolaukaus tasoitti pelin. Eikä kolmatta ilman neljättä; Maxit jälleen johtoasemaan, mutta hiukan myöhemmin Markus Rautiainen haastoi ja laukoi upeasti: 4-4.
Enempää maaleja vauhdikkaalla toisella jaksolla ei nähty. Näin siirryttiin viiden minuutin jatkoajalle. Sen ainoa onnistuja oli Bob, joka osui vain 16 sekuntia ennen päätössummeria Tero Intalan oivasta kulmapotkusta. Mad Max ei enää ehtinyt tasoittamaan, joten arvokas lisäpiste kirjattiin Akaa Futsalin nimiin.
Akaa Futsalin valmentaja Alejandro De San Bernabe ei ollut erityisen tyytyväinen joukkueen esitykseen.
– Saimme luotua mukavan määrän maalipaikkoja, mutta muuten esityksemme jäi kehnoksi. Olimme hiukan kärsimättömiä, ja sen johdosta emme päässeet omalle tasollemme. Valkeakoski ei ole kuitenkaan helppo paikka kenellekään, kuten on nähty, ja siihen nähden nämä kaksi sarjapistettä olivat meille erittäin tärkeät.
Pitkän joulutauon kangistamat nivelet on saatu nyt notkeasti ja sarja jatkuu Akaa Futsalin osalta tulevana perjantaina kotihallissa Akaa Areenalla. Vastaan perjantai-illan futsalnäytelmässä asettuu espoolainen GFT. Ottelu alkaa klo 19:30.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsal järjestää hiihtoloman futsalleirin
Helmikuun lopulla Pirkanmaan hiihtolomaviikolla järjestetään ensimmäistä kertaa Akaa Futsalin futsalleiri. Leiri järjestetään ensimmäisenä vuonna kaksipäiväisenä 26.2. ja 27.2. Kohderyhmänä ovat kaikki innokkaat 3-6 -luokkalaiset alakoululaiset.
– Olemme jo muutaman vuoden ajan järjestäneet iltapäivien kerhotoimintaa yhteistyössä kaupungin kanssa. Hiukan kattavampi leiritoiminta on luonnollinen jatkumo tälle, ja nyt ensimmäisessä vaiheessa lähdemme vielä maltillisesti liikkelle. Tulevaisuudessa leiritoimintaa on tarkoitus laajentaa, sillä haluamme osaltamme olla mukana tukemassa eteläpirkanmaalaisia perheitä esimerkiksi juurikin loma-aikoina, jolloin kaikilla vanhemmilla ei lomaa ole, kertoo Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö.
Leiritoiminta sisältää erilaisia leikkejä ja pelejä, ja tietysti hiukan myös futsalia. Mukana vetäjinä ovat muun muassa Akaa Futsalin kapteeni Kasper Kangas sekä päävalmentaja Alejandro De San Bernabe. Leiripäivät järjestetään Akaa Areenalla molempina päivinä klo 9-15.
Leiripäivän hinta on 30€/pvä tai 50€/koko leiri. Hinta sisältää päivän toiminnan sekä lounaan. Muut tarpeelliset yksityiskohdat julkaisemme tammikuun alkupuolella, kun virallinen ilmoittautuminen leirille avataan.
Voit jo ilmoittautua kiinnostuneiden listalle, jolloin saat leirin tarkemmat tiedot ensimmäisten joukossa. Yhteydenotot ja kysymykset voi lähettää tässä vaiheessa sähköpostitse: info@akaafutsal.fi tai voit soitella 050-4872408.
Vakuuttava paluu voittokantaan ToPV:n kustannuksella
Akaa Futsal ei jättänyt sattumalle sijaa, vaan eilisen Kemi-tappion jälkeen se palautti voittojunan nopeasti raiteilleen. Tornion Palloveikot joutui taipumaan kotihallissaan lukemin 1-7 (1-4).
Edellispäivän hurjan Kemi-ottelun jäljiltä Akaa Futsal sai tehdä 20 tunnissa ison työn, jotta se sai kasattua itsensä takaisin taistelufiilikseen sunnuntai-iltapäivän otteluun. Pelin alku kuitenkin näytti, että lataus oli onnistunut. Akaa aloitti tehokkaasti, kun vain muutaman minuutin pelin jälkeen tilanne oli 0-2: maalinteossa alkuminuuteilla onnistuivat Tero Intalan loistosyötöstä osunut Jovan Stankovic sekä Bobin syötön jälkeen hienolla yksilösuorituksella pallon tolppien väliin ujuttanut Teemu Arponen.
Avausjakson edetessä vierasjoukkue piti pelinhallinnan itsellään, mutta maalinteon kanssa oli hiukan vaikeuksia. Riittävä terävyys tuntui puuttuvan, samalla kun koko ottelun intensiteetti oli muutamaa kertaluokkaa matalampi kuin lauantaina. Tornio onnistui tekemään 1-2 -kavennuksen ajassa 13:08, mikä sai kuitenkin kotijoukkueen harmiksi aikaiseksi vain ryhtiliikkeen leijonapaidoille. Lopulta tauolle lähdettiin 1-4 -lukemissa, kun Jere Intala iski kaksi maalia ennen taukosummeria – syöttöpisteet Justus Kunnakselle sekä Tero Intalalle.
Toisella jaksolla ei ihmeellisyyksiä nähty. Akaa vaihtoi maalinsuulle Kasper Kankaan tilalle Juho Laineen, joka pitikin hienon nollapelin muutaman maukkaan torjunnan myötä. Laine palkittiin lopulta vierasjoukkueen parhaana pelaajana.
Hyökkäyspäässä saatiin toisella jaksolla aikaiseksi vain kolme maalia, vaikka molemmat joukkueet ahneesti lisäosumia hakivatkin. Ensin Markus Rautiaisen haaston päätteeksi Aleksi Pirttijoki puttasi pallon takatolpilta verkkoon. Seuraavaksi Arposen prässi tuotti maalipaikan Juhana Jyrkiäiselle, joka laukoi tarkasti1-6. Loppulukemat 1-7 haastoi iski laidalta jälleen vahvasti haastanut Arponen, Kunnaksen napatessa päivän toisen syöttöpisteensä.
Vakuuttava vierasvoitto tuli tarpeeseen. Sen ansiosta Akaa Futsal lähtee viettämään pitkää joulutaukoa hyvissä asemissa sarjan kärkipaikalta. FC Kemillä on vielä yksi peli pelaamatta ensi viikonloppuna, joten se kuitenkin todennäköisesti nousee ykköseksi vielä ennen joulunviettoa. Kevätkautta ajatellen asetelmat ovat joka tapauksessa taulukon kärjen osalta herkulliset.
Akaa Futsalin päävalmentaja Alejandro De San Bernabe pohdiskeli bussista käsin Lapin reissun antia.
– Tavoite tältä viikonlopulta oli tietysti kaksi voittoa, joten siinä mielessä ei voi olla tyytyväinen. Mutta toisaalta lauantain pelistä jäi paljon muuta käteen, se oli meille valtava oppikokemus uudistuneella joukkueella ja varsin vaiherikas virheidentäyteinen ottelu. Täytyy muistaa, että läheskään näin kovia pelejä meillä ei vielä ole montaakaan takana tällä ryhmällä. Kemi oli lauantaina tehokkaampi ja se teki vähemmän puolustusvirheitä, ja ansaitsi kyllä voittonsa lauantain pelissä.
Tornion ottelun Akaa hoiti hienosti rutiinilla.
– Oli henkisesti iso juttu latautua uudelleen eilisestä todella raskaasta ja kuluttavasta pelistä, mutta onnistuimme siinä erinomaisesti. Sarjapisteet olivat tosi tärkeät, ja tästä on hyvä lähteä valmistautumaan kohti kevätkauden haasteita, De San Bernabe jutteli.
Akaa Futsalin seuraava liigaottelu on vasta loppiaisena 6.1., jolloin Mad Max isännöi kauden toista Etelä-Pirkanmaan derbyä.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

