...
Mad Max nurin Etelä-Pirkanmaan derbyssä
Miesten Futsal-Liigassa Akaa Futsalin vahva syyskausi sai jatkoa lauantaina kotihallissa Akaa Areenalla. Vastassa ollut paikallisvastustaja, valkeakoskelainen Mad Max, kärsi kauden avaustappionsa kun Akaa jyräsi selvään 6-0 (4-0) -kotivoittoon.
Kuvat: Juuso Koro / @juusokuvaa
Akaan kokoonpanosta olivat derbystä sivussa Dusan Milojevic, Markus Rautiainen, Leevi-Eelis Lindberg sekä Juho Laine. Poissaoloista huolimatta joukkue esiintyi vakuuttavasti ja kaikki kymmenen kenttäpelaaja jakoivat jälleen minuutit tasaisesti.
Akaa Futsal sai otteluun unelma-alun. Pelikellossa ei ollut vielä kolmeakaan minuuttia, kun Tero Intala ja brasilialainen Bob olivat syöttäneet toisensa kertaalleen maalintekoon. Akaa Futsalin äärimmäisen vahva avausjakso tuotti myös kaksi muuta maalia – ne viimeistelivät Juhana Jyrkiäinen sekä Akaan toinen brasilialainen Pedro.

Avausjaksolla kotijoukkue oli pitänyt vieraat tehokkaasti pois vaarallisilta maalipaikoilta. Toisella jaksolla Mad Max pääsi jo parempiin tilanteisiin, mutta se ei lopulta onnistunut saamaan palloa kertaakaan loistavasti pelanneen Kasper Kankaan selän taakse. Kun Pedro oli ensin iskenyt lukemiksi jo 5-0, tyylitteli Kangas loppulukemiksi 6-0 osuttuaan tyhjään amad Max-maaliin pelin päätösminuuteilla.
Akaa Futsalin päävalmentaja Alejandro De San Bernabe oli tyytyväinen omiensa ilmeeseen.
– Loistava valmistautuminen peliin, ja mahtava sekä tehokas startti peliin. Tänään löytyi sekä tasapainoa että tiiviyttä kenttäpeliin paremmin kuin aiemmissa peleissä. Toinen jakso oli hiukan rikkonaisempi, johtuen selvästä johtoasemasta ja vastustajan ylivoimapelistä, mutta taso riitti hyvin siinäkin ja päätimme tärkeän viikon hyvillä fiiliksillä.
Akaa Futsalin seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina. Vastaan asettuu silloin se liigan toinen tappioton joukkue Vieska Futsal. Molemmilla saldona on viidestä pelistä viisi voittoa, joten kyseessä jälkeen on todellinen alkukauden kärkiottelu.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Fanipaidat nyt tilattavissa!
Paljon kysytyt viralliset fanipaidat ovat nyt tilattavissa!
Lue lisää ja tee tilauksesi tämän linkin kautta
Tervetuloa Akaa Futsalin kotiotteluiden fanimyyntipisteelle sovittamaan paidan koko oikeaksi!
Areenalla peleissä myös myynnissä edullisesti viime kauden aitoja käytössä olleita pelipaitoja.

Neljäs peli, neljäs voitto
Miesten Futsal-Liiga jatkui Akaa Futsalin osalta torstai-iltana Espoon reissulla. Kotijoukkue GFT joutui antautumaan, kun sarjapisteet matkasivat Pirkanmaalle lukemin 2-8 (1-5).
(kuvat: Kirsi Nummela)
Akaa lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina, ja se kestikin paineet jälleen hienosti. GFT pysyi pelissä mukana vain muutaman minuutin pelin alusta. Espoolaiset iskivät kuitenkin ottelun avausmaalin jo toisella minuutilla, mikä aiheutti leijonapaidoille kauden ensimmäisen tappioaseman.
Tappioasema ei kuitenkaan kauan kestänyt. Akaa rakensi hyvällä tahdilla maalipaikkoja alusta asti, ja myös viimeisteli tehokkaasti. Huippuvireessä oleva Jere Intala tasoitti pelin nopeasti hienon syöttökuvion päätteeksi, ja Aleksi Pirttijoki vei nopeaan tahtiin vieraat jo 1-2 -johtoasemaan. Tästä johtoasemasta Akaa ei sitten enää luopunutkaan. Se takoi tasaiseen tahtiin maaleja ja meni tauolle jo 1-5 -johdossa, kun ennen taukovihellystä osuivat vielä Pedro kahdesti sekä Juhana Jyrkiäinen kertaalleen.

Voimasuhteet eivät muuttuneet toisellakaan jaksolla. GFT otti käyttöön lentävän maalivahdin, jonka avulla se sai pallonhallintaa väliaikaisesti itselleen, ja ennen kaikkea tapettua pelistä vauhtia. Toinen jakso olikin lopulta aika sekavaa pelailua, jossa toki muutama maalikin vielä nähtiin. Aleksi Pirttijoki osui ensin tyhjään GFT-maaliin Jere Intalan syötöstä – Intala nousi syöttöpisteen ansiosta koko liigan pistepörssin kärkeen. Kotijoukkueen kavennettua kertaalleen, iski Jyrkiäinen vielä illan toisensa sekä Bob ensimmäisensä ja näin loppulukemat kirjattiin maalein 2-8 (1-5).
Päävalmentaja Alejandro De San Bernaben tunnelmat pelin jälkeen olivat jälleen kaksijakoiset.
– Tulos oli jälleen loistava, ja meillä oli muutamia hyviä jaksoja pelissä. Mutta olihan siinä taas hirvittävän paljon paranettavaakin. Kai se kertoo joukkueen potentiaalista hyvää, että hiukan kehnommallakin esityksellä voittoja tulee. Mutta tulevissa peleissä tämä ei enää takuulla riitä, joten nyt täytyy löytyä se seuraava vaihde.
Akaa Futsal huilaa loppuviikon. Seuraava ottelu pelataan kotihallissa ensi viikon lauantaina, kun Futsal-Liigan kärkikahinoihin vahvaa nousua tekevä, myöskin pelkkiä voittoja tähän asti napsinut Mad Max vierailee Akaa Areenassa. Huippujännittävä Etelä-Pirkanmaan derby käynnistyy la 28.10. klo 16.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Voittoputkelle jatkoa Turussa
Akaa Futsalin kausi Miesten Futsal-Liigassa jatkui lauantaina myötätuulessa. Joukkue nappasi kolmannen voittonsa kolmessa ottelusssa, kun se kaatoi Turun Pallokerhon vieraskentällä vakuuttavasti lukemin 1-6 (1-4)
Avausjakson alkupuoli oli jännittävää ja tasaista vääntöä. TPK oli puolustuskannalla, mutta sen energia riitti tylsyttämään parhaan terän Akaan pelinrakentelusta.
Viidentoista peliminuutin kohdalla peli oli vielä tasan 1-1 Justus Kunnaksen vastattua ottelun avausosumasta. Jakson viimeiset viisi minuuttia olivat kuitenkin armottomat kotijoukkueelle. Vieraiden uusi brasilialaisvahvistus Bob iski heti ensimmäisessä ottelussaan avausmaalinsa Akaan paidassa, kun hän pääsi iskemään 1-2 -johtomaalin kymmenen metrin vapaapotkusta. Kun myös Jere Intala onnistui nopeaan tahtiin kahdesti, mentiin tauolle lukemissa 1-4.
Viimeistään toisen jakson alussa Akaa ratkaisi pelin lopullisesti. Jere Intala (3+0) iski ensin päivän kolmannen maalinsa, ja Justus Kunnas (2+1) pommitti pelin päätöslukemiksi 1-6 jo toisen jakson kolmannella peliminuutilla. Maalit veivät pelistä lopunkin jännityksen, ja toinen jakso meni tasaiseksi pelailuksi. Lopulta enempää maaleja ei enää nähty hyvistä paikoista huolimatta, ja sarjapisteet matkasivat Pirkanmaalle.
Akaa Futsalin päävalmentaja Alejandro De San Bernabe ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen selvästä voitosta huolimatta.
– Tulos oli tietysti hyvä – olimme riittävän hyviä pelin ratkaisuhetkillä, mutta muuten esitykseen jäi parantamisen varaa. Jostain syystä meillä oli tänään kova kiire kentällä, emmekä malttaneet pelata sitä kuuluisaa omaa peliämme kovinkaan hyvin. Se johti useisiin rikkeisiin ja vastahyökkäyksiin. Ajoitusta ja pelinopeutta täytyy pystyä parantamaan ensi viikolla, päävalmentaja ruoski omiaan.
Seuraava ottelu tulee nopeasti; jo ensi torstaina edessä on matka Espooseen, jossa aina nälkäinen GFT himoitsee revanssia viime kevään pronssiottelusta.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa


