...

Tahmea kotiottelu Torniota vastaan
Vaikea viikonloppu päättyi tappioon, kun Akaa Futsalia vastaan asettui ensimmäistä kertaa tällä kaudella ToPV. Tahmean pelin päätteeksi vierasjoukkue vei voiton numeroin 1-6 (1-2).
Sunnuntain peli lähti käyntiin energisesti. Alusta asti Akaa prässäsi korkealta ja vaikeutti Tornion pelinrakentamista. Kotijoukkueelle aukesi myös useita maalipaikkoja, mutta verkkoon asti palloa ei saatu. Akaakaan ei helpolla päässyt Tornion pitäessä syöttölinjat kiinni ja pakottaen vaikeisiin haastoihin. Tornion ensimmäinen maali syntyi ajassa 3:14, kun Sergei Korsunovin kova laukaus maskista yllätti Akaan maalivahdin Juho Laineen. Tasoitusta haettiin pitkään, vaikka Akaa sai paljon vetopaikkoja. Tasoitusosuma syntyi lopulta kymmenen minuutin kohdalla Kim Lingmanin terävästä syötöstä Tatu Ahoselle, joka oli päässyt livahtamaan maalinkulmalle.
Peli jatkui kuumana ja rikkeitä tuli paljon puolin ja toisin. Tornio jatkoi erikoistilanteiden hyödyntämistä, kun ensimmäisen puoliskon loppupuolella Korsunov pääsi rajapotkun jälkeen jälleen käyttämään kovaa vetoaan, joka livahti Akaan muurin ohi maaliin. Molemmat joukkueet rauhoittivat hieman peliään kummankin otettua viidennet rikkeensä. Tornio sai vielä ajassa 19:35 paikan kasvattaa johtoaan jo kahteen maaliin, kun Akaa otti kuudennen virheensä. Laukaus kymmenestä metristä kuitenkin painui ohi maalin ja Akaa Futsal lähti tauolle 1-2 -tappioasemassa.
Akaan vaikeudet tehdä maaleja jatkuivat toisella jaksolla. Tornio karvasi korkealta eikä Akaa päässyt omalta puoleltaan rakentelemaan kunnollisia hyökkäyksiä. Tornio sen sijaan jatkoi vahvoja erikoistilanteitaan ja ajassa 28:15 kasvatti johtonsa kahteen, kun Juho-Teppo Berg jäi täysin avoimesti Akaan takanurkalle vapaapotkussa. Myös Tornion 1-4 -maali syntyi pian Newton Juniorin toimesta. Tämän jälkeen Akaa otti kentälle viidennen kenttäpelaajan. Rakoja vierasjoukkueen puolustuksesta ei löytynyt millään ja Tornion Korsunov viimeisteli hattutemppunsa Akaan tyhjään maaliin. Kun kellossa on 38:07, pääsi Aleksi Kylmälä Tornion riiston jälkeen tekemään ottelun viimeisen maalin, ja ottelu päättyis siis lukemin 1-6.
Koko viikonlopun vaikeuksissa olleen Akaa Futsalin kotiottelu päättyi karvaaseen tappioon. Viikonlopun jälkeen joukkue on nyt sarjataulukossa sijalla seitsemän. Nyt on onneksi hieman aikaa huilata, sillä seuraava ottelu käydään vasta 6.2., jolloin vastaan asettuu vierasottelussa Ilves FS.
Akaa Futsal-ToPV 1-6 (1-3)
03:14 0-1 Sergei Korsunov (Juho-Teppo Berg)
10:24 1-1 Tatu Ahonen (Kim Lingman)
14:43 1-2 Sergei Korsunov (Juho-Teppo Berg)
28:15 1-3 Juho-Teppo Berg (Iiro Vanha)
29:36 1-4 Newton (Iiro Vanha)
33:21 1-5 Sergei Korsunov
38:07 1-6 Aleksi Kylmälä (Iiro Vanha)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Petri Grönholm
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen
Kim Lingman 0+1, k
Tatu Ahonen 1+0
Juhana Jyrkiäinen, pp
Amel Rastoder
Dusan Milojevic
Jussi Nyström, k
Valtteri Wähä-Verkkomäki

Akaa Futsal ei onnistunut murtamaan FC Kemin tiivistä puolustusta
Akaa Futsalin puolustusvirheet johtivat FC Kemin voittoon Monarilla. Lauantai-iltapäivässä nähtiin korkeatasoista ja vauhdikasta peliä, joka päättyi lopulta lukemin 1-5 (0-3).
Ottelu alkoi heti kovalla tempolla, kun Kemi painosti kovasti Akaa Futsalin puolustusta. Akaan maalivahti Kasper Kankaan lukuiset torjunnat eivät pitäneet Kemiä kauaakaan aisoissa, vaan Gutierrez avasi ottelun maalitilin ajassa 1:56 kulmapotkun jälkitilanteessa, Akaan puolustuksen hieman nukahdettua. Ensimmäisen maalin jälkeen heräsi myös kotijoukkueen hyökkäys. Akaan aggressiivisestä prässäyksestä huolimatta Kemi kuitenkin puolusti äärimmäisen tiiviisti, ja jätti maalipaikat hyvin vähille.
Tasaisen kamppailun jatkuessa saivat molemmat maalivahdit hieman huilata, kun kumpikaan joukkue ei onnistunut rikkomaan toistensa puolustusta. Kun kellossa oli 13:03, pääsi Kemin Boris Cizmar todella nopeaan vastahyökkäykseen, ja syötön jälkeen Vesa Lilja pääsi vapaasti iskemään FC Kemin kahden maalin johtoon. Kemi teki vielä kolmannen maalinsa ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla, kun Lilja katkaisi Akaan harhasyötön ja pääsi viimeistelemään toisen maalinsa.
Toisella puolikoslla molemmat joukkueet jatkoivat kovaa painostusta ja nopeaa peliään. Erän alku pysyikin tasaisena, eikä maaleja syntynyt. Lukuisista yrityksistä huolimatta Kemin puolustus ei murtunut, ja ajassa 31:58 Kemi toisti edellisen maalin katkaisemalla Akaan puolustuspäässä syötön, ja iskemällä ottelun jo 0-4 -tilanteeseen. Viides kenttäpelaaja ei enää ehtinyt Akaa Futsalia pelastamaan vaan viimeinen naula arkkuun iskettiin, kun Kemin maalivahti potkaisi pallon tyhjään maaliin. Kotijoukkueenkaan maalisaldo ei kuitenkaan jäänyt nollille, sillä ajassa 35:09 Juhana Jyrkiäisen vedosta pallo kimposi Kemin oman pelaajan kautta maaliin.
–Ehkä tänään oli vähän liian hidasta oman pelin pyöritys, ja kaveri piti nipun hyvin tiiviinä. Siitä hatunnosto Kemille, että he tekivät tänään puolustuspäässä kaiken oikein, kommentoi Akaan Juho Laine peliä ottelun jälkeisessä haastattelussa.
Vaikka tänään kolme pistettä lähtivätkin pohjoiseen, on Akaalla paikka hankkia lisäpisteitä jo huomenna, kun vastaan asettuu sarjatalukossa sijan alempana oleva ToPV.
Akaa Futsal-FC Kemi 1-5 (0-3)
01:56 0-1 Henry Gutierrez
13:03 0-2 Vesa Lilja (Boris Cizmar)
19:43 0-3 Vesa Lilja
31:58 0-4 Henry Gutierrez
33:43 0-5 Slobodan Tomi’c
35:09 1-5 FC Kemi om.
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Petri Grönholm
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Tatu Ahonen
Juhana Jyrkiäinen
Amel Rastoder
Dusan Milojevic, pp
Jussi Nyström
Valtteri Wähä-Verkkomäki

Edessä kova viikonloppu
Akaa Futsalin kausi jatkuu kahdella kovalla kotiottelulla, kun vastaan asettuu FC Kemi ja Tornion Palloveikot. Molemmat joukkueet lukeutuvat aivan sarjan eliittiin.
Akaa Futsalin piti kohdata lokakuussa FC Kemi ja ToPV vieraskentällä peräkkäisinä päivinä, mutta silloin koronavirus sotki suunnitelmat. Leijonapaidat ehtivät kohdata Kemin, mutta ToPV ottelu siirtyi myöhempään ajankohtaan. Näin ollen sunnuntainen ottelu on joukkueiden ensimmäinen kuluvalla kaudella. Lokakuussa FC Kemi vei kotiottelun nimiinsä lukemin 4-2, joten Akaa Futsal hakee revanssia lauantain kamppailusta.
Kotijoukkue pääseekin otteluun täydellä ja hyvävireisellä miehistöllä, Leijonapaidat on kolmen ottelun voittoputkessa. Viimeksi joukkue nappasi täyden pistepotin PJK:n vieraana lukemin 4-8. Maajoukkuepelaaja Juhana Jyrkiäinen on ollut viime otteluissa vahvassa iskussa, iskien maaleja liukuhihnalta. Tämä on Akaa Futsalin kannalta erinomainen asia, sillä Jyrkiäinen oli alkukauden sivussa pienen alaraaja vamman takia.
Viime kaudella molemmat Akaassa pelatut ottelut olivat futsalviihdettä parhaasta päästä, jotka kotijoukkue käänsi väkisin voitoiksi.


Juuso ja Väinö kevättöihin Akaa Futsaliin
Akaa Futsalin mediatiimi vahvistuu loppukauden ajaksi, kun kaksi akaalaista nuorta miestä liittyvät seuran palkkalistoille.
Ajatus ”kevättyöstä” on itänyt seurassa pitkään. Nyt ajoitus natsasi, ja tehtävää riittää; ensijaisesti työtehtäviin kuuluvat sosiaalisen median työt sekä kirjoitustehtävät internetiin ja paikallislehtiin.
– Seuran arvoihin kuuluu vahvasti paikallisuus ja vastuullisuus. Haluamme kantaa oman osamme yhteiskuntavastuusta järjestämällä muun muassa futsalin ulkopuolisiakin tapahtumia, osallistumalla hyväntekeväisyystempauksiin, mutta lisäksi mahdollisuuksien mukaan myös työllistämällä. Koska meillä on kesäisin hiljaista, lähdettiin kokeilemaan kevättöitä, Akaa Futsalin varapuheenjohtaja Juha Vedenpää kertoo.
Sopivat nuoret löytyivätkin nopeasti seuran otettua yhteyttä Akaan lukioon.
– Onhan tämä seurallemmekin kunnia-asia, että pääsemme työllistämään paikallisia nuoria. Voimme tarjota heille ensikosketuksia työelämään jouvastavasti lukio-opiskeluiden ohessa. Me saamme tarmokkaat työntekijät, jotka ovat jo ensimmäisinä työpäivinään näyttäneet osaamisensa. Saimme mukaan projektiin myös muutaman paikallisen yrityksen. Tässä kuviossa ei taida olla kuin kuin voittajia, Vedenpää kertoo.
Lukion ekaluokkalaiset Väinö Kautto sekä Juuso Heikkinen liittyivät seuran toimintaan vuoden alusta. Molemmilla on kiinnostusta kirjoittamiseen ja muuhun media-alan työhön, ja molemmat ovat myös omissa lajeissaan aktiiviurheilijoita; Väinö pelaa jalkapalloa FC Hakassa ja Juuso puolestaan frisbeegolffaa kesäisin ympäri Suomea.
– Hyvillä mielin mukaan. On mielenkiintoista nähdä, miten Suomen mittakaavalla hyvin menestynyt seura toimii käytännössä. Toivottavasti pystyn myös auttamaan jotenkin, Väinö kertoo.
– Tottakai oikein hyvillä mielin lähden minäkin mukaan Akaa Futsalin toimintaan. Odotan oppivani uutta mediatyöstä ja pääseväni seuraamaan läheltä Akaa Futsalin pelaamista, Juuso puolestaan tarinoi töiden lomassa.

Juuso Heikkinen ja Väinö Kautto ovat keväällä tuttu näky Monarilla
– Leomuovi on paljon mukana paikallisessa toiminnassa, on kyse sitten urheilusta tai nuorten työllistämisestä. Olemme tehneet Akaa Futsalin kanssa yhteistyötä jo pitkään, ja tämä on upea jatkumo sille. On hienoa olla mukana mahdollistamassa nuorten ensimmäisiä kosketuksia työelämään, hehkuttaa Kalliainen.
Myös toiset Akaa Futsalin pitkäaikaikaiset paikalliset yhteistyökumppanit Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki sekä OP Koti Etelä-Pirkanmaa lähtivät mukaan projektiin.
– Ensimmäiset työkokemukset ovat tärkeitä ja nuorille ikimuistoisia kokemuksia. Akaa Futsalin kysyessä, meidän oli helppo lähteä yhteistyöhön ja nuoria työllistämään, kertoo Juha Bäck Osuuspankista.

Onnistunut ryöstöretki Pirkkalaan
Akaa Futsal otti sunnuntaina jo kolmannen otteluvoittonsa putkeen, kun PJK kaatui vierasottelussa Pirkkalassa maalein 4-8 (2-2).
Ottelu alkoi vauhdikkaasti Akaa Futsalin päästessä heti alussa hyökkäämään aggressiivisesti. Vieraiden ensimmäinen maali syntyikin jo ajassa 4:42, kun Juhana Jyrkiäinen iski pallon sisään Amel Rastoderin laukauksen jälkeisesta irtopallosta. Tämän jälkeen peli hieman rauhoittui. Akaa Futsalin puolustus ei rakoillut ja hyökkäyspäässä oli useita hyviä haastoja. Viimein Rastoderin loistava sijoitus oikeaan alanurkkaan siivitti Akaan ajassa 16:05 jo kahden maalin johtoon.
PJK ei kauan kavennusta metsästänyt, vaan 1-2 –maali syntyi jo puolen minuutin sisään Miikka Mörön kovasta ylänurkkaosumasta. Seuraavakin maali syntyi nopealla tahdilla, kun PJK murtautui Akaa Futsalin puolustuksesta läpi ja Ville Halme tasoitti ottelun heti perään.
Toinen jakso alkoi jännittävässä tasatilanteessa 2-2. Avauspuoliskon kahdesta päästetystä maalista huolimatta Akaa palasi tauolta hyvällä energialla. Heti toisen puoliajan alkamisen jälkeen Petri Grönholm tunkeutui hyökkäysalueelle ja syötti Jussi Nyströmille, joka viimeisteli vapaasti maalin. Yksi maali ei Nyströmille riittänyt, vaan ajassa 20:50 tämä kasvatti Akaa Futsalin johdon jo kahteen maaliin Dusan Milojevicin syötöstä.
Loput ottelusta olikin melkoista maali-ilotulitusta, eikä PJK enää pystynyt tuottamaan varsinaista haastetta Akaa Futsalille. Kovassa maalintekovireessä viime otteluissa ollut Jyrkiäinen laukoi Akaalle jo viidennen maalin, kun aikaa kellossa oli 29:30. PJK pysytteli vielä mukana pelissä Tomi Tiiran osumalla. Akaa piti kuitenkin jalkaa koko ajan kaasulla ja Milojevic laukoi pian 3-6 –maalin.
PJK kaunisteli lukemia vielä Antti Ala-Myllymäen osumalla ajassa 39:25. Akaa Futsal ei kuitenkaan kahden maalin voittoon tyytynyt, vaan viimeisellä minuutilla ensin Jovan Stankovic laukoi tyhjään maaliin ja vielä viimeisellä sekunnilla Petri Grönholmin veto ennätti maaliin juuri ja juuri ennen päätössummeria.
Kapteeni Nyström nappasi syöttöpisteen viimeisestä maalista ja oli ottelun tähtipelaaja tehoilla 2+1.
– Kolmas voitto putkeen, joten on tässä oikeita asioita tehty. Ensi viikonloppuna vastus on kuitenkin eri luokkaa, joten parantaa täytyy ja paljon. Nyt hyvä treeniviikko alle, ja sitten päästään mittaamaan toden teolla, missä mennään tällä hetkellä, Nyström muistutti pelin jälkeen.
Sunnuntai-iltapäivän saldona siis kolme tärkeää pistettä ja Akaa Futsal säilyttää paikkansa sarjataulukossa viidentenä. Ensi viikonloppuna Monarille saapuukin vieraita pohjoisesta, kun lauantaina vastaan asettuu FC Kemi, ja sunnuntaina vieraana on ToPV Torniosta. Tämän kovempaa tasonmittausta ei oikein tähän kohtaan voi toivoakaan.
PJK-Akaa Futsal 4-8 (2-2)
04:41 0-1 Juhana Jyrkiäinen (Amel Rastoder)
16:05 0-2 Amel Rastoder (Aleksi Pirttijoki)
16:40 1-2 Miikka Mörö (Tomi Tiira)
17:08 2-2 Ville Halme (Antti Ala-Myllymäki)
20:34 2-3 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
20:50 2-4 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
29:30 2-5 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
33:18 3-5 Tomi Tiira (Ville Halme)
34:28 3-6 Dusan Milojevic (Jovan Stankovic)
39:25 4-6 Antti Ala-Myllymäki (Ville Halme)
39:40 4-7 Jovan Stankovic
39:59 4-8 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Petri Grönholm 1+1
Jovan Stankovic 1+2
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Tatu Ahonen
Juhana Jyrkiäinen 2+0, k
Amel Rastoder 1+1
Dusan Milojevic 1+1
Jussi Nyström 2+1, pp
Aleksi Pirttijoki 0+1
Valtteri Wähä-Verkkomäki