...
Kausi käyntiin Espoon reissulla

Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.

Muutoksia futsalsääntöihin kaudelle 2020-21
FIFA on julkaissut paljon muutoksia futsalsääntöihin kaudelle 2020 – 2021. Osa vaikuttaa peleihin näkyvästi, osa vähemmän näkyvästi. Lue lisää Palloliiton koosteesta
Akaa Futsal jälleen mukana tekemässä hyvää
Akaa Futsal jälleen mukana tekemässä hyvää
Futsal-Liiga alkaa sunnuntaina, kuten myös koko kauden mittainen hyväntekeväisyystempaus, jossa mukana ovat Akaa Futsal, Mad Max sekä Mikko Nieminen.
– Toissa kaudella toteutettu juttu Akaa Futsalin maalivahtien kanssa jätti tosi hyvän fiiliksen. Silloin jo päätin, että tätä jatketaan tavalla tai toisella tulevaisuudessa, idean isä Nieminen kertoo.
Kyseessä oli tempaus, missä maalivahdit keräsivät rahaa yksityiselle lastensuojelulaitokselle. Lahjoitettu rahasumma nousi, mitä vähemmän maaleja Akaa Futsalille tehtiin. Nuoret saivat itse päättää rahojen käyttötarkoituksen ja tuolloin niillä tehtiin reissu Linnanmäelle.
– Mad Maxin ja Akaa Futsalin välillä on kipinöinyt useamman kerran, mutta nyt olisi tarkoitus vetää yhtä köyttä. Maxien Yasar Elbeller ja Akaan Aleksi Pirttijoki ovat molemmat nuoria ja kovalla kunnianhimolla varustettuja pelaajia. Semmonen kutina on, että Aleksi pelaa nyt huippukauden ja murtautuu tosissaan liigan kovimpien pivottien joukkoon. Jasu on varmasti liigan kurinalaisempia puolustajia ja vetoja mies blokkaa vähintään toistakymmentä per matsi, tästä huolimatta verkko heiluu kiitettävään tahtiin vastustajankin päässä. Semmonen diili sovittiin, että jokaisesta jätkien tekemistä maaleista laitettaan 20 euroa nuorten kassaan. Saadaan hyvähenkistä maalintekokisailua hyvän asian eteen, Nieminen kertoo.

Elbeller ja Pirttijoki valmiina kauteen
Siis aina kun Pirttijoki tai Elbeller osuvat tolppien väliin, nuorten matkakassa karttuu 20 eurolla. Iittalan Kotikulma on syksyllä 2018 aloittanut seitsemän paikkainen yksityinen lastensuojelulaitos, joka toimii Iittalan kylässä, Hämeenlinnan kaupungissa. Kotikulman perustat on rakennettu vaativan lastensuojelutyön vuosien kokemuksella vankalle pohjalle.
– Olimme tässä mukana toissa vuonna, ja tottakai nytkin innolla, kun Nipa heitti tälllaista ajatusta ilmoille. Tiiviisti seurataan molempien lähijoukkueiden pelejä, ja nyt tässä tuli taas uusi kulma otteluiden seuraamiseen, Harri Jalli Kotikulmasta kertoo.
Pelaajat itse tuskin malttavat edes odottaa kauden alkua.
– Ei tarvinnut vastausta miettiä kun Nipa pyysi tähän mukaan. Mahtava homma ja antaa varmasti pientä lisäbuustia omaan tekemiseen. Treenikausi on vedetty hyvällä sykkeellä ja on kivaa päästä avaamaan vihdoin kausi. Toivottavasti saadaan pelata kausi terveenä ja nostella pokaalia keväällä. Sehän tietäisi myös mukavaa summaa nuorille, Akaa Futsalin Aleksi Pirttijoki kertoo.
– Olin totta kai otettu, kun Nipa kysyi tähän hommaan mukaan. Toivottavasti pystyn omalla tekemiselläni muutaman lantin keräämään hyvään kohteeseen. Yritän muutaman räkämaalin saada kaivettua. Entinen joukkuetoverini Aku painaa varmasti kovalla laukauksellaan komeita uuneja kauden aikana. Kyseessä on hyvä ukko ja pelaaja kaikin puolin. Pelkästään strategisia mittoja katsomalla voisi todeta, että olen Rockymainen altavastaaja Akaan Dragolle. Vähän siis painetta kaverin suuntaan ja tämä lähtöasetelma sopii minulle vallan mainiosti. Molemmilla on tukenaan taustalla hyvät jengit ja tiimitoverit. Itse haluan ainakin, että Mad Max menee ns. päätyyn asti. Olisiko Mad Max-Akaa Futsal finaalisarjalle tilausta?, sanailee puolestaan Akaankin paidasta tuttu Yasar Elbeller, joka heiluttaa verkkoja tällä hetkellä Mad Maxin paidassa.
Pelit käyntiin ja verkot tötterölle!

Harri Jalli, Yasar Elbeller, Aleksi Pirttijoki ja Mikko Nieminen mukana tekemässä hyvää
KaDy kaatui kenraaliharjoituksessa
KaDy kaatui kenraaliharjoituksissa
Akaa Futsalin harjoituspelikausi päättyi torstai-iltana Monitoimihalllilla. Jyväskyläläinen KaDy kaatui vaihtelevan esityksen jälkeen lukemin 6-4 (4-2).
Akaa Futsal sai torstai-iltana viimeiseen harjoitusotteluunsa vieraaksi Kampuksen Dynamon. Vierasjoukkue oli liikkeellä ilman muutamia avainpelaajiaan kuten Jukka Kytölää, Tero Intalaa sekä Italo Henrique Macedo Basiliota, kun taas kotijoukkue sai parketille täyden miehistön armeijan harmaissa palvelevaa Valtteri Wähä-Verkkomäkeä lukuunottamatta.
Avausjakso oli kotijoukkueen hallintaa. Taukolukemat 4-2 kuvastavat tapahtumia aika tarkasti, kun Akaa loi vähintäänkin tuplaten vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Verkkoon asti pallon saivat Tatu Ahonen kahdesti, Jussi Nyström, sekä aivan jakson päätössekunneilla Dusan Milojevic.
Eikä toinenkaan jakso voimasuhteita muuttanut. Vaikka KaDy kavensi kerran lukemiin 4-3, iski Akaa kaksi seuraavaa osumaa. Päivän erikoisin maali nähtiin ajassa 26:51, kun maalinsuulla torjuneen Kasper Kangaan oman pään suuppaisu upposi virkaveljelle toiseen päähän. Maalia avitti Nyströmin oikeaa-aikainen maskipelaaminen vastustajan maalivahdin edessä. Illan viimeinen kotijoukkueen maali tuli komean syöttökombinaation jälkeen – viimeisenä palloon kosketti Juhana Jyrkiäinen, jonka tarkka laukaus upposi tolpan kautta. KaDyn 6-4 -osuma oli enää kosmetiikkaa, eikä vieraiden ylivoimapeli tuottanut lopussa kuin vaarallisia tilanteita omaan päähän, mutta tolpatkin estivät lisäosumat tänään.
– Tarpeeseen tuli tämäkin peli, kuten otteista näkyi. Suunta on yksittäisistä virheistä huolimatta kuitenkin eteenpäin, ja tästä lähdetään nyt hieromaan viimeisiä juttuja ennen liiga-avausta. Otetaan voiton lisäksi jälleen monia hyviä asioita mukaan ja mennään täysillä eteenpäin, summasi kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic päivän annin.
Akaa Futsalin sarja-avaus on edessä sunnuntaina 20.9., jolloin joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi.
Akaa Futsal-KaDy 6-4 (4-2)
03:33 1-0 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
04:58 1-1 Mikko Kytölä (Heikki Korhonen)
11:37 2-1 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
16:10 3-1 Jussi Nyström
18:27 3-2 Mikko Kytölä 10m rp
19:48 4-2 Dusan Milojevic
22:29 4-3 Jere Intala (Henri Louste)
26:51 5-3 Kasper Kangas
29:07 6-3 Juhana Jyrkiäinen (Aleksi Pirttijoki)
34:52 6-4 Akaa Futsal om
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+0
Juhana Jyrkiäinen 1+2
Petri Grönholm
Jussi Nyström 1+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 0+1
Tatu Ahonen 2+0
Jovan Stankovic

KaDy mittaa huomenna Akaa Futsalin vireen
KaDy mittaa huomenna Akaa Futsalin vireen
Monarilla nähdään torstaina huippuottelu, kun pikavauhtia järjestetty harjoitusottelu Akaa Futsal-KaDy pyörähtää käyntiin klo 19:30.
Vastaan asettuu siis viime vuosilta hyvinkin tuttu vastustaja, kun Kampuksen Dynamo matkustaa Jyväskylästä Pirkanmaalle. Koronapandemiaan päättynyt viime kausi oli jyväskyläläisille pettymys. Se sijoittui yllättäen vasta viidenneksi, ja joukkue jäi rannalle myös helmikuun Final Four -turnauksesta. Sitä edellisellä kahdella kaudella kultaa juhlinut seura ei jäänyt kuitenkaan tuleen makaamaan, vaan panosti jälleen entistäkin enemmän alkavaan kauteen.
Joukkue sai täksi kaudeksi kaksi äärimmäisen kovaa vahvistusta, kun Italiasta palannut Jukka Kytölä sekä Akaasta hankittu Tero Intala palasivat Jyväskylään. Lisäksi KaDy uutisoi heinäkuussa hankkineensa Tornion viime kauden maalitykin Italo Henrique “Bob” Macedo Basilion, mutta häntä joukkueen kokoonpanossa ei ole vielä nähty. ToPV on kertonut median välityksellä odottavansa Jyväskylän suunnalta vielä siirtokorvauksiakin, sillä pelaajalla oli sopimus pohjoiseen myös ensi kaudesta.
Oli niin tai näin, Vasko Vujovicin joukkue lähtee jälleen kerran liigakauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, ja joukkue tarjoaa Akaa Futsalille hyvän tason mittauksen tähän kohtaa syksyä.
– KaDy on fyysisesti kova, taktisesti valveutunut ja äärimmäisen kurinalainen joukkue. Eli toisin sanoen todella hankala vastustaja. Saamme tästä hyvän peilin siihen, mitä meidän täytyy vielä parantaa kautta kohti mennessä, Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic kertoo.
Molemmat joukkueet ovat voittaneet kauden aiemmat treenipelinsä. KaDy JoSePan ja Mad Maxin, Akaa taas HIFK:n ja Mad Maxin. Nyt edessä on jommallekummalle ensimmäinen tappio.
– Ei näitä tietysti vielä täysin tuloksen kautta pelata, mutta aina se luo pohjaa tulevalle, kun joukkue oppii löytämään uusia keinoja voittaa pelejä. Kokeilemme hiukan vielä erilaisia ketjukoostumuksia, vaikka tässä alkaakin olemaan jo aika hyvät hahmotelmat, minkälaisilla kombinaatioilla kauteen lähdetään. Hienoa päästä vielä kerran pelien muodossa kotihalliin ennen kauden alkua nyt kun maajoukkueleiri peruuntui ja lähes koko joukkue on käytettävissä, Stankovic päättää.
Katsojan ABC Akaa Futsalin kotipeleissä:
– Mikäli olet kipeä, tunnet itsesi kipeäksi tai lähipiirissäsi on jollakin flunssan oireita, älä tule hallille
– Mikäli kuulut riskiryhmään, pyydämme sinua noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjeita
– Pidä sama katsomopaikka koko pelin ajan
– Huolehdi turvaväleistä niin kioskin jonossa kuin katsomossakin
– Vältä käteisen rahan käyttöä
– Pelissä on tarjolla kertakäyttömaskeja sekä käsidesiä – käytä niitä!
– Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa suositellaan mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi


