...
Markus Rautiainen siirtyy Akaaseen
Markus Rautiainen siirtyy Akaaseen
Akaa Futsalin uusin sopimuspelaaja on Markus Rautiainen, 26, joka siirtyy Pirkanmaalle KaDystä yksivuotisella sopimuksella.
Rautiainen on pelannut liigaa yhden JoSePa-kauden lisäksi Kampuksen Dynamossa useamman vuoden, kirkkaimpana saavutuksena Futsal-Liigan kultamitali kaudelta 2017-2018. Koronaan päättyneellä viime kaudella tehopisteitä syntyi hienot 13+11.
Petäjäveden Petäjäisten kasvatti on tuttu mies myös maajoukkueleirityksistä, ja virallisia pelejä futsalmaajoukkueessa on kertynyt toistaiseksi viisi kappaletta.
– Rage tuo meidän valmennukselle taas lisää mielenkiintoisia työkaluja omilla vahvuuksillaan. Uskon, että hänellä on pelaajana vielä parhaat vuodet edessä ja edelleen steppejä otettavana. Rage tekee joukkueestamme entistä vaarallisemman ja laadukkaamman, joten mahtavaa saada mies mukaan leijonaperheeseen, Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö hehkuttaa.
Rautiainen lähtee itse positiivisilla mielin kohti uusia haasteita urallaan.
– Hyvä fiilis uudesta sopimuksesta ja maisemanvaihdosta. Useamman Jyväskylän vuoden jälkeen oli aika ottaa seuraava askel eteenpäin pelaajauralla ja Akaa Futsal tarjosi tähän parhaan kokonaisuuden tällä hetkellä, vaikka useamman seuran kanssa tuli neuvoteltua. Maajoukkuekuvioiden kautta joukkueesta löytyy useampi tuttu naama, joten joukkueeseen on ollut helppo tulla. Akaa Futsal on laadukas organisaatio, joka on jo useamman vuoden tehnyt pitkäjänteistä työtä futsalin eteen, Monarin treeneihinkin jo muutamaan kertaan ehtinyt pelaaja kertoo sopimuksen taustoista.
Entä minkälaisin tavoittein pelaaja lähtee uuteen kauteen?
– Henkilökohtaisena tavoitteena pelata paras liigakausi tähän mennessä. Meillä on tasapainoinen ja vahva joukkue kasassa, joten siitä lähdetään, että pokaalia nostellaan keväällä.


Markus Rautiainen pukeutuu leijonapaitaan tulevalla kaudella
Petri Grönholm ja Akaa Futsal jatkosopimukseen
Viime kaudella 19 ottelussa tehot 10+16=26 iskenyt Petri Grönholm, 26, on Akaa Futsalin uusin sopimuspelaaja kaudelle 2020-2021.
Viimeiset neljä kautta Akaa Futsalia edustanut Grönholm on ollut yksi seuran mitaliputken keskeisiä hahmoja. 103 ottelussa tehopisteitä on kertynyt yhteensä peräti 77+81=158, joten joukkue saa ensi kaudeksi jälleen melkoisen pisterohmun omasta takaa.
– Pete on äärimmäisen vahva vääntäjä, ja hän pystyy tuomaan joukkueelle paljon muutakin hyötyä kuin vain tehopisteet. Hänellä on myös kokemusta kansainvälisistä peleistä, ja tätä kokemusta tarvitsemme lokakuussa kun Mestarien liiga käynnistyy. Todella hienoa saada katsella läheltä tämänkin hienon pelurin kehityskaarta futsalpelaajana, Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö tunnelmoi.
Grönholm lähtee kauteen hyvillä mielin pitkän tauon jälkeen.
– Tulosten valossa meidän viime kausi meni hyvin, mutta joukkueena tiedämme kyllä, että moneen asiaan jäi parantamisen varaa. Nyt on hienoa lähteä kirjoittamaan puhtaalta pöydältä uutta tarinaa, kun palailemme joukkueharjoituksiin. Itse olen pitänyt koronatauolla kuntoa yllä eri palloilulajien, juoksun ja kuntosaliharjoittelun avulla, Grönholm makustelee.
Tulevaa kautta on odotettu pitkään, mutta elokuun lopulla päästään viimein pelien muodossa takaisin normaaliin, kun pre-seasonin treenipelit käynnistyvät. Kesäloma on ollut melkoisen pitkä.
– Kilpailu kovenee ja useampi joukkue harjoittelee ammattimaisesti. Tavoitteena on haastaa muut kärkijoukkueet ja voittaa tietysti. Hyvällä treenaamisella ja rennolla fiiliksellä uskon, että pärjäämme. Henkilökohtaisesti toivon paikkojen kestävän, pyrin olemaan koko ajan paremmassa kunnossa ja auttamaan joukkuetta voittojen tielle.
Entä mitkä joukkueet tulevat olemaan pahimmat vastustajat ensi kaudella?
– Varmaankin pohjoisen (Kemi ja Tornio) joukkueet ja KaDy voivat tuottaa eniten hankaluuksia ennakolta, mutta taso nousee koko ajan ja liigasta löytyy monia muitakin kovia joukkueita. Hyvin täytyy onnistua, jos aiotaan pärjätä viime vuosien malliin, Grönholm päättää.

Petri Grönholm jatkaa leijonapaidassa
Tatu Ahonen jatkaa Akaan paidassa
Viimeiset kolme vuotta leijonalogoa rinnassa kantanut Ahonen, 28, jatkaa akaalaisjoukkueessa myös neljännen kauden. Koronaan päättyneellä viime kaudella mies iski 15 ottelussa tehot 12+7.
Ahosen jatkosopimus otetaan Akaa Futsalissa vastaan muikein ilmein.
– Futsalpelaajana Tatu on kokenut, mutta toisaalta iän puolesta alkaa vasta lähestymään parhaita vuosiaan, ja on tietysti hienoa, että hän haluaa viettää niitä meillä. Ottajia olisi kyllä riittänyt muuallakin. Viime kauden hyvät tehot olivat osoitus siitä, että puolustuspään osaamisesta huolimatta potentiaalia riittää myös hyökkäyspäähän. Tatun rooli tulee olemaan tulevalla kaudella jälleen iso, Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö naulaa.
Ahonen itse tietää, että kehittymisen ja parantamisen varaa löytyy koko joukkueelta, vaikka viime kausi tuloksellisesti menikin hyvin.
– Alkukaudesta onnistuttiin kääntämään monta peliä tappioasemasta voittoon, ja saatiin hyvin etumatkaa heti startista muiden kompuroidessa. Toinen puoli kaudesta meni suoraan sanottuna vihkoon ja varmalta näyttänyt runkosarjan johto meinasi lipsua käsistä. Kuitenkin onnistuttiin pitämään sarjajohto alkukaudesta loppuun, niin voi olla sen puolesta tyytyväinen. Annetaan arvosanaksi 8, eli paljon riittää myös parannettavaa tulevalle kaudelle, Ahonen muistelee viime kautta.
Tulevaa kautta on odotettu pitkään, mutta elokuun lopulla päästään viimein pelien muodossa takaisin normaaliin, kun pre-seasonin treenipelit käynnistyvät. Kesäloma on ollut melkoisen pitkä.
– Tulevan kauden europelit on ollut suuri motivaattori ja siitä on saanut rutkasti lisäbuustia omatoimiseen treenaamiseen. Lajiharjoittelu on jäänyt kesällä pienempään rooliin, mutta kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä. Paljon on tullut lenkkeiltyä ja tehtyä kehonpainolla ulkotreenejä. Myös jalkapalloa ja beach volleyta on tullut jauhettua.
Entä minkälaisia tavoitteita ja odotuksia tulevasta kaudesta?
– Joka kausi lähdetään pelaamaan kirkkaimmasta sijasta ja siitä lähdetään, että kannua nostetaan keväällä. Europelit tuovat lisämausteen kauteen ja siellä joukkueella menestyminen vaatii nappisuoritusta. Kovaa työtä ja pilke silmäkulmassa mennään, niin eiköhän sillä saada hyvä kausi aikaiseksi. Aleksi ”AQ” Pirttijoelta odotan 20 kaapin kautta. Vastustajia jos katsoo, niin näyttäisi siltä, että KaDy on rakentamassa kovaa jengiä ja viime kaudella FC Kemi osoitti olevansa hankala vastustaja. Siinä varmaan ennakkoon kovimmat joukkueet. Me, GFT ja ToPV ollaan lähimmät haastajat, Ahonen aprikoi ennen kuin liimaa jälleen painoliivin selkään ja lähtee takaisin mäkitreeneihin. Lentävällä askelleella.

Tatu Ahonen ilahduttaa Monarilla ensi kaudellakin
Akaan Futispuulaaki 2020 pelataan lauantaina 5.9. – katso päivän otteluohjelma!
Akaa Futsal järjestää jo legendaarisen maineen saavuttaneen Akaan jalkapallopuulaakin lauantaina 05.09. Akaan Toijalassa Lastumäen tekonurmikentällä. Puulaaki on tarkoitettu kaveri-, harraste- ja työpaikkaporukoille. Joukkueessa saa olla maksimissaan 1 pelaaja, joka pelaa 2.divisioonassa tai ylemmässä sarjassa.
Vuoden 2020 joukkueet ovat:
ePOP
Kylänmiehet
IKL
HULU
FC Gepardi Seniors
FC Areenalla
Sandelsin henkilöt
KurVa
Fish United
T2H / ihania koteja
Akaan Nahka
KPC
Akaan Kärsy
FC Reme
Komiat Kukot
Puulaakin säännöt:
-Peliaika 1x20min. Kenttäpuolet teikataan ottelun alussa, siten että teikkauksen voittanut valitsee puolen ja hävinnyt aloittaa pelin.
– Playoff-ottelun ollessa tasan ratkaistaan paremmuus 3 vs 3 rp- kilpailulla. Jos edelleen tasan jatketaan 1 vs 1 kilpailulla.
– Puulaakissa pelataan fair play peliä.
– Turnauksessa pelaavien pelaajien alaikäraja on 15 vuotta.
– Alkulohkon jälkeen tasapisteissä olevien joukkueiden paremmuus ratkaistaan – maaliero
– tehdyt maalit
– päästetyt maalit
– keskinäinen ottelu
– arpa
– Ottelutulokset on lopullisia päätös vihellyksen tultua. Otteluista ei voi tehdä protestia. Tuomari ei anna ottelussa lisäaikaa, mutta välittömät maalitekotilanteet seurataan loppuun ennen päätösvihellyksen suorittamista.
– Ottelut pelataan 7 vs 7 pelaaja määrällä. Vaihtopelaajia max 7 kpl. Joukkueessa saa olla vain 1 pelaaja joka pelaa 2.divisioonassa tai ylemmällä sarjatasolla.
– Ottelut pelataan pienellä kentällä.
– Ei paitsioita, muuten käytetään jalkapallon sääntöjä soveltaen pikku kentän peliin
– Tuomarina otteluissa toimii ennalta määrätyn joukkueen henkilö.
Tuomarointi tehtävän laiminlyömisestä seuraa puulaakista sulkeminen.
– Varoitukset ja kentältä poistot käytössä, mutta harkitusti käytettävä. Kahdesta keltaisesta pelaajalle seuraa yhden ottelun pelikielto. Suorasta punaisesta seuraa vähintään 2 ottelun pelikielto. Mikäli punainen kortti on tullut väkivaltaisen pelin seurauksena johtaa kortti pelaajan sulkemiseen puulaakista.
– Tuomari pitää kirjaa ottelun tuloksesta ja lisää sen ottelun jälkeen taulukkoon

Jussi Nyström jatkaa Akaa Futsalissa
Viimeiset kaksi vuotta joukkueen kapteeninnauhaa kantanut Jussi Nyström, 31, on sopinut seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Koronaan päättyneellä kaudella 20 ottelussa komeat tehopisteet 21+10=31 iskenyt Nyström on Akaa Futsalin tuorein sopimuspelaaja. Nyströmin jatko saa myös seuran puheenjohtajan Tero Kivistön säteilemään kilpaa kesäauringon kanssa.
– Jussi on kuulunut jo pitkään ehdottomiin luottopelaajiimme, ja on tietysti mahtava juttu, että mies jatkaa oman kaupungin joukkueessa. Nyt kun Jussi on saanut viime aikoina saanut kehitettyä vasemman jalkansakin liigan parhaimmistoon, niin kovia tehoja ja fyysistä peliä on odotettavissa jatkossakin, Kivistö virnistää.
Myös pelaaja itse lähtee innoissaan kohti uutta kautta.
– Europeleihin pääsy kotiseurassa on tietysti iso juttu, ja tuo taas lisää buustia koko seuran toimintaan. Tuollaiset pelit ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä jutuista, minkä takia tähän hommaan haluaa panostaa niin paljon aikaa vuodesta toiseen. Mutta pitää osata myös nauttia matkasta. Tulevalle kaudelle tärkein tavoite on, että meidän joukkue on iloinen kentällä ja sen ulkopuolella. Tottakai tavoite on voittaa jokainen peli, mutta pitää myös muistaa olla liikaa puristamatta, Nyström filosofoi.
Nyström on yhteensä iskenyt leijonapaidassa 205 ottelussa tehot 199+75=274. Seuralengendan paikka alkaa olla jo ansaittu, mutta treenimotivaatiota riittää yhä.
– Otin hallilta mukaan painoliivit, joten tässä on ollut omien ylimääräisten lisäksi siis vielä 10 kiloa ekstraa kannettavana. Kesä on sujunut toistaiseksi pääosin lenkkeilemällä ja rappusissa. Monarilla ehditään kyllä hikoilemaan taas pitkän kauden aikana, joten nautitaan nyt täysillä kesästä ihan rauhassa. Kehitys kuitenkin loppuu tyytyväisyyteen, joten töitä pitää tehdä. Näen, että minulla on pelaajana vielä paljon kehittymisen varaa, Nyström kertoo.
Akaa Futsal odottaa parhaillaan vahvistuksia tulevan kauden aikataulujen suhteen, paitsi liigakauden, myös europelien osalta.

Jussi Nyström jatkaa leijonapaidassa

