...
GFT parempi jatkoajan jälkeen
GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.

Kauden 2020-2021 kapteenisto valittu
Akaa Futsalin kapteenina jatkaa Jussi Nyström. Varakapteeneiksi valittiin roolissa jatkava Juho Laine, sekä uutena kasvona kapteenistoon nouseva Juhana Jyrkiäinen.
Nyström kantaa kapteeninnauhaa tulevalla kaudella kolmatta kautta, saatuaan viestikapulan Akaa Futsalin legendalta Jukka-Pekka Jyrämöltä vuonna 2018. Kapteenin roolia on siis jo harjoiteltu jo parin kauden ajan.
– Tottakai kiitollisena otetaan vastaan tällainen kunnia. Meillä on tämän kauden joukkueessa taas paljon luontaista johtajuutta, joten ei siellä tarvi yhden miehen mitään kaneja hatusta vedellä. Koitetaan kuitenkin näyttää esimerkkiä vaatimustasosta, ja pidetään porukan yhteishengestä hyvä huoli, siinä ne tärkeimmät, Nyström tarinoi treenipelikauden kynnyksellä.
Tervetuloa seuraamaan treenikauden ensimmäistä harjoitusottelu lauantaina Monarille – vastassa on Helsingin IFK, ja ottelu käynnistyy klo 15!


Myös Valtteri Wähä-Verkkomäki jatkaa Akaassa
Viime kaudella 12 ottelussa leijonapaidan pukenut Valtteri Wähä-Verkkomäki jatkaa Akaa Futsalissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella.
Parhaillaan varusmiespalvelusta suorittava Wähä-Verkkomäki, 20, kuuluu joukkueen nuoriso-osastoon, jonka kehitystä seuran puheenjohtaja Tero Kivistö innolla seuraa.
– Valtteri on meidän nuorin pelaaja, ja luonnollisesti edustaa siltäkin osin seuran tulevaisuutta. Uskon kuitenkin, että hän pystyy tällä kaudella ottamaan peliminuutteja taas viime kautta enemmän, kova työnteko kantaa varmasti hedelmää, ja kehitys jatkuu vahvana, Kivistö kertoo.
Wähä-Verkkomäen sopimuksen jälkeen Akaa Futsalin sopimuspelaajien määrä on kolme maalivahtia sekä yksitoista kenttäpelaajaa. Tällä mennään kauden alkuun, uskoo Kivistö.
– Lähdemme kauteen tietoisesti hiukan pienemmällä ringillä kuin viime vuonna, monestakin syystä. Emme siis varsinaisesti aktiivisesti etsi tällä hetkellä uusia pelaajia. Toisaalta nykyään futsal on mennyt lajina siihen, että koko ajan täytyy tarkkailla markinoita ja täytyy pystyä reagoimaan, jos tapahtuu loukkaantumisia tai jos joukkueessa muuten ilmenee vahvistamisen tarvetta. Joukkuetta rakennetaan aina sinne siirtorajalle asti, minkä jälkeen tiedetään lopullinen kokoonpano kevään peleihin, Kivistö kertoo.
Valtteri, kuinka kesä on sujunut?
– Koronatauko ja kesä on mennyt puhtaasti isänmaata palvellessa. Puolustusvoimissa olen omatoimisesti treenannut fysiikkaa, ja nyt tietysti on taas päässyt myös joukkuetreenien makuun vaihtelevasti.
Minkälaisia tavoitteita tulevalle kaudelle?
– Henkilökohtaiset tavoitteet liittyvät pitkälti treenirutiinin takaisin saamiseen kun pääsen joulukuussa siviiliin, sekä kehittyminen pelaajana seuraavalle tasolle.
Entä mitä joukkue lähtee tavoittelemaan?
– Joukkueen tavoitteet olisi mielestäni hyvä asettaa taas napsua korkeammalle, esimerkiksi jatkoon Mestareiden liigan avauskierrokselta ja liigasta ei tietysti voi tavoitella muuta kuin kultamitaleita. Kun katsoo seuran viime vuosien saavutuksia, niin tavoitteet ovat tietyllä tavalla itsestäänselvät, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että tärkeintä on lopulta se laadukas päivittäinen tekeminen.
Akaa Futsalin ensimmäinen harjoituspeli la 29.8. klo 15:00 Monarilla, vastassa HIFK!

Juho Laineelle jatkosopimus
Akaa Futsalin maalivahtitrio täydentyi, kun Juho Laine rustasi nimensä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen.
Sopimusuutiset saavat Akaa Futsalin puheenjohtajan Tero Kivistön suupielet hymyyn. Laineen myötä Akaa Futsalin maalivahtiosasto on vähintäänkin vakuuttava, kun jo aiemmin siihen kuuluivat Kasper Kangas sekä Jukka Saari.
– Mahtava juttu, että Juho päätti jatkaa ansiokasta uraansa ja tietysti vielä kotikaupungin joukkueessa. Tällaiset pelaajat, jotka ovat aina ratkaisupeleissä parhaimmillaan, ovat aina arvokkaita joukkueelle. Juhon myötä meidän maalivahtitrio on todella laadukas, kun löytyy kolme hyvän liigatason veskaria. Mutta niin se täytyy nykypäivänä ollakin – tällä osa-alueella ei voi antaa yhtään tasoitusta vastustajalle vaikka tulisi loukkaantumisiakin. Kun vielä maalivahtivalmentajana jatkaa legendaarinen Kallioisen Tuoppi, niin sillä osastolla voimme lähteä kauteen erittäin luottavaisin mielin, Kivistö hehkuttaa.
Mutta mitenkä kokenut pelaaja on saanut ajan kulumaan pitkällä pelitauolla?
– Kesä sujui töiden ja uuden perhearjen parissa. Akaan lenkkipolut tulivat myös hyvin tutuiksi, kuten myös kaikki alueen padel-kentät, Laine kertoo.
Entä miltä on tuntunut palata taas joukkuetreeneihin, miltä tämän kauden joukkue vaikuttaa?
– Mukavaahan se on päästä poikien kanssa vähän hikoilemaan, kiva treenata kun on kavereita ympärillä kirittämässä omaakin tekemistä. Tämän kauden joukkue vaikuttaa erittäin hyvältä, uudet kaverit sopivat tosi hyvin porukkaan niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hienoa on päästä näkemään, mihin asti tällä nipulla päästään..
Minkälaisia tavoitteita tai odotuksia henkilökohtaisesti ja joukkueena tulevalle kaudelle?
– Henkilökohtaiset tavoitteet painottuvat enemmänkin siihen, että pysyy ehjänä ja nuorempien maalivahtien psyykkaamiseen niin hyviin suorituksiin, että saa itse nauttia hyvästä pelistä penkin puolelta. Joukkueelta odotan alusta loppuun tasaista suoritusta ja keväällä sitten nähdään, mihin asti se riittää.
Akaa Futsalin ensimmäinen harjoituspeli la 29.8. klo 15:00 Monarilla, vastassa HIFK!
Markus Rautiainen siirtyy Akaaseen
Markus Rautiainen siirtyy Akaaseen
Akaa Futsalin uusin sopimuspelaaja on Markus Rautiainen, 26, joka siirtyy Pirkanmaalle KaDystä yksivuotisella sopimuksella.
Rautiainen on pelannut liigaa yhden JoSePa-kauden lisäksi Kampuksen Dynamossa useamman vuoden, kirkkaimpana saavutuksena Futsal-Liigan kultamitali kaudelta 2017-2018. Koronaan päättyneellä viime kaudella tehopisteitä syntyi hienot 13+11.
Petäjäveden Petäjäisten kasvatti on tuttu mies myös maajoukkueleirityksistä, ja virallisia pelejä futsalmaajoukkueessa on kertynyt toistaiseksi viisi kappaletta.
– Rage tuo meidän valmennukselle taas lisää mielenkiintoisia työkaluja omilla vahvuuksillaan. Uskon, että hänellä on pelaajana vielä parhaat vuodet edessä ja edelleen steppejä otettavana. Rage tekee joukkueestamme entistä vaarallisemman ja laadukkaamman, joten mahtavaa saada mies mukaan leijonaperheeseen, Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö hehkuttaa.
Rautiainen lähtee itse positiivisilla mielin kohti uusia haasteita urallaan.
– Hyvä fiilis uudesta sopimuksesta ja maisemanvaihdosta. Useamman Jyväskylän vuoden jälkeen oli aika ottaa seuraava askel eteenpäin pelaajauralla ja Akaa Futsal tarjosi tähän parhaan kokonaisuuden tällä hetkellä, vaikka useamman seuran kanssa tuli neuvoteltua. Maajoukkuekuvioiden kautta joukkueesta löytyy useampi tuttu naama, joten joukkueeseen on ollut helppo tulla. Akaa Futsal on laadukas organisaatio, joka on jo useamman vuoden tehnyt pitkäjänteistä työtä futsalin eteen, Monarin treeneihinkin jo muutamaan kertaan ehtinyt pelaaja kertoo sopimuksen taustoista.
Entä minkälaisin tavoittein pelaaja lähtee uuteen kauteen?
– Henkilökohtaisena tavoitteena pelata paras liigakausi tähän mennessä. Meillä on tasapainoinen ja vahva joukkue kasassa, joten siitä lähdetään, että pokaalia nostellaan keväällä.


Markus Rautiainen pukeutuu leijonapaitaan tulevalla kaudella