...

Runkosarjan viimeinen ottelu sunnuntaina
Akaa Futsal päättää pitkäksi venyneen runkosarjan sunnuntaina kotikentällä, kun vieraaksi Monarille saapuu JoSePa. Joukkueet kohtasivat toisensa muutama viikko sitten Joutsassa, jolloin Akaa Futsal nappasi 4-7 -vierasvoiton.
Leijonapaidat juhlistivat 200 Futsal-Liigan runkosarja ottelua lauantaina Somerolla, kun joukkue kukisti SoVon peräti 1-14. Murskavoitto enteilee hyvää, sillä pudostuspelit ovat aivan oven takana. Samaan aikaan vierasjoukkue JoSePa matkusti Pohjois-Suomessa, kun joukkue taipui kärkiseuroille FC Kemille ja Tornion Palloveikoille.
Kohti pudostuspelejä!
Joukkueiden edellinen kohtaaminen on tuoreessa muistissa. Joutsassa muutama viikko sitten Akaa Futsal aloitti ottelun terävästi ja johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen 0-5. Toisella jaksolla JoSePa tuli parhammillaan maalin päähän ja oli jopa lähellä tasoitusmaalia. Ennen pudotuspelejä olisi tärkeää saada ehjä 40-minuuttinen alle, sillä pudotuspeleissä ei ole varaa pelata vain 20 minuuttia hyvin. Viime lauantaina Somerolla Leijonapaidat pelasivat ehjän ottelun, johon olisi hyvä saada jatkumuoa myös sunnuntaina JoSePa:a vastaan. Akaa Futsalin sijoitus tulee olemaan 2-4 riippuen miten muualla pelataan.
Joukkueen kokoonpano tilanne on hyvä, ainoastaan pitkäaikaispotilas Amel Rastoder on pois joukkueen kokoonpanosfa. Viime ottelun huilannut Petri Grönholm palaa sunnutaina kokoonpanoon.
Somerolla kolme maalia iskenyt Kim Lingman ei halua luvata hattutemppuputkelle jatkoa.
– Joukkue edellä mennään. Nyt on tärkeintä hioa tiettyjä taktisia asioita kuntoon pudotuspelejä varten. Voitto tulee hyvän tekemisen kautta ja maalit tekee se, joka sattuu olemaan maalipaikassa, Lingman kommentoi nöyrin mielin lauantain aamutreenien alla.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa.
’

Akaa Futsal jatkoi voittokulkuaan murskalukemin
Akaa Futsal nappasi kauden suurinumeroisimman voittonsa, kun vieraspelissä kaatui Someron Voima lukemin 1-14 (1-7). Murskavoitto enteilee hyvää, sillä runkosarjaa on jäljellä enää vain yksi ottelu.
Viidettä kautta Akaa Futsalissa pelaavan Dusan Milojevicin tavaramerkki, vasen jalka, oli vireessä myös tänään. Milojevic iski ottelun avausosuman irtopallosta juuri vasemmalla jalallaan, kun ottelua oli pelattuna vain yhdeksän sekuntia. SoVo pelasi alkushokin jälkeen muutaman minuutin ajan ottelun parasta futsaliaan, mutta maalinteko tuotti suuria vaikeuksia kotijoukkueelle. Akaa Futsal siirtyi 3-0-johtoon, kun Markus Rautiainen tarjoili kotikatsomoille vastaanottimien ääressä kaksi maalia 20 sekuntiin. Ensin Rautiainen leikkasi terävästi vasemmalta laidalta sisään ja ampui pallon maalin oikeaan nurkkaan. Myös toinen osuma oli kaunista katseltavaa; Rautiainen laukoi omalta kenttäpuoliskoltaan pallon suoraan SoVon maalin kattoon.
SoVo sai vain yhden maalin aikaiseksi ottelussa, joka osoittautui lopulta todelliseksi murhenäytelmäksi joukkueen kannalta. Maali syntyi yhdeksännellä peliminuutilla hyvän syöttökombinaation jälkeen, mutta Jussi Nyströmin, Kim Lingmanin ja Aleksi Pirttijoen täysosumat vajaata kymmentä peliminuuttia myöhemmin katkaisivat kotijoukkueen selkärangan. Ensimmäisen puoliajan loppu ja toinen puoliaika antoivat Akaa Futsalille mahdollisuuden kaunistella maalisaraketta sarjataulukossa; joukkue on nyt tehnyt kaikista eniten maaleja Miesten Futsal-Liigassa! Myös yksilötilastojen puolella tuli suuria onnistumisia, sillä lopulta kahdeksan pelaajaa pääsi kirjoille maalintekijänä ja kuusi syöttäjänä. Akaa Futsalin ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Nyström, joka nappasi myös ottelun parhaat tehot.
Akaa Futsal on nyt sarjassa kolmantena ja pudotuspelien kotiedun saavuttaminen on omissa käsissä. Joukkue palaa ensi viikolla Toijalan Monitoimihallille. Pitkä vieraspelikiertue kesti seitsemän ottelun ja yli kuukauden verran ja toi tullessaan voiton jokaisesta kamppailusta. Toivottavasti voittokulku jatkuu myös ensi sunnuntaina, kun vastaan asettuu JoSePa toisen kerran lyhyen ajan sisään.
Ottelun maalikooste nähtävillä YouTubessa.
SoVo-Akaa Futsal 1-14 (1-7)
00:09 0-1 Dusan Milojevic
06:38 0-2 Markus Rautiainen (Jovan Stankovic)
06:56 0-3 Markus Rautiainen (Aleksi Pirttijoki)
08:53 1-3 Arber Istrefi (Gezim Voca)
15:10 1-4 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
15:55 1-5 Kim Lingman (Juhana Jyrkiäinen)
17:16 1-6 Aleksi Pirttijoki (Tatu Ahonen)
19:10 1-7 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
21:48 1-8 Jussi Nyström
28:45 1-9 Tatu Ahonen (Jovan Stankovic)
30:33 1-10 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
35:14 1-11 Jovan Stankovic
37:11 1-12 Kim Lingman (Dusan Milojevic)
37:57 1-13 Kim Lingman (Jussi Nyström)
38:37 1-14 Juhana Jyrkiäinen (Jussi Nyström)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
(Jukka Saari mv)
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 1+3
Dusan Milojevic 1+3
Tatu Ahonen 1+1
Juhana Jyrkiäinen 2+1
Markus Rautiainen 2+0, k
Jussi Nyström 3+2, pp
Aleksi Pirttijoki 1+1
Kim Lingman 3+0
Valtteri Wähä-Verkkomäki

Vierasputki päättyy Somerolle
Akaa Futsalin pitkä vierasputki tulee päätökseen lauantaina Somerolla, kun Leijonapaidat pelaavat seitsemännen peräkkäisen vierasottelun. Lauantain ottelu on seurahistorian peli numero 200 Futsal-Liigan runkosarjassa.
Joukkueiden piti kohdata marraskuussa Somerolla, silloin koronavirus sotki suunnitelmat ja ottelu siirtyi keväälle. Joukkueet kohtasivat tammikuun alussa Akaassa, jolloin kotijoukkue Akaa Futsal nappasi tiukan taiston jälkeen 4-3 -kotivoiton. Pelikiellosta palaava Markus Rautiainen iski ottelussa kaksi maalia. Kokonaisuudessa SoVo on kerännyt akaalaisia 16 pistettä vähemmän ja on sijalla kuusi. Viimeksi SoVo kuritti Ilvestä vieraskentällä lukemin 4-7, ottelussa Gezim Voca iski kolme maalia Joukkueesta löytyy Vocan lisäksi yksilötaitoa todella paljon, Arber Istrefi johtaa Liigan pistepörssiä hurjin tehoin (44+25=69). Puolustuspelin kanssa somerolaisilla on ollut hieman vaikeuksia, joukkue on päästänyt peräti 106 maalia.
Akaa Futsal on selviytynyt vaikeasta keväästä erinomaisesti, joukkue on pelannut kuusi vierasottelua putkeen. Pelikielloista ja loukkaantumisista huolimatta Leijonapaidat ovat voittaneet jokaisen. Viimeksi joukkuei kukisti JoSePa:n lukemin 4-7 (0-5). Ottelu oli hieman kaksijakoinen, ensimmäinen puoliaika oli erinomainen jota seurasi vaisumpi toinen jakso. Rutiini kumminkin tällä kertaa riitti kolmeen pisteeseen. Se on selvää, että Somerolla tarvitaan kaksi ehjää puoliaikaa, jos joukkue haluaa tuoda Akaaseen kolme pistettä mukanaan.
Maajoukkuemaalivahti Kasper Kangas uskoo voittoputken jatkuvan.
– Jos minulta kysytään niin tämän kevään aikana meidän ei tarvitse hävitä enää kertaakaan! Kaikista vaikeuksista (pelikiellot, loukkaantumiset) huolimatta olemme selvittäneet vieraskiertueen tappioitta. SoVon taso on hieman ailahdellut kauden aikana, mutta yllätyksellisuutta joukkueesta löytyy aina. Siihen täytyy olla valmis. Pelaajisto ja valmennuskin on kokenut muutoksia kauden aikana, mutta kotiparketillaan SoVo on aina paha vastus. Toisaalta Someron hallissa on paljon yhtäläisyyksiä Toijalan Monariin, joten tämähän on melkein kuin kotiottelu, Kangas virnistää haastattelun päätteeksi.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.


Maali-ilottelua Joutsassa
Akaa Futsal matkusti lauantaina Joutsaan, jossa kovassa vireessä ollut JoSePa kaatui tapahtumarikkaan ottelun jälkeen lukemin 4-7 (0-5).
Akaa lähti otteluun hieman vajaalla miehistöllä sekä Juhana Jyrkiäisen, että Markus Rautiaisen ollessa pelikiellossa. Sen sijaan pitkän tauon jälkeen saatiin pelikentille Tatu Ahonen ja Jovan Stankovic. Akaa aloitti pelin hyvin ja sai pyöriteltyä palloa vastustajan päädyssä muutamaan otteeseen. Dusan Milojevic onnistuikin maalinteossa jo kahden minuutin kohdalla pelikuntoon päässeen Stankovicin syötöstä. JoSePan blokkaukset pitivät kuitenkin maalille asti päätyneet vedot vähissä. Kotijoukkue ei silti itsekään onnistunut hyökkäyspäässä Akaan puolustuksen hienoisista vaikeuksista huolimatta.
Joutsassa ei vierasjoukkue jättänyt juurikaan maalipaikkoja käyttämättä, ja komean kuvion jälkeen pääsi Kim Lingman laukaisemaan ottelun toisen osuman. Peli jatkui tasaisena, Akaan pitäessä hieman enemmän palloa. JoSePa sai oman hyökkäyspelinsäkin vauhtiin, ja Akaan Juho Laine sai tehdä töitä maalilla. Kapteeni Jussi Nyström ei tarvinnut kuin yhden kosketuksen ja kovan laukauksen siivittääkseen Akaan kolmen maalin johtoon ajassa 12:00. Ensimmäisen puoliskon lopussa Stankovicin upea syöttö löysi maalilta Aleksi Pirttijoen, jonka osumalla Akaa karkasi jo neljän maalin johtoon. Vierasjoukkueen parhaaksi tänään valitun Nyströmin maali hyvän yksilösuorituksen jälkeen viimeisteli ensimmäisen puoliskon lukemiksi 0-5 vierasjoukkueelle.
Erätauko toi selvästi joukkueisiin lisää virtaa, ja pelin tempo kasvoi toisella puoliskolla. Kotijoukkuekin pääsi viimein avaamaan maalisaldonsa Heikki Rasmuksen osumalla ajassa 22:16. JosePa jatkoi hyvää tahtia ja pysyi pelissä mukana toisella maalillaan. Maaleista saadulla vauhdilla kotijoukkue otti pelin haltuunsa pitäen palloa Akaan päädyssä. Ajassa 26:49 saalisti kotijoukkue jo toisen puoliskon kolmannen maalinsa, ja Akaan johto alkoi sulamaan. Tilanteen ollessa 3-5, sai Akaa taas pelin paremmin rullaamaan. Vierasjoukkue joutui kuitenkin ahtaalle, kun JoSePa kavensi pelin ja pääsi jo yhden maalin päähän. Laine piti Akaan johdossa erinomaisilla torjunnoillaan kotijoukkueen lukuisista yrityksistä huolimatta. JoSePan ottaessa viidennen kenttäpelaajan pääsi Akaan Milojevic potkaisemaan pallon maaliin nostaen vierasjoukkueen jälleen turvallisempaan kahden maalin johtoon. Viimeisellä minuutilla Akaa kaunisteli vielä lukemia tyhjään maaliin ja tapahtumarikas ottelu päättyi Akaalle 4-7.
Runkosarjan otteluiden käydessä vähiin, tarttui Joutsasta mukaan tärkeät kolme pistettä. Päivän voiton jälkeen Akaa kasvatti voittoputkensa jo kahdeksaan, ja nousi sarjataulukossa kolmannelle sijalle. Pitkä vierasputki jatkuu ensi viikolla, sillä seuraavaksi matkustetaan SoVon vieraaksi.
12:00 0-3 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
17:30 0-4 Aleksi Pirttijoki (Jovan Stankovic)
18:48 0-5 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
22:16 1-5 Heikki Rasmus (Otto Piili)
25:54 2-5 Akaa Futsal oma maali
26:49 3-5 Joonas Manzo (Jarkko Kosunen)
30:46 4-5 Jari Kotimäki (Otto Piili)
36:03 4-6 Dusan Milojevic
39:41 4-7 JoSePa oma maali
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 0+3
Dusan Milojevic 2+1
Jussi Nyström 2+0, pp
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm 0+1
Kim Lingman 1+0
Valtteri Wähä-Verkkomäki

Vieraspelit jatkuvat maajoukkuetauon jälkeen
Akaa Futsal kohtaa tulevana lauantaina JoSePa:n ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan Akaassa runkosarjan päätöskierroksella.
Joutsassa lauantaina kohtaavat viiden ottelun kuntopuntarin kaksi parasta joukkueitta, sillä molemmat joukkueet ovat voittoputkessa. Alkukaudella vaisusti pelannut JoSePa on äitinyt kevään korvalla kovaan vireeseen. Joutsalaiset ovat voittaneet SoVon, Sievin, ToPV:n ja HIFK:n kahdesti edellisessä viidessä ottelussa ja on noussut sijalle kymmenen. Tahtipuikkoja joukkueessa on heiluttanut Joonas Manzo, Otto Piili ja Janne Kosunen.
Akaa Futsalin rankka vierasputki jatkuu vielä kahden ottelun verran, kun Joutsan vierailun jälkeen luvassa on reissu Somerolle. Leijonapaidat ovat selviytyneet urakasta mainiosta, sillä joukkue liitää seitsemän ottelun voittoputkessa. Ennen maajoukkuetaukoa Akaa Futsal kukisti Tornion Palloveikot hyvän esityksen jälkeen lukemin 3-5.
Päävalmentaja Jovan Stankovic joutuu tekemään kokoonpanoon pieniä muutoksia, sillä maajoukkueessa maalin tehnyt Juhana Jyrkiäinen ja Markus Rautiainen kärsivät lauantaina pelikieltoa. Iloinen asia puolestaan on, että Tatu Ahonen palaa kokoonpanoon viikonloppuna. Stankovicin oma pelikunto ratkeaa loppuviikon aikana, Amel Rastoder jatkaa varmuudella sairastuvalla.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.

Akaa Futsalin voittoputki venyi Torniossa
Akaa Futsal jatkoi pitkää vieraspeliputkeaan Tornion Palloveikkojen vieraana. Koronavarotoimenpiteenä marraskuulta siirretty ottelu päättyi Akaa Futsalin voittoon numeroin 3-5 (2-1). Jos vieraspeliputki on jo pitkän tuntuinen, on sitä myös Akaa Futsalin voittoputki. ToPV:n kaaduttua akaalaiset ovat voittaneet seitsemän viimeisintä ottelua.
Molemmat joukkueet olivat pelanneet viikonloppuna jo kertaalleen, ja väsymys näkyi. Akaa Futsal aloitti ottelun maalinteon todellisella taistelumaalilla; Aleksi Pirttijoen maalinedustakamppailun jälkeen pallo vieri kohti Kim Lingmania, joka pystyi liukumaan pallon maaliin. ToPV otti kuitenkin nopeasti ottelun kontrolliinsa ja pakotti Akaa Futsalin yrittämään etenemistä pitkillä syötöillä omalta kenttäpuoliskolta. ToPV pystyi korjaamaan työnsä hedelmät ja lähtemään johtoasemassa toiselle puoliajalle Iiro Vanhan ja Juho-Teppo Bergin osumilla.
Seuraavalle puoliajalle astui selvästi parempi Akaa Futsal. Tuntui, että kentällä oli nyt täysin eri joukkue kuin se, joka oli sieltä 15 minuuttia aiemmin lähtenyt. Jussi Nyströmin ansaittu tasoitusmaali syntyi ajassa 25.22 Dusan Milojevicin syötön ja vastustajan kohtalokkaan kompuroinnin jälkeen. Markus Rautiainen jatkoi hyvää maalivirettään kauniilla laukauksella oikeaan yläkulmaan, Rautiainen on nyt osunut seitsemän kertaa viimeiseen kuuteen peliin. Akaa Futsal siirtyi jo 2-4-johtoon, kun Rautiainen ennakoi vastustajan syötön, otti hyvän katkon ja syötti Petri Grönholmille, joka puttasi pallon ToPV:n maaliverkkoihin.
Lauantain Sievi FS -ottelusta poiketen Akaa Futsal pystyi pitämään kahden maalin johtoasemansa loppuun asti. Tornion illan naulasi Juhana Jyrkiäinen, joka pystyi laukomaan pallon tyhjään maaliin ToPV:n yritettyä pelin kaventamista lentävällä maalivahdilla.
Voitto sarjataulukon viidennestä, ToPV.sta, kiinnittää Akaa Futsalin tiukemmin sarjan kärkikastiin. Matkaa ensimmäiseen sijaan on enää kaksi pistettä. Seuraavaksi on vuorossa maajoukkuetauko, joten joukkue palaa tositoimiin vasta parin viikon päästä. Vieraspelejä on tarjolla silloinkin, sillä matka käy kohti Joutsaa, jossa ottelua isännöi JoSePa.
ToPV – Akaa Futsal 3-5 (2-1)
04:19 0-1 Kim Lingman (Aleksi Pirttijoki)
05:10 1-1 Iiro Vanha (Newton Jr)
07:39 2-1 Juho-Teppo Berg (Jussi-Esko Berg)
25:22 2-2 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
32:32 2-3 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
34:26 2-4 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
39:21 2-5 Juhana Jyrkiäinen
39:46 3-5 Iiro Vanha (Aleksi Kylmälä)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k, pp
(Juho Laine mv)
(Jukka Saari mv)
Dusan Milojevic 0+1, k
Jussi Nyström 1+1
Markus Rautiainen 1+1, k
Juhana Jyrkiäinen 1+0, k
Aleksi Pirttijoki 0+1
Petri Grönholm 1+0
Kim Lingman 1+0, k