...
Akaa Futsal huikeaan taisteluvoittoon Kemissä – leijonapaidat etenivät jälleen SM-loppuotteluihin!
Miesten Futsal-Liigan välierät pelattiin loppuun pääsiäisenä. Akaa Futsal pelasi odotetun tasaisen ja jännittävän sarjan runkosarjan voittanutta FC Kemiä vastaan. Lopulta hurja taistelu palkittiin, kun joukkue eteni SM-finaaleihin jo kolmatta kertaa peräkkäin voittamalla ratkaisevan viidennen ottelun pääsiäissunnuntaina Kemissä jatko-ottelun jälkeen lukemin 1-4 jo., 1-1 (1-0).
Kuvat: Ari Vuorela
Ottelun avausjakso oli odotetun tasaista, tarkkaa ja fyysistä vääntöä. Alkuun melko rauhallinen peli äityi tauon lähestyessä myös melko kuumaksi, mutta pahemmilta ylilyönneiltä vältyttiin puolin ja toisin. Pallonhallinta ja maalipaikat menivät melko tasan, mutta niin vain Kemi oli perjantain tapaan ainoa, joka sai pallon verkkoon. Lopulta Kemin 1-0 -johto-osuma merkattiin Akaan omaksi maaliksi.
Tasaisella jaksolla Akaa sai pallon kerran ylärimaankin, mutta sen lähemmäksi ei päästy. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja uhrautuvasti, ja tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen johtolukemissa 1-0.

Heti toisen jakson alussa kotijoukkue sai pallon ylärimaan, ja Akaa väisti luodin. Jakson edetessä tasainen kenttäpeli jatkui ja jännitys sen kuin kasvoi, kuten viidennessä välierässä pitääkin. Akaa otti pallonhallintaa väkisin niukasti itselleen, mutta Kemi puolusti edelleen todella tiiviisti ja kunnon maalipaikoille pääseminen oli äärimmäisen vaikeaa.
Lopulta ajassa 29:22 Akaan työ palkittiin tasoituksen muodossa, kun Tuomas Pulkkinen syötti Aleksi Pirttijoelle maalipaikan: 1-1. Tilannetta edelsi koko kentällisen hieno syöttökuvio, jossa pohjustuksen tekivät Jovan Stankovic sekä Bene Filppu. Päätöskympillä molemmilla joukkueilla tuli täyteen myös viisi kumulatiivista rikkomusta. Kovan taistelun ja Kemin hienoisen hallinnan jälkeen lisärikkomuksia tai lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty, ja näin ratkaisua lähdettiin hakemaan 2*5min jatko-ottelusta.
Jatko-ottelun avausjaksolla Kemi otti aktiivisempaa otetta pelistä, ja se rakensi muutaman todella herkullisen maalipaikan. Akaan maalinsuulla Kasper Kangas otti kuitenkin kiinni niin lähilaukaukset kuin läpiajotkin, ja tarjosi näin vielä voiton avaimia joukkueelleen.

Avaimia lukkoon lähti sovittelemaan lopulta Aleksi Pirttijoki, joka pääsi ampumaan johtomaalin jatko-ottelun toisella jaksolla ajassa 45:48. Rankkaria edelsi Kemi-pelaajan roikkuminen Jaakko Alasuutarissa. Pirttijoki laukoi pallon voimalla verkkoon, ja pakotti Kemin lähtemään takaa-ajoon lentävän maalivahdin turvin. Akaa puolusti kuitenkin loistavasti Kankaan edessä, ja varsinkin alivoimanelikko Pirttijoki-Stankovic-Tuomas Pulkkinen-Pretão oli suorastaan liekeissä.
Lopulta Jovan Stankovic pääsi puttaamaan tyhjään Kemi-maaliin 1-3. Kotijoukkue oli jo lyöty, ja viimeisen naulan arkkuun kävi iskemässä Aleksi Pirttijoki, joka puski Kasper Kankaan heiton maaliin ajassa 49:17. Akaa finaaliin maalein 1-4!
Kyseessä oli välieräsarjan ensimmäinen ottelu, jossa avausmaalin tekijä lopulta hävisi ottelun. Akaa osoitti siis tiukassa paikassa hienoa sisukkuutta runkosarjan voittajaa vastaan. Kysessä oli vasta tämän vuosikymmenen toinen kerta, kun runkosarjan neljänneltä sijalta on noustu loppuotteluun. Edellisen kerran siihen ylsi GFT keväällä 2022. Silloin GFT kaatoi myös Kemin viidennessä välierässä – joukkueen kokoonpanossa pelasi tuolloin muuten Akaan päävalmentaja Johannes Axerud.
– Aika samanlainen vääntö tämä viimeinen oli kuin muutkin – pirun tiukkaa ja vauhdikasta on ollut. Molemmat joukkueet tiesivät, että kurinalaisella puolustamisella nämä pelit voitetaan ja pienet jutut ratkaisee. Tänään onneksi meille päin, Aleksi Pirttijoki pohti taiston tauottua.
FC Kemi jää näin pronssiotteluun Tornion Palloveikkoja vastaan, ja Akaa Futsal puolestaan etenee finaaleihin. Niissä vastaan asettuu Mad Max, joka hoiti oman välieräsarjansa puhtaasti 3-0 Torniota vastaan. Finaalisarjan otteluohjelma tarkentuu pian, mutta ensin vuorossa on maajoukkuetauko. Suomi kohtaa ensi viikonloppuna Nokialla tuplamaaottelussa Euroopan mestari Espanjan. Akaa Futsalista joukkueen mukaan lähtevät Aleksi Pirttijoki, Kasper Kangas sekä Tuomas Pulkkinen.
Tilastot viidennestä välierästä Palloliiton Tulospalvelussa
Lisätietoa lipunmyynnistä kotifinaaliin/finaaleihin tulossa alkuviikon aikana.

FC Kemi vierasvoittoon – ratkaisu sunnuntaille
Huikea välieräsarja Akaa Futsalin ja FC Kemin välillä saa arvoisensa lopun, kun finaalipaikka ratkeaa vasta viidennessä ottelussa sunnuntaina Kemissä. Akaa taipui perjantain neljännessä pelissä kotonaan lukemin 0-1 (0-1).
Kuvat: Juuso Koro / @juusokuvaa
FC Kemi sai otteluun mahtavan startin, kun se siirtyi johtoon jo pelin kolmannella minuutilla tarkalla alanurkkalaukauksella. Kuten aiemmissakin pelissä, avausmaalin tekijä voitti nytkin lopulta koko pelin.
Akaa Futsal ei kuitenkaan kaatunut taistelutta. Varsinkin ensimmäinen jakso oli tänään itse asiassa oikein erinomainen kotijoukkueelta. Ainoastaan maalinteko sakkasi, eikä tuurikaan ollut puolella. Pallo saatiin ylärimaan ja tolppaan, mutta ei ohi Kemin maalinsuulla pelanneen Juha-Matti Savolaisen.
Akaa hallitsi avausjaksolla peliä ajoittain jopa selkeästi. FC Kemi toki johtoasemassa tyytyi suojelemaan maaliaan pahemmilta paikoilta – ja onnistui siinä; Akaan hyökkäykset ajautuivat liian usein liian pieniin kulmiin, eikä palloa saatu lopulta sitten kuitenkaan riittävän hyviin maalipaikkoihin.

Ei Kemikään ilman lisäpaikkoja jäänyt, vaan tasaisessa ottelussa myös sillä oli omat mahdollisuutensa, mutta kotijoukkueen maalinsuulla Kasper Kangas yltyi myös loistavaan torjuntavireeseen.
Toisella jaksolla Kemi sai hyydytettyä Akaan hyökkäyspeliä, ja sen taktiikka onnistui erinomaisesti. Lopulta toisella jaksolla Akaa ei saanut riittävää kiriä aikaiseksi – muutamasta maukkaasta maalintekopaikasta huolimatta ja kovasta taistelusta huolimatta tänään ei kotijoukkueen työntekoa palkittu.
Akaa Areenalla ottelua seurasi yli 550 katsojaa – kiitos yleisölle hienosta tuesta! Nyt Akaa Futsal matkustaa Kemiin, jossa sunnuntaina ratkaistaan, kumpi joukkueista jatkaa kauttaan finaaleihin Mad Maxia vastaan. Toisen kohtalona on pelata Tornion Palloveikkoja vastaan pronssiottelussa.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Niukka voitto torstai-illan jännitysnäytelmästä
Akaa Futsalin ja FC Kemin välinen välieräsarja jatkui torstai-iltana Akaassa. Tällä kertaa oli leijonapaitojen vuoro olla niukasti parempi maalein 3-2 (2-0) ja näin Akaa siirtyi ottelusarjassa 2-1 -johtoasemaan.
Kuvat: Tuukka Nyström / Newstream Photography
Akaa näytti jo heti ottelun avausminuuteista lähtien, että se tuli peliin hyvin latautuneena. Tiivis ja huolellinen puolustuspeli sai tylsytettyä Kemin hyökkäyksen, vaikka pallonhallinta lievästi olikin vierasjoukkueella. Kotijoukkueen maalinsuulla Kasper Kangaskin venyi jälleen muutamaan erittäin tärkeään torjuntaan avausjaksolla.
Kotijoukkue hyökkäsi hiukan harvemmin, mutta kenties myös vaarallisemmin. Avausmaali nähtiin ajassa 8:01, kun Kasper Kangas laukoi hurjan kaukolaukauksen, ja Pretão iski maalivahdin torjunnasta pallon verkkoon. Akaa sai lisää energiaa pelaamiseensa, kun se siirtyi 2-0 -johtoon ajassa 13:43. Aleksi Pirttijoki löysi maalipaikasta Tuomas Pulkkisen, joka siirsi kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle.

Toisella jaksolla Kemi lähti kovaan takaa-ajoon, mutta Akaa puolusti edelleen tiiviisti, ja onnistui myös pitämään itsekin palloa hallussaan. Lopulta ajassa 32:16 Kemi kuitenkin onnistui kavennuksessaan. Muutama minuutti tästä ajassa 35:23 Akaa sai kuitenkin helpottavan 3-1 -osuman, kun Jaakko Alasuutari riisti pallon, ja Atte Taipale löysi tyhjältä takatolpalta Jovan Stankovicin. Pallo maaliin ja Akaa jälleen kahden maalin johtoon.
FC Kemi ei luovuttanut. Se pyöritti peliä lentävän maalivahdin voimin, ja lopulta noin minuutti ennen päätössummeria se onnistuikin kaventamaan lukemiksi 3-2. Tämän lähemmäksi Kemin kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Akaa Futsal nappasi kolmannen välierän voiton. Tämän myötä sarja on ensimmäistä kertaa katkolla perjantaina Akaa Areenalla. Ottelu alkaa klo 16. Mikäli FC Kemi voittaa pelin, haetaan ratkaisua sunnuntain viidennestä ottelusta Kemistä.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa
Kemi tasoitti välieräsarjan
Toinen välieräottelu Kemi Areenalla sujui päinvastaisissa merkeissä kuin ensimmäinen. Tällä kertaa kotijoukkue FC Kemi tuli loistavasti varsinkin avausjaksolle, ja sen ansiosta se voitti lopulta lukemin 7-4 (4-0).
Kuvat: Ari Vuorela
Kotijoukkue Kemi tuli avausjaksolle odotetusti pyörremyrskyn tavoin. Akaa Futsal ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan tähän, vaan Kemi hallitsi ottelun alkupuolta ja sai lopulta siirrettyä hallinnan myös tulostaululle: kotijoukkue siirtyi johtoon ajassa 9:51.
Avausjakson jälkimmäinen kymmenminuuttinen oli akaalaisittain vaikea. Kemi sai johto-osumastaan lisää energiaa, ja se kaasutteli tauolle peräti 4-0 -johdossa.
Akaa Futsal tuli toisen jakson alkuun vahvasti. Oivaa pudotuspelikevättä pelaava Jaakko Alasuutari iski nopeasti kaksi hienoa maalia, ja hetkessä tilanne oli 4-2.

@vuorela
Toinen jakso eteni Akaan niukassa hallinnassa, mutta riittävän hyville maalipaikoille pääseminen oli haastavaa tiiviisti puolustanutta Kemiä vastaan. Lopulta ajassa 34:18 Kemi pääsi vastahyökkäyksestä iskemään ratkaisevan tuntuisen 5-2 -maalin. Lopussa Akaa haki vielä kavennusta lentävällä maalivahdillakin, mutta tasoitus jäi vain haaveeksi. Molemmat joukkueet tekivät päätösminuuteilla kaksi maalia: Jaakko Alasuutari täydensi hattutempun, ja päätössekunnilla myös Niilo Valjakka osui tolppien väliin. Lopputuloksena siis ansaittu kotijoukkueen voitto maalein 7-4 (4-0).
Akaan Jovan Stankovic myönsi Kemin paremmuuden.
– Hävisimme tänään pelin jo avausjaksolla. Kemi ansaitsi tänään voittonsa. Olen kuitenkin ylpeä joukkueesta ja siitä, että toisella jaksolla pystyimme nousemaan taisteluun mukaan. Meille jäi paljon parannettavaa, ja kotipeleihin täytyy kaivaa paremmat energiatasot.
Ottelusarja jatkuu Akaassa kahdella ottelulla. Kolmas välierä pelataan Akaa Areenassa torstaina 2.4. klo 19, ja neljäs välierä samassa paikassa perjantaina 3.4. klo 16. Mikäli voitot menee myös Areenalla tasan, viides ja ratkaiseva ottelu pelataan Kemissä pääsiäissunnuntaina 5.4. klo 17.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Avausvälierästä vierasvoitto
Miesten Futsal-Liigan välierät käynnistyivät lauantaina Kemi Areenalla. Vahvan avausjakson ja tarkan esityksen jälkeen avauspelin voitto kääntyi Akaaseen lukemin 1-5 (1-4).
Kuvat: Ari Vuorela
Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Akaan taktiikka puri hienosti. Se sai himmettyä Kemin tähtiorkesterin hyökkäykset tehottomaksi, ja toisessa päässä puolestaan viimeistely toimi erinomaisesti. Otteluun saatiin vauhdikas startti, kun jo toisella minuutilla Two haastoi upeasti laidalla ja nousi vetopaikkaan; pallo voimalla yläriman alle ja Akaa johtoon.
Kemi tasoitti pian hienosta vastahyökkäyksestä, mutta vain 25 sekuntia myöhemmin Aleksi Pirttijoen laukaus kulmapotkukuviosta vei Akaan uudelleen johtoon. Tuota johtoa kasvatettiin avausjaksolla vielä kahdesti; Pretao hyödynsi Kemin maalivahdin liian rohkean nousun ja puttasi tyhjään maaliin 1-3. Jaakko Alasuutari puolestaan ohitti varjostajansa laidassa ja viimeisteli tyylikkäästi jo 1-4.

Toisella jaksolla Akaa jatkoi tiivistä puolustuspeliään erinomaisesti maalinsuulla torjuneen Kasper Kankaan johdolla, ja se riitti. Kemin kannalta tiimalasista valui hiekka loppuun minuutti kerrallaan, kun vierasjoukkue pelasi kypsästi, tarkasti ja jämäkästi toisen jakson kellosta pois. Viimeisellä minuutilla päivän tehokkain Two (2+1) kävi vielä niittaamassa loppulukemat 1-5.
Akaan Samuel Vuohtoniemi myönsi, että uran ensimmäinen miesten liigan välierä hiukan jännitti.
– Loppua kohden alkoi näyttämään jo paremmalta. Tänään oli todella kova peli meille, jouduttiin tekemään paljon enemmän hommia kuin puolivälierissä. Koko viikko oltiin valmistauduttu peliin ja saatiin aika hyvin nollattua kaverin hyökkäys sekä iskettyä vastahyökkäyksistä tarvittavat maalit.
Välieräsarja jatkuu nopeasti, kun heti sunnuntaina pilliin vihelletään klo 16 samassa paikassa. Ensi viikolla sarja siirtyy Akaaseen, jossa pelataan torstaina kolmas ottelu Akaa Areenalla klo 19.
Ottelun tilastot Palloliiton Tulospalvelussa

Akaa Futsal tarjoaa nuorille ensimmäisiä työelämäkokemuksia Liikennepuistossa
Kesäpäivä Akaan Liikennepuistossa alkaa usein samalla tavalla: portit avautuvat, polkuautoihin kertyy jonoa ja puiston alue täyttyy lasten iloisesta puheensorinasta. Taustalla näkyvät myös nuoret kesätyöntekijät, jotka huolehtivat liikenteen sujumisesta, opastavat kävijöitä ja pitävät puiston toiminnan pyörimässä.
Monelle heistä tämä on ensimmäinen kesätyö.
Akaa Futsal haluaa tarjota nuorille mahdollisuuksia ottaa ensimmäisiä askeleita työelämässä. Yhteistyössä OP Etelä-Pirkanmaan kanssa seura rekrytoi nuoria kesätöihin Akaan Liikennepuistoon. Työ tarjoaa kokemusta asiakaspalvelusta, vastuusta ja yhdessä tekemisestä – asioista, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Ensimmäinen kesätyö voi olla iso askel
Ensimmäinen työpaikka on monelle nuorelle merkittävä kokemus. Samalla kun opetellaan työpäivän rytmiä ja vastuunkantoa, opitaan myös kohtaamaan ihmisiä ja toimimaan osana työyhteisöä.
Viime kesänä Liikennepuistossa työskenteli myös Daniel Linna, joka muistaa hyvin, miksi päätyi hakemaan kesätöihin juuri sinne.
“Hain liikennepuistoon kesätöihin, koska ajattelin työn olevan mukavan monipuolista, opettavaista ja oma-aloitteisuutta vaativaa. Työ vastasi hyvin odotuksiani. Uskoisin, että saadusta työkokemuksesta on paljon hyötyä tulevaisuudessa.”
Kesän aikana työpäivät täyttyvät erilaisista tilanteista: puistoon saapuu perheitä, lapsia opastetaan liikennesääntöihin ja välillä ratkaistaan pieniä arjen pulmia.

Kesä, joka opettaa vastuuta
Kesätyö Liikennepuistossa tarjoaa nuorille paljon muutakin kuin ensimmäisen työkokemuksen. Se opettaa vastuuta, yhteistyötä ja vuorovaikutusta erilaisten ihmisten kanssa.
“Opin kesän aikana vaihtelevan työparin kanssa vastaamaan liikennepuiston päivittäisestä toiminnasta (kioskinpitoa, pieniä huoltotoimia, siisteydestä vastaamista) eli kaikesta, mikä vaikutti kävijöiden viihtyvyyteen. Aiempaa kokemusta minulla ei tällaisesta ollut, mutta kaiken oppi nopeasti.”
Työpäivien aikana syntyy myös onnistumisen kokemuksia. Kun puiston toiminta sujuu ja kävijät viihtyvät, työn merkitys konkretisoituu.
Muistoja, jotka jäävät mieleen
Kesätyöstä jää usein myös muistoja, jotka kantavat pitkään.
“Kesätyössä yllätti se, kuinka paljon sää vaikutti työpäiviin. Aurinkoisina päivinä autot olivat koko ajan ajossa ja kioskilla oli paljon asiakkaita. Sadepäivinä aika kului hitaammin, kun ei ollut niin kiire. Eli toivottavasti tulee hyvät kesäkelit.”
Liikennepuisto on monelle lapselle kesän kohokohta – ja samalla nuorille kesätyöntekijöille paikka, jossa saa ensimmäiset kokemukset työelämästä.
Osa Akaa Futsalin yhteisöllistä työtä
Nuorten työllistäminen on yksi tapa, jolla Akaa Futsal toteuttaa omaa strategiaansa käytännössä. Seura haluaa olla aktiivinen osa akaalaista yhteisöä – mukana rakentamassa paikallista arkea niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Yhteistyö kaupungin, yritysten ja paikallisten toimijoiden kanssa mahdollistaa sen, että nuorille voidaan tarjota turvallisia ja opettavaisia kesätyöpaikkoja.
Akaa Futsal on enemmän kuin urheiluseura.
Se on tekijä, mahdollistaja ja osa akaalaista yhteisöä.
15-17-vuotias nuori, hae kesätyötä puistossa 29.3. klo 23:59 menness OP Etelä-Pirkanmaan sivuilta löytyvillä ohjeilla!


