...

Pelit jatkuvat tauon jälkeen Espoossa
Pitkä maajoukkuetauko päättyy vihdoin tiistaina. Akaa Futsal matkustaa silloin Espooseen, jossa GFT isännöi leijonapaitoja liigan kärkipään kamppailussa.
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Akaalla on Espoon retkellä mielessään revanssi. GFT haki nimittäin Monarilta pisteet marraskuussa tyylikkäällä 0-5 -voitollaan. Espoolaiset ovat pelanneet erinomaisen kauden ja sarjataulukossa vain kaksi pistettä erottaa joukkueet toisistaan Akaan hyväksi tällä hetkellä.
GFT:n tehokkaimmat pelaajat tällä kaudella ovat tuttuja nimiä futsalin EM-kisoista. Miika Hosio on iskenyt tehot 14+9 ja Henri Alamikkotervo 11+6. Kun joukkueesta löytyy lisäksi Panu Aution ja Antti Koivumäen kaltaisia nimiä, ei ole ihmekään, että espoolaiset ovat jälleen kerran kammenneet itsensä mukaan liigan kärkitaistoihin.
Akaa Futsal lähtee peliin allaan pitkä tauko Futsal-Liigasta. Edellisestä pelistä on jo puolitoista kuukautta, ja nyt käynnistyy hurja otteluputki. Pelkästään tällä viikolla joukkueella on kolme ottelua – ja kaikki vieraskentällä. Bussi kurvaa tänään tiistaina Espooseen, ja viikonloppuna edessä on vierasottelut KaDya sekä AU:ta vastaan. Vapaiden viikonloppujen aika ohi tämän kevään osalta.
– Kausi on ollut aika rikkonainen EM-kisoista, koronasta, ja loukkaantumisistamme johtuen. Nyt kuitenkin vihdoin joukkue on koossa kevätrypistystä varten. Töitä on paiskittu, jotta ollaan tiistaina valmiita taas tappelemaan pisteistä, vakuuttaa Akaa Futsalin käskijä Jari Hakala, joka on viime aikoina kantanut päävalmentajan vastuun Sergio Gargellin ollessa Kiinan maajoukkueen mukana.
GFT ja Akaa Futsal hyppäävät Opinmäen parketille tänään klo 19:30. Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Vuosi pakettiin Turussa lauantaina
(kuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Akaa Futsalin kauden viimeinen liigaottelu vuonna 2021 pelataan lauantaina Turussa.
Samppalinnan Palloiluhallista onkin hyviä muistoja, sillä 20.10.2012 samassa hallissa Akaa Futsal nappasi seurahistorian ensimmäisen voiton Futsal-Liigassa. Tosin silloin seuran nimi oli vielä Kylmäkosken Veikot.
Vastaan asettuu samainen TPK, mutta nyt kotijoukkue lähtee otteluun sarjanousijana. TPK nousi viime vuoden päätteeksi takaisin liigaan pitkän poissaolon jälkeen. Sen kausi on käynnistynyt hiukan kangerrellen – kasassa on vasta kaksi voittoa, ja sarjataulukossa sillä irtoaa sija 10. Joukkue on kuitenkin osoittanut jo vaarallisuutensa kovempiakin joukkueita vastaan ajoittaisesti, ja helpolla ei pisteitä Turusta haeta nytkään.
Akaa Futsal lähtee Turkuun tappio niskassaan. GFT haki Monarilta sunnuntaina 0-5 -voiton, ja jo vuonna 2012 joukkueen mukana Turussa ollut, ja maalinkin tuossa pelissä tehnyt kapteeni Jussi Nyström lupaa lauantaille sisuuntuneen joukkueen.
– Edessä on taas pitkä tauko peleistä ja niskassa kotitappio. Ilman muuta lähdetään lyömään kaikki peliin ja hakemaan hyvää onnistumista tästä, ja sitä kautta voittoisaa päätöstä vuodelle. TPK on varmasti paha vastus kotisalissaan, mutta jos pelaamme klassisesti sanottuna omaa hyvää peliämme, on pisteet täysin haettavissa Akaaseen, Nyström kertoo.
Akaa Futsalista viime ottelusta sivussa olivat Aatu Nieminen, Kim Lingman, Antti Ala-Myllymäki sekä Amel Rastoder. Tarkka kokoonpano lauantaille selviää vasta pelipäivänä.

Vuoden 2021 viimeiset kotipelit viikonloppuna
Kuva: Tuukka Nyström, Newstream Photography
Kalenterivuoden viimeiset kotipelit pelataan viikonloppuna Monitoimihallilla. Lauantaina vastaan asettuu JoSePa, ja sunnuntaina puolestaan GFT.
Lauantaina Akaaseen saadaan siis vieraita Joutsasta. JoSePa on sarjassa toiseksi viimeisenä, sillä kahdeksaan ensimmäiseen peliin sen pistepussi on karttunut vasta kahden voiton myötä. Luvassa on siis erittäin vakavasti sarjapisteisiin suhtautuva vieras, joka oletettavasti tulee Pirkanmaalle puolustamaan tiiviisti ja iskemään vastahyökkäyksillä sekä erikoistilanteilla tarvittavat maalit. Jarkko Kosunen johtaa JoSePan sisäistä pistepörssiä tehopistein 2+5.
Sunnuntaina puolestaan vastus on ainakin paperilla kovempi, kun maajoukkuemiehiä vilisevä GFT Espoosta saapuu Monarille sarjan kärkikamppailuun. GFT on Akaan tavoin hävinnyt tällä kaudella vasta kahdesti. Kaiken lisäksi Panu Aution, Miika Hosion ja kumppaneiden tähdittämä espoolaisryhmä saa levätä lauantain kierroksen ennen reissua Etelä-Pirkanmaalle.
Akaa Futsal lähtee viikonloppuun mukavassa neljän ottelun voittoputkessa. Peliesitys viime sunnuntaina KaDya vastaan ei kuitenkaan ollut erityisen vahva, joten parantaa pitää. Tämän tietää myös valmentaja Jari Hakala
– Hiukan aaltoilevaa on peli edelleen ollut. Pääsääntöisesti tietysti hyvää ja voittoisaa, mutta kyllä meillä on edelleen haasteita saada itsestämme parasta irti täydet 40 minuuttia. KaDya vastaan pelasimme vahvan toisen jakson, ja siitä on hyvä ponnistaa kohti tulevia pelejä. Lauantaina ja sunnuntaina on edessä aivan erilaiset ottelut, ja molempiin täytyy valmistautua viikon aikana huolellisesti. Täyttä pistepottia tietenkin lähdetään jahtaamaan.
HUOM!
Viikonlopun peleihin yleisön sisäänpääsyyn edellytetään koronapassia. Lue lisää täältä.

Akaa Futsal voittoputkessa SoVon vieraaksi
Akaa Futsal vierailee tulevana lauantaina Somerolla, jossa vastaan asettuu Someron Voima. Leijonalauma on viidennellä sijalla kahden ottelun voittoputkessa. Kahteen viimeisimpään otteluun Akaa Futsal on iskenyt maaleja maalierolla 18-3. Tätä on toivottavasti luvassa lisää, sillä voitolla SoVosta on mahdollisuus nousta jopa sarjakärkeen, mikäli muut joukkueet pelaavat akaalaisille mieluisasti.
SoVo on viime vuosina sijoittunut Miesten Futsal-Liigan keskikastiin, josta joukkueen löytää tälläkin hetkellä. Toisaalta SoVo on aloittanut kautensa kolmella kolmen pisteen voitolla ja hävinnyt vain FC Kemille, KaDylle ja GFT:lle.Tämä kolmikko on sarjan kolmen kärki. Varsinaisen peliajan voitolla SoVo nousisi leijonalauman ohi sarjataulukossa.
Akaa Futsal otti häikäisevän murskavoiton joukkueiden viimeisimmässä kohtaamisessa peräti lukemin 1-14. SoVo tulee otteluun varmasti lisälatauksen turvin, sillä viime kauden runkosarjan lopulla pelattu kamppailu on varmasti vielä SoVon mielessä.
SoVon kauden paras pistemies tähän mennessä on Istrefi Arber, joka on iskenyt tehot 10+7=17. Arber johtaa koko sarjan pistepörssiä. Jussi Nyström on taas Akaa Futsalin koko kauden paras pistemies tehoilla 4+7=11.
Akaa Futsalista ottelusta jäävät varmasti pois Amel Rastoder ja Antti Ala-Myllymäki. Molemmat ovat olleet sivussa koko alkukauden.

Riemu vierailee Monarilla
Lauantaina on jyväskyläläisen Liikunnan Riemun vuoro vierailla viimeistä kertaa Toijalan Monitoimihallilla.
Riemun alkukausi on ollut haasteellinen. Sen ainoa voitto on GFT:stä, ja sekin kabinettipelin jälkeen espoolaisten peluutettua pöytäkirjaan kuulumatonta pelaajaa. Joukkue saalistaa siis edelleen pelaamalla ansaittua kauden avausvoittoaan, ja se tulee varmasti nälkäisenä Akaaseen.
Akaa Futsalin kokoonpanohuolet eivät ota laantuakseen. Poissa riveistä lienevät edelleen kaikki kolmikosta Ala-Myllymäki, Rastoder ja Lingman. Kaiken lisäksi lauantaina on sivussa myös Jovan Stankovic, jonka poissaolo tosin ei johdu loukkaantumisesta.
Kotijoukkueen kausi on kuitenkin lähtenyt kohtalaisesti liikkeelle. Ainoa nollan pisteen tappio tuli kauden avausmatsista, ja sen jälkeen pistetili on karttunut tasaisesti. Viime lauantain ensimmäisessä kotiottelussa sarjanousija AU sai kyytiä peräti lukemin 11-1.
– Saimme viime pelissä mukavasti onnistumisia, ja sitä hyvää tekemistä lähdetään jatkamaan Riemua vastaan. Vastus on kovempi, muttta myös me parannamme viikko viikolta. Poissaoloista huolimatta saamme jalkeille kilpailukykyisen kokoonpanon ja tarkoitus on tietenkin jatkaa voittoisasti kotikentällä, Akaa Futsalin valmentaja Jari Hakala tarinoi ottelun alla.
Ottelu käynnistyy lauantaina Monarilla klo 16:00, ja kauempaakin sitä voi seurata tutusti Ruutu+ -palvelun kautta suorana lähetyksenä.

Tuplaviikonloppu pohjoisessa
Akaa Futsal matkustaa viikonlopuksi pohjoisen turneelle. Vastaan asettuu lauantaina ToPV ja sunnuntaina FC Kemi.
Torniosta leijonapaidoilla on hyvät muistot. Viime kevään viimeisessä ottelussa nimenomaan Torniossa joukkueen kaulaan pudotettiin pronssiset mitalit. Tällä kaudella molemmat joukkueet ovat pelanneet ailahtelevasti. ToPV on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan, Akaa Futsalin saldona on puolestaan voitto ja tappio. Huhujen mukaan ToPV on vahvistumassa kovasti, mutta pelaavatko uudet vahvistukset jo lauantaina, jää nähtäväksi.
Sunnuntaina tie vie Kemiin, josta ei niin hyviä muistoja olekaan. Siitä on jo aikaa, kun Akaa on viimeksi onnistunut Kemissä voittamaan. Viimeisimpä muistissa on viime kevään kaksi välierätappiota. FC Kemi on panostanut hurjasti joukkueeseen viime vuodet, ja myös täksi kaudeksi joukkue on hankkinut useita ulkomaalaisia ammattilaispelaajia.
Akaa Futsalilta vaaditaan loistavaa onnistumista molempina päivinä, jotta kotimatkalle tarttuu pisteitä. Joukkue matkustaa pohjoiseen ilman pitkäaikaisloukkaantuneita Antti Ala-Myllymäkeä, Amel Rastoderia sekä Kim Lingmania. Myös maajoukkueen ottelussa loukkaantunut Juhana Jyrkiäinen lienee sivussa sunnuntaina – lauantain ottelussa hän kärsii pelikiellon. Muilta osin joukkue on viritetty iskuun, ja se on valmis taistelemaan sarjapisteistä pohjoisen hurjia vastaan.
Miesten Futsal-Liigan ottelut näkyvät tällä kaudella suorana Ruutu+ -palvelussa, niin myös tulevan viikonlopun pelit! Akaassa pelejä voi katsella esimerkiksi Ravintola Leskirouvassa isolta ruudulta.