...
GFT parempi jatkoajan jälkeen

GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen

KaDy kaatui kenraaliharjoituksessa
KaDy kaatui kenraaliharjoituksissa
Akaa Futsalin harjoituspelikausi päättyi torstai-iltana Monitoimihalllilla. Jyväskyläläinen KaDy kaatui vaihtelevan esityksen jälkeen lukemin 6-4 (4-2).
Akaa Futsal sai torstai-iltana viimeiseen harjoitusotteluunsa vieraaksi Kampuksen Dynamon. Vierasjoukkue oli liikkeellä ilman muutamia avainpelaajiaan kuten Jukka Kytölää, Tero Intalaa sekä Italo Henrique Macedo Basiliota, kun taas kotijoukkue sai parketille täyden miehistön armeijan harmaissa palvelevaa Valtteri Wähä-Verkkomäkeä lukuunottamatta.
Avausjakso oli kotijoukkueen hallintaa. Taukolukemat 4-2 kuvastavat tapahtumia aika tarkasti, kun Akaa loi vähintäänkin tuplaten vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Verkkoon asti pallon saivat Tatu Ahonen kahdesti, Jussi Nyström, sekä aivan jakson päätössekunneilla Dusan Milojevic.
Eikä toinenkaan jakso voimasuhteita muuttanut. Vaikka KaDy kavensi kerran lukemiin 4-3, iski Akaa kaksi seuraavaa osumaa. Päivän erikoisin maali nähtiin ajassa 26:51, kun maalinsuulla torjuneen Kasper Kangaan oman pään suuppaisu upposi virkaveljelle toiseen päähän. Maalia avitti Nyströmin oikeaa-aikainen maskipelaaminen vastustajan maalivahdin edessä. Illan viimeinen kotijoukkueen maali tuli komean syöttökombinaation jälkeen – viimeisenä palloon kosketti Juhana Jyrkiäinen, jonka tarkka laukaus upposi tolpan kautta. KaDyn 6-4 -osuma oli enää kosmetiikkaa, eikä vieraiden ylivoimapeli tuottanut lopussa kuin vaarallisia tilanteita omaan päähän, mutta tolpatkin estivät lisäosumat tänään.
– Tarpeeseen tuli tämäkin peli, kuten otteista näkyi. Suunta on yksittäisistä virheistä huolimatta kuitenkin eteenpäin, ja tästä lähdetään nyt hieromaan viimeisiä juttuja ennen liiga-avausta. Otetaan voiton lisäksi jälleen monia hyviä asioita mukaan ja mennään täysillä eteenpäin, summasi kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic päivän annin.
Akaa Futsalin sarja-avaus on edessä sunnuntaina 20.9., jolloin joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi.
Akaa Futsal-KaDy 6-4 (4-2)
03:33 1-0 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
04:58 1-1 Mikko Kytölä (Heikki Korhonen)
11:37 2-1 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
16:10 3-1 Jussi Nyström
18:27 3-2 Mikko Kytölä 10m rp
19:48 4-2 Dusan Milojevic
22:29 4-3 Jere Intala (Henri Louste)
26:51 5-3 Kasper Kangas
29:07 6-3 Juhana Jyrkiäinen (Aleksi Pirttijoki)
34:52 6-4 Akaa Futsal om
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+0
Juhana Jyrkiäinen 1+2
Petri Grönholm
Jussi Nyström 1+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 0+1
Tatu Ahonen 2+0
Jovan Stankovic

Maxit nurin maalijuhlissa

Maxit nurin maalijuhlissa
Kauden toinen harjoitusottelu sujui tarkan avausjakson jälkeen maalijuhlien merkeissä. Lopulta kotijoukkueena toiminut Akaa Futsal oli maalin verran parempi kuin vieraansa Mad Max, ja voitto jäi Akaaseen lukemin 6-5 (2-0).
Ottelu oli melko tarkka kopio viime kauden runkosarjapelistä Monitoimihallilta: Akaa Futsal aloitti vahvasti ja meni johtoon, mutta Mad Max ei luovuttanut vaan nousi väkisin rinnalle ja aina johtoasemaan asti. Viimeisellä kahdeksalla minuutilla kotijoukkue kuitenkin käänsi vielä tappioaseman voitoksi niin viime kaudella, kuten nytkin.
Avausjakso oli kotijoukkueen. Se piti vieraat lähes tyystin pois maalipaikoilta, ja olisi voinut osua itsekin useammin kuin kahdesti, mutta Mad Maxin maalivahtipeli ja uhrautuvainen puolustus piti lukemat tasaisena. Vain Juhana Jyrkiäinen ja Petri Grönholm osuivat tolppien väliin.
Toisen jakson avauskympille tuli kuin uudestisyntynyt Mad Max. Se otti tiukan komennon pelistä, ja rakensi hyviä maalipaikkoja solkenaan. Vieraat myös viimeistelivät tehokkaasti, ja vain muutaman minuutin sisään peli oli kääntynyt lukemiin 2-3. Markus Rautiainen onnistui tasoittamaan pelin, ja kun Maxit osuivat taas, oli Grönholmin vuoro tasoittaa ottelu lukemiin 4-4.
Viimeisillä minuuteilla osuttiin vielä kolmesti. Ensin Dusan Milojevicin tarkka laukaus upposi valkeakoskelaismaaliin, ja vähän myöhemmin Milojevic alusti Grönholmin hattutempun Maxien pelatessa lentävällä maalivahdilla. Vieraiden vahva ylivoimapeli tuotti kuitenkin tulosta myös toiseen päähän, mutta 6-5 -kavennus jäi pelin viimeiseksi. Akaan maalilla tänään torjunut Kasper Kangas nappasi vauhdikkailla päätösminuuteilla muutaman tärkeän kopin, ja tarjosi omalla panoksellaan joukkueelle avaimet voittoon.
– Pelissä oli paljon hyvää meiltä, ja tästä on taas hyvä jatkaa työntekoa eteenpäin. Loppuminuuttien voittomaalit tuovat aina joukkueelle itseluottamusta jatkoon. Olemme oikealla tiellä, kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic sanaili taiston tauottua.
Akaa Futsalin sarja-avaus koittaa sunnuntaina 20.9., kun joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi. Sitä ennen ohjelmassa saattaa olla vielä yksi harjoituspeli peruuntuneen maajoukkueleirin vuoksi, tai sitten ei ole. Ensi viikko näyttää.
Akaa Futsal-Mad Max 6-5 (2-0)
01:24 1-0 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
05:27 2-0 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
21:34 2-1 Mikko Matinaro (Riku Raikko)
23:36 2-2 Justus Kunnas (Yasar Elbeller)
26:39 2-3 Riku Raikko (Mika Jussila)
29:04 3-3 Markus Rautiainen (Juhana Jyrkiäinen)
29:38 3-4 Justus Kunnas 6m rp
31:56 4-4 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
36:54 5-4 Dusan Milojevic (Jussi Nyström)
38:43 6-4 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
39:40 6-5 Mikko Matinaro (Mika Jussila) im
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+2
Juhana Jyrkiäinen 1+1
Petri Grönholm 3+0
Jussi Nyström 0+1
Amel Rastoder, k
Markus Rautiainen 1+2
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
(Jovan Stankovic)

Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto

Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto
Kausi 2020-2021 käynnistyi Akaa Futsalin osalta lauantaina ensimmäisellä harjoituspelillä. Monarille vieraaksi oli matkustanut HIFK, joka joutui ajelemaan Helsinkiin niskassaan 8-2 (3-1) -tappio vauhdikkaan pelin jälkeen.
Pitkä odotus päättyi siis viimein, kun joukkueeet pääsivät lähes kuuden kuukauden tauon jälkeen pelien makuun. Vaikka pieniä virheitä paljon nähtiinkin, oli pelissä myös silminnähden energiaa ja latausta, mikä näkyi vauhdikkaana ja oikealla tavalla fyysisinä otteina. Muutamasta poissaolosta (Petri Grönholm, Valtteri Wähä-Verkkomäki) huolimatta kotijoukkue oli vahva, ja se hallitsi pelin kulkua molemmilla jaksoilla.
Kauden avausosumaa jouduttiin odottamaan vajaa neljä minuuttia. Jovan Stankovic tyylitteli 1-0 -maalin upean yksilösuorituksen jälkeen. Esityön tarjoili uusi leijonapaita Markus Rautiainen, jonka yksilösuoritus petasi myös Jussi Nyströmin 2-0 -maalin. Nyström osui vielä toistamiseen avausjaksolla, ja kun HIFK:kin sai kuparisen rikki komealla kaukovedolla, mentiin tauolle lukemin 3-1.
Toisella jaksolla Akaa sekoittin hiukan ketjuja, mutta pelin käsikirjoitus pysyi samankaltaisena. Amel Rastoder sijoitti tarkasti vastaiskusta ensimmäisen Akaa Futsal -maalinsa. Dusan Milojevic puolestaan osui Juhana Jyrkiäisen esityöstä. HIFK:n Riku Oras kavensi lukemiksi 5-2, mutta iltapäivä oli akaalaisten. Nyström paukutti vielä pari osumaa ja päätyi tehoihin 4+0, ja Rastoder osui myös toistamiseen. Näin pelin loppulukemiksi kirjattiin 8-2 (3-1). Kotijoukkueen maalia vartioi tänään varsin onnistuneen iltapäiväpuhteen myötä Jukka Saari.
– Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin peli sujui. Erityisesti kaikki uudet pelaajat pääsivät erinomaisesti sisään, ja tehoillekin. Ensimmäinen peli on kuitenkin aina ensimmäinen peli, ja virheitä tuli melkoinen kasa. Tästä on kuitenkin kaikenkaikkiaan herkullinen tilanne lähteä parantamaan seuraaviin peleihin, kun pääsemme samalla muutenkin panostamaan enemmän taktiseen puoleen myös treeneissä, Stankovic tarinoi.
Pre-season jatkuu ensi perjantaina ja silloinkin pelataan kotihallissa. Vastustajaksi saapuu rakas paikallisvastus Mad Max Valkeakoskelta. Ottelu käynnistyy klo 18:30.
Akaa Futsal-HIFK 8-2 (3-1)
03:38 1-0 Jovan Stankovic (Markus Rautiainen)
14:09 2-0 Jussi Nyström (Markus Rautiainen)
14:39 3-0 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
15:15 3-1 Hossein Atayi (Hassan Yaghoubi)
25:29 4-1 Amel Rastoder
30:57 5-1 Dusan Milojevic (Juhana Jyrkiäinen)
31:58 5-2 Riku Oras (Johannes Axerud)
35:26 6-2 Jussi Nyström
38:57 7-2 Jussi Nyström (Amel Rastoder)
39:49 8-2 Amel Rastoder (Kim Lingman)
Kokoonpano:
Jukka Saari mv
(Juho Laine mv)
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic 1+0
Jovan Stankovic 1+1
Juhana Jyrkiäinen 0+1
Jussi Nyström 4+0
Amel Rastoder 2+1
Markus Rautiainen 0+2
Kim Lingman 0+1
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen

FC Kemi vahva kotihallissaan

FC Kemi vahva kotihallissaan
Akaa Futsalin pohjoisen kiertue päättyi tappioon Kemissä. Paikallinen FC Kemi osoitti, miksi se johtaa kaikkia mahdollisia kuntopuntareita ja on noussut rytinällä suurimmaksi mestarisuosikiksi. Isännät pitivät pisteet pohjoisessa lukemin 5-2 (2-0).
Vieraiden paras rutistus näytti jääneen eilen Torniossa suoritettuun loppukiriin. Vaikka avausjaksolla näennäisesti pelissä oltiinkin tasaisesti mukana, ei pallonhallinnasta valitettavasti saa pisteitä tässä lajissa. Kemi oli terävämpänä molempien maalien edustoilla, ja Akaalla oli vaikeuksia päästä huippuluokan maalipaikkoihin. Muutama niitä toki rakenneltiin, mutta viimeistelyssä Kemi oli edessä ja se pääsi tauolle 2-0 -johdossa.

Akaa taipui Kemissä
Pohjoisen reissun jälkimmäistä pelistä tuli siis sarjapisteiden sijaan aimo annos futsaloppia. Kemi oli vahva pelin ratkaisevilla osa-alueilla, ja voittonsa myötä se taistelee päätöskierroksella Akaa Futsalin kanssa myös runkosarjan voitosta. Akaa saa lauantaina 14.3. vastaansa aina pahan SoVon, joka olisi kaadettava mikäli pudotuspeleihin halutaan lähteä piikkipaikalta. Kotietu sentään on varma, ja käytännössä varmaa on myös sijoittuminen vähintään runkosarjan kakkoseksi. Kevään peleihin päästään siis hyvistä asemista.
FC Kemi-Akaa Futsal 5-1 (2-0)
06:10 1-0 Boris Cizmar (Keijo Huusko)
08:38 2-0 Enderson Suarez (Boris Cizmar)
26:50 3-0 Ville Uimaniemi (Tuukk Pikkarainen)
32:51 3-1 Juhana Jyrkiäinen (Dusan Milojevic)
35:34 4-1 Enderson Suarez
37:30 5-1 Slobodan Tomic
39:57 5-2 Juhana Jyrkiäinen (Mykyta Tmenov)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Jussi Nyström
Dusan Milojevic 0+1
Tero Intala
Juhana Jyrkiäinen 2+0, pp
Petri Grönholm
Mykyta Tmenov 0+1
Jovan Stankovic, p
Rafa Giorgio
Mikko Takala
Tomi Lahtinen
Aleksi Pirttijoki

Komea nousu toi kaksi sarjapistettä

Akaa Futsal osoitti sitkeyttään Tornion lauantai-iltapäivässä. Kotijoukkue johti lopussa kahdella maalilla, mutta vieraat tulivat väkisin tasoihin ja kaapivat jatkoajalta vielä lisäpisteenkin. Loppulukemat värikkäässä ja vauhdikkaassa pelissä 6-7 JA, 5-5 (2-1).
Akaa Futsal oli matkassa ilman viikonlopusta sivuun jääneitä Tatu Ahosta, Miikka Hurmetta, sekä Valtteri Wähä-Verkkomäkeä. Toisaalta tulikasteensa sai tuore ukrainalaisvahvistus Mykyta Tmenov, joka esiintyikin pirteästi ja osui pelissä jo tolppaankin.
Ottelun alku oli akaalaisittain lupaava. Jo avausminuutilla Jussi Nyström tinttasi Tero Intalan syötöstä vierasjoukkueen johtoon. Avausjakso oli muuten tasaista ja vauhdikasta peliä. Joukkueet loivat useita maalipaikkoja, mutta kotijoukkue oli askeleen edellä niiden viimeistelyssä. Tornio tuli ensin tasoihin ja jakson päätösminuutilla se iski taukolukemiksi 2-1 -kotijohdon.

Akaa Futsal niukkaan voittoon Torniossa
Ylivoimamyllytys oli tänään voiton ratkaisu. Ensin Juhana Jyrkiäinen kavensi lukemiksi 5-4, ja lopulta reilu minuutti ennen päätössummeria Jussi Nyström pääsi tuikkaamaan 5-5 -tasoituksen. Viimeisellä minuutilla vierailla oli vielä omat paikkansa jopa voittoon asti, mutta tänään ratkaisua haettiin jatkoajalta.
Jatkoajan aluksi Tornio iski jälleen johto-osuman. Mutta Akaa ei luovuttanut vieläkään, vaan lähti taas hakemaan lisämaaleja aggressiivisesti. Jyrkiäinen sai lopulta putata tyhjältä takatolpalta Jovan Stankovicin oivan syötön sisään. Vieraat jatkoivat voittomaalin hakemista riskillä, ja se kannatti. Viiden kenttäpelaajan hyökkäyspaine toi pallon Petri Grönholmille, joka iski sen Jyrkiäisen kautta maaliin ja näin lukemiksi 6-7 vain parisenkymmentä sekuntia ennen loppua. Tästä kotijoukkue ei enää toipunut, vaan lisäpiste matkasi Akaaseen tehot 3+1 keränneen Jyrkiäisen johdolla.
– Olipahan peli! Voitto on tietysti maukas, mutta kyllä meille jäi taas paljon parannettavaakin. Pienet asiat pitää tehdä huollisemmin. Niitä lähdetään parantamaan huomiselle, ja hakemaan myös Kemistä hyvää tulosta, vieraiden pelaajavalmentaja Stankovic pohdiskeli pelin jälkeen.
Huippuviihdyttävän trillerin jälkeen Akaa Futsal jäi yöpymään pohjoiseen, kun sunnuntaina tie vie Kemiin. Silloin vastaus on kenties vieläkin kovempi kuin lauantaina, joten voitosta taistellakseen on onnistuttava taas entistä paremmin. Ottelu käynnistyy klo 16.
ToPV-Akaa Futsal 6-7 JA, 5-5 (2-1)
00:54 0-1 Jussi Nyström (Tero Intala)
10:46 1-1 Italo (Iiro Vanha)
19:31 2-1 Iiro Vanha (Aleksi Kylmälä)
22:29 3-1 Henri Alamikkotervo (Italo)
28:48 3-2 ToPV oma maali
29:21 4-2 Henri Alamikkotervo (Italo)
32:11 4-3 Dusan Milojevic (Jussi Nyström)
34:30 5-3 Italo
36:40 5-4 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
38:36 5-5 Jussi Nyström (Juhana Jyrkiäinen)
40:33 6-5 Italo (Jarmo Junno)
42:25 6-6 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
44:37 6-7 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Jussi Nyström 2+1
Dusan Milojevic 1+0
Tero Intala 0+1
Juhana Jyrkiäinen 3+1
Petri Grönholm 0+2
Mykyta Tmenov
Jovan Stankovic 0+1, pp, k
Rafa Giorgio
Mikko Takala
Tomi Lahtinen
Aleksi Pirttijoki


