...
Uusi vuosi käyntiin kotiottelulla
Akaa Futsalin uuden vuoden ensimmäinen ottelu pelataan sunnuntaina, kun Espoolainen GFT matkustaa Akaaseen.
Joukkueet kohtasivat elokuun lopulla sarja-avauksessa, jolloin kotijoukkue GFT oli vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen maalein 6-5 jatkoajalla parempi. Kokonaisuudessa GFT:n kausi on sujunut mallikkaasti, espoolaiset ovat keränneet kymmenestä ottelusta 24 pistettä, se on kaksi pistettä enemmän kuin Akaa Futsalilla on tällä hetkellä. GFT:n puolustuspelaaminen on ollut maajoukkue maalivahti Antti Koivumäen johdolla hyvällä tasolla, joukkue on päästänyt 24 maalia. Akaalaisten osalta juuri tässä tilastossa on parannettavaa, sillä leijonapaidat on päästänyt 39 maalia. Vastaavasti hyökkäyspäässä Akaa Futsal on ollut tutun tehokkaita iskien 55 osumaa kymmeneen ensimmäiseen otteluun.
Ennen taukoa Akaa Futsal kärsi KaDy:lle tuloksellisesti ruman tappion, kun loppulukemat kirjattiin lopulta 3-7. Joulutauko on käytetty lepäämiseen ja treenaamiseen, joten kentällä nähdään varmasti erittäin nälkäinen leijonaryhmä. Lopullinen kokoonpano vasta ratkeaa lauantain valmistavissa harjoituksissa, sillä muutaman pelaajan pelikunto on vielä arvoitus. Vakavampia loukkaantumisia joukkueessa ei tällä hetkellä kuitenkaan onneksi ole, ja ensi viikolla saataneen jalkeille täysi kokoonpano.
Akaa Futsalin Kim Lingman odottaa innolla vuoden ensimmäistä peliä.
– Tammi-helmikuussa on aikamoinen kasa pelejä, mutta kyllä tuossa syksyllä oli välillä niin pitkä taukoja, että nämä ruuhkaviikot maistuu kyllä. Tästä lähdetään rakentamaan kevätkautta päivä kerrallaan, ja tavoite on tietysti että peli paranee samalla kun päivä pitenee, Lingman tarinoi vuoden avauspelin alla.
GFT parempi jatkoajan jälkeen
GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.
GFT nurin Final Fourin välierässä
Akaa Futsal taisteli lauantaina Opinmäessä itselleen finaalipaikan lauantaiksi. GFT johti ottelua toisella jaksolla, mutta lopulta Akaa voitti tasaisen pelin lukemin 3-2 (1-1).
Avausjakso oli tasaista vääntöä, kuten aina näiden joukkueiden kohdatessa. Avauskymppiä hallitsi niukasti GFT, jälkimmäistä kymppiä puolestaan Akaa. Molemmat myös kolisuttelivat maalitolppia. Maaliin osuttiin kahdesti. Avausmaalin iski Akaan Jovan Stankovic hienon yksilösuorituksen jälkeen. Espoolaiset nousivat kuitenkin nopeasti tasoihin Akaa Futsalin merkkausvirheen seurauksena.
Toisen jakson alussa GFT:llä ehti missaamaan huippupaikan, ennen kuin joukkue onnistui menemään 1-2 -johtoon. Akaa otti kuitenkin hallintaa väkisin itselleen, ja tuli kuin tulikin tasoihin, kun Rafa pääsi puttaamaan pallon verkkoon Tero Intalan (0+2) esityön jälkeen.
Molemmat joukkueet hakivat aktiivisesti voittoa, ja paikkojakin oli. Lopulta pelin ratkaisu nähtiin maajoukkuemaalivahtien välisessä kaksinkamppailussa. GFT:n Antti Koivumäki nousi puoleenkenttään ja laukoi pallon kohti Akaa-maalia. Kasper Kangas nappasi sen tyynesti käsiinsä, ja osui vastustamattomasti tyhjänä odottaneeseen GFT-maaliin ajassa 38:56!
GFT:n loppukiri ei purrut, ja näin Akaa pääsi juhlimaan Final Four -finaalipaikkaa viime vuoden tapaan.
– Olimme mielestäni parempi joukkue, ja ansaitsimme finaalipaikan. Meillä oli tänään paljon poissaoloja, mutta siitä huolimatta osoitimme sitkeyttä ja hyvää peliä. Hienoa päästä pelaamaan pokaalista huomenna, Akaan päävalmentaja Jovan Stankovic kommentoi lyhyesti pelin jälkeen.
Final Fourin miesten finaali pelataan Espoossa sunnuntaina klo 16. Akaan vastustajaksi saapuu silloin pohjoisesta FC Kemi, joka kaatoi omassa välierässään ToPV:n.
Akaa Futsal-GFT 3-2 (1-1)
02:59 1-0 Jovan Stankovic (Tero Intala)
04:44 1-1 Lasse Saari
23:09 1-2 Johannes Axerud
27:14 2-2 Rafa Giorgio (Tero Intala)
38:56 3-2 Kasper Kangas
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0, k
(Juho Laine mv, k, k, p)
Dusan Milojevic
Tero Intala 0+2
Rafa Giorgio 1+0
Jovan Stankovic 1+0, k
Juhana Jyrkiäinen
Tatu Ahonen
Tomi Lahtinen
Mikko Takala
Jussi Nyström


Edessä tuplaviikonloppu vieraskentällä (06.02.)
Edessä tuplaviikonloppu vieraskentällä
Runkosarja lähestyy loppusuoraansa. Akaa Futsalilla on vielä edessään kuusi ottelua, joista kaksi pelataan tulevana viikonloppuna. Lauantaina tie vie Espooseen, sunnuntaina Tampereelle.
Maajoukkuetauko on ohi, ja maajoukkueen aiheuttama futsalbuumi valtaa jälleen parketit seurajoukkueiden merkeissä.
Lauantaina Akaata vastaan asettuu liigan kestomenestyjä GFT, joka keikkuu vuodesta toiseen kärkitaistossa. Niin tänäkin vuonna. ”Kultaiset” ovat sarjataulukossa sijalla viisi, mutta kakkosena olevaa FC Kemiä perässä joukkue on vain neljä sarjapistettä. Lisäksi espoolaiset ovat vieläpä pelanneet ottelun vähemmän. Kotijoukkue hakeekin kiivaasti lisäpisteitä taulukkoon taistelussa pudotuspelien kotiedusta.
Sunnuntaina matka jatkuu Tampereelle, jossa tuttu kilpakumppani Ilves isännöi kissapetojen välienselvittelyä. Leijonapaidat olivat vahvempia syyskauden ottelussa, mutta peli oli tasainen aina päätösminuuteille asti. Ilves on muutenkin petrannut kovasti kauden aikana, ja se hamuaa pois karsijan paikaltaan. Joukkue pelaa jo nyt omia pudotuspelejään, joten vastassa on varmasti äärimmäisen hankala porukka myös sunnuntaina.
Akaa Futsal lähtee viikonloppuun sarjan piikkipaikalta. Viime aikojen tappiot ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että lisätappioihin ei oikein olisi enää varaa jos ykköspaikka halutaan säilyttää kauden loppuun asti. Toki runkosarjan sijoituksilla ei ole enää tiukan paikan tullen väliä – keväällä tärkeintä on, että peli luistaa. Tätä oman pelin parantamista Akaa lähteekin viikonlopulta taas hakemaan.
Päävalmentaja Jovan Stankovic tietää, että pisteet ovat tiukassa molemmissa peleissä.
– Vastassa on kovat kotijoukkueet, joilla on kova motivaatio kaataa sarjajohtaja ja napata tärkeitä pisteitä. Jos haluamme voittaa, meidän täytyy onnistua valmistautumisessa sekä itse otteluissa. Pelit ovat meille hyvä mittari kevätkunnon suhteen.
Molempia otteluita voi seurata myös osoitteessa www.futsal-liiga.tv.
Akaa Futsalin seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 21.02., jolloin Monarille saapuu vastustajaksi PP-70 Tampereelta. Sitä ennen joukkue pelaa myös Final Fourissa, joka järjestetään 15.-16.2. Espoossa.

Aleksi Pirttijoki teki aiemmin tällä viikolla kahden vuoden jatkosopimuksen Akaa Futsalin kanssa