...
Kolme pistettä Apian sirkuksesta
Kolme pistettä Apian sirkuksesta
Etelä-Pirkanmaan derbystä odotettiin toki viihdyttävää, mutta lopputuloksena saatiin melkoiset maalikarnevaalit. Karnevaalien päätteeksi Akaa Futsal juhli kolmea pistettä lukemin 6-8 (2-3).
Kuten vanha viisaus kuuluu, paikallisottelut ovat aina aivan oma maailmansa, ja niitä on hankala ennakoida. Tämä pätee myös Etelä-Pirkanmaan derbyihin. Tuskin kukaan osasi jälleen tällaista draaman kaarta veikata ennalta. Johtoasema vaihtui pelissä peräti kuusi kertaa! Viimeisen johtomaalin kiskaisi Jovan Stankovic vain 12 sekuntia ennen loppua, ja tästä Mad Max ei enää toipunut.
Akaa Futsal oli pitkään pinteessä, mutta ansaitsi kyllä voittonsa. Totuuden nimissä se hallitsi palloa melko suvereenisti läpi ottelun, ja rakensi peliä aivan eri tavalla kuin kotijoukkue. Mad Max ei pitkiä hyökkäyksiä saanut pelattua, vaan se tyytyi paljon pitkiin avauksiin ja purkupalloihin, ja oli tietysti myös tutun vaarallinen vastahyökkäyksissä sekä erikoistilanteissa.
Futsalpelit ratkeavat usein päätöskympillä, ja niin nytkin. Siihen lähdettiin tasalukemissa 5-5, mutta kotijoukkue onnistui nappaamaan johtoaseman kulmakuviolla. Akaa Futsal lähti jahtaamaan tasoitusta lentävällä maalivahdilla. Pitkän jauhamisen jälkeen tulosta tulikin. Dusan Milojevic haki väkisi vasemman jalkansa vapaaksi ja Juhana Jyrkiäinen ohjasi maalin edestä tasoituksen vain alle neljä minuuttia ennen päätössummeria.
Tasoitus ei riittänyt vierasjoukkueelle, joka jatkoi lentävällä johtomaalin hakemista riskilläkin. Maltti oli tänään valttia. Akaa Futsal haki nimittäin todella maltillisesti sen viimeisen vetopaikan. Minuutin yhtämittaisen pallonhallinnan ja 20 syötön jälkeen paikka rakennettiin lopulta Jovan Stankovicille, joka täydensi hattutemppunsa ampumalla pallon voimalla verkkoon. Mad Maxin loppukiri ei ehtinyt edes käyntiin, kun palloa vietiin jälleen keskipisteelle. Myös Petri Grönhomille hattu täyteen, kun pallo lirutettiin tyhjään valkeakoskelaismaaliin neljä sekuntia ennen päätössummeria.
– Huhhuh, olipa erikoinen peli. Tästä jäi varmasti paljon parannettavaa, mutta paikallispelivoitto maistuu tietysti aina. Muutaman vuoden tauon jälkeen oli hienoa hakea pisteet Apialta. Helppoa se ei ollut nytkään, eikä kotivoittokaan taas kaukana ollut, Stankovic pohdiskeli pelin jälkeen.
Mad Max-Akaa Futsal 6-8 (2-3)
00:44 1-0 Mikko Heritty
06:45 2-0 Mika Jussila (Akseli Tiensuu)
09:17 2-1 Jovan Stankovic (Tatu Ahonen)
13:53 2-2 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
14:37 2-3 Petri Grönholm (Tatu Ahonen)
20:51 3-3 Manu Kuisma (Veeti Lahtinen)
21:45 4-3 Mikko Heritty
23:21 4-4 Jussi Nyström (Juhana Jyrkiäinen)
24:46 4-5 Jovan Stankovic
25:44 5-5 Mika Jussila (Mikko Heritty)
30:58 6-5 Manu Kuisma (Yasar Elbeller)
36:05 6-6 Juhana Jyrkiäinen (Dusan Milojevic)
39:48 6-7 Jovan Stankovic (Dusan Milojevic)
39:56 6-8 Petri Grönholm (Jovan Stankovic)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
Juho Laine mv
Dusan Milojevic 0+3, k
Petri Grönholm 3+0
Jussi Nyström ’C’ 1+0
Jovan Stankovic 3+1
Amel Rastoder
Juhana Jyrkiäinen 1+1
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen 0+2
Päätösminuuttien kiri toi jälleen voiton
Päätösminuuttien kiri toi jälleen voiton
Akaa Futsal nappasi perjantai-iltana kolme tärkeää sarjapistettä, kun HIFK kaatui jännittävän pelin jälkeen lopulta lukemin 5-1 (1-0).
Liekö tyhjä katsomo ollut syynä siihen, että Akaa Futsalilla oli perjantaina vaikeuksia saada tehoja omaan hyökkäyspeliinsä. Oman osansa asiaan teki toki myös vastustaja HIFK, joka puolusti erittäin kurinalaisesti ja tylsytti leijonien hyökkäykset varsinkin avausjaksolla lähes tyystin.
Vaikka Akaa Futsal piti palloa ensimmäisellä 20-minuuttisella suvereenisti enemmän, oli vierasjoukkueella itse asiassa vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin vaarallisia maalintekopaikkoja. Kotijoukkueen maalilla Juho Laine torjui erinomaisesti, ja Akaa onnistui lopulta maalinteossa kertaalleen. Yksi liigan parhaista erikoistilanteen antajista Kim Lingman löysi kulmapotkusta Petri Grönholmin, jonka tarkka laukaus upposi alanurkkaan ja toi näin tauolle kotijohdon lukemissa 1-0.
Toisen jakson ensimmäiset 15 minuuttia pelin juoni pysyi samana. Akaa piti palloa, tosin hyökkäyksiinsä sekin sai lisää juonikkuutta, mutta kaivattua toista maalia ei saatu millään aikaiseksi. Lopulta HIFK sai luotua sen verran painetta kotijoukkueen maalille, että pallo pomppi Tatu Ahosen käteen. Toisella keltaisela kortilla Ahonen suihkuun ja odottelemaan ensi viikon pelejä. HIFK runttasi rankkarista tasoituksen ja vei samalla Laineelta nollapelin ajassa 35:13.
Seuraavaksi kapteeni Jussi Nyström otti joukkueensa reppuselkään. HIFK:n tasoituksesta ehti kulumaan vain 9 sekuntia, kun pallo oli hurjan kaukolaukauksen jälkeen vastustamattomasti vierasjoukkueen maalissa. Tästä shokkihoidosta vieraat eivät enää toipuneet, vaan kotijoukkue ilotteli vielä kolme osumaa. Lingman tarjoili jälleen kulmapotkusta vetopaikan, ja tällä kertaa Juhana Jyrkiäisen pommi helähti takanurkkaan: 3-1. Markus Rautiainen väläytteli nopeuttaa ohittamalla laidassa puolustajan, ja syöttämällä Grönholmin takatolpalta maalintekoon: 4-1. Ja lopussa pallo pomppi kerran kuin varmuudeksi omasta HIFK-pelaajastakin verkkoon. Loppulukemat näin kotijoukkuetta mairittelevasti 5-1.
– Hiukan terävyyttä puuttui hyökkäyspelistä, mutta muuten pelasimme ihan mukiinmenevästi. Olemme opetelleet uusia asioita viime aikoina, ja se ehkä näkyi pelin hitautena jossain kohdin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja sunnuntaina edessä on taas kova haaste, pohdiskeli Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic pelin jälkeen.
Akaa Futsal-HIFK FS 5-1 (1-0)
16:16 1-0 Petri Grönholm (Kim Lingman)
35:13 1-1 Riku Oras 6m rp
35:22 2-1 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
36:31 3-1 Juhana Jyrkiäinen (Kim Lingman)
37:53 4-1 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
39:51 5-1 HIFK FS om
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic
Petri Grönholm 2+1
Jussi Nyström ’C’ 1+0
Amel Rastoder, k
Markus Rautiainen 0+1
Kim Lingman 0+2
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen, k, k, p
Juhana Jyrkiäinen 1+0

Kausi jatkuu tuplaviikonlopulla
Kausi jatkuu tuplaviikonlopulla
Akaa Futsalin kausi jatkuu perjantaina ja sunnuntaina Monitoimihallilla. Sekä HIFK- että Sievi -ottelu joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille.
Perjantaina Monarille saapuu liigatulokas HIFK FS, joka vieraili ensimmäisessä harjoitusottelussa elokuussa Monarilla. Silloin Akaa Futsal oli tyly isäntä ja nappasi 8-2 -kotivoiton. Ottelun jälkeen on sattunut ja tapahtunut, otteluita on siirrelty sieltä täältä. HIFK-ottelu on Akaa Futsalille Liigassa vasta seitsemäs. Vierailija HIFK on ehtinyt pelata syksyn aikana kahdeksan ottelua, joista Tähtirinnat on napannut vain kolme pistettä, kun PP-70 kaatui lokakuussa 1-3.
Akaa Futsalin serbitaituri Dusan Milojevic odottaa jo viikonlopun otteluita.
– Palaamme Mestarien Liigan jälkeen taas Liigakentälle, pelasimme Tsekeissä hyvin ja saimme joukkueelle hyvää kokemusta kovasta pelistä. Ei ole helppo pelata ilman yleisöä, mutta uskon että olemme valmiita. Vastassa on kaksi hyvää joukkuetta, mutta meidän täytyy olla parempia. Meidän täytyy ilman muuta kotona voittaa, Milojevic kommentoi keskiviikkoillan fysiikkatreenien jälkeen.
Sunnuntaina vastaan asettuu Sievi FS, jota vastaan Akaa Futsal on pelannut vuosien varrella erittäin tiukkoja kamppailuja. Akaalaiset muistavat varmasti parhaiten vuoden 2018 välieräsarjan, jolloin silloinen Leijona Futsal eteni historian ensimmäisen kerran finaaleihin. Vuosina 2015-2017 Suomen mestaruuden voittanut Sievi FS hakee uutta nousua tällä kaudella venäläisen päävalmentajan Igor Bochkovin johdolla.
Akaa Futsalin syksy on pelien osalta ollut erittäin rikkonainen, viimeksi joukkue pelasi marraskuun lopussa Tsekissä Mestarien Liigaa. Edellinen liigaottelu on kolmen viikon takaa, jolloin PP-70 kaatui 2-3. Viikonloppuna joukkueella on käytössä lähes täysi rosteri, kun vain pelaajavalmentaja Jovan Stankovic kärsii perjantaina yhden ottelun pelikieltonsa.

Viikon toinen ottelu odottaa lauantaina Somerolla
Viikon toinen ottelu odottaa lauantaina Somerolla
Akaa Futsal kohtaa lauantaina Someron Voiman, ennen ensi viikon Mestarien Liigan avauskierroksen ottelua Tsekissä.
Someron Voima eli SoVo on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua, josta se on kerännyt kymmenen pistettä. Joukkueen tahtipuikkoa on tutusti heiluttanut Arber Istrefi, joka johtaa koko sarjan pistepörssiä tehoilla 11+7=18. Viimeksi SoVo pelasi viikonloppuna Sievissä, josta se nappasi 4-7 -voiton. Somerolaisten iloksi viime vuosien maalitykki Gezim Voca palasi joukkueen kokoonpanoon ja pelasi kauden ensimmäisen ottelun.
Akaa Futsal nappasi keskiviikkona kauden ensimmäisen vierasvoiton, kun PP-70 kaatui vaikeuksien jälkeen maalein 2-3. Ottelu ei ollut missään nimessä parasta Akaa Futsalia, mutta kolme pistettä sarjataulukkoon merkkaa eniten tässä vaiheessa. Iloisin uutinen ottelusta oli Juhana Jyrkiäisen paluu pelikentälle avauskierroksen loukkaantumisen jälkeen. Pientä jobinpostia ottelusta puolestaan aiheutti Jovan Stankovicin punainen kortti kahden keltaisen jälkeen, joten Stankovicia ei nähdä SoVo-ottelussa.
– SoVo osaa olla varsinkin kotikentällä erittäin vaikea vastustaja, joten meidän täytyy olla alusta asti hereillä. Otetaan PP-ottelusta pienetkin hyvät asiat mukaan Somerolle ja lähdetään positiivisin mielin hakemaan pisteitä. On selvää että meidän täytyy parantaa, mutta mikä parasta me pystymme parantamaan rutkasti, Kim Lingman kommentoi torstain palauttavissa harjoituksissa.
Dusan Milojevic ja Petri Grönholm palannevat lauantaina kokoonpanoon, näin ollen pelikieltoa kärsivä Jovan Stankovic on toistaiseksi ainoa varma poissaolija SoVo-ottelussa.

PP-70 nurin päätösminuuttien kirillä
PP-70 nurin päätösminuuttien kirillä
Akaa Futsal palasi vajaan kuukauden tauon jälkeen liigakentille, kun joukkue matkusti PP-70:n vieraaksi Tampereelle. Tasaisen pelin jälkeen tuloksena oli lopulta 2-3 (0-1), ja näin kolme pistettä kuljetettiin Etelä-Pirkanmaalle.
Ottelu oli vierailijoille vaikea. Muutama paha poissaolo, ja pitkä tauko peleistä oli kangistanut jalkoja sen verran, että PP-70 sai tehokkaasti puolustettua vieraistaan terävimmät hyökkäyssuunnitelmat. Pallonhallinta tuotti avausjaksolla vain yhden maalin. Jovan Stankovic petasi vastahyökkäyksestä avopaikan Jussi Nyströmille, joka laukoi vieraat johtoon.
Toisella jaksolla vieraiden niukka hallinta jatkui, mutta kyllä kotijoukkueellakin oli omat herkulliset paikkansa. Lopulta maalintekoon kotijoukkue tarvitsi Akaan apua, kun pallo löysi tiensä omaan maaliin pitkän heiton jälkeen. PP:n tasoitus toi lisää energiaa kotijoukkueelle, ja kotijohdolle tietä siloitti Stankovicille annettu punainen kortti. Tamperelaiset eivät kauaa tarvinneet, kun 2-1 -johto ylivoimalla oli tosiasia.
Akaa Futsal otti käyttöön lentävän maalivahdin, ja se tuotti tulosta. Ensin Kim Lingman runnoi väkisin maalin edestä 2-2 -tasoituksen kolmisen minuuttia ennen loppua. Ja puoli minuuttia myöhemmin Lingman puolestaan tarjoili edelleen lentävällä maalivahdilla pelanneen Akaa Futsalin voittomaalin, jonka puttasi takatolpalta sisään Nyström.
Tärkeä voitto pitkän tauon jälkeen paransi Akaan asemia sarjataulukossa, mutta pelin on parannuttava huomattavasti lähipäivinä. Seuraava liigapeli pelataan nimittäin heti lauantaina, kun joukkue matkustaa Somerolle SoVon vieraaksi. Ensi viikon ohjelmassa on Mestarien Liigaa. Lauantaina 28.11. Akaa Futsal kohtaa vieraskentällä tsekkiläisen FK Chrudimin.
PP-70-Akaa Futsal 2-3 (0-1)
15:10 0-1 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
32:15 1-1 Akaa Futsal om
34:02 2-1 Markus Säde (Jussi Rasva)
36:54 2-2 Kim Lingman (Tatu Ahonen)
37:32 2-3 Jussi Nyström (Kim Lingman)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
(Jukka Saari mv)
Tatu Ahonen 0+1, k
Jussi Nyström ’C’ 2+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman 1+1
Aleksi Pirttijoki
Jovan Stankovic 0+1, k, k, p
Juhana Jyrkiäinen