...
PP-70 nurin päätösminuuttien kirillä
PP-70 nurin päätösminuuttien kirillä
Akaa Futsal palasi vajaan kuukauden tauon jälkeen liigakentille, kun joukkue matkusti PP-70:n vieraaksi Tampereelle. Tasaisen pelin jälkeen tuloksena oli lopulta 2-3 (0-1), ja näin kolme pistettä kuljetettiin Etelä-Pirkanmaalle.
Ottelu oli vierailijoille vaikea. Muutama paha poissaolo, ja pitkä tauko peleistä oli kangistanut jalkoja sen verran, että PP-70 sai tehokkaasti puolustettua vieraistaan terävimmät hyökkäyssuunnitelmat. Pallonhallinta tuotti avausjaksolla vain yhden maalin. Jovan Stankovic petasi vastahyökkäyksestä avopaikan Jussi Nyströmille, joka laukoi vieraat johtoon.
Toisella jaksolla vieraiden niukka hallinta jatkui, mutta kyllä kotijoukkueellakin oli omat herkulliset paikkansa. Lopulta maalintekoon kotijoukkue tarvitsi Akaan apua, kun pallo löysi tiensä omaan maaliin pitkän heiton jälkeen. PP:n tasoitus toi lisää energiaa kotijoukkueelle, ja kotijohdolle tietä siloitti Stankovicille annettu punainen kortti. Tamperelaiset eivät kauaa tarvinneet, kun 2-1 -johto ylivoimalla oli tosiasia.
Akaa Futsal otti käyttöön lentävän maalivahdin, ja se tuotti tulosta. Ensin Kim Lingman runnoi väkisin maalin edestä 2-2 -tasoituksen kolmisen minuuttia ennen loppua. Ja puoli minuuttia myöhemmin Lingman puolestaan tarjoili edelleen lentävällä maalivahdilla pelanneen Akaa Futsalin voittomaalin, jonka puttasi takatolpalta sisään Nyström.
Tärkeä voitto pitkän tauon jälkeen paransi Akaan asemia sarjataulukossa, mutta pelin on parannuttava huomattavasti lähipäivinä. Seuraava liigapeli pelataan nimittäin heti lauantaina, kun joukkue matkustaa Somerolle SoVon vieraaksi. Ensi viikon ohjelmassa on Mestarien Liigaa. Lauantaina 28.11. Akaa Futsal kohtaa vieraskentällä tsekkiläisen FK Chrudimin.
PP-70-Akaa Futsal 2-3 (0-1)
15:10 0-1 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
32:15 1-1 Akaa Futsal om
34:02 2-1 Markus Säde (Jussi Rasva)
36:54 2-2 Kim Lingman (Tatu Ahonen)
37:32 2-3 Jussi Nyström (Kim Lingman)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
(Jukka Saari mv)
Tatu Ahonen 0+1, k
Jussi Nyström ’C’ 2+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman 1+1
Aleksi Pirttijoki
Jovan Stankovic 0+1, k, k, p
Juhana Jyrkiäinen

Futsalmaajoukkue valmistautuu MM-karsintaan – mukana kolme Akaa Futsalin pelaajaa
Akaa Futsalin pelaajat ovat valmiita Serbian kaatoon (kuva: Tuukka Nyström)
Suomen miesten futsalmaajoukkue valmistautuu parhaillaan tuleviin Serbia-peleihin Helsingissä. Joukkue kokoontui jo perjantaina omaan kuplaansa, josta ulos tullaan vasta jälkimmäisen pelin jälkeen ensi viikon torstaina. Pelit Serbiaa vastaan pelataan vieraskentällä 6.11. ja kotikentällä 10.11.
Suomi valmistautuu karsintaan poikkeusoloissa, ja myös poikkeuksellisessa kokoonpanossa. Akaa Futsalin Juhana Jyrkiäinen on loukkaantuneena sivussa. Myös kokeneet Miika Hosio sekä Antti Teittinen ovat joutuivat jäämään peleistä pois. Viimeisimpänä takaiskuna Tornion Pallo-Veikkojen Iiro Vanha sekä Sergei Korsunov joutuvat jättämään karsinnan ensimmäisen ottelun väliin koronaan liittyen varotoimenpiteiden takia.
Akaa Futsalista kuplan hotellielämää Helsingissä viettävät parhaillaan maalivahti Kasper Kangas, sekä Petri Grönholm ja Jussi Nyström. Tunnelmat joukkueen sisällä ovat odottavat ja luottavaiset.
– Hotellielämän lisäksi treenamme lujaa ja palaveeraamme paljon. Tässä on nyt reilusti aikaa valmistautua, ja aiomme käyttää ajan hyväksemme. Pitkä tie on kuljettu yhdessä, ja tätä huipennusta on odotettu kauan. Kolme aiempaa karsintavaihetta on selvitetty ja enää tämä yksi ottelupari jäljellä joka ratkaisee kaiken. Ei tarvi erikseen mainita mitkä ovat panokset. Nyt mennään all in, Kangas hehkuttaa.
Akaa Futsalin kapteeni Jussi Nyström on noussut maajoukkueen mukaan kypsemmällä iällä.
– On aina hienoa päästä maajoukkueen mukaan, ja nyt eteenkin kun edessä on historian suurimmat matsit. Pelillisesti täytyy vain jatkaa siitä, mihin jäätiin Portugalissa ennen koronataukoa. Kun kaikki sitoutuvat tekemään töitä joukkueen eteen, niintätä porukkaa ei pysäytä kukaan. Serbialla on todella kova joukkue, härkämäinen pivot ja taitavia pelimiehiä riittää joka pelipaikalle. Tämä on kuitenkin joukkuepeli, ja sillä homma käännetään meille, Nyström uskoo.
Myös Petri Grönholm uskoo, että intensiivinen valmistautuminen kääntyy Suomen eduksi.
– Täällä kuplassa pääsemme keskittymään täysillä futsaliin – treenejä on aamuin illoin, palavereja väliin ja valmiit ruoka- ja muut huollot toimii. Puitteet on kohdallaan, ja on hienoa päästä kokemaan nämä pelit. Vahvan prässäämisen ja huolellisen hyökkäyspelaamisen avulla uskon, että Serbia kaatuu.

Akaa Futsalin pelaajia mukaan maajoukkueleirille
Akaa Futsalin pelaajia mukaan maajoukkueleirille
Suomen futsalmaajoukkue palaa harjoituskentille pitkän tauon jälkeen. Suomen päävalmentaja Mico Martic on nimennyt neljän maalivahdin ja 19 kenttäpelaajan ryhmän 9.9. – 12.9.2020 Eerikkilän urheiluopistolla pidettävälle leirille.
Akaa Futsalista mukana ovat maalivahti Kasper Kangas, sekä kenttäpelaajat Juhana Jyrkiäinen, Markus Rautiainen, Jussi Nyström ja Petri Grönholm.
Akaa Futsalin maajoukkuemiehet voit nähdä tositoimissa perjantaina kotihallissa, kun harjoitusottelussa vastaan asettuu Mad Max!

Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto
Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto
Kausi 2020-2021 käynnistyi Akaa Futsalin osalta lauantaina ensimmäisellä harjoituspelillä. Monarille vieraaksi oli matkustanut HIFK, joka joutui ajelemaan Helsinkiin niskassaan 8-2 (3-1) -tappio vauhdikkaan pelin jälkeen.
Pitkä odotus päättyi siis viimein, kun joukkueeet pääsivät lähes kuuden kuukauden tauon jälkeen pelien makuun. Vaikka pieniä virheitä paljon nähtiinkin, oli pelissä myös silminnähden energiaa ja latausta, mikä näkyi vauhdikkaana ja oikealla tavalla fyysisinä otteina. Muutamasta poissaolosta (Petri Grönholm, Valtteri Wähä-Verkkomäki) huolimatta kotijoukkue oli vahva, ja se hallitsi pelin kulkua molemmilla jaksoilla.
Kauden avausosumaa jouduttiin odottamaan vajaa neljä minuuttia. Jovan Stankovic tyylitteli 1-0 -maalin upean yksilösuorituksen jälkeen. Esityön tarjoili uusi leijonapaita Markus Rautiainen, jonka yksilösuoritus petasi myös Jussi Nyströmin 2-0 -maalin. Nyström osui vielä toistamiseen avausjaksolla, ja kun HIFK:kin sai kuparisen rikki komealla kaukovedolla, mentiin tauolle lukemin 3-1.
Toisella jaksolla Akaa sekoittin hiukan ketjuja, mutta pelin käsikirjoitus pysyi samankaltaisena. Amel Rastoder sijoitti tarkasti vastaiskusta ensimmäisen Akaa Futsal -maalinsa. Dusan Milojevic puolestaan osui Juhana Jyrkiäisen esityöstä. HIFK:n Riku Oras kavensi lukemiksi 5-2, mutta iltapäivä oli akaalaisten. Nyström paukutti vielä pari osumaa ja päätyi tehoihin 4+0, ja Rastoder osui myös toistamiseen. Näin pelin loppulukemiksi kirjattiin 8-2 (3-1). Kotijoukkueen maalia vartioi tänään varsin onnistuneen iltapäiväpuhteen myötä Jukka Saari.
– Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin peli sujui. Erityisesti kaikki uudet pelaajat pääsivät erinomaisesti sisään, ja tehoillekin. Ensimmäinen peli on kuitenkin aina ensimmäinen peli, ja virheitä tuli melkoinen kasa. Tästä on kuitenkin kaikenkaikkiaan herkullinen tilanne lähteä parantamaan seuraaviin peleihin, kun pääsemme samalla muutenkin panostamaan enemmän taktiseen puoleen myös treeneissä, Stankovic tarinoi.
Pre-season jatkuu ensi perjantaina ja silloinkin pelataan kotihallissa. Vastustajaksi saapuu rakas paikallisvastus Mad Max Valkeakoskelta. Ottelu käynnistyy klo 18:30.
Akaa Futsal-HIFK 8-2 (3-1)
03:38 1-0 Jovan Stankovic (Markus Rautiainen)
14:09 2-0 Jussi Nyström (Markus Rautiainen)
14:39 3-0 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
15:15 3-1 Hossein Atayi (Hassan Yaghoubi)
25:29 4-1 Amel Rastoder
30:57 5-1 Dusan Milojevic (Juhana Jyrkiäinen)
31:58 5-2 Riku Oras (Johannes Axerud)
35:26 6-2 Jussi Nyström
38:57 7-2 Jussi Nyström (Amel Rastoder)
39:49 8-2 Amel Rastoder (Kim Lingman)
Kokoonpano:
Jukka Saari mv
(Juho Laine mv)
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic 1+0
Jovan Stankovic 1+1
Juhana Jyrkiäinen 0+1
Jussi Nyström 4+0
Amel Rastoder 2+1
Markus Rautiainen 0+2
Kim Lingman 0+1
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen


Kauden 2020-2021 kapteenisto valittu
Akaa Futsalin kapteenina jatkaa Jussi Nyström. Varakapteeneiksi valittiin roolissa jatkava Juho Laine, sekä uutena kasvona kapteenistoon nouseva Juhana Jyrkiäinen.
Nyström kantaa kapteeninnauhaa tulevalla kaudella kolmatta kautta, saatuaan viestikapulan Akaa Futsalin legendalta Jukka-Pekka Jyrämöltä vuonna 2018. Kapteenin roolia on siis jo harjoiteltu jo parin kauden ajan.
– Tottakai kiitollisena otetaan vastaan tällainen kunnia. Meillä on tämän kauden joukkueessa taas paljon luontaista johtajuutta, joten ei siellä tarvi yhden miehen mitään kaneja hatusta vedellä. Koitetaan kuitenkin näyttää esimerkkiä vaatimustasosta, ja pidetään porukan yhteishengestä hyvä huoli, siinä ne tärkeimmät, Nyström tarinoi treenipelikauden kynnyksellä.
Tervetuloa seuraamaan treenikauden ensimmäistä harjoitusottelu lauantaina Monarille – vastassa on Helsingin IFK, ja ottelu käynnistyy klo 15!
