...
Akaa juhli maaleilla Jyväskylässä
(kuva: Kyösti Suonpää)
Akaa Futsal matkusti lauantaina Jyväskylään KaDyn vieraaksi. Tuloksena oli viihdyttävää futsalia ja täydet kolme pistettä, kun KaDy kaatui 2-7 (2-4).
Kumpikin joukkue aloitti ottelun tunnustelevasti. Kovinkaan aggressiivista prässäämistä ei nähty. Akaa Futsalin Petri Grönholm avasi ottelun maalisaldon vedollaan Markus Rautiaisen laukauksen reboundista. Ensimmäisen puoliskon puolivälissä KaDy löysi hyökkäyspäänsä rajapotkussa raon Akaan puolustuksesta, ja tarkka syöttö livahti Juho Väinälän jalasta maaliin. Muutaman minuutin kuluttua Akaan Rautiainen onnistui maalinteossa, kun komea veto löysi tiensä ylänurkkaan iskien lukemiksi 1-2.
KaDyn kovasta prässistä huolimatta tämä avasi Akaan maalihanat. Ajassa 15:40 sai Juhana Jyrkiäinen KaDyn puolustuksen painostamisen päätteeksi katkaistua syötön maalilla, ja pallo lipui kotijojoukkueen maalivahdin ohi verkkoon. Ehti kulua vain minuutti, ennen kuin kotijoukkue joutui jälleen taipumaan Akaan kapteenin Jussi Nyströmin ohjatessa maalivahti Kasperi Kankaan vedon maaliin. KaDykaan ei jäänyt kuiville, vaan kavensi ottelun ja ensimmäinen puolisko päättyi 2-4 vierasjoukkue Akaan hyväksi.
Maalinäytös ei päättynyt toisella puoliskolla, eikä Akaan viidettä maalia tarvinnut kauaa odotella. Ajassa 23:03 Aleksi Pirttijoki ohjasi Jyrkiäisen laukauksen verkkoon. Viidennen maalin jälkeen Akaa keskittyi enemmän puolustamiseen, eikä KaDy saanut palloa erinomaisen ottelun pelanneen Kankaan ohi. Peli oli kuumaa molemmin puolin ja Jyväskylässä nousi keltainen kortti peräti seitsemän kertaa. Akaa iski vielä viimeisillä minuuteilla nopeaan tahtiin kaksi maalia, ja viimeistään tässä vaiheessa ratkaisi ottelun. Jyrkiäinen sai tehtyä ottelun toisen maalinsa ja Kangaskin nappasi toisen syöttöpisteensä Petri Grönholm viimeistellessä ottelun viimeisen osuman.
Akaa sai ottelussa myös ikäviä uutisia, kun Amel Rastoder loukkasi jalkansa. Rastoderin kausi on todennäköisesti ohi – toki vielä tietämättä, kuinka pitkälle kevääseen tai alkukesään asti pelataan. Milojevicin korttitili täyttyi, ja hän on poissa seuraavasta ottelusta. Lisäksi Tatu Ahonen on sairastuvalla vielä muutaman viikon. Kaiken kukkaraksi myös pelaajavalmentaja Jovan Stankovic ei ollut ainakaan vielä Jyväskylässä pelikunnossa. Kokoonpanoa koetellaan kovalla kädellä tällä hetkellä.
Hyvästä pelaamisesta oli tänään kaikesta huolimatta palkintona onnistunut ryöstöretki. Akaa piti koko ottelun pakkansa tiiviinä, ja käytti maalipaikat hyväkseen. Pisteet olivat tärkeät ja Akaa onkin nyt kiivennyt sarjataulukossa jo neljänneksi, ja se taistelee täysillä kotiedusta puolivälieriin. Vierasottelut jatkuvat pian, sillä ensi lauantaina edessä on reissu Helsinkiin, jossa HIFK FS isännöi.
KaDy-Akaa Futsal 2-7 (2-4)
06:11 0-1 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
10:42 1-1 Juho Väinälä (Henri Louste)
12:01 1-2 Markus Rautiainen (Petri Grönholm)
15:40 1-3 Juhana Jyrkiäinen
16:41 1-4 Jussi Nyström (Kasper Kangas)
17:31 2-4 Jere Intala (Juho Väinälä)
23:03 2-5 Aleksi Pirttijoki (Juhana Jyrkiäinen)
38:31 2-6 Juhana Jyrkiäinen (Dusan Milojevic)
38:45 2-7 Petri Grönholm (Kasper Kangas)
Kokoonpano:
Kasper Kangas, mv, 0+2, pp
Juho Laine mv
Markus Rautiainen 1+1, k
Juhana Jyrkiäinen 2+1, k
Amel Rastoder
Jussi Nyström 1+0, k
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm 2+1
Dusan Milojevic 0+1, k
Jovan Stankovic
Valtteri Wähä-Verkkomäki
Vieraskiertue alkaa Jyväskylästä
Akaa Futsal aloittaa seitsemän ottelun vieraskiertueen Jyväskylästä, kun Leijonapaidat matkustavat lauantaina Kampuksen Dynamon vieraaksi.
Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella joulukuussa Akaassa, jolloin KaDy oli erittäin tyly vieras ja nappasi lukemin 3-7 -vierasvoiton. Näin ollen Akaa Futsal lähtee hakemaan Jyväskylästä revanssia joulukuun tappiolle. Kokonaisuudessa KaDy on kerännyt Leijonapaitoja kuusi pistettä enemmän, mutta on pelannut myös yhden ottelun enemmän. Voidaan siis jopa puhua legendaarisesta kuuden pisteen ottelusta. Voitolla Akaa Futsal nousee taistelemaan KaDy:n kanssa samoista sijoista, kun tappio voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa KaDy:n karkaamista tavoittamattomiin.
Markus Rautiainen odottaa innolla paluuta vanhaan kotihalliin.
– Saadaan pitkästä aikaa täysi treeniviikko alle ja pienet taktiset muutokset toimivat jo viime viikonloppuna kohtalaisesti. Keskittyminen ja lataus pitää saada kohdalleen, jottei tule vastaavaa ohipeliä kuin edellisessä KaDy -ottelussa joulukuussa. KaDy lienee edelleen kapealla ringillä liikkeellä tässäkin ottelussa, mutta helppoja pisteitä ei ole tietenkään jaossa, Rautiainen kertoi torstain harjoitusten jälkeen.
Akaa Futsalin kokoonpanoon tulee muutoksia viime otteluun nähden, kun Dusan Milojevic, Jussi Nyström ja Kim Lingman palaavat kokoonpanoon. Tatu Ahonen on edelleen poissa joukkueen kokoonpanosta.
KaDy haki voiton Monarilta
KaDy haki voiton Monarilta
Vuosi 2020 päättyi Akaa Futsalin osalta tappiollisesti, kun KaDy haki pisteet Akaasta tylyn viimeistelyn jälkeen lukemin 3-7 (1-3).
Akaa Futsalin hurja yhdeksän päivän ja neljän ottelun urakka päättyi lauantaina Monitoimihallilla. Oli sitten otteluruuhkan peruja tai ei, kotijoukkueen huolellisuus ja keskittyminen ei tänään riittänyt alkuunkaan. KaDy rankasi armotta Akaa Futsalin karmeista puolustusvirheistä, ja hurjasteli lopulta turhankin selvään voittoon.
Avausjakso oli tasaista vääntöä. Vaikka lukemat olivat viidentoista minuutin kohdalla jo 0-3, niin pelitapahtumia lukemat eivät vastanneet. Maalin hinta oli kuitenkin tänään todella alhainen vieraille, ja KaDy huippujoukkueena ei tietenkään armoa antanut vaan viimeisteli todella jäätävästi. Myös Akaalla oli omat paikkansa. Terävyys ei kuitenkaan riittänyt maalintekoon pelin kriittisillä hetkillä. Markus Rautiaisen komea laukaus upposi sentään tolpan juureen ja tauolle lukemissa 1-3.
Markus Rautiainen valittiin kotijoukkueen parhaaksi (kuva: Juuso Koro)
– Kaveri oli tänään parempi ja ansaitsi sarjapisteensä. Me emme parhaaseen esitykseen yltäneet. Saimme tästä pelistä kuitenkin taas hyvää oppia mukaan, ja sitä käytetään hyväksi ensi vuonna kun aletaan hiomaan peliä kohti kevättä. Nyt kuitenkin huilataan hetki, ja kerätään energioita. Luvassa on melkoisia ruuhkaviikkoja myös tammmi-helmikuussa, Akaa Futsalin valmentaja Jari Hakala kommentoi peliä.
Futsal-Liiga jää Akaan osalta joulutauolle, ja asiaan palataan taas ensi vuonna. Akaa Futsal toivottaa kaikille oikein rauhallista ja mukavaa joulunaikaa, sekä onnellista uutta vuotta 2021!
Akaa Futsal-KaDy 3-7 (1-3)
00:52 0-1 Tero Intala (Mikko Kytölä)
13:56 0-2 Tero Intala (Juho Väinälä)
15:33 0-3 Jukka Kytölä
19:38 1-3 Markus Rautiainen (Jovan Stankovic)
22:52 1-4 Jukka Kytölä
23:00 1-5 Lassi Lintula
24:35 2-5 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
28:04 2-6 Juho Väinälä (Lassi Lintula)
31:50 2-7 Tero Intala (Jukka Kytölä)
37:55 3-7 Aleksi Pirttijoki (Jovan Stankovic)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic
Petri Grönholm 1+0
Jussi Nyström ’C’ 0+1, k
Jovan Stankovic 0+2
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 1+1, pp
Kim Lingman
Tatu Ahonen
Aleksi Pirttijoki 1+0
Juhana Jyrkiäinen
Kova pelitahti jatkuu
Kova pelitahti jatkuu
Lauantaina Monarille saapuu kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Kampuksen Dynamo.
KaDy on aloittanut kauden tuttuun tyyliin vahvasti, kymmenestä ottelusta jyväskyläläiset ovat keränneet 24 pistettä. Joukkueen molemmat tappiot ovat tulleet kotikentällä, kun FC Kemi sekä Mad Max olivat syksyn aikana Jyväskylän Monnarilla lukemin 3-4 parempia. Dynamon tahtipuikkoa kentällä on heiluttanut tuttu kaksikko, kun veljekset Mikko ja Jukka Kytölä ovat iskeneet kumpikin 19 tehopistettä. Viimeksi KaDy löylytti kotikentällä Someron Voimaa, kun loppulukemat kirjattiin 6-2.
Pelien osalta rikkonaisen syksyn pelannut Akaa Futsal on viimeisen viikon aikana päässyt oikein urakalla pelien makuun. KaDy-kamppailu on joukkueelle neljäs yhdeksään päivään. Edellisen kolmen ottelun saldo on puhdasta luettavaa, leijonapaidat ovat keränneet otteluista täydet yhdeksän pistettä. Keskiviikkoillan derbystä joukkue saalisti makean 6-8 -vierasvoiton – voitto oli akaalaisille ensimmäinen Valkeakoskella sitten vuoden 2017.
Akaa Futsalin Markus Rautiainen kohtaa mielellään ex-seuransa.
– Ainahan se on mukava vanhaa seuraa vastaan pelata, kun on paljon tuttuja naamoja vastassa. KaDy on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, joten varmasti kovatasoinen peli tulossa, Rautiainen tarinoi torstain palauttavien treenien jälkeen.
KaDy kaatui kenraaliharjoituksessa
KaDy kaatui kenraaliharjoituksissa
Akaa Futsalin harjoituspelikausi päättyi torstai-iltana Monitoimihalllilla. Jyväskyläläinen KaDy kaatui vaihtelevan esityksen jälkeen lukemin 6-4 (4-2).
Akaa Futsal sai torstai-iltana viimeiseen harjoitusotteluunsa vieraaksi Kampuksen Dynamon. Vierasjoukkue oli liikkeellä ilman muutamia avainpelaajiaan kuten Jukka Kytölää, Tero Intalaa sekä Italo Henrique Macedo Basiliota, kun taas kotijoukkue sai parketille täyden miehistön armeijan harmaissa palvelevaa Valtteri Wähä-Verkkomäkeä lukuunottamatta.
Avausjakso oli kotijoukkueen hallintaa. Taukolukemat 4-2 kuvastavat tapahtumia aika tarkasti, kun Akaa loi vähintäänkin tuplaten vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Verkkoon asti pallon saivat Tatu Ahonen kahdesti, Jussi Nyström, sekä aivan jakson päätössekunneilla Dusan Milojevic.
Eikä toinenkaan jakso voimasuhteita muuttanut. Vaikka KaDy kavensi kerran lukemiin 4-3, iski Akaa kaksi seuraavaa osumaa. Päivän erikoisin maali nähtiin ajassa 26:51, kun maalinsuulla torjuneen Kasper Kangaan oman pään suuppaisu upposi virkaveljelle toiseen päähän. Maalia avitti Nyströmin oikeaa-aikainen maskipelaaminen vastustajan maalivahdin edessä. Illan viimeinen kotijoukkueen maali tuli komean syöttökombinaation jälkeen – viimeisenä palloon kosketti Juhana Jyrkiäinen, jonka tarkka laukaus upposi tolpan kautta. KaDyn 6-4 -osuma oli enää kosmetiikkaa, eikä vieraiden ylivoimapeli tuottanut lopussa kuin vaarallisia tilanteita omaan päähän, mutta tolpatkin estivät lisäosumat tänään.
– Tarpeeseen tuli tämäkin peli, kuten otteista näkyi. Suunta on yksittäisistä virheistä huolimatta kuitenkin eteenpäin, ja tästä lähdetään nyt hieromaan viimeisiä juttuja ennen liiga-avausta. Otetaan voiton lisäksi jälleen monia hyviä asioita mukaan ja mennään täysillä eteenpäin, summasi kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic päivän annin.
Akaa Futsalin sarja-avaus on edessä sunnuntaina 20.9., jolloin joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi.
Akaa Futsal-KaDy 6-4 (4-2)
03:33 1-0 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
04:58 1-1 Mikko Kytölä (Heikki Korhonen)
11:37 2-1 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
16:10 3-1 Jussi Nyström
18:27 3-2 Mikko Kytölä 10m rp
19:48 4-2 Dusan Milojevic
22:29 4-3 Jere Intala (Henri Louste)
26:51 5-3 Kasper Kangas
29:07 6-3 Juhana Jyrkiäinen (Aleksi Pirttijoki)
34:52 6-4 Akaa Futsal om
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+0
Juhana Jyrkiäinen 1+2
Petri Grönholm
Jussi Nyström 1+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 0+1
Tatu Ahonen 2+0
Jovan Stankovic