...

Riemu nurin maalijuhlissa
Akaa Futsal oli jälleen täyttä terästä ottelun alussa sunnuntaina, kun Liikunnan Riemu matkusti Jyväskylästä Monitoimihallille leijonapaitojen vieraaksi. Vahva alku siivitti joukkueen hienoon 9-5 (6-2) -kotivoittoon ja tärkeisiin sarjapisteisiin.
Hienoa kautta pelaava Riemu saapui Akaaseen täynnä itseluottamusta, mutta kotijoukkue tuli peliin ryminällä. Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli edellisen Mad Max -kotipelin tapaan suorastaan tyrmäävä. Maalihanat avasi Aleksi Pirttijoki ajassa 1:39. Vaikka Riemu saikin onnekkaan tasoituksen pallon pompattua aivan ylänurkkaan akaalaispelaasta, oli komento tiukasti isännillä. Tatu Ahonen, Petri Grönholm sekä Markus Rautiainen osuivat nopeaan tahtiin, ja Pirttijoki iski päivän toisellaan lukemiksi jo 5-1 ajassa 10:04.

Aleksi Pirttijoki nautiskeli maalin edestä ottelun avausmaalin (kuva: Tuukka Nyström)
Tauon jälkeen vierasjoukkue viritteli takaa-ajoa, ja se nousi jo kahden maalin päähän kahdella kavennusmaalillaan. Akaa Futsalin kapteeni Jussi Nyström pommitti kuitenkin hurjalla ylänurkkatykillään lukemiksi 7-4. Tämän jälkeen vauhdikkaassa pelissä nähtiin vielä kolme osumaa. Riemu sai yhden kavennuksen, mutta lopussa kotijoukkueen maalivahti Kasper Kangas väläytteli pallollista osaamistaan osumalla kahdesti tyhjään Riemu-maaliin vieraiden yrittäessä takaa-ajoa lentävän maalivahdin voimin. Kankaan kaksi maalia sinetöivät voittolukemiksi 9-5 (6-2).

– Pitkän pelitauon vuoksi lähtöasetelmat otteluun olivat hiukan vaikeat, mutta alkumme oli suorastaan loistava. Muutama pelaajat, kuten Kim Lingman, Rautiainen ja Grönholm ottivat isoa roolia ja pelasivat todella mallikkaasti, Stankovic iloitsi.
Jobinpostia Akaalle toi Dusan Milojevicin kaksi keltaista korttia ja siitä seurannut ulosajo sekä pelikielto, joka tuo loukkaantumisista kärsivälle joukkueelle entistä enemmän hankaluuksia tuleviin peleihin.
Liigapelien makuun päästään jälleen torstaina 12.11., jolloin Ilves vierailee Monitoimihallilla.
Akaa Futsal-Riemu 9-5 (6-2)
01:39 1-0 Aleksi Pirttijoki (Markus Rautiainen)
04:37 1-1 Leevi Kemppainen (Matias Hovi)
07:48 2-1 Tatu Ahonen (Dusan Milojevic)
08:46 3-1 Petri Grönholm
09:11 4-1 Markus Rautiainen
10:04 5-1 Aleksi Pirttijoki (Jussi Nyström)
12:55 6-1 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
14:48 6-2 Jarkko Niskajärvi (Ville Vanttaja)
21:17 6-3 Matias Hovi (Joonas Madetoja)
23:55 6-4 Olli Pöyliö (Matias Hovi)
30:51 7-4 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
36:09 7-5 Olli Pöyliö 10m rp
37:14 8-5 Kasper Kangas tm
39:25 9-5 Kasper Kangas (Jussi Nyström)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 2+0
(Juho Laine mv)
(Jukka Saari mv)
Dusan Milojevic 0+3, k, k, p
Tatu Ahonen 1+0
Petri Grönholm 2+0, k
Jussi Nyström ’C’ 1+2
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 1+1, pp
Kim Lingman, k
Aleksi Pirttijoki 2+0
(Valtteri Wähä-Verkkomäki)
Kausi jatkuu kolmen viikon pelitauon jälkeen
Kausi jatkuu kolmen viikon pelitauon jälkeen
Akaa Futsalia odottaa sunnuntaina kova haaste, kun kovavireinen Liikunnan Riemu vierailee Monarilla.
Jyväskyläläinen Liikunnan Riemu on aloittanut kauden vahvasti – joukkue on kerännyt viidestä ensimmäisestä ottelusta kahdeksan pistettä. Viimeksi Riemun kovan vireen sai huomata GFT, kun loppulukemat olivat Espoossa vierasjoukkueen hyväksi 1-5.
Jyväskylästä ja KaDystä Akaa Futsaliin saapunut Markus Rautiainen tuntee ja tietää Riemun vaarallisuuden Jyväskylän derbyistä.
– Riemu tulee varmasti itseluottamusta uhkuen GFT-voiton jälkeen, eivät missään nimessä tule peruuttelemaan tai nöyristelemään.
Kotijoukkue Akaa Futsalin kausi on alkanut hieman kaksijakoisesti. Kotona peli on kulkenut mainiosti, mutta vieraissa on ollut vaikeampaa. Edellisessä kotiottelussa Mad Mäxiä vastaan Leijonapaidat olivat alusta asti raikkaalla jalalla liikenteessä ja nappasi ansaitusti voiton. Viimeksi joukkue oli kehissä kolme viikkoa sitten Kemissä, jolloin kotijoukkue oli tyly isäntä ja käänsi lopulta ottelun 4-2 voitoksi. Pohjoisen reissun toinen ottelu jäi pelaamatta varotoimenpiteen takia liittyen koronvirukseen. Kentällä nähdään sunnuntaina varmasti täynnä virtaa oleva akaalaismiehistö.
– Meidän puolelta melkein kolmen viikon pelitauko luo omat haasteensa, eikä olla oltu vielä parhaimmillaan etenkin puolustuspelaamisessa. Meidän täytyy kaivaa sama lataus kuin edellisessä MadMax-kotiottelussa ja hyödyntää omia vahvuuksia. Näin kun tehdään kolme pistettä jää Akaaseen, Rautiainen lisää.
Kotijoukkueen lopullinen kokoonpano ratkeaa vasta viikonlopun aikana. Varmuudella sivussa ovat ainakin runkopelaajat Juhana Jyrkiäinen ja Jovan Stankovic, jotka ovat sairastuvan puolella vielä useiden viikkojen ajan.
Katsojan ABC Akaa Futsalin kotipeleissä:
– Mikäli olet kipeä, tunnet itsesi kipeäksi tai lähipiirissäsi on jollakin flunssan oireita, älä tule hallille
– Mikäli kuulut riskiryhmään, pyydämme sinua noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjeita
– Pidä sama katsomopaikka koko pelin ajan
– Huolehdi turvaväleistä niin kioskin jonossa kuin katsomossakin
– Vältä käteisen rahan käyttöä
– Pelissä on tarjolla kertakäyttömaskeja sekä käsidesiä – käytä niitä! HUOM! Maskin käyttö on sisäänpääsyn edellytys!
– Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa suositellaan mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi

Vahva toinen jakso toi kolme pistettä
Vahva toinen jakso toi kolme pistettä
PJK piinasi pitkään Akaa Futsalia keskiviikkoiltana Toijalan Monitoimihallilla. Kotijoukkue sai pelin rullaamaan ja tulostaulun suotuisaksi kuitenkin toisen jakson hyvän esityksen jälkeen. Loppulukemat 5-2 (0-1) Akaalle.
Ennen pelin alkua Akaa Futsal palkitsi kaksi pelaajaansa tasalukujen rikkomisesta. Petri Grönholmille tuli jo kevään puolella täyteen 100 ottelua Akaa Futsalin paidassa. Nyt tarkka lukema on 105 peliä, joissa 77+82=159 tehopistettä. Maalivahti Juho Laineella puolestaan tuli 200 ottelua täyteen viime sunnuntaina Espoossa. Juuri nyt miehellä on kasassa siis 201 ottelua, joissa on syntynyt mukavasti tehopisteitäkin: 8+22=30. Akaa Futsal kiittää pelaajia näistä vuosista, molemmat ovat olleet isossa roolissa seuran mitaliputkessa!
Lähtöasetelmat arki-illan peliin olivat selkeät. Kotijoukkue oli suosikki ja se, joka pitää palloa hallussaan. PJK:n aseeksi tiedettiin tiivis puolustus, ja vauhdikkaat vastaiskut.
Näistä aineksista ensimmäisen jakson keitto olikin keitetty. PJK puolusti tiiviisti, ja itse asiassa Akaa Futsal ei saanut luotua montaakaan aivan huippupaikkaa. Vierasjoukkue olisi voinut mennä tauolle suuremmassakin johdossa kuin 0-1, mutta kotijoukkueen maalinsuulla torjuntavuorossa ollut Juho Laine oli mies paikallaan.
Toiselle jaksolle Akaa Futsal muutti hiukan ketjukoostomuksiaan, ja painoi kaasua pohjaan. Tilanteita alkoi tulla hyvään tahtiin kohti PJK-maalia, ja hallinta siirtyi selkeästi kotijoukkueelle. Helpottavan avausmaalin iski Aleksi Pirttijoki, jonka kova kaukolaukaus taisi mennä kahden kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin jalkojen välistä, ennen kuin kukaan heistä huomasi pallon olevankin jo verkossa.
Markus Rautiainen iski haaston päätteeksi kotijoukkueen pian jo johto-asemaan. Pirttijoki syötti seuraavan, kun Amel Rastoder pääsi ohjaamaan takatolpalta ensimmäisen liigamaalinsa Akaa Futsalin paidassa. PJK kavensi kerran, mutta Jussi Nyström iski pian 10 metrin rankkaripisteeltä lukemiksi 4-2, kun vierasjoukkue joutui rikkomaan kuudennen kerran jakson aikana. Loppulukemat 5-2 tyylitteli tyhjään maaliin tuttu parivaljakko, kun Petri Grönholmin esityöstä Dusan Milojevic sai laukoa pallon yksin maalin edestä tolppien väliin.
– Toisella jaksolla jälleen parempi esitys kuin ensimmäisellä. Tappioasemasta nouseminen vaatii aina luonnetta. Lauantaina täytyy kuitenkin löytää eväät jo avausjaksolle tai kyyti tulee olemaan kylmää, pohdiskeli Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic pelin jälkeen.
Akaa Futsal-PJK 5-2 (0-1)
12:54 0-1 Ville Halme (Jussi Kaihlajärvi)
24:24 1-1 Aleksi Pirttijoki (Tatu Ahonen)
28:48 2-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
31:57 3-1 Amel Rastoder (Aleksi Pirttijoki)
35:29 3-2 Kalle Strömberg (Ville Halme)
37:06 4-2 Jussi Nyström 10m rp
38:56 5-2 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
(Jukka Saari mv)
Dusan Milojevic 1+1
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+0
Amel Rastoder 1+0
Markus Rautiainen 1+0
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 1+0, pp
Tatu Ahonen 0+1
(Valtteri Wähä-Verkkomäki)

GFT parempi jatkoajan jälkeen
GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Maxit nurin maalijuhlissa
Maxit nurin maalijuhlissa
Kauden toinen harjoitusottelu sujui tarkan avausjakson jälkeen maalijuhlien merkeissä. Lopulta kotijoukkueena toiminut Akaa Futsal oli maalin verran parempi kuin vieraansa Mad Max, ja voitto jäi Akaaseen lukemin 6-5 (2-0).
Ottelu oli melko tarkka kopio viime kauden runkosarjapelistä Monitoimihallilta: Akaa Futsal aloitti vahvasti ja meni johtoon, mutta Mad Max ei luovuttanut vaan nousi väkisin rinnalle ja aina johtoasemaan asti. Viimeisellä kahdeksalla minuutilla kotijoukkue kuitenkin käänsi vielä tappioaseman voitoksi niin viime kaudella, kuten nytkin.
Avausjakso oli kotijoukkueen. Se piti vieraat lähes tyystin pois maalipaikoilta, ja olisi voinut osua itsekin useammin kuin kahdesti, mutta Mad Maxin maalivahtipeli ja uhrautuvainen puolustus piti lukemat tasaisena. Vain Juhana Jyrkiäinen ja Petri Grönholm osuivat tolppien väliin.
Toisen jakson avauskympille tuli kuin uudestisyntynyt Mad Max. Se otti tiukan komennon pelistä, ja rakensi hyviä maalipaikkoja solkenaan. Vieraat myös viimeistelivät tehokkaasti, ja vain muutaman minuutin sisään peli oli kääntynyt lukemiin 2-3. Markus Rautiainen onnistui tasoittamaan pelin, ja kun Maxit osuivat taas, oli Grönholmin vuoro tasoittaa ottelu lukemiin 4-4.
Viimeisillä minuuteilla osuttiin vielä kolmesti. Ensin Dusan Milojevicin tarkka laukaus upposi valkeakoskelaismaaliin, ja vähän myöhemmin Milojevic alusti Grönholmin hattutempun Maxien pelatessa lentävällä maalivahdilla. Vieraiden vahva ylivoimapeli tuotti kuitenkin tulosta myös toiseen päähän, mutta 6-5 -kavennus jäi pelin viimeiseksi. Akaan maalilla tänään torjunut Kasper Kangas nappasi vauhdikkailla päätösminuuteilla muutaman tärkeän kopin, ja tarjosi omalla panoksellaan joukkueelle avaimet voittoon.
– Pelissä oli paljon hyvää meiltä, ja tästä on taas hyvä jatkaa työntekoa eteenpäin. Loppuminuuttien voittomaalit tuovat aina joukkueelle itseluottamusta jatkoon. Olemme oikealla tiellä, kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic sanaili taiston tauottua.
Akaa Futsalin sarja-avaus koittaa sunnuntaina 20.9., kun joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi. Sitä ennen ohjelmassa saattaa olla vielä yksi harjoituspeli peruuntuneen maajoukkueleirin vuoksi, tai sitten ei ole. Ensi viikko näyttää.
Akaa Futsal-Mad Max 6-5 (2-0)
01:24 1-0 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
05:27 2-0 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
21:34 2-1 Mikko Matinaro (Riku Raikko)
23:36 2-2 Justus Kunnas (Yasar Elbeller)
26:39 2-3 Riku Raikko (Mika Jussila)
29:04 3-3 Markus Rautiainen (Juhana Jyrkiäinen)
29:38 3-4 Justus Kunnas 6m rp
31:56 4-4 Petri Grönholm (Markus Rautiainen)
36:54 5-4 Dusan Milojevic (Jussi Nyström)
38:43 6-4 Petri Grönholm (Dusan Milojevic)
39:40 6-5 Mikko Matinaro (Mika Jussila) im
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+2
Juhana Jyrkiäinen 1+1
Petri Grönholm 3+0
Jussi Nyström 0+1
Amel Rastoder, k
Markus Rautiainen 1+2
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
(Jovan Stankovic)
