...
GFT parempi jatkoajan jälkeen
GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.
Muutoksia futsalsääntöihin kaudelle 2020-21
FIFA on julkaissut paljon muutoksia futsalsääntöihin kaudelle 2020 – 2021. Osa vaikuttaa peleihin näkyvästi, osa vähemmän näkyvästi. Lue lisää Palloliiton koosteesta

Akaa Futsal jälleen mukana tekemässä hyvää
Akaa Futsal jälleen mukana tekemässä hyvää
Futsal-Liiga alkaa sunnuntaina, kuten myös koko kauden mittainen hyväntekeväisyystempaus, jossa mukana ovat Akaa Futsal, Mad Max sekä Mikko Nieminen.
– Toissa kaudella toteutettu juttu Akaa Futsalin maalivahtien kanssa jätti tosi hyvän fiiliksen. Silloin jo päätin, että tätä jatketaan tavalla tai toisella tulevaisuudessa, idean isä Nieminen kertoo.
Kyseessä oli tempaus, missä maalivahdit keräsivät rahaa yksityiselle lastensuojelulaitokselle. Lahjoitettu rahasumma nousi, mitä vähemmän maaleja Akaa Futsalille tehtiin. Nuoret saivat itse päättää rahojen käyttötarkoituksen ja tuolloin niillä tehtiin reissu Linnanmäelle.
– Mad Maxin ja Akaa Futsalin välillä on kipinöinyt useamman kerran, mutta nyt olisi tarkoitus vetää yhtä köyttä. Maxien Yasar Elbeller ja Akaan Aleksi Pirttijoki ovat molemmat nuoria ja kovalla kunnianhimolla varustettuja pelaajia. Semmonen kutina on, että Aleksi pelaa nyt huippukauden ja murtautuu tosissaan liigan kovimpien pivottien joukkoon. Jasu on varmasti liigan kurinalaisempia puolustajia ja vetoja mies blokkaa vähintään toistakymmentä per matsi, tästä huolimatta verkko heiluu kiitettävään tahtiin vastustajankin päässä. Semmonen diili sovittiin, että jokaisesta jätkien tekemistä maaleista laitettaan 20 euroa nuorten kassaan. Saadaan hyvähenkistä maalintekokisailua hyvän asian eteen, Nieminen kertoo.

Elbeller ja Pirttijoki valmiina kauteen
Siis aina kun Pirttijoki tai Elbeller osuvat tolppien väliin, nuorten matkakassa karttuu 20 eurolla. Iittalan Kotikulma on syksyllä 2018 aloittanut seitsemän paikkainen yksityinen lastensuojelulaitos, joka toimii Iittalan kylässä, Hämeenlinnan kaupungissa. Kotikulman perustat on rakennettu vaativan lastensuojelutyön vuosien kokemuksella vankalle pohjalle.
– Olimme tässä mukana toissa vuonna, ja tottakai nytkin innolla, kun Nipa heitti tälllaista ajatusta ilmoille. Tiiviisti seurataan molempien lähijoukkueiden pelejä, ja nyt tässä tuli taas uusi kulma otteluiden seuraamiseen, Harri Jalli Kotikulmasta kertoo.
Pelaajat itse tuskin malttavat edes odottaa kauden alkua.
– Ei tarvinnut vastausta miettiä kun Nipa pyysi tähän mukaan. Mahtava homma ja antaa varmasti pientä lisäbuustia omaan tekemiseen. Treenikausi on vedetty hyvällä sykkeellä ja on kivaa päästä avaamaan vihdoin kausi. Toivottavasti saadaan pelata kausi terveenä ja nostella pokaalia keväällä. Sehän tietäisi myös mukavaa summaa nuorille, Akaa Futsalin Aleksi Pirttijoki kertoo.
– Olin totta kai otettu, kun Nipa kysyi tähän hommaan mukaan. Toivottavasti pystyn omalla tekemiselläni muutaman lantin keräämään hyvään kohteeseen. Yritän muutaman räkämaalin saada kaivettua. Entinen joukkuetoverini Aku painaa varmasti kovalla laukauksellaan komeita uuneja kauden aikana. Kyseessä on hyvä ukko ja pelaaja kaikin puolin. Pelkästään strategisia mittoja katsomalla voisi todeta, että olen Rockymainen altavastaaja Akaan Dragolle. Vähän siis painetta kaverin suuntaan ja tämä lähtöasetelma sopii minulle vallan mainiosti. Molemmilla on tukenaan taustalla hyvät jengit ja tiimitoverit. Itse haluan ainakin, että Mad Max menee ns. päätyyn asti. Olisiko Mad Max-Akaa Futsal finaalisarjalle tilausta?, sanailee puolestaan Akaankin paidasta tuttu Yasar Elbeller, joka heiluttaa verkkoja tällä hetkellä Mad Maxin paidassa.
Pelit käyntiin ja verkot tötterölle!

Harri Jalli, Yasar Elbeller, Aleksi Pirttijoki ja Mikko Nieminen mukana tekemässä hyvää
KaDy kaatui kenraaliharjoituksessa
KaDy kaatui kenraaliharjoituksissa
Akaa Futsalin harjoituspelikausi päättyi torstai-iltana Monitoimihalllilla. Jyväskyläläinen KaDy kaatui vaihtelevan esityksen jälkeen lukemin 6-4 (4-2).
Akaa Futsal sai torstai-iltana viimeiseen harjoitusotteluunsa vieraaksi Kampuksen Dynamon. Vierasjoukkue oli liikkeellä ilman muutamia avainpelaajiaan kuten Jukka Kytölää, Tero Intalaa sekä Italo Henrique Macedo Basiliota, kun taas kotijoukkue sai parketille täyden miehistön armeijan harmaissa palvelevaa Valtteri Wähä-Verkkomäkeä lukuunottamatta.
Avausjakso oli kotijoukkueen hallintaa. Taukolukemat 4-2 kuvastavat tapahtumia aika tarkasti, kun Akaa loi vähintäänkin tuplaten vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Verkkoon asti pallon saivat Tatu Ahonen kahdesti, Jussi Nyström, sekä aivan jakson päätössekunneilla Dusan Milojevic.
Eikä toinenkaan jakso voimasuhteita muuttanut. Vaikka KaDy kavensi kerran lukemiin 4-3, iski Akaa kaksi seuraavaa osumaa. Päivän erikoisin maali nähtiin ajassa 26:51, kun maalinsuulla torjuneen Kasper Kangaan oman pään suuppaisu upposi virkaveljelle toiseen päähän. Maalia avitti Nyströmin oikeaa-aikainen maskipelaaminen vastustajan maalivahdin edessä. Illan viimeinen kotijoukkueen maali tuli komean syöttökombinaation jälkeen – viimeisenä palloon kosketti Juhana Jyrkiäinen, jonka tarkka laukaus upposi tolpan kautta. KaDyn 6-4 -osuma oli enää kosmetiikkaa, eikä vieraiden ylivoimapeli tuottanut lopussa kuin vaarallisia tilanteita omaan päähän, mutta tolpatkin estivät lisäosumat tänään.
– Tarpeeseen tuli tämäkin peli, kuten otteista näkyi. Suunta on yksittäisistä virheistä huolimatta kuitenkin eteenpäin, ja tästä lähdetään nyt hieromaan viimeisiä juttuja ennen liiga-avausta. Otetaan voiton lisäksi jälleen monia hyviä asioita mukaan ja mennään täysillä eteenpäin, summasi kotijoukkueen päävalmentaja Jovan Stankovic päivän annin.
Akaa Futsalin sarja-avaus on edessä sunnuntaina 20.9., jolloin joukkue matkustaa Espooseen GFT:n vieraaksi.
Akaa Futsal-KaDy 6-4 (4-2)
03:33 1-0 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
04:58 1-1 Mikko Kytölä (Heikki Korhonen)
11:37 2-1 Tatu Ahonen (Juhana Jyrkiäinen)
16:10 3-1 Jussi Nyström
18:27 3-2 Mikko Kytölä 10m rp
19:48 4-2 Dusan Milojevic
22:29 4-3 Jere Intala (Henri Louste)
26:51 5-3 Kasper Kangas
29:07 6-3 Juhana Jyrkiäinen (Aleksi Pirttijoki)
34:52 6-4 Akaa Futsal om
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 1+0
Juhana Jyrkiäinen 1+2
Petri Grönholm
Jussi Nyström 1+0
Amel Rastoder
Markus Rautiainen
Kim Lingman
Aleksi Pirttijoki 0+1
Tatu Ahonen 2+0
Jovan Stankovic
