...
Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto
Ensimmäisestä harjoitusottelusta kotivoitto
Kausi 2020-2021 käynnistyi Akaa Futsalin osalta lauantaina ensimmäisellä harjoituspelillä. Monarille vieraaksi oli matkustanut HIFK, joka joutui ajelemaan Helsinkiin niskassaan 8-2 (3-1) -tappio vauhdikkaan pelin jälkeen.
Pitkä odotus päättyi siis viimein, kun joukkueeet pääsivät lähes kuuden kuukauden tauon jälkeen pelien makuun. Vaikka pieniä virheitä paljon nähtiinkin, oli pelissä myös silminnähden energiaa ja latausta, mikä näkyi vauhdikkaana ja oikealla tavalla fyysisinä otteina. Muutamasta poissaolosta (Petri Grönholm, Valtteri Wähä-Verkkomäki) huolimatta kotijoukkue oli vahva, ja se hallitsi pelin kulkua molemmilla jaksoilla.
Kauden avausosumaa jouduttiin odottamaan vajaa neljä minuuttia. Jovan Stankovic tyylitteli 1-0 -maalin upean yksilösuorituksen jälkeen. Esityön tarjoili uusi leijonapaita Markus Rautiainen, jonka yksilösuoritus petasi myös Jussi Nyströmin 2-0 -maalin. Nyström osui vielä toistamiseen avausjaksolla, ja kun HIFK:kin sai kuparisen rikki komealla kaukovedolla, mentiin tauolle lukemin 3-1.
Toisella jaksolla Akaa sekoittin hiukan ketjuja, mutta pelin käsikirjoitus pysyi samankaltaisena. Amel Rastoder sijoitti tarkasti vastaiskusta ensimmäisen Akaa Futsal -maalinsa. Dusan Milojevic puolestaan osui Juhana Jyrkiäisen esityöstä. HIFK:n Riku Oras kavensi lukemiksi 5-2, mutta iltapäivä oli akaalaisten. Nyström paukutti vielä pari osumaa ja päätyi tehoihin 4+0, ja Rastoder osui myös toistamiseen. Näin pelin loppulukemiksi kirjattiin 8-2 (3-1). Kotijoukkueen maalia vartioi tänään varsin onnistuneen iltapäiväpuhteen myötä Jukka Saari.
– Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin peli sujui. Erityisesti kaikki uudet pelaajat pääsivät erinomaisesti sisään, ja tehoillekin. Ensimmäinen peli on kuitenkin aina ensimmäinen peli, ja virheitä tuli melkoinen kasa. Tästä on kuitenkin kaikenkaikkiaan herkullinen tilanne lähteä parantamaan seuraaviin peleihin, kun pääsemme samalla muutenkin panostamaan enemmän taktiseen puoleen myös treeneissä, Stankovic tarinoi.
Pre-season jatkuu ensi perjantaina ja silloinkin pelataan kotihallissa. Vastustajaksi saapuu rakas paikallisvastus Mad Max Valkeakoskelta. Ottelu käynnistyy klo 18:30.
Akaa Futsal-HIFK 8-2 (3-1)
03:38 1-0 Jovan Stankovic (Markus Rautiainen)
14:09 2-0 Jussi Nyström (Markus Rautiainen)
14:39 3-0 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
15:15 3-1 Hossein Atayi (Hassan Yaghoubi)
25:29 4-1 Amel Rastoder
30:57 5-1 Dusan Milojevic (Juhana Jyrkiäinen)
31:58 5-2 Riku Oras (Johannes Axerud)
35:26 6-2 Jussi Nyström
38:57 7-2 Jussi Nyström (Amel Rastoder)
39:49 8-2 Amel Rastoder (Kim Lingman)
Kokoonpano:
Jukka Saari mv
(Juho Laine mv)
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic 1+0
Jovan Stankovic 1+1
Juhana Jyrkiäinen 0+1
Jussi Nyström 4+0
Amel Rastoder 2+1
Markus Rautiainen 0+2
Kim Lingman 0+1
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen


Kauden 2020-2021 kapteenisto valittu
Akaa Futsalin kapteenina jatkaa Jussi Nyström. Varakapteeneiksi valittiin roolissa jatkava Juho Laine, sekä uutena kasvona kapteenistoon nouseva Juhana Jyrkiäinen.
Nyström kantaa kapteeninnauhaa tulevalla kaudella kolmatta kautta, saatuaan viestikapulan Akaa Futsalin legendalta Jukka-Pekka Jyrämöltä vuonna 2018. Kapteenin roolia on siis jo harjoiteltu jo parin kauden ajan.
– Tottakai kiitollisena otetaan vastaan tällainen kunnia. Meillä on tämän kauden joukkueessa taas paljon luontaista johtajuutta, joten ei siellä tarvi yhden miehen mitään kaneja hatusta vedellä. Koitetaan kuitenkin näyttää esimerkkiä vaatimustasosta, ja pidetään porukan yhteishengestä hyvä huoli, siinä ne tärkeimmät, Nyström tarinoi treenipelikauden kynnyksellä.
Tervetuloa seuraamaan treenikauden ensimmäistä harjoitusottelu lauantaina Monarille – vastassa on Helsingin IFK, ja ottelu käynnistyy klo 15!


Myös Valtteri Wähä-Verkkomäki jatkaa Akaassa
Viime kaudella 12 ottelussa leijonapaidan pukenut Valtteri Wähä-Verkkomäki jatkaa Akaa Futsalissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella.
Parhaillaan varusmiespalvelusta suorittava Wähä-Verkkomäki, 20, kuuluu joukkueen nuoriso-osastoon, jonka kehitystä seuran puheenjohtaja Tero Kivistö innolla seuraa.
– Valtteri on meidän nuorin pelaaja, ja luonnollisesti edustaa siltäkin osin seuran tulevaisuutta. Uskon kuitenkin, että hän pystyy tällä kaudella ottamaan peliminuutteja taas viime kautta enemmän, kova työnteko kantaa varmasti hedelmää, ja kehitys jatkuu vahvana, Kivistö kertoo.
Wähä-Verkkomäen sopimuksen jälkeen Akaa Futsalin sopimuspelaajien määrä on kolme maalivahtia sekä yksitoista kenttäpelaajaa. Tällä mennään kauden alkuun, uskoo Kivistö.
– Lähdemme kauteen tietoisesti hiukan pienemmällä ringillä kuin viime vuonna, monestakin syystä. Emme siis varsinaisesti aktiivisesti etsi tällä hetkellä uusia pelaajia. Toisaalta nykyään futsal on mennyt lajina siihen, että koko ajan täytyy tarkkailla markinoita ja täytyy pystyä reagoimaan, jos tapahtuu loukkaantumisia tai jos joukkueessa muuten ilmenee vahvistamisen tarvetta. Joukkuetta rakennetaan aina sinne siirtorajalle asti, minkä jälkeen tiedetään lopullinen kokoonpano kevään peleihin, Kivistö kertoo.
Valtteri, kuinka kesä on sujunut?
– Koronatauko ja kesä on mennyt puhtaasti isänmaata palvellessa. Puolustusvoimissa olen omatoimisesti treenannut fysiikkaa, ja nyt tietysti on taas päässyt myös joukkuetreenien makuun vaihtelevasti.
Minkälaisia tavoitteita tulevalle kaudelle?
– Henkilökohtaiset tavoitteet liittyvät pitkälti treenirutiinin takaisin saamiseen kun pääsen joulukuussa siviiliin, sekä kehittyminen pelaajana seuraavalle tasolle.
Entä mitä joukkue lähtee tavoittelemaan?
– Joukkueen tavoitteet olisi mielestäni hyvä asettaa taas napsua korkeammalle, esimerkiksi jatkoon Mestareiden liigan avauskierrokselta ja liigasta ei tietysti voi tavoitella muuta kuin kultamitaleita. Kun katsoo seuran viime vuosien saavutuksia, niin tavoitteet ovat tietyllä tavalla itsestäänselvät, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että tärkeintä on lopulta se laadukas päivittäinen tekeminen.
Akaa Futsalin ensimmäinen harjoituspeli la 29.8. klo 15:00 Monarilla, vastassa HIFK!

Juho Laineelle jatkosopimus
Akaa Futsalin maalivahtitrio täydentyi, kun Juho Laine rustasi nimensä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen.
Sopimusuutiset saavat Akaa Futsalin puheenjohtajan Tero Kivistön suupielet hymyyn. Laineen myötä Akaa Futsalin maalivahtiosasto on vähintäänkin vakuuttava, kun jo aiemmin siihen kuuluivat Kasper Kangas sekä Jukka Saari.
– Mahtava juttu, että Juho päätti jatkaa ansiokasta uraansa ja tietysti vielä kotikaupungin joukkueessa. Tällaiset pelaajat, jotka ovat aina ratkaisupeleissä parhaimmillaan, ovat aina arvokkaita joukkueelle. Juhon myötä meidän maalivahtitrio on todella laadukas, kun löytyy kolme hyvän liigatason veskaria. Mutta niin se täytyy nykypäivänä ollakin – tällä osa-alueella ei voi antaa yhtään tasoitusta vastustajalle vaikka tulisi loukkaantumisiakin. Kun vielä maalivahtivalmentajana jatkaa legendaarinen Kallioisen Tuoppi, niin sillä osastolla voimme lähteä kauteen erittäin luottavaisin mielin, Kivistö hehkuttaa.
Mutta mitenkä kokenut pelaaja on saanut ajan kulumaan pitkällä pelitauolla?
– Kesä sujui töiden ja uuden perhearjen parissa. Akaan lenkkipolut tulivat myös hyvin tutuiksi, kuten myös kaikki alueen padel-kentät, Laine kertoo.
Entä miltä on tuntunut palata taas joukkuetreeneihin, miltä tämän kauden joukkue vaikuttaa?
– Mukavaahan se on päästä poikien kanssa vähän hikoilemaan, kiva treenata kun on kavereita ympärillä kirittämässä omaakin tekemistä. Tämän kauden joukkue vaikuttaa erittäin hyvältä, uudet kaverit sopivat tosi hyvin porukkaan niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hienoa on päästä näkemään, mihin asti tällä nipulla päästään..
Minkälaisia tavoitteita tai odotuksia henkilökohtaisesti ja joukkueena tulevalle kaudelle?
– Henkilökohtaiset tavoitteet painottuvat enemmänkin siihen, että pysyy ehjänä ja nuorempien maalivahtien psyykkaamiseen niin hyviin suorituksiin, että saa itse nauttia hyvästä pelistä penkin puolelta. Joukkueelta odotan alusta loppuun tasaista suoritusta ja keväällä sitten nähdään, mihin asti se riittää.
Akaa Futsalin ensimmäinen harjoituspeli la 29.8. klo 15:00 Monarilla, vastassa HIFK!
Treenipelit käyntiin – Helsingin IFK vierailee Monarilla
Akaa Futsalin pitkä 190 päivän tauko kotipeleistä päättyy lauantaina, kun joukkue saa helsinkiläisiä vieraita. Ottelu käynnistyy klo 15:00.
Koronan takia ennen aikojaan päättynyt viime kausi on enää kaukainen muisto, kun peli vihelletään käyntiin lauantaina. Silloin lähdetään kirjoittamaan uutta tarinaa, uudella joukkueella. Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic on asiasta innoissaan.
– Pitkä tauko ja uudistunut joukkue on antanut treenaamiseen aivan uutta energiaa, ja mielestäni olemme tehneet todella hyvää työtä harjoituksissa. Olemme keskittyneet fysiikkatreenaamiseen ja siihen keskitymme tämänkin viikon – vielä perjantaina mennään lujaa. Pelitaktisiin asioihin ei ole vielä kovin paljon ehditty keskittymään, mutta kyllähän pelit ovat kuitenkin tämän lajin suola, joten todella mahtavaa päästä pelaamaan taas ja vielä kotijoukkueen eteen, Stankovic tunnelmoi.
Akaa Futsalin joukkue on uudistunut melkoisesti kesän aikana. Uusista pelaajista Stankovic löytää nopeasti paljon hyvää.
– Olemme tällä kaudella liikkeellä hiukan pienemmällä kokoonpanolla, ja jo se tekee joukkueesta hiukan tiiviimmän. Jukka Saari tuo tärkeää leveyttä maalivahtirintamalle, ja Kim Lingman puolestaan taistelijan asennetta puolustuspeliin. Markus Rautiaisen 1vs1 -taidot tulevat tutuiksi akaalaisille kauden aikana. Amel Rastoder puolestaan on todella fyysinen pelaaja, joka uskaltaa yrittää ja pelata, ja hän kehittyy varmasti paljon kauden aikana. Kaikenkaikkiaan uudet pelaajat sopivat erinomaisen hyvin joukkueeseen, ja pukukopin fiilis on ollut poikkeuksellisen hyvä ja positiivinen tänä kesänä.
Lauantain pelissä vastaan asettuu siis Helsingin IFK. Perinteinen seura sai Futsal-Liigan sarjapaikan tulevalle kaudelle helsinkiläiseltä Zenithiltä, joka nousi pitkän Ykkösen taipaleen jälkeen liigaan viime keväänä. Vastustajan skouttaukseen ei tässä vaiheessa kautta kuitenkaan käytetä sen enempää aikaa.
– Varmasti vastaan tulee innokas, hyvin liikkuva joukkue. Meidän tehtävämme on keskittyä omaan tekemiseen – nyt päästään ensimmäistä kertaa keräämään uudella joukkueella yhteisiä pelikokemuksia. Kun joukkue on muuttunut näin paljon, uskon, että pelimme tulee kehittymään ja parantumaan merkittävästi kauden aikana. Annamme kaikkemme jokaisessa pelissä, ja uskon että viimeistään joulun jälkeen olemme todella hankala vastustaja kenelle tahansa.
Mutta voiko ykkössijaan päättyneestä viime kaudesta enää parantaa?
– Viime kausi ei ollut meiltä niin hyvä, kuin mitä sarjataulukko kertoo. Tuloksellisesti se toki oli onnistunut. Kun saavuin Akaaseen, asetin tavoitteekseni selvitä Mestarien Liigaan täällä. Nyt tämä tavoite on täynnä, ja toivottavasti korona sallisi niidenkin pelien käynnistyvän syksyllä. Olemme seurassa puhuneet paljon viime kaudesta ja mitä parannettavaa meille jäi kentällä ja pukukopissa. Tiedämme itse mitä meidän pitää tehdä ja olemme oikealla polulla, Stankovic päättää hiukan mystisesti.
Katsojan ABC:
– Mikäli olet kipeä, tunnet itsesi kipeäksi tai lähipiirissäsi on jollakin flunssan oireita, älä tule hallille
– Mikäli kuulut riskiryhmään, pyydämme sinua noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjeita
– Pidä sama katsomopaikka koko pelin ajan
– Huolehdi turvaväleistä niin kioskin jonossa kuin katsomossakin
– Vältä käteisen rahan käyttöä
– Pelissä on tarjolla kertakäyttömaskeja sekä käsidesiä – käytä niitä!
