...
GFT parempi jatkoajan jälkeen
GFT parempi jatkoajan jälkeen
Futsal-Liiga käynnistyi Akaan osalta sunnuntaina Espoossa. Tasaisen pelin jälkeen kotijoukkue nappasi kaksi ja vierasjoukkue yhden pisteen sarjataulukkoon. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen lukemiin 6-5 ja, 4-4 (3-2)
Ottelu alkoi vieraiden kannalta tuloksellisesti hyvin, kun Markus Rautiainen iski Dusan Milojevicin syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Totuus on kuitenkin, että GFT hallitsi avauskymppiä mielin määrin, ja akaalaisten hyökkäykset jäivät vähiin. Kotijoukkue käytti vieraiden lepsua puolustamista armotta hyväksi, ja nousi johtoasemaan. Jälkimmäinen puolisko avausjaksosta oli jo tasaisempaa peliä, mutta edelleen GFT oli terävämpi. Se siirtyi ansaitusti jo 3-1 -johtoasemaan. Rautiaisen onnekas kavennusosuma syntyi ajassa 19:59 – kotijoukkueen kovasta protestoinnista huolimatta pallo ylitti viivan juuri ja juuri ennen taukosummeria.
Jos ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa, niin toiselle jaksolle vieraat petrasivat huomattavasti. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän kotijoukkue oli erinomaisen maalivahtinsa Antti Koivumäen varassa. Juhana Jyrkiäinen tasoitti Rautiaisen esityöstä ensin lukemiksi 3-3. GFT meni kuitenkin nopeasti tämän jälkeen johtoasemaan, jonka Jussi Nyström tasoitti ajassa 26:58. Sen jälkeen vierasjoukkue vyörytti vaarallisemmat hyökkäykset, mutta jäi harmittavasti ilman palkintoa.
Jatkoaika eteni myös vierasmerkkisesti ja Kim Lingmanin tarkka laukaus vei vieraat johtoon reilun minuutti ennen loppua. GFT tuli kuitenkin lentävällä maalivahdilla tasoihin, ja vei lopulta lisäpisteen päästyään laukomaan voittomaalin päätössekunneilla 10 metrin rankkaripisteeltä.
– Paljon tehtiin virheitä ja vastustaja kuittasi tosi kovalla prosentilla. Pelissä oli kuitenkin tappiosta huolimatta myös paljon hyvää. Koitetaan löytää ongelma-alueisiin nyt muutaman päivän aikana ratkaisuja, ja lähdetään jatkamaan avausvoiton jahtaamista kotihalliin, summasi Akaa Futsalin päävalmentaja Jovan Stankovic Espoon reissua.
GFT-Akaa Futsal 6-5 ja, 4-4 (3-2)
01:21 0-1 Markus Rautiainen (Dusan Milojevic)
05:12 1-1 Panu Autio (Niko Stenholm)
09:00 2-1 Antti Arvola (Lasse Saari)
17:35 3-1 Lasse Saari (Antti Arvola)
19:59 3-2 Markus Rautiainen (Jussi Nyström)
23:56 3-3 Juhana Jyrkiäinen (Markus Rautiainen)
25:30 4-3 Niko Stenholm (Antti Arvola)
26:58 4-4 Jussi Nyström
43:47 4-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
44:20 5-5 Antti Arvola (Jaso Oksanen)
44:57 6-5 Panu Autio 10m rp
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, k
(Jukka Saari mv)
(Juho Laine mv)
Dusan Milojevic 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Petri Grönholm 0+1
Jussi Nyström ’C’ 1+1
Amel Rastoder
Markus Rautiainen 2+1
Kim Lingman 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Kausi käyntiin Espoon reissulla
Futsal-Liiga käynnistyy sunnuntaina täydellä kierroksella, kun kaikki 14 joukkuetta on heti tulessa. Akaa Futsal matkustaa sarja-avaukseen Espooseen, jossa vastaan asettuu aina vaarallinen GFT.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella kolmesti, joissa voitot jaettiin Akaa Futsalin hyväksi 2-1. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin viime marraskuussa Monarilla, joka päättyi kotijoukkueen 5-2 voittoon. Viime helmikuussa joukkueet kohtasivat Espoossa lyhyen ajan sisään kahdesti, ensin GFT kukisti Liigan puolella akaalaiset 4-2. Viikkoa myöhemmin joukkueet kohtasivat Final Fourin välierässä, jossa oli jälleen Akaa Futsalin vuoro juhlia. Ottelu päättyi leijonapaitojen 3-2 -voittoon.
Akaa Futsalin mediatiimi sai muutaman nopean kommentin menneestä ja tulevasta Dusan Milojevicilta, joka osui vähintään kertaalleen kaikissa kolmessa harjoitusottelussa.
– Pääosin kaikki kolme harjoitusottelua meni hyvin. Voitimme kaikki, mikä teki pitkän tauon jälkeen hyvää itseluottamukselle. Otteluissa pidimme kovaa tempoa, joka oli tavoitteena. Olemme harjoitelleet kovaa ja näin ollen uskon, että olemme valmiita pitkään kauteen, Milojevic pohdiskelee.
Viime kauden vastaavassa liigapelissä GFT piti siis pisteet Espoossa. Helpolla niitä ei haeta nytkään.
– GFT tarjoaa meille aina kovan haasteen, sillä joukkueessa on hyviä kokeneita liigapelaajia jotka ovat pelanneet useamman kauden yhdessä. Uskon kuitenkin, että pystymme voittamaan ja saamaan hyvän startin kaudelle, Milojevic päättää.
Akaa Futsal pääsee lähtemään kauteen ilman suurempia loukkaantumisia – ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelussa on pelaajavalmentaja Jovan Stankovic, joka kärsii kahden ottelun pelikieltoa. Pelikielto jäi voimaan viime kaudesta.

FC Kemi vahva kotihallissaan
FC Kemi vahva kotihallissaan
Akaa Futsalin pohjoisen kiertue päättyi tappioon Kemissä. Paikallinen FC Kemi osoitti, miksi se johtaa kaikkia mahdollisia kuntopuntareita ja on noussut rytinällä suurimmaksi mestarisuosikiksi. Isännät pitivät pisteet pohjoisessa lukemin 5-2 (2-0).
Vieraiden paras rutistus näytti jääneen eilen Torniossa suoritettuun loppukiriin. Vaikka avausjaksolla näennäisesti pelissä oltiinkin tasaisesti mukana, ei pallonhallinnasta valitettavasti saa pisteitä tässä lajissa. Kemi oli terävämpänä molempien maalien edustoilla, ja Akaalla oli vaikeuksia päästä huippuluokan maalipaikkoihin. Muutama niitä toki rakenneltiin, mutta viimeistelyssä Kemi oli edessä ja se pääsi tauolle 2-0 -johdossa.

Akaa taipui Kemissä
Pohjoisen reissun jälkimmäistä pelistä tuli siis sarjapisteiden sijaan aimo annos futsaloppia. Kemi oli vahva pelin ratkaisevilla osa-alueilla, ja voittonsa myötä se taistelee päätöskierroksella Akaa Futsalin kanssa myös runkosarjan voitosta. Akaa saa lauantaina 14.3. vastaansa aina pahan SoVon, joka olisi kaadettava mikäli pudotuspeleihin halutaan lähteä piikkipaikalta. Kotietu sentään on varma, ja käytännössä varmaa on myös sijoittuminen vähintään runkosarjan kakkoseksi. Kevään peleihin päästään siis hyvistä asemista.
FC Kemi-Akaa Futsal 5-1 (2-0)
06:10 1-0 Boris Cizmar (Keijo Huusko)
08:38 2-0 Enderson Suarez (Boris Cizmar)
26:50 3-0 Ville Uimaniemi (Tuukk Pikkarainen)
32:51 3-1 Juhana Jyrkiäinen (Dusan Milojevic)
35:34 4-1 Enderson Suarez
37:30 5-1 Slobodan Tomic
39:57 5-2 Juhana Jyrkiäinen (Mykyta Tmenov)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Jussi Nyström
Dusan Milojevic 0+1
Tero Intala
Juhana Jyrkiäinen 2+0, pp
Petri Grönholm
Mykyta Tmenov 0+1
Jovan Stankovic, p
Rafa Giorgio
Mikko Takala
Tomi Lahtinen
Aleksi Pirttijoki


Komea nousu toi kaksi sarjapistettä
Akaa Futsal osoitti sitkeyttään Tornion lauantai-iltapäivässä. Kotijoukkue johti lopussa kahdella maalilla, mutta vieraat tulivat väkisin tasoihin ja kaapivat jatkoajalta vielä lisäpisteenkin. Loppulukemat värikkäässä ja vauhdikkaassa pelissä 6-7 JA, 5-5 (2-1).
Akaa Futsal oli matkassa ilman viikonlopusta sivuun jääneitä Tatu Ahosta, Miikka Hurmetta, sekä Valtteri Wähä-Verkkomäkeä. Toisaalta tulikasteensa sai tuore ukrainalaisvahvistus Mykyta Tmenov, joka esiintyikin pirteästi ja osui pelissä jo tolppaankin.
Ottelun alku oli akaalaisittain lupaava. Jo avausminuutilla Jussi Nyström tinttasi Tero Intalan syötöstä vierasjoukkueen johtoon. Avausjakso oli muuten tasaista ja vauhdikasta peliä. Joukkueet loivat useita maalipaikkoja, mutta kotijoukkue oli askeleen edellä niiden viimeistelyssä. Tornio tuli ensin tasoihin ja jakson päätösminuutilla se iski taukolukemiksi 2-1 -kotijohdon.

Akaa Futsal niukkaan voittoon Torniossa
Ylivoimamyllytys oli tänään voiton ratkaisu. Ensin Juhana Jyrkiäinen kavensi lukemiksi 5-4, ja lopulta reilu minuutti ennen päätössummeria Jussi Nyström pääsi tuikkaamaan 5-5 -tasoituksen. Viimeisellä minuutilla vierailla oli vielä omat paikkansa jopa voittoon asti, mutta tänään ratkaisua haettiin jatkoajalta.
Jatkoajan aluksi Tornio iski jälleen johto-osuman. Mutta Akaa ei luovuttanut vieläkään, vaan lähti taas hakemaan lisämaaleja aggressiivisesti. Jyrkiäinen sai lopulta putata tyhjältä takatolpalta Jovan Stankovicin oivan syötön sisään. Vieraat jatkoivat voittomaalin hakemista riskillä, ja se kannatti. Viiden kenttäpelaajan hyökkäyspaine toi pallon Petri Grönholmille, joka iski sen Jyrkiäisen kautta maaliin ja näin lukemiksi 6-7 vain parisenkymmentä sekuntia ennen loppua. Tästä kotijoukkue ei enää toipunut, vaan lisäpiste matkasi Akaaseen tehot 3+1 keränneen Jyrkiäisen johdolla.
– Olipahan peli! Voitto on tietysti maukas, mutta kyllä meille jäi taas paljon parannettavaakin. Pienet asiat pitää tehdä huollisemmin. Niitä lähdetään parantamaan huomiselle, ja hakemaan myös Kemistä hyvää tulosta, vieraiden pelaajavalmentaja Stankovic pohdiskeli pelin jälkeen.
Huippuviihdyttävän trillerin jälkeen Akaa Futsal jäi yöpymään pohjoiseen, kun sunnuntaina tie vie Kemiin. Silloin vastaus on kenties vieläkin kovempi kuin lauantaina, joten voitosta taistellakseen on onnistuttava taas entistä paremmin. Ottelu käynnistyy klo 16.
ToPV-Akaa Futsal 6-7 JA, 5-5 (2-1)
00:54 0-1 Jussi Nyström (Tero Intala)
10:46 1-1 Italo (Iiro Vanha)
19:31 2-1 Iiro Vanha (Aleksi Kylmälä)
22:29 3-1 Henri Alamikkotervo (Italo)
28:48 3-2 ToPV oma maali
29:21 4-2 Henri Alamikkotervo (Italo)
32:11 4-3 Dusan Milojevic (Jussi Nyström)
34:30 5-3 Italo
36:40 5-4 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
38:36 5-5 Jussi Nyström (Juhana Jyrkiäinen)
40:33 6-5 Italo (Jarmo Junno)
42:25 6-6 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
44:37 6-7 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Jussi Nyström 2+1
Dusan Milojevic 1+0
Tero Intala 0+1
Juhana Jyrkiäinen 3+1
Petri Grönholm 0+2
Mykyta Tmenov
Jovan Stankovic 0+1, pp, k
Rafa Giorgio
Mikko Takala
Tomi Lahtinen
Aleksi Pirttijoki


FC Kemi parempi Final Fourin finaalissa
Akaa Futsal ja FC Kemi kohtasivat sunnuntaina Final Fourin finaalissa Espoossa. Lopulta FC Kemi karkasi päätöskympillä selvään 1-5 (1-1) -voittoon ja nappasi näin arvokkaan pokaalin itselleen.
Avausjakso oli äärimmäisen tasaista peliä, jossa molemmilla joukkueilla oli omat maalipaikkansa. Ensin osui Jovan Stankovic ajassa 18:43, mutta Kemi sai tärkeän tasoituksen vielä avausjakson viime sekunneilla.
Toinen jakso eteni taas tasaisesti aina puoliväliin asti. Lopulta Kemi oli se, jolta löytyi enemmän juonikkuutta ja taitoa hyökkäyspäässä. Ajassa 30:42 syntynyt kemiläisten johtomaali osoittautui lopulta myös voittomaaliksi. Akaa Futsalin takaa-ajosta puuttui viimeinen rutistus, ja Kemi pääsi lopussa kaunistelemaan lukemiksi peräti 1-5 (1-1).
Näin Akaalle Final Fourin hopeamitalit.
– Kemi ansaitsi tänään voittonsa. Meille jäi tästä kuitenkin hyvää oppia taas mukaan matkaan. Kun saadaan taas poissaolijat mukaan, niin uskon, että parempaa on tulossa, Akaan päävalmentaja Jovan Stankovic kommentoi lyhyesti pelin jälkeen.
Härkäviikot jatkuvat pian, kun vastassa ensi perjantain kotiottelussa on PP-70. Silloin Stankovic itse on silloin pelikiellossa, mutta muuten joukkue alkaa olemaan terve ja valmis kevään ratkaisupeleihin. Tervetuloa perjantaina Monarille kannustamaan leijonapaidat tärkeisiin sarjapisteisiin!
Akaa Futsal-FC Kemi 1-5 (1-1)
18:43 1-0 Jovan Stankovic (Rafael Giorgio)
19:54 1-1 Boris Cizmar (Enderson Suarez)
30:42 1-2 Tuukka Pikkarainen (Enderson Suarez)
31:17 1-3 Boris Cizmar
38:25 1-4 Enderson Suarez (Tomi’c Slobodan)
39:47 1-5 Tomi’c Slobodan (Tuukka Pikkarainen)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv 1+0, k
Dusan Milojevic, k
Tero Intala
Rafa Giorgio 0+1
Jovan Stankovic 1+0
Juhana Jyrkiäinen, k
Tatu Ahonen
Tomi Lahtinen
Jussi Nyström
Mikko Takala
