...

Vieraspelit jatkuvat maajoukkuetauon jälkeen
Akaa Futsal kohtaa tulevana lauantaina JoSePa:n ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan Akaassa runkosarjan päätöskierroksella.
Joutsassa lauantaina kohtaavat viiden ottelun kuntopuntarin kaksi parasta joukkueitta, sillä molemmat joukkueet ovat voittoputkessa. Alkukaudella vaisusti pelannut JoSePa on äitinyt kevään korvalla kovaan vireeseen. Joutsalaiset ovat voittaneet SoVon, Sievin, ToPV:n ja HIFK:n kahdesti edellisessä viidessä ottelussa ja on noussut sijalle kymmenen. Tahtipuikkoja joukkueessa on heiluttanut Joonas Manzo, Otto Piili ja Janne Kosunen.
Akaa Futsalin rankka vierasputki jatkuu vielä kahden ottelun verran, kun Joutsan vierailun jälkeen luvassa on reissu Somerolle. Leijonapaidat ovat selviytyneet urakasta mainiosta, sillä joukkue liitää seitsemän ottelun voittoputkessa. Ennen maajoukkuetaukoa Akaa Futsal kukisti Tornion Palloveikot hyvän esityksen jälkeen lukemin 3-5.
Päävalmentaja Jovan Stankovic joutuu tekemään kokoonpanoon pieniä muutoksia, sillä maajoukkueessa maalin tehnyt Juhana Jyrkiäinen ja Markus Rautiainen kärsivät lauantaina pelikieltoa. Iloinen asia puolestaan on, että Tatu Ahonen palaa kokoonpanoon viikonloppuna. Stankovicin oma pelikunto ratkeaa loppuviikon aikana, Amel Rastoder jatkaa varmuudella sairastuvalla.
Ottelua voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.

Tie pohjoiseen
Hämeen Turistiauto kuljettaa Kari Pakkalan johdolla Akaa Futsalin jälleen vieraspeleihin, kun Leijonapaidat matkaavat Sievin kautta Tornioon.
Akaa Futsalin kolmen peräkkäisen viikonlopun vierasputki tulee tällä erää päätökseen, kun joukkue kohtaa lauantaina Sievin ja sunnuntaina Tornion Palloveikot. Viikonlopun jälkeen Futsal-Liiga jää maaottelutauolle, jonka jälkeen runkosarjassa on jäljellä kolme ottelua. Maaottelutauon jälkeen vierasputki jatkuu, kun vuorossa on vierailut Joutsassa ja Somerolla. Runkosarja päättyy sunnuntaina 28.03, jolloin Monitoimihallille vieraaksi saapuu JoSePa.
Viikonloppuna Akaa Futsal ei tule helpolla pääsemään, sillä Sievi FS ja Tornion Palloveikot ovat molemmmat vaikeasti voitettavissa kotikentillään. Viime kaudella Sievissä ottelu päätty Akaa Futsalin 2-5 -vierasvoittoon, kun Torniossa loppulukemat olivat jatkoajan jälkeen akaalaisille 6-7. Leijonapaidat pääsevät viikonloppuun viiden ottelun voittoputkessa, kun HIFK FS ja Riemu kaatuivat vaikeuksista huolimatta. Lauantain vastustajan Sievin Akaa Futsal möyhensi Monarilla 7-3, mutta ToPV haki tammikuun lopussa peräti 1-6 -vierasvoiton, joten sunnuntaina Torniossa on revanssin paikka.
Jykevä pivot-pelaaja Aleksi Pirttijoki lähtee luottavaisin mielin Turistiauton bussin kyytiin.
– Tärkeät pelit tulossa ja odottavaiset fiilikset. Pitkä on reissu ja kuormitus kova, mutta nälkää varmasti on kaikilla taistella pisteistä ja ansaita kotietu pleijareita varten. Vähän vaikeemman viikonlopun jälkeen joukkueen pitää pystyä parantaa tekemistä kokonaisvaltaisesti, jos halutaan pohjoisen reissulla jatkaa voittoputkea. Jatketaan hyväksi todettua aluepuolustusta ja ollaan tarkempia vastustaja erikoistilanteissa, niin eiköhän hyvä tulos ole saavutettavissa, Pirttijoki kommentoi torstain harjoituksissa.
Akaa Futsalin lopullinen kokoonpano ratkeaa loppuviikon harjoituksissa, mutta tällä tietoo joukkue tulee jatkamaan samalla ryhmällä, kuin sunnuntaina Jyväskylässä.
Otteluita voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.

Vieraskiertue jatkuu Helsingissä ja Jyväskylässä
Akaa Futsal matkustaa viikonloppuna Helsinkiin ja Jyväskylään.
Akaalaismiehistö jatkaa vieraskiertuetta HIFK:n ja Liikunnan Riemun vieraana. Kiertue alkoi viime viikonloppuna Jyväskylästä, kun Akaa Futsal nappasi makean 2-7 -vierasvoiton Kampuksen Dynamosta ja kuittasi näin ollen joulukuun kotitappion makealla tavalla.
Viikonloppuna Leijonapaidat joutuvat kovaan paikkaan, kun ensin vuorossa on vierailu Helsingissä. Akaa Futsal joutuu lähtemään otteluun ilman neljää avainpelaajaa Jovan Stankovia, Amel Rastoderia, Tatu Ahosta ja Dusan Milojevicia. Heistä Milojevic palaa pelikiellosta sunnuntain otteluun, muut taas jatkavat loukkaantuneiden kirjoissa. HIFK on parantanut peliä kevään edetessä, eikä keskinäinen ottelukaan ollut läpihuutojuttu. Stadin punapaidat mm. kukisti muutama viikko sitten Mad Maxin kotikentällä, mikä on hyvä osoitus helsinkiläisten iskukyvystä.
Sunnuntaina Hämeen Turistiauto kuljettaa Akaa Futsalin jälleen Jyväskylään, kun tällä kertaa isäntänä toimii Liikunnan Riemu. Riemu on pelannut tähän mennessä hyvän kauden, vaikka keskiviikkona KaDy olikin Jyväskylän derbyssä parempi. Riemun hyvästä kaudesta kertoo esimerkiksi Olli Pöyliön nousu maajoukkuerinkiin.
Akaan maajoukkuemaalivahti Kasper Kangas lähtee itseluottamusta uhkuen viikonlopun koitoksiin.
-Tiukka vieraskiertue jatkuu ja molemmat viikonlopun vastustajat ovat hyvävireisiä. HIFK on parantanut loppukautta kohden kovasti ja taistelee varmasti vielä täysillä sarjapaikasta. Riemu taas on ollut positiivinen yllättäjä tällä kaudella ja he ovat pelanneet tasaisen varmasti kautta linjan. Itseluottamus on meillä korkealla ansaitus KaDy -vierasvoiton jälkeen ja lähdetään kasvattamaan kolmen ottelun voittoputkea viiden ottelun mittaiseksi, Kangas kertoi kuntosalilta käsin.
Otteluita voi seurata tutusti Akaa Futsalin kanavalla SolidSportissa. Hankkimalla kuukausi- tai vuosijäsenyyden tuet ostoilla suoraan Akaa Futsalia.

Vieraskiertue alkaa Jyväskylästä
Akaa Futsal aloittaa seitsemän ottelun vieraskiertueen Jyväskylästä, kun Leijonapaidat matkustavat lauantaina Kampuksen Dynamon vieraaksi.
Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella joulukuussa Akaassa, jolloin KaDy oli erittäin tyly vieras ja nappasi lukemin 3-7 -vierasvoiton. Näin ollen Akaa Futsal lähtee hakemaan Jyväskylästä revanssia joulukuun tappiolle. Kokonaisuudessa KaDy on kerännyt Leijonapaitoja kuusi pistettä enemmän, mutta on pelannut myös yhden ottelun enemmän. Voidaan siis jopa puhua legendaarisesta kuuden pisteen ottelusta. Voitolla Akaa Futsal nousee taistelemaan KaDy:n kanssa samoista sijoista, kun tappio voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa KaDy:n karkaamista tavoittamattomiin.
Markus Rautiainen odottaa innolla paluuta vanhaan kotihalliin.
– Saadaan pitkästä aikaa täysi treeniviikko alle ja pienet taktiset muutokset toimivat jo viime viikonloppuna kohtalaisesti. Keskittyminen ja lataus pitää saada kohdalleen, jottei tule vastaavaa ohipeliä kuin edellisessä KaDy -ottelussa joulukuussa. KaDy lienee edelleen kapealla ringillä liikkeellä tässäkin ottelussa, mutta helppoja pisteitä ei ole tietenkään jaossa, Rautiainen kertoi torstain harjoitusten jälkeen.
Akaa Futsalin kokoonpanoon tulee muutoksia viime otteluun nähden, kun Dusan Milojevic, Jussi Nyström ja Kim Lingman palaavat kokoonpanoon. Tatu Ahonen on edelleen poissa joukkueen kokoonpanosta.