...
Hieno nousu jatkoaikavoittoon Torniossa
Akaa Futsalin pohjoisen kiertue käynnistyi lauantaina Torniosta. Paikallinen Palloveikot aloittin ottelun vahvasti, ja tauolle mentiin lopulta kotijohdossa 3-1. Akaa Futsalin avausjakson ainokaisesta vastasi Dusan Milojevic, joka päätti vastaiskun hienoon 1-1 -tasoitukseen.
Toiselle jaksolle asteli sisuuntunut vierasjoukkue. MItään ilotulitusta pelistä ei tullut vieläkään, mutta vähitellen pelin virtaus kääntyi entistä kovemmin kohti torniolaismaalia. Lopulta ajassa 27:31 Markus Rautiainen löysi hienosti Aleksi Pirttijoen tyhjältä takatolpalta, ja Aku siirsi pallon varmasti verkkoon.
Akaa Futsal haki maltilla tasoituspaikkaa, ja nosti maalivahti Kasper Kangasta tukemaan hyökkäyksiä. Lopulta Jussi Nyströmin syöttö löysi maalin edestä jälleen Pirttijoen, joka tasoitti pelin ajassa 33:48. Näissä lukemissa kuultiin varsinaisen peliajan loppusummeri, ja näin edessä oli jatkoaika.
Jatkoajalla osui enää Akaa. Voittomaalista vastasi – kukapa muukaan – Pirttijoki, joka täydensi hattutemppunsa 3-4 -osumaan ajassa 41:42. Tornion tasoitus jäi vain kaukaiseksi haaveeksi, kun Akaa Futsal puolusti tiiviisti. Nyströmin syöstö Jovan Stankovic iski vielä lopullisen niitin 3-5 -maalillaan ajassa 43:59.
Liiga jatkuu Akaan osalta nopeasti, kun heti sunnuntaina tie vie Kemiin, jossa vastassa on viime kauden välierävastus FC Kemi.
Ottelun kokoonpanot Palloliiton tulospalvelussa
Ottelun tilastot Palloliiton tulospalvelussa
Miesten Futsal-Liigan sarjataulukko

Kolme pistettä Etelä-Pirkanmaan derbystä
(kuva: Jarno Mäkinen)
Akaa Futsal nappasi lauantaina Futsal-Liigassa kauden avausvoittonsa. Avauskierroksella Vieska Futsalille hävinnyt Akaa pelasi jälleen vieraskentällä – tällä kertaa Valkeakoskella Mad Maxin vieraana. Tasaisen ja hyvän esityksen jälkeen pisteet matkasivat leijonapaitojen mukaan maalein 1-3 (1-1).
Ottelun avausjakso päättyi lopulta tasalukemiiin. Justus Kunnas oli ensin avannut maalihanat laukomalla pallon suoraan vapaapotkusta maaliin. Akaa Futsal ei kuitenkaan kotijoukkueen johtomaalista hätkähtänyt, vaan se pelasi lauantaina todella rauhallisesti, tiiviisti ja ennen kaikkea jaksoi koko ottelun ajan uskoa omaan tekemiseen. Mitään poppakonsteja ei tarvittukaan, vaan selvä pallonhallinta tuotti tulosta ajassa 10:22, jolloin Jovan Stankovicin oivasta esityöstä Juhana Jyrkiäinen pääsi iskemään 1-1 -tasoitusmaalin.
Toisela jaksolla pelin juoni pysyi samana. Mad Max puolusti erittäin tiiviisti, ja yllättävänkin usein se tyytyi vain heittämään palloa pitkillä syötöillä hyökkäyspäähän. Myös tämä taktiikka tuotti maalipaikkoja, mutta vieraiden maalinsuulla Kasper Kangas ei ollut enää yllätettävissä. Kangas valittiinkin vierasjoukkueen parhaana pelaajana, ja syystä.
Vieraat onnistuivat toisella jaksolla kahdesti. Voittomaalissa hienon pohjustuksen teki pallon Mad Max -pelaajalta napannut Iiro Vanha, jonka syötöstä Dusan Milojevic laukoi pallon tarkalla oikean jalan laukauksella verkon perukoille. Voittomaaliksi jäänyt 1-2 -osuma syntyi ajassa 28:05.
Hetkeä myöhemmin kotijoukkueen pelaaja katseli punaista korttia, ja näin Akaa pääsi kahden minuutin miesylivoimalle. Jussi Nyström pommitti pallon maalin kehikkoon, ja Jyrkiäinen oli paikalla ensimmäisenä puskemassa pallon Mad Max -maaliin. 1-3 -osuma riitti ratkaisemaan pelin – tosin viimeisen kympin aikana myös Mad Max sai pallonhallintaa itselleen, mutta lentävällä maalivahdillakaan se ei kyennyt tasoitukseen tiiviisti puolustaneen Akaa Futsalin pihdeissä. Ottelu oli kauttaaltaan siisti, mutta siitä huolimatta punaista korttia katseltiin kolmesti. Yksi näistä tuli viimeisellä minuutilla Jyrkiäiselle, joka pääsee näin huilimaan yhden matsin verran.
Kasper Kangas oli ottelun jälkeen juttutuulella.
– Etelä-Pirkanmaan derbyt on yleensä ollut suhteellisen tapahtumarikkaita ja tämä päivä ei hirveesti tehnyt poikkeusta. Lukuisia maalipaikkoja molempiin päihin ja muutamaa joulukorttiakin vilauteltiin. Lukemat oli poikkeuksellisen maltilliset tähän ottelupariin, mutta sanoisin silti että parempi ja enemmän vaarallisia paikkoja luonut joukkue voitti. Parennettaa jäi omalle joukkueelle ainakin laukausten blokkaamisessa ja potentiaalisten hyökkäysten viimeistelyssä, mutta tästä on hyvä jatkaa kolmen pisteen kera kohti maajoukkuetauon jälkeen koittavaa haastavaa pohjoisen tuplaa!
Akaa Futsalin liigataival jatkuu siis pohjoisessa, kun joukkue matkustaa 16.10.-17.10. Tornioon ja Kemiin.
Ottelun kokoonpanot Palloliiton tulospalvelussa
Ottelun tilastot Palloliiton tulospalvelussa
Miesten Futsal-Liigan sarjataulukko

Selvä tappio avausottelusta
(arkistokuva: Tuukka Nyström / Newstream Photography)
Akaa Futsalin sarjakausi Miesten Fufsal-Liigassa käynnistyi lauantaina Ylivieskassa. Nimensä Sievistä Vieska Futsaliksi täksi kaudeksi muuttanut kotijoukkue oli selvästi parempi uuden kotiareenansa Taanilan hallin avajaispelissä. Vieska Futsal nappasi täydet pisteet lukemin 6-2 (2-0).
Päätöslukemat kuitenkin mairittevat tällä kertaa jonkin verran kotijoukkuetta. Akaa nimittäin hallitsi kenttätapahtumia pallonhallinnassa mitattuna koko pelin ajan. Futsal on kuitenkin maalintekopeli, ja siinä joukkueiden välillä oli tänään ratkaiseva ero. Vieraat eivät olleet lainkaan terävinä kummankaan maalin edessä, ja Vieska puolestaan viimeisteli juonikkaasti ja taitavasti.
Molemmat jaksot noudattelivat pääosin samaa kaavaa; kotijoukkue puolusti tiiviisti, ja iski vastahyökkäyksistä vaarallisesti. Vierasjoukkue piti puolestaan palloa enemmän, mutta maalinteko takkusi pahasti. Varsinkin toisella jaksolla vierasjoukkue vyörytti välillä todella voimakkaasti, mutta lauantaina tolpatkin olivat kotijoukkueen puolella. Vieska Futsalin uhrautuva puolustustyöskentely auttoi asiassa, mutta päivän paras pelaaja oli kotijoukkueen maalivahti Slobodan Tomic, joka torjuntojen lisäksi iski pallon kertaalleen tyhjään Akaa Futsal -maaliinkin.
Vierasjoukkueesta maalinteossa onnistui vain Markus Rautiainen, joka iski toisella jaksolla kaksi hienoa osumaa. 2-1 -kavennus tuli tärkeään paikkaan ajassa 29:17, mutta kun kotijoukkue iski heti perään 3-1 -maalin, oli vieraiden selkäranka katkaistu.
– Halusimme ottaa pelin alun tarkasti, mutta siinä kävi ihan päinvastoin – Vieska sai heti alkuminuuteilla tärkeän avausmaalin, ja lumipallo alkoi vyörymään väärään suuntaan. Puolustimme kokonaisuudessaan tänään melko huonosti, ja se murensi myös kohtalaisen hyvin toiminutta hyökkäyspeliä. Tappio kirpaisee tietysti aina, joten ei tässä tyytyväisiä voida olla. Edessä on jälleen tärkeä harjoitusviikko, jotta löydämme ensi lauantaiksi uusia keinoja voittavaan futsaliin, Gargelli kommentoi kotimatkalta.
Ottelun kokoonpanot Palloliiton tulospalvelussa
Ottelun tilastot Palloliiton tulospalvelussa
Miesten Futsal-Liigan sarjataulukko

Akaa Futsal ja Max Max tasatulokseen Valkeakoskella
Akaa Futsal ja Mad Max pelasivat sopuisan 4-4 -tasapelin Valkeakoskella lauantaina.
Vaikka pallonhallinta olikin hienolseltaan vierasjoukkue Akaan hallinnassa, oli peli jälleen odotetun tasainen, kuten aina Mad Maxia vastaan. Akaa Futsalista maalinteossa onnistuivat Jussi Nyström, Aleksi Pirttijoki, ja Iiro Vanha. Kerran pallo pomppi Mad Max-pelaajsta omiin.
Lähempänä voittoa oli lopulta kotijoukkue, sillä Akaan tasoitus lukemiin 4-4 tuli vain muutama sekunti ennen täyttä aikaa.
Akaa Futsalin päävalmentaja Sergio Gargelli oli tyytyväinen päivän esitykseen.
– Teimme monta asiaa paremmin kuin KaDy-ottelussa. Työ jatkuu, ja nyt tarvitsemme vain lisää ehjiä harjoitusviikkoja. Pelistämme huomaa, että on paljon asioita, joita emme ole vielä ehtineet käymään yhdessä läpi lainkaan.
Akaa Futsalin kokoonpanosta oli lauantain ottelusta poissa Aatu Nieminen, Amel Rastoder sekä Antti Ala-Myllymäki. Heistä Nieminen on mukana taas ensi viikolla, Rastoderin paluu pitkältä sairaslomalta tapahtuu syyskuun aikana, ja Ala-Myllymäen Akaa Futsal-debyytti venyy vielä muutamalla kuukaudella loukkaantumisesta johtuen.
KaDy parempi ensimmäisessä treenipelissä
Akaa Futsal käynnisty harjoituspelikauden otteluiden merkeissä lauantaina Monarilla. Vastassa oli hallitseva mestari Kampuksen Dynamo, joka oli parempi maalein 6-7 (2-2).
Molemmilta joukkueilta puuttui vielä tukku pelaajia, mutta erittäin vauhdikas ja viihdyttävä peli saatiin silti aikaiseksi.
Kotijoukkueen maaleista vastasi pääosin hyvässä syysvireessä oleva Dusan Milojevic, joka iski viidesti. Lisäksi Juhana Jyrkiäinen ohjasi kerran Markus Rautiaisen vedon shortsinreunallaan maaliin.
Akaa Futsalissa debytoi Riku Partala, joka on ainakin toistaiseksi joukkueen vahvuudessa. Poissaolijoista Aleksi Pirttijokea sekä Kim Lingmania odotellaan takaisin kokoonpanoon pian, Amel Rastoderilla paluu venyy syyskuuhun. Antti Ala-Myllymäki on sivussa vielä muutaman kuukauden.
Harjoituspelit jatkuvat ensi lauantaina Valkeakoskella, jossa vastassa on Mad Max.
Kausi päättyi pronssimitaliin
Pitkä ja raskas kausi päättyi Akaa Futsalin kannalta positiivisissa tunnelmissa lauantaina Torniossa. ToPV johti pronssiottelua avauskympin jälkeen jo lukemin 3-0, mutta leijonapaidat nousivat huikeasti 3-5 (3-2) -vierasvoittoon.
Ottelun alussa Tornio oli vahva. Se sai Akaan näyttämään uneliaalta, ja kotijoukkue oli jatkuvasti askeleen edellä. Kun pelikellossa oli kymmenen minuuttia, johti ToPV jo lukemin 3-0.
Vähitellen ärsytetty leijonalauma kuitenkin heräsi taisteluun mukaan. Viidennellätoista peliminuutilla Dusan Milojevic toi joukkueen toden teolla peliin mukaan iskemällä kaksi upeaa osumaa vain 14 sekunnin välein. Ensimmäinen syntyi tarkalla oikean jalan laukauksella tolpan kautta, ja jälkimmäisessä nähtiin tutumpaa jalkaa, kun vasuri pommitti pallon maalin kattoon kulmapotkusta. Vain kaksi sekuntia ennen taukovihellystä Petri Grönholm tasoitti ottelun Jovan Stankovicin hienon syötön jälkeen, ja pelin ote oli siirtynyt lopullisesti vierasjoukkueelle.
Toiselle jaksolle asteli huolellisempi, taisteleva Akaa Futsal, joka ei päästänyt Torniota enää lainkaan maalintekoon. Voittomaaliksi jäänyt Petri Grönholmin 3-4 -osuma oli jälleen oiva osoitus Akaan monipuolisesta hyökkäystyöskentelystä. Maajoukkuemaalivahti Kasper Kangas nosti hyökkäystä, syötti Stankovicille, joka löysi Kim Lingmanin laidan tuntumasta. Kimin tarkka syöttö löysi puolestaan takatolpalta Grönholmin, ja voittomaali oli syntynyt. Vain 12 sekuntia myöhemmin osat vaihtuivat. Grönholmin vedon ToPV-veskari vielä torjui, mutta irtopallon laittoi sisään toisen puoliajan näkyvin hahmo Lingman, ja lukemiksi jo 3-5.
Loppupelin Akaa tyytyi pitämään kotijoukkueen nollilla. Mukaan mahtui myös yksi kahden minuutin ylivoima vastustajan otettua punaisen kortin, mutta lisämaaleja ei nähty. Viimeisellä minuutilla vierasjoukkueen maalinsuulle vaihdettiin vielä Juho Laine, joka päätti huikean futsaluransa Torniossa. Akaa Futsalin päivän parhaaksi valittiin pirteästi uurastanut Aleksi Pirttijoki.
– Olen ylpeä joukkueesta. Olemme tehneet hurjan määrän töitä kauden aikana, ja on tietysti hienoa, että se palkittiin lopulta mitalilla. Nyt on pitkän kotmatkan ja kesäloman aika, Akaa Futsalin pelaajavalmentaja Jovan Stankovic kiteytti taiston tauottua.
ToPV-Akaa Futsal 3-5 (3-3)
00:23 1-0 Henri Alamikkotervo (Newton)
07:41 2-0 Iiro Vanha
09:05 3-0 Iiro Vanha (Samir Haddouti)
14:30 3-1 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
14:44 3-2 Dusan Milojevic (Jovan Stankovic)
19:58 3-3 Petri Grönholm (Jovan Stankovic)
23:11 3-4 Petri Grönholm (Kim Lingman)
23:23 3-5 Kim Lingman (Petri Grönholm)
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv
(Juho Laine, mv),
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 2+0
Jussi Nyström
Jovan Stankovic 0+2
Aleksi Pirttijoki, pp
Markus Rautiainen
Petri Grönholm 2+2
Kim Lingman 1+1
Valtteri Wähä-Verkkomäki

