...
Huima taistelu päättyi välierätappioon Kemissä
Futsalin ystävät eivät joutuneet pettymään myöskään sunnuntaina, kun viimeinen välieräottelu pelattiin Kemissä. Ottelu oli pudotuspelifutsalia parhaimmillaan, ja peli oli jännittävää loppuun asti, vaikka Kemi pääsi lopulta hieman karkaamaan. Kovan taistelun päätteeksi kotijoukkue voitti pelin maalein 9-5 (4-2), ja etenee näin ollen taistelemaan KaDyn kanssa kirkkaimmasta mitalista.
Akaa otti alusta asti pallon haltuun, ja pyöritti peliä. Kemi tyytyi jälleen keskittymään vahvaan vastahyökkäyspeliinsä. Vierasjoukkue piti kemiläiset todella ahtaalla karvaamalla korkealta, ja katkaisemalla syöttösuunnat. Akaa joutui kuitenkin jälleen tyytymään takaa-ajoasemaan Kemin iskettyä avausmaalin ajassa 10:04. Ahdinko syveni kotijoukkueen kasvattaessa johtonsa nopeasti kahteen. Kemi pääsi maalien jälkeen peliin hyvin kiinni, ja teki pelin avaamisen vaikeaksi. Ajassa 13:29 pääsi Kemi iskemään jo ottelun kolmannen maalin.
Neljäskin osuma syntyi pian, ja Akaa lähti metsästämään maaleja viidennellä kenttäpelaajalla. Tulosta syntyikin Jovan Stankovicin tarkasta heitosta ja Petri Grönholmin sijoituksesta. Tärkeän osuman jälkeen peli oli 4-1. Dusan Milojevic sai vielä kavennettua pelin loistavalla vedollaan ylänurkkaan. Tuotteliaan loppujakson päätteeksi Akaa lähti tauolle 4-2 -tilanteessa.
Vierasjoukkue pääsi aloittamaan toisen jakson miehen ylivoimalla, Kemin otettua lähes heti punaisen kortin. Akaa käytti tilanteen hyväkseen, ja pääsi Juhana Jyrkiäisen osumalla maalin päähän. Kovasta väännöstä huolimatta ei maaleja meinannut syntyä suuntaan eikä toiseen. Akaan puolustuksen ongelmaksi nousseet oman pään erikoistilanteet kostautuivat jälleen, Kemin iskiessä kulmapotkusta viidennen maalin.
Vieraiden oli pakko lähteä uudestaan hakemaan tasoitusta viidennellä kenttäpelaajalla. Ajassa 29:26 kotijoukkue iski jo kuudennen osumansa. Akaa jatkoi silti itsensä hilaamista kohti tasoitusta Stankovicin laukauksella, jonka Kim Lingman ohjasi sisään. Kemin nopeaan tahtiin syntyneet seitsemäs ja kahdeksas osuma olivat viimeinen naula vierasjoukkueen arkkuun. Akaan viides maali ei enää riittänyt ajan käydessä vähiin. Kemi ehti vielä ennen loppua lyömään lopullisiksi lukemiksi 9-5. Akaa ei enää lukuisista maalipaikoista huolimatta päässyt jaloilleen, ja Kemi selvisi ottelun voittajana.
Pitkän ja tiukan välieräsarjan jälkeen voittajaksi kapusi siis Kemi. Tasaisen ottelun lopussa pääsi kotijoukkue karkaamaan johtoon, eikä Akaa enää kovasta taistelusta huolimatta päässyt tasoittamaan. Pronssiottelussa ensi viikolla vastaan asettuu ToPV.
FC Kemi-Akaa Futsal 9-5 (4-2)
10:04 1-0 Xande (Vesa Lilja)
11:00 2-0 Enderson Suarez (Boris Cizmar)
13:29 3-0 Enderson Suarez (Slobodan Tomi’c)
13:47 4-0 Keijo Huusko (Slobodan Tomi’c)
15:30 4-1 Petri Grönholm (Jovan Stankovic)
17:25 4-2 Dusan Milojevic
20:49 4-3 Juhana Jyrkiäinen (Dusan Milojevic)
26:06 5-3 Keijo Huusko (Vesa Lilja)
29:26 6-3 Xande (Enderson Suarez)
31:41 6-4 Kim Lingman (Jovan Stankovic)
36:44 7-4 Slobodan Tomi’c (Vesa Lilja)
37:10 8-4 Xande
37:58 8-5 Dusan Milojevic (Kim Lingman)
38:57 9-5 Vesa Lilja
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv
(Juho Laine, mv), k
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 2+1
Jussi Nyström
Jovan Stankovic 0+2
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Aleksi Pirttijoki
Petri Grönholm 1+0
Kim Lingman 1+1, k
Kuuma välieräottelu päättyi tappioon vieraskentällä
Lauantai-iltapäivässä päästiin nauttimaan täysin rinnoin tunteikkaasta välieräfutsalista. Vaikka Akaa roikkui tiukasti Kemin perässä, pääsi kotijoukkue karkaamaan voittoon yhden maalin turvin. Vaiherikas ja viihdyttävä ottelu päättyi lopulta Kemille 5-4 (3-1).
Jännitteet ottelun alussa olivat kovat, sillä Akaalla oli mahdollisuus laittaa voitolla ottelusarja poikki. FC Kemi ei aikaillut vaan painosti alusta asti Akaan puolustusta. Tämä tuotti pian tulosta Kemin napatessa avausmaalin. Kovatempoinen peli jatkui Akaan lukitessa kotijoukkueen omalle kenttäpuoliskolleen. Kemi ei tarvinnut kuitenkaan kuin yhden mahdollisuuden, ja kasvatti johtonsa kahteen maaliin päästyään vastahyökkäykseen. Akaan hyökkäykset eivät tuottaneet maaleja, mutta Kemi joutui nopeasti nappaamaan viisi rikettä. Vieraillakin oli vaikeuksia pitää laidat kiinni puolustuksessa, ja maalivahti Kasper Kangas sai tehdä paljon töitä.
Ajassa 12:26 Kemi otti kuudennen rikkeensä ja Dusan Milojevic pääsi koittamaan onneaan kymmenestä metristä. Erinomainen sijoitus Milojeviciltä toi Akaan yhden maalin päähän. Vieraat pääsivät haastamaan kovasti Kemin maalia, mutta tasoitusmaalia ei syntynyt. Markus Rautiaisen punainen kortti jätti Akaan hetkeksi ilman neljättä kenttäpelaajaa, eikä kotijoukkue jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Kuuma peli oli ajassa 15:30 3-1 Kemille, ja molemmilla joukkueilla oli jo viisi virhettä. Kemin rike omalla maalialueella antoi Akaalle jälleen vapaan laukauksen, tällä kertaa kuudesta metristä. Toista kertaa ei Kemin maalivahti kuitenkaan taipunut, ja Akaa lähti huilaamaan kahden maalin takaa-ajoasemassa.
Kotijoukkueella oli toisen puoliskon ensimmäiset minuutit vaikeuksia saada peliä kulkemaan. Toinen maali syntyi viimeinkin ajassa 23:47 kapteeni Jussi Nyströmin erinomaisesta laukauksesta. Vierasjoukkue sai tästä peliin aivan uutta puhtia, eikä tasoitusosumaakaan tarvinnut odotella. Akaan 3-3 -maali syntyi jo minuutissa upean kuvion päätteeksi Aleksi Pirttijoen toimesta, ja näin leijonat olivat taas pelissä mukana.
Todella tunteikas peli oli äärimmäisen tasaista. Akaa sai vaivoin pidettyä maalin puhtaana hyvän puolustuksen, ja loistavan pelin pelanneen Kankaan torjunnoilla. Myös Kemi pääsi pilkulta yrittämään maalintekoa toisen puoliskon puolivälissä, ja pallo löysi tiensä maaliin. Kotijoukkue hyödynsi pian jälleen vahvaa vastahyökkäyspeliään ja Enderson Suarez iski lukemiksi jo 5-3. Ottelussa nähtiin jo toinen punainen kortti, tällä kertaa Kemin toimesta, ja näin ollen Rautiaisen lisäksi myös Tuukka Pikkarainen huilailee huomisen pelin. Vapaapotkusta Nyström syötti Jovan Stankovicille, joka viimeisteli yläriman kautta Akaan neljännen maalin. Maalivahti Kangas piti Akaata kasassa jatkuvien hyökkäysten alla ottamalla lukuisia torjuntoja. Kun peliä oli jäljellä kaksi minuuttia, Akaa lähti hakemaan tasoitusmaalia ottamalla viidennen kenttäpelaajan, ja prässäämällä aggressiivisesti. Hyökkäys ei kuitenkaan kerennyt tuottamaan tulosta ennen ajan loppumista, ja Kemi voitti ottelun 5-4.
Tiukan pelin päätteeksi Kemi nousi voittajaksi toisessa välieräottelussa. Kankaan loistavat torjunnat ja Akaan hanakka hyökkäys piti pelin tasaisena, mutta lopulta kotijoukkue pääsi nappaamaan yhden maalin voiton. Kemin voiton myötä ottelusarja on tasan, ja pääsemme jo huomenna seuraamaan ratkaisevan ottelun, josta voittaja etenee finaaliin.
FC Kemi-Akaa Futsal 5-4 (3-1)
02:12 1-0 Tuukka Pikkarainen (Boris Cizmar)
07:52 2-0 Enderson Suarez (Boris Cizmar)
12:26 2-1 Dusan Milojeivc 10m rp
15:30 3-1 Enderson Suarez (Xande)
23:47 3-2 Jussi Nyström (Jovan Stankovic)
24:23 3-3 Aleksi Pirttijoki (Juhana Jyrkiäinen)
30:18 4-3 Tuukka Pikkarainen 6m rp
31:26 5-3 Enderson Suarez (Taneli Kohonen)
33:38 5-4 Jovan Stankovic (Jussi Nyström)
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 1+0
Jussi Nyström 1+1, pp
Jovan Stankovic 1+1, k
Markus Rautiainen, k, k, p
Juhana Jyrkiäinen 0+1
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm
Kim Lingman
Välierävoitto runkosarjan voittajasta
Akaa Futsal otti ensimmäisen kiinnityksen kohti finaalipaikkaa. Runkosarjan voittanut FC Kemi joutui pettymään välierien ensimmäisessä osaottelussa, kun kotijoukkue Akaa Futsal vyöryi voittoon numeroin 7-4 (3-3). Kemi ei ole ollut helppo vastustaja Akaa Futsalille, sillä kemiläiset olivat voittaneet joukkueiden neljä viimeisintä kohtaamista.
Ottelu lähti vauhdilla käyntiin, ja molemmat joukkueet olivat lähellä maalintekoa jo ennen Akaa Futsalin ajassa 2:56 syntynyttä avausosumaa. Petri Grönholm käänsi pallon oikealta laidalta maalinedustalle, josta pallo kimposi Kemin pelaajasta omaan maaliin. Peliaikaa ehti kulua alle minuutti lisää, kun oli Kemin vuoro onnistua maalinteossa. Enderson Suarez syötti vielä muutaman metrin päässä maalista tolpan juureen, josta Alexandre “Xande” De Los Santos puttasi pallon tyhjään Akaa Futsalin maaliin. Kuuden minuutin ja 19 sekunnin pelin jälkeen Kemin kauden paras pistemies Suarez antoi jälleen maaliin johtaneen syötön. Tällä kertaa maalin pääsi viimeistelemään Taneli Kohonen.

Johto-osuman jälkeen Kemi vetäytyi ja pyrki hyökkäämään nopeilla vastahyökkäyksillä. Joukkue pystyi pitämään Akaa Futsalin jonkin aikaa pois laadukkailta maalintekoalueilta hyvällä ja tiiviillä puolustuspelaamisella. Ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla Akaa Futsal pystyi kuitenkin murtautumaan useamman kerran Kemin muodon läpi, mikä johti ensin useisiin rikkeisiin ja myöhemmin maaleihin. Jussi Nyströmin nopea seinäsyöttö Petri Grönholmin kanssa loi Akaa Futsalin kapteenille paikan, josta hänellä ei ole tapana erehtyä. Nyström ampui pallon Kemin verkkoon ja tasoitti ottelun. Akaalaisten hyvä vaihe jatkui; ajassa 15;17 oli Nyströmin vuoro syöttää ja Akaa Futsalin parhaaksi valitun Grönholmin vuoro laukoa pallo maaliin. Puoliajan lopulla Kemi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin lukemiin 3-3 Boris Cizmarin osumalla.
Toisella jaksolla Kemin maalivahti Tomicin millintarkka heitto yli jokaisen Akaa Futsalin pelaajan löysi maalintekoon hyökkäyksen päättäneen Suarezin, mutta 3-4 osuma jäi osuma jäi laihaksi lohduksi vierasjoukkueelle. Ensin Akaa Futsalin toi tasoihin Dusan Milojevicin kulmapotku, joka päätyi Kemin maaliin jälleen joukkueen omasta pelaajasta. Voittomaalin pääsi iskemään Aleksi Pirttijoki kauniin hyökkäyksen jälkeen. Kasper Kangas starttasi hyökkäyksen maaliheitosta, jonka jälkeen Akaa Futsal purki Kemin korkean prässin täydellisyyttä hipoen. Markus Rautiainen kuljetti suureen syntyneeseen tilaan ja syötti hyökkäyksen päättäneelle Pirttijoelle. Vain muutamaa sydämentykytystä myöhemmin Grönholm ja Juhana Jyrkiäinen vapauttivat maaleillaan Akaa Futsalin kannattajat voitonjuhliin Kemin yrittäessä maalia lentävällä maalivahdilla.
Kemi johti ottelua kaksi kertaa, mutta Akaa Futsal taisteli itsensä lopulta askeleen lähemmäksi finaalipaikkoja. Välieräpari palaa tositoimiin Kemissä ensi viikon lauantaina, jolloin Akaa Futsalilla on ensimmäinen mahdollisuus katkaista sarja. Tarvittaessa pelataan vielä kolmas osaottelu ensi viikon sunnuntaina.
Akaa Futsal-FC Kemi 7-4 (3-3)
02:56 1-0 FC Kemi om
03:35 1-1 Xande (Enderson Suarez)
06:19 1-2 Taneli Kohonen (Enderson Suarez)
12:10 2-2 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
15:17 3-2 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
17:00 3-3 Boris Cizmar (Enderson Suarez)
24:33 3-4 Enderson Suarez (Slobodan Tomi’c)
28:57 4-4 FC Kemi om
36:14 5-4 Aleksi Pirttijoki (Markus Rautiainen)
37:11 6-4 Petri Grönholm (Jussi Nyström)
39:23 7-4 Juhana Jyrkiäinen (Kasper Kangas)
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv 0+1
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic
Jussi Nyström 1+2
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0
Aleksi Pirttijoki 1+0
Petri Grönholm 2+1, pp
Kim Lingman

Akaa Futsal nappasi välieräpaikan kotihallissa
Akaa kohtasi lauantaina toisessa puolivälieräottelussaan GFT:n kotiottelussa monitoimihallilla. Tiukasta pelistä huolimatta pääsi kotijoukkue toisella puoliskolla karkaamaan isoon johtoon. Akaa voitti pelin lopulta 7-2 (4-2), edeten näin välieriin ja neljän parhaan joukkoon.
Vierasjoukkue ei säästellyt alussa, vaan lähti heti prässäämään energisesti. Tämä tuotti nopeasti hedelmää, sillä vierasjoukkue livahti maalin johtoon ennen kuin ottelua oli kulunut edes minuutti. Myös Akaan peli heräili päästetyn maalin jälkeen ja tempo pysyi kovana. Ajassa 6:57 Markus Rautiainen pääsi syöttämään Jovan Stankovicille, joka sai jalkansa vapaaksi ja ampui tasoitusosuman. Maalin jälkeen Akaa pääsi vauhtiin, ja vain muutaman minuutin päästä kapteeni Jussi Nyström sijoitti tarkasti pallon verkkoon. Maalinteko ei loppunut vielä siihenkään, ja Stankovic sai viimeisteltyä ottelun toisen osumansa ajassa 8:57.
3-1 -lukemista huolimatta pysyi peli jännittävänä. Akaalla oli vaikeuksia päästä kunnolla omasta päädystä, ja GFT rauhoitti peliään saatuaan viidennen rikkeen. Kuudeskin rike saatiin ajassa 16:39 ja Nyström pääsi yrittämään maalia kymmenestä metristä. Akaan kapteeni ei näitä mahdollisuuksia runkosarjassa juurikaan jättänyt käyttämättä, eikä tänäänkään tullut poikkeusta. GFT pääsi kuitenkin antamaan pian takaisin rangaistuslaukauksella, ja kavensi lukemiksi 4-2. Akaa oli loppujakson hienoisissa vaikeuksissa, mutta sai pidettyä kiinni kahden maalin johdosta ensimmäisen puoliskon loppuun asti.

Kasper Kangas torjui jälleen loistavasti Akaan maalilla. Kuva: Tuukka Nyström
Toisella puoliskollakaan ei tarvinnut maalia kauaa odotella, kun Nyström sai täyteen hattutemppunsa ajassa 20:46. Akaa pääsi muutaman minuutin päästä jälleen tekemään kulmapotkusta maalin Rautiaisen vedosta. GFT ei kuitenkaan lannistunut 6-2 -tilanteesta, ja otti jo toisen puoliskon puolessa välissä viidennen kenttäpelaajan. Kotijoukkueen parhaana pelaajanakin tänään palkittu Nyström pääsi kuitenkin tästäkin rankaisemaan, ja laukoi ajassa 34:26 jo Akaan seitsemännen maalin. Tilanne oli kotijoukkueen hyväksi jo 7-2, ja viimeistään tässä vaiheessa alkoi välieräpaikka näyttää varmalta. Vierasjoukkue ei enää saanut palloa loistavasti maalia vartioineen Kasper Kankaan ohi, ja Akaa pääsi näin ensimmäisenä joukkueena etenemään kohti välieriä.
Kuten aina, saatiin kotihallissa GFT:tä vastaan aikaan tulinen ja tunteikas kamppailu. Koko kotijoukkueen ja etenkin kapteeni Nyströmin erinomainen peli toi Akaalle puolivälierien toisen voiton, ja täten myös välieräpaikan. Hyvästä pelistä voi luottavaisin mielin lähteä kohti välieriä, joissa vastaan asettuu kivikova runkosarjan voittaja FC Kemi. Ottelusarja käynnistyy ensi viikonloppuna Akaassa, ja se pelataan loppuun seuraavana viikonloppuna Kemissä.
Akaa Futsal-GFT 7-2 (4-2)
00:48 0-1 Lasse Saari (Panu Autio)
06:57 1-1 Jovan Stankovic (Markus Rautiainen)
08:46 2-1 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
08:58 3-1 Jovan Stankovic
16:39 4-1 Jussi Nyström 10m rp
17:19 4-2 Antti Arvola 6m rp
20:46 5-2 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
22:35 6-2 Markus Rautiainen (Jovan Stankovic)
34:26 7-2 Jussi Nyström
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv,k
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 0+1
Jussi Nyström 4+0, pp
Jovan Stankovic 2+1
Markus Rautiainen 1+1
Juhana Jyrkiäinen, k
Aleksi Pirttijoki
Petri Grönholm 0+1
Kim Lingman

Akaa Futsal otti ensimmäisen askeleen kohti välieriä
(kuva: Siiri Perälä)
Akaa Futsalin pudotuspeliurakka alkoi positiivisesti. Joukkue matkasi Espooseen ja otti ensimmäisen askeleen kohti Miesten Futsal-Liigan välieriä. Kotijoukkue GFT kaatui lopulta 2-3 (0-1) -lukemin jännittävien vaiheiden jälkeen.
Kasper Kangas iski komealla vasemman jalan laukauksellaan ottelun avausmaalin omalta kenttäpuoliskolta. Osuma oli Suomen maajoukkuemaalivahdille jo kauden viides, ja Kangas on nyt tämän kauden Futsal-Liigan eniten maaleja tehnyt maalivahti. Ajassa 5:19 syntynyttä osumaa edelsi tasainen alku, jonka aikana molemmat joukkueet olivat lähellä maalintekoa. Runkosarjan lopun ja maajoukkuetauon aiheuttama kolmen viikon tauko Futsal-Liigan peleistä näkyi varsinkin ottelun ensimmäisellä neljänneksellä lukuisina pallonmenetyksinä ja toisinaan suoranaisena kaaoksena. Akaa Futsal sai kuitenkin paremman otteen kamppailusta ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta tauolle siirryttin silti vain 0-1 -johdossa.
Akaa Futsal tuli toiselle jaksolle entistäkin paremmin ja tuplasi johtonsa alle kahden minuutin pelin jälkeen. Maaliin johtanut vastahyökkäys käynnistyi syvältä Akaa Futsalin kenttäpuoliskolta ja päättyi Jussi Nyströmin pitkän juoksun jälkeiseen laukaukseen takatolpalta. Kapteenin viimeistä silausta edelsivät kuitenkin Tatu Ahosen ja Aleksi Pirttijoen kauniit syöttökombinaatiot, joilla kaksikko purjehti läpi GFT:n puolustuksen. Kahdeksan ottelun pisteputkessa oleva Dusan Milojevic lisäsi Akaa Futsalin johtoa vielä maalilla, kun ottelua oli jäljellä kymmenisen minuuttia.
GFT otti lentävän maalivahdin käyttöön jo yli seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua, mikä tuotti tulosta välittömästi. Kotijoukkueen parhaaksi valittu Panu Autio iski kaksi osumaa minuuttiin ja toi GFT:n väkisin peliin mukaan. Lukemat olivat jo 2-3, ottelua oli jäljellä vielä kuusi minuuttia ja GFT:n loppukiri vain yltyi yltymistään. Kotijoukkue hyökkäsi viimeiset minuutit raivokkaasti, mutta lopulta joukkue onnistui maalinteossa liian myöhään, vasta muutama sekunti päätössummerin jälkeen. Taisteltavaa riitti siis koko 40-minuuttisen ottelun ajan, mutta Akaa Futsal kesti ja otti tärkeän kiinnityksen välieräpaikkaan.
– Voitosta pelataan ja voitto saatiin, joten siinä mielessä voidaan olla tietysti tyytyväisiä. Parannettavaa jäi kuitenkin paljon, ja näitä asioita lähdetään hiomaan viikon harjoituksiin. Ensi lauantaina täytyy pelata taas paljon paremmin, mikäli halutaan voitto ottaa, kertoi Akaa Futsalin valmentaja Jari Hakala ottelun äjlkeen.
Akaa Futsal tarvitsee vielä yhden voiton, jotta paikka välieriin aukeaa. Voittoon on mahdollisuus ensi lauantaina, jolloin on GFT:n vuoro saapua Akaaseen. Espoolaisten on venyttävä unelmasuoritukseen, sillä vastassa on peräti 11 ottelun voittoputkessa pelaava leijonalauma. Mikäli GFT voittaa lauantaina, haetaan ratkaisua sunnuntain kolmannesta puolivälierästä.
GFT-Akaa Futsal 2-3 (0-1)
05.19 0-1 Kasper Kangas (Jussi Nyström)
21.37 0-2 Jussi Nyström (Tatu Ahonen)
29.51 0-3 Dusan Milojevic (Kasper Kangas)
33.04 1-3 Panu Autio (Niko Stenholm)’
34.02 2-3 Panu Autio
Kokoonpano
Kasper Kangas, mv 1+1
(Juho Laine, mv)
(Jukka Saari, mv)
Dusan Milojevic 1+0
Jussi Nyström, k 1+1
Jovan Stankovic
Markus Rautiainen
Juhana Jyrkiäinen
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen, k 0+1
Petri Grönholm
Valtteri Wähä-Verkkomäki
Kim Lingman

Akaa Futsal jatkoi voittokulkuaan murskalukemin
Akaa Futsal nappasi kauden suurinumeroisimman voittonsa, kun vieraspelissä kaatui Someron Voima lukemin 1-14 (1-7). Murskavoitto enteilee hyvää, sillä runkosarjaa on jäljellä enää vain yksi ottelu.
Viidettä kautta Akaa Futsalissa pelaavan Dusan Milojevicin tavaramerkki, vasen jalka, oli vireessä myös tänään. Milojevic iski ottelun avausosuman irtopallosta juuri vasemmalla jalallaan, kun ottelua oli pelattuna vain yhdeksän sekuntia. SoVo pelasi alkushokin jälkeen muutaman minuutin ajan ottelun parasta futsaliaan, mutta maalinteko tuotti suuria vaikeuksia kotijoukkueelle. Akaa Futsal siirtyi 3-0-johtoon, kun Markus Rautiainen tarjoili kotikatsomoille vastaanottimien ääressä kaksi maalia 20 sekuntiin. Ensin Rautiainen leikkasi terävästi vasemmalta laidalta sisään ja ampui pallon maalin oikeaan nurkkaan. Myös toinen osuma oli kaunista katseltavaa; Rautiainen laukoi omalta kenttäpuoliskoltaan pallon suoraan SoVon maalin kattoon.
SoVo sai vain yhden maalin aikaiseksi ottelussa, joka osoittautui lopulta todelliseksi murhenäytelmäksi joukkueen kannalta. Maali syntyi yhdeksännellä peliminuutilla hyvän syöttökombinaation jälkeen, mutta Jussi Nyströmin, Kim Lingmanin ja Aleksi Pirttijoen täysosumat vajaata kymmentä peliminuuttia myöhemmin katkaisivat kotijoukkueen selkärangan. Ensimmäisen puoliajan loppu ja toinen puoliaika antoivat Akaa Futsalille mahdollisuuden kaunistella maalisaraketta sarjataulukossa; joukkue on nyt tehnyt kaikista eniten maaleja Miesten Futsal-Liigassa! Myös yksilötilastojen puolella tuli suuria onnistumisia, sillä lopulta kahdeksan pelaajaa pääsi kirjoille maalintekijänä ja kuusi syöttäjänä. Akaa Futsalin ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Nyström, joka nappasi myös ottelun parhaat tehot.
Akaa Futsal on nyt sarjassa kolmantena ja pudotuspelien kotiedun saavuttaminen on omissa käsissä. Joukkue palaa ensi viikolla Toijalan Monitoimihallille. Pitkä vieraspelikiertue kesti seitsemän ottelun ja yli kuukauden verran ja toi tullessaan voiton jokaisesta kamppailusta. Toivottavasti voittokulku jatkuu myös ensi sunnuntaina, kun vastaan asettuu JoSePa toisen kerran lyhyen ajan sisään.
Ottelun maalikooste nähtävillä YouTubessa.
SoVo-Akaa Futsal 1-14 (1-7)
00:09 0-1 Dusan Milojevic
06:38 0-2 Markus Rautiainen (Jovan Stankovic)
06:56 0-3 Markus Rautiainen (Aleksi Pirttijoki)
08:53 1-3 Arber Istrefi (Gezim Voca)
15:10 1-4 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
15:55 1-5 Kim Lingman (Juhana Jyrkiäinen)
17:16 1-6 Aleksi Pirttijoki (Tatu Ahonen)
19:10 1-7 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
21:48 1-8 Jussi Nyström
28:45 1-9 Tatu Ahonen (Jovan Stankovic)
30:33 1-10 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
35:14 1-11 Jovan Stankovic
37:11 1-12 Kim Lingman (Dusan Milojevic)
37:57 1-13 Kim Lingman (Jussi Nyström)
38:37 1-14 Juhana Jyrkiäinen (Jussi Nyström)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
(Jukka Saari mv)
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 1+3
Dusan Milojevic 1+3
Tatu Ahonen 1+1
Juhana Jyrkiäinen 2+1
Markus Rautiainen 2+0, k
Jussi Nyström 3+2, pp
Aleksi Pirttijoki 1+1
Kim Lingman 3+0
Valtteri Wähä-Verkkomäki


