...

Henri Alamikkotervo Akaa Futsalin paitaan
Päättyneen kauden Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Playas de Castellónissa pelannut Henri Alamikkotervo, 23, on Akaa Futsalin tuorein sopimuspelaaja.
Seuran puheenjohtaja Tero Kivistö odottaa jo innolla uutta kautta, kun uusi pelaaja nähdään leijonapaidassa.
– Henri on noussut viime vuosien aikana ryminällä paitsi liigan tähtikaartiin, nyös futsalmaajoukkueen runkopelaajiin. On mielenkiintoista seurata, mihin kehityskaari vielä johtaa. Aivan huikea juttu, että saatiin tässä kohtaa näin kova peluri Akaaseen pelaamaan isossa ja johtavassa roolissa.
Tervolan Palloseuran kasvatilla löytyy kokemusta Miesten Futsal-Liigasta neljän kauden ajalta – ensin kaksi kautta Tornion Palloveikoissa ja sitten kaksi kautta GFT:ssä, joista toisella palkintokaappiin tuli myös hopeamitali.
Viime kaudeksi Alamikkotervo siirtyi Espanjan kentille, jossa kausi Playas de Castellónissa oli opettavainen.
– Espanjan kaudesta mukaan tarttui paljon kokemusta – päivittäinen tekeminen ammattilaisympäristössä tietenkin opettaa ja kasvattaa paljon. Nyt kuitenkin odottavaisin mielin eteenpäin, nippu Akaassa on todella hyvä ja itse pääsen myös ensimmäistä kertaa pelaamaan europelejä. Mitään konkreettisia henkilökohtaisia tavoitteita ei ole, mutta lähdetään tietysti pelaamaan omaa parasta kautta tähän mennessä.
Akaa Futsalin kesätreenit alkavat pian – mitä kesään on kuulunut tähän mennessä?
– Ei mitään ihmeellisempiä; rennosti ottamista, urheilua, uintia, saunomista, pientä yleistä puuhastelua ja tietenkin sopivassa kohtaa alkoi myös henkilökohtainen pre-season.
Akaa Futsal toivottaa myös Henrin tuoreen kummiyrityksen Daytona Circuit Akaan tervetulleeksi leijonaperheeseen!
Akaa Futsalin sopimustilanne 05.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#2 Henri Alamikkotervo (2025)
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)

Aleksi Pirttijoki: ”Nälkä kasvaa syödessä!”
Akaa Futsalin tärkeäksi runkopelaajaksi viime vuosina noussut Aleksi Pirttijoki, 25, jatkaa sopimuksen mukaisesti myös tulevan kauden leijonalogo rinnassaan. Se on Pirttijoelle jo yhdeksäs liigakausi seuran riveissä.
Seuran puheenjohtaja Tero Kivistö tietää Pirttijoen arvon Akaa Futsalille.
– Aku tuo akaalaislähtöisenä pelaajana joukkueeseen sitä tarvittavaa paikallista sydäntä. Hän on futsalpelaajana edelleen nuori, mutta osoittanut vuosia kuuluvansa ihan joukkueen tukipilareihin ja luotettaviin suorittajiin. Olen varma, että kauan jahdatun mestaruuden voittaminen tuo entistä enemmän lisäboostia päivittäiseen tekemiseen ja sitä kautta myös peleihin, joten mielenkiinnolla lähdetään taas tulevaan kauteen.
Pirttijoki muistelee kevään pelejä suu hymyssä.
– Nyt kun tuosta kauniista toukokuun 18. päivästä on vajaat pari kuukautta pyörähtänyt, niin on realisoitunut kuinka iso asia sitä tuli tällä jengillä tehtyä. Sitä hetkeä kun summeri soi viimeisen kerran viidennessä finaalissa on tullut Ruudusta pyöriteltyä sellaisen 30 kertaa viime viikkojen aikana ja edelleen siitä tulee hymy kasvoille. Muuten omaan kesään on kuulunut rankka mestaruuden juhliminen, kavereiden ja perheen kanssa vietettyä aikaa ja futiksen EM-kisojen kyttäys. Myös muutama jalkapallopeli ja Toijala Lentis on tullut pelattua punttisalin ohella.
Mikä teki päättynen kauden joukkueesta Suomen parhaan?
– Tässä joukkueessa oli sarjan laajin sekä laadukkain pelaajamateriaali, jossa todella vahvat yksilöt hitsautuivat kevään mittaan yhtenäiseksi joukkueeksi. Yhteinen tavoite ja kova vaatimustaso olivat meidän avaimet mestaruuteen.
Akaa Futsal palaa pian joukkueharjoituksiin. Edessä on tiukka treenikausi, ja myös muutama harjoitusottelu ennen 20.8.-25.8. pelattavaa Mestarien Liigan avauskierrosta. Lohkoarvonta suoritetaan tämän viikon torstaina.
– Nälkä kasvaa syödessä ja ensimmäisenä ajatuksena on tietenkin mestaruuden uusiminen. Mestarien Liigan pelejä odotan jo kovasti, mitkä tulee varmasti olemaan hienompia pelejä mitä omalle uralle on mahtunut.
– Kesällä hiotaan ensin Rouvalin Nikon kanssa fysiikkapuoli kuntoon. Pelikentälle sitten kokonaisvaltaista kehitystä käytännössä kaikilla osa-alueilla, jotta peleissä suorittaminen pysyisi tasaisemalla tasolla viime vuoteen verrattuna, Pirttijoki linjaa.
Akaa Futsalin sopimustilanne 03.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)

Jere Intalan toinen Akaa Futsal -kausi käyntiin
Viime kaudeksi Kampuksen Dynamosta Akaa Futsaliin siirtynyt Jere Intala, 30, voitti keväällä jo neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden.
Viime vuosina todellakin voittamaan tottunut ja maajoukkueeseenkin säännölliseen pelaavaan rooliin noussut Intala on Akaa Futsalin puheenjohtajan Tero Kivistön mukaan noussut ryminällä joukkueen johtavien pelaajien joukkoon.
– Jere on tuonut omistautumisellaan sitä kuuluisaa vaatimustasoa jälleen lisää joukkueen päivittäiseen tekemiseen, ja tietysti arvokasta voittamisen kulttuuria muutenkin. Eikä koko liigan pistepössin kutossijaan ihan sattumalta tullut, vaan Jere pystyy olemaan myös tehopisteiden kautta avuksi joukkueelle, Kivistö muistuttaa.
Runkosarjan pistepörssin kuudes sija tuli komeilla tehopisteillä 21+11=32 kaikkiaan 22 ottelussa.
– Kaudesta jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Oli paljon ylä- ja alamäkiä, mutta kiitollinen saa olla siitä, että pystyin pelaamaan jokaisen kauden ottelun ja lopulta kausi päättyi ansaittuun lopputulokseen. Kiitos kaikille, jotka olivat vaikuttamassa Akaan seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen, Intala kiittelee.
Ennen Akaa Futsaliin siirtymistä takana oli kolme peräkkäistä mestaruutta KaDyssa.
– Kaikki nämä mestaruudet ovat olleet erilaisia. Nyt oli joka pelissä kokoonpano täynnä, mikä ei ole ollut aiemmilla kausilla mahdollista. Lopulta kaikki pelaajat olivat omalla tavallaan tärkeitä ja tuloksena oli ehdottomasti koko joukkueen mestaruus.
Nyt vietetään kesää käännetään katseita vähitellen jo eteenpäin. Torstaina jännitetään, minkälaisia vastustajia Mestarien Liigan avauskierroksella kohdataan.
– Kesällä matkustelen, lataan akkuja, näen ystäviä ja pian alkaakin tosiaan jo valmistautuminen kohti europelejä. Joukkueesta on tulossa vähintäänkin yhtä kova kuin viime kaudella, joten odottavat on fiilikset. Kaikki haluavat aina voittaa Suomen mestarin, joten kovia pelejä odotan tietenkin kaikista eniten.
Joukkueen tavoiteitteita ei tarvinne erikseen määritellä, mutta Intala löytää kokeneenakin pelaajana paljon henkilökohtaisia kehittymisen mahdollisuuksia.
– Paljon on kehitettävää vielä, mutta ehkä suurimmat ovat mentaalipuolella vaikka vahva koen siellä jo olevani. Etenkin erilaisten ihmisten ja persoonien kanssa työskentelyssä haluan olla vielä parempi, ja ymmärtää heitä jotka ajattelevat eri tavalla asioista kuin mina. Alivoimalla tyhjiin puttaamista pitäisi varmaan kanssa harjoitella, Intala virnistää loppuun.
Akaa Futsalin sopimustilanne 02.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)

Bene Filppu Kampuksen Dynamosta Akaa Futsaliin
Akaa Futsalin tuorein sopimuspelaaja on Bene Filppu, 24, joka siirtyy Akaaseen Jyväskylästä. Kolme kautta KaDyssa toivat Filpulle kaksi SM-kultaa, ennen kuin Futsal-Liigan mestari viime keväänä vaihtui.
Filppu on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut, yli 100 ottelun liigapelaaja. Kaksi ensimmäistä liigakautta vierähti GFT:ssä, ja nyt kolme viimeisintä siis KaDyssa, jossa vyölle on kertynyt myös 12 pelin ja kahden maalin verran kokemusta Mestarien Ligasta. Futsalmaajoukkuedebyyttinsä – ja samalla avausmaalinsa – Filppu saalisti viime kaudella.
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö on innoissaan pelaajan saapumisesta Akaa Futsalin organisaatioon.
– Bene on jo osoittanut olevansa erittäin hyvä liigatason pelaaja, ja maajoukkuedebyyttikin on tehty. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tasoa eli liigan tähtikaartia ja kasvavaa peliaikaa maajoukkueen mukana. Olemme otettuja, että Bene näki Akaan parhaaksi vaihtoehdoksi kehittyä edelleen pelaajaana ja ottaa seuraavia steppejä urallaan.
Keski-Suomi vaihtuu Pirkanmaaksi, ja pelaaja on innoissaan muutoksesta.
– Erittäin hyvillä mielin kohti uusia haasteita. On mukava päästä hyvätasoiseen treeniympäristöön treenaamaan ja pelaamaan. Sekä olen kuullut paljon hyvää Akaan taustoista ja koko organisaatiosta.
Tampereelle kesällä muuttanut Filppu odottaa muun joukkueen ohella jo innolla parin viikon päästä alkavaa pre-seasonia, joka huipentuu Mestareiden Liigan peleihin elokuussa.
– Tampereella olen nauttinut kesästä, treenaillut ja tehnyt vähän töitäkin. Kun treenikausi käynnistyy, tavoitteena on ensinnäkin aluksi päästä nopeasti mukaan uuteen ympäristöön ja pelitapaan. Ja sitten vähitellen nousta johtavaksi pelaajaksi sekä nauttia pelaamisesta, Filppu listaa tavoitteitaan.
Akaa Futsalin sopimustilanne 01.07.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#21 Bene Filppu (2026)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)

Tuomas Pulkkiselle kaksivuotinen jatkosopimus
Akaa Futsal ja Tuomas Pulkkinen, 21, ovat solmineet kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Alunperin Suonenjoelta kotoisin oleva Pulkkinen siirtyi Akaaseen kaksi vuotta sitten Miesten Futsal-Ykköstä pelanneesta joensuulaisesta SC Riverballista.
Mansikkapellolta marjahommista tavoitettu Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö kommentoi tyytyväisenä Pulkkisen jatkosopimusta.
– Tuomas on kovalla työllä ja nöyrällä asenteella ottanut kahdessa vuodessa huimia steppejä pelaajana. Paikka viidennen ja ratkaisevan finaalin avausviisikossa kertoo siitä, että valmennuskin on nähnyt samat kehitysstepit kuin minä. Mahtavaa, että saadaan nähdä Tuomaksen periksiantamatonta asennetta paitsi peleissä myös treeneissä vielä ainakin kaksi vuotta, uskon että rooli kentällä edelleen kasvusuhdanteessa, Kivistö innostuu.
Myös maajoukkueleiritykseen viime kauden aikana noussut Pulkkinen urakoi liigakauden aikana 32 ottelua, joissa syntyi tehopisteet 4+3. Nimi jatkosopimukseen piirtyi kokonaisuudessaan erittäin vahvan ja nousujohteisen kauden jälkeen.
– Futsal on kiva laji ja oli ihan kivaa voittaa mestaruus. Nyt kesällä nautitaan jäätelöstä ja mansikoista, ja mietitään ensi kautta tarkemmin hiukan myöhemmin, Pulkkinen kommentoi tyynesti savolaiseen tyyliinsä.
Akaa Futsalin sopimustilanne 28.06.2024:
Maalivahdit:
#23 Juho Laine (2025)
#30 Elias Taura (2025)
Kenttäpelaajat:
#11 Jovan Stankovic (2025)
#12 Markus Rautiainen (2026)
#17 Tero Intala (2025)
#18 Jere Intala (2025)
#19 Aleksi Pirttijoki (2025)
#41 Leevi-Eelis Lindberg (2025)
#71 Tuomas Pulkkinen (2026)

Tero Intalan mestaruusputki venyi jälleen
Viime kaudeksi Akaa Futsalin paitaan KaDysta palannut Tero Intala, 32, nappasi toukokuussa jo peräti kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruuden, kun viisi kultaa KaDyn paidassa sai jatkoa Akaa Futsalin seurahistorian ensimmäisellä mestaruudella. Intalan kaksivuotisen sopimuksen toinen kausi käynnistyy todenteolla elokuussa Mestarien Liigan merkeissä.
Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö nautti ansaittua ja aurinkoista vapaapäivää porealtaassa, kun some-tiimi yllätti miehen kommenttia varten.
– Tiedettiin kyllä mitä voi odottaa, kun saatiin Tero Akaaseen viime kaudeksi. Hän kuitenkin ylitti odotukset ja nousi vauhdilla isoon sekä johtaavaan rooliin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin kun haettiin sitä viimeistä steppiä, jolla himmeämmät mitalit käännetään kultaisiksi. Myös maajoukkueessa peli näytti hyvältä, ja innolla jo odotetaan ensi kauden esityksiä, kun pelaaja taitaa parantua kuin viini vanhetessaan.
Intala itse oli tyytyväinen kauteen, joka päättyi jällen kerran kultajuhliin.
– Tottakai tyytyväiset fiilikset, kun onnistuttiin päätavoitteessa mikä oli mestaruus. Pelimme oli suht tasaista koko kauden, mikä sitten mahdollisti taistelun mestaruudesta. Ehkä juuri tuo kauden tasaisuus oli isoin ero omiin aiempiin mestaruuksiini. Joukkue pysyi hyvin terveenä eikä isoja poissaoloja ollut missään vaiheessa, eikä pelillisestikään meillä ollut isoja heittelyjä varsinkaan tuloksissa.
Intala oli kokoonpanossa kaikissa Akaa Futsalin 32 liigaottelussa kauden aikana. Pelit toivat myös komeat tehopisteet, vaikka pelipaikka oli usein pohjapelaaja: 19+23=42. Nappikausikaan ei kuitenkaan lopeta kehittymistä pelaajana.
– Tässä vaiheessa uraa näkisin, että pienten asioiden tekemistä voi kehittää aina vieläkin paremmaksi sekä vielä enemmän vastuunkantoa pelin sisällä. Tottakai myös koitetaan auttaa nuoria pelaajia varsinkin reenikentällä erilaisilla pikku vinkeillä.
Akaa Futsalin kausi oli pitkä ja viimeisen kuukakuden lepo on tullut tarpeeseen. Toisaalta jo ensi viikolla järjestetään Mestarien Liigan lohkoarvonnat elokuun preliminary roundille.
– Kyllä tässä on jo odottava fiilis, varsinkin kun tällä kaudella päästään taas pelaamaan europelejä ja kausi saadaan käyntiin viime kautta aikaisemmin. Mutta kesään kuuluu myös sopivasti lomailua, auringosta nauttimisa sekä erilaisten kesälajien harastamista, Intala päättää.
Akaa Futsalin sopimustilanne 26.06.2024:
Maalivahdit:
Elias Taura (2025)
Juho Laine (2025)
Kenttäpelaajat:
Markus Rautiainen (2026)
Tero Intala (2025)
Jere Intala (2025)
Jovan Stankovic (2025)
Leevi-Eelis Lindberg (2025)
Aleksi Pirttijoki (2025)