...

Jussi Nyström jatkaa Akaa Futsalissa
Viimeiset kaksi vuotta joukkueen kapteeninnauhaa kantanut Jussi Nyström, 31, on sopinut seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Koronaan päättyneellä kaudella 20 ottelussa komeat tehopisteet 21+10=31 iskenyt Nyström on Akaa Futsalin tuorein sopimuspelaaja. Nyströmin jatko saa myös seuran puheenjohtajan Tero Kivistön säteilemään kilpaa kesäauringon kanssa.
– Jussi on kuulunut jo pitkään ehdottomiin luottopelaajiimme, ja on tietysti mahtava juttu, että mies jatkaa oman kaupungin joukkueessa. Nyt kun Jussi on saanut viime aikoina saanut kehitettyä vasemman jalkansakin liigan parhaimmistoon, niin kovia tehoja ja fyysistä peliä on odotettavissa jatkossakin, Kivistö virnistää.
Myös pelaaja itse lähtee innoissaan kohti uutta kautta.
– Europeleihin pääsy kotiseurassa on tietysti iso juttu, ja tuo taas lisää buustia koko seuran toimintaan. Tuollaiset pelit ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä jutuista, minkä takia tähän hommaan haluaa panostaa niin paljon aikaa vuodesta toiseen. Mutta pitää osata myös nauttia matkasta. Tulevalle kaudelle tärkein tavoite on, että meidän joukkue on iloinen kentällä ja sen ulkopuolella. Tottakai tavoite on voittaa jokainen peli, mutta pitää myös muistaa olla liikaa puristamatta, Nyström filosofoi.
Nyström on yhteensä iskenyt leijonapaidassa 205 ottelussa tehot 199+75=274. Seuralengendan paikka alkaa olla jo ansaittu, mutta treenimotivaatiota riittää yhä.
– Otin hallilta mukaan painoliivit, joten tässä on ollut omien ylimääräisten lisäksi siis vielä 10 kiloa ekstraa kannettavana. Kesä on sujunut toistaiseksi pääosin lenkkeilemällä ja rappusissa. Monarilla ehditään kyllä hikoilemaan taas pitkän kauden aikana, joten nautitaan nyt täysillä kesästä ihan rauhassa. Kehitys kuitenkin loppuu tyytyväisyyteen, joten töitä pitää tehdä. Näen, että minulla on pelaajana vielä paljon kehittymisen varaa, Nyström kertoo.
Akaa Futsal odottaa parhaillaan vahvistuksia tulevan kauden aikataulujen suhteen, paitsi liigakauden, myös europelien osalta.

Jussi Nyström jatkaa leijonapaidassa

Akaa Futsal ensi kauden Mestarien Liigaan!
Palloliiton hallitus teki maanantaina päätöksiä koskien futsalin pääsarjoja. Koska sarjat jäivät oleellisesti kesken eli pudotuspelejä ei päästy pelaamaan lainkaan, mitaleja ei jaeta eikä mestaria kruunata miesten Futsal-Liigassa. Palloliitto kuitenkin linjasi useiden muiden Euroopan maiden tapaan, että maan paras joukkue valitaan runkosarjan loppusijoitusten perusteella. Futsal-Liigaa sen ensimmäiseltä kierrokselta loppuun asti johtanut Akaa Futsal saa näin kunnian edustaa Suomea Euroopan kentillä ensi kaudella.
Mestareiden Liigan karsintakierros eli Preliminary Round on pelattu perinteisesti elokuun lopussa, mutta nyt kilpailukalenteri saattaa muuttua kaikissa UEFA:n kilpailuissa. Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistö otti joka tapauksessa europaikan vastaan mielellään.
– Onhan tämä meidän seuralle ja Akaan kaupungille ylipäätään tosi iso juttu. Mielellään olisimme napanneet mestaruuden kentän puolella, mutta tilanne ei siitä voivottelemalla parane. Mielestämme olimme kauden paras joukkue ja lähdemme tietysti suurella innokkuudella Mestarien Liigaan. Nyt toivotaan, että koronasta huolimatta ensi kausi pääsisi alkamaan enemmän tai vähemmän normaalisti, Kivistö kommentoi Palloliiton päätöksiä tiistaiaamuna.
Palloliiton hallitus linjasi samalla myös ensi kauden joukkuemääriä. Koska sekä liigasta putoajien että Ykkösestä nousevien tilanne oli keskeytyshetkellä auki, pelataan miesten liiga ensi kaudella poikkeuksellisesti 14 joukkueen voimin. Pirkanmaan edustus liigassa on vahvaa, kun myös PP-70, Mad Max sekä putoamisuhan alla ollut Ilves jatkavat pääsarjassa. PJK Pirkkalasta nousi liigaan ykkösestä – koronan vuoksi ilman nousukarsintoja.
Akaa Futsal valmistautuu tulevaan kauteen tällä hetkellä omatoimisella harjoitusjaksolla. Joukkuetreenien pariin palataan heti, kun koronatilanne sen sallii.
– Terveys edellä tietysti mennään, ja harjoitteleminen aloitetaan tilanteen mukaan. Helppoa tämä nykytilanne ei ole missään mielessä, mutta teemme kovasti töitä sen eteen, että Euroopan kentille ei lähdetä ainoastaan osallistumaan, vaan myös voittamaan, Kivistö linjasi.

Jussi Nyström ja Dusan Milojevic johdattivat leijonapaidat Euroopan kentille

Komea nousu toi kaksi sarjapistettä
Akaa Futsal osoitti sitkeyttään Tornion lauantai-iltapäivässä. Kotijoukkue johti lopussa kahdella maalilla, mutta vieraat tulivat väkisin tasoihin ja kaapivat jatkoajalta vielä lisäpisteenkin. Loppulukemat värikkäässä ja vauhdikkaassa pelissä 6-7 JA, 5-5 (2-1).
Akaa Futsal oli matkassa ilman viikonlopusta sivuun jääneitä Tatu Ahosta, Miikka Hurmetta, sekä Valtteri Wähä-Verkkomäkeä. Toisaalta tulikasteensa sai tuore ukrainalaisvahvistus Mykyta Tmenov, joka esiintyikin pirteästi ja osui pelissä jo tolppaankin.
Ottelun alku oli akaalaisittain lupaava. Jo avausminuutilla Jussi Nyström tinttasi Tero Intalan syötöstä vierasjoukkueen johtoon. Avausjakso oli muuten tasaista ja vauhdikasta peliä. Joukkueet loivat useita maalipaikkoja, mutta kotijoukkue oli askeleen edellä niiden viimeistelyssä. Tornio tuli ensin tasoihin ja jakson päätösminuutilla se iski taukolukemiksi 2-1 -kotijohdon.

Akaa Futsal niukkaan voittoon Torniossa
Ylivoimamyllytys oli tänään voiton ratkaisu. Ensin Juhana Jyrkiäinen kavensi lukemiksi 5-4, ja lopulta reilu minuutti ennen päätössummeria Jussi Nyström pääsi tuikkaamaan 5-5 -tasoituksen. Viimeisellä minuutilla vierailla oli vielä omat paikkansa jopa voittoon asti, mutta tänään ratkaisua haettiin jatkoajalta.
Jatkoajan aluksi Tornio iski jälleen johto-osuman. Mutta Akaa ei luovuttanut vieläkään, vaan lähti taas hakemaan lisämaaleja aggressiivisesti. Jyrkiäinen sai lopulta putata tyhjältä takatolpalta Jovan Stankovicin oivan syötön sisään. Vieraat jatkoivat voittomaalin hakemista riskillä, ja se kannatti. Viiden kenttäpelaajan hyökkäyspaine toi pallon Petri Grönholmille, joka iski sen Jyrkiäisen kautta maaliin ja näin lukemiksi 6-7 vain parisenkymmentä sekuntia ennen loppua. Tästä kotijoukkue ei enää toipunut, vaan lisäpiste matkasi Akaaseen tehot 3+1 keränneen Jyrkiäisen johdolla.
– Olipahan peli! Voitto on tietysti maukas, mutta kyllä meille jäi taas paljon parannettavaakin. Pienet asiat pitää tehdä huollisemmin. Niitä lähdetään parantamaan huomiselle, ja hakemaan myös Kemistä hyvää tulosta, vieraiden pelaajavalmentaja Stankovic pohdiskeli pelin jälkeen.
Huippuviihdyttävän trillerin jälkeen Akaa Futsal jäi yöpymään pohjoiseen, kun sunnuntaina tie vie Kemiin. Silloin vastaus on kenties vieläkin kovempi kuin lauantaina, joten voitosta taistellakseen on onnistuttava taas entistä paremmin. Ottelu käynnistyy klo 16.
ToPV-Akaa Futsal 6-7 JA, 5-5 (2-1)
00:54 0-1 Jussi Nyström (Tero Intala)
10:46 1-1 Italo (Iiro Vanha)
19:31 2-1 Iiro Vanha (Aleksi Kylmälä)
22:29 3-1 Henri Alamikkotervo (Italo)
28:48 3-2 ToPV oma maali
29:21 4-2 Henri Alamikkotervo (Italo)
32:11 4-3 Dusan Milojevic (Jussi Nyström)
34:30 5-3 Italo
36:40 5-4 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
38:36 5-5 Jussi Nyström (Juhana Jyrkiäinen)
40:33 6-5 Italo (Jarmo Junno)
42:25 6-6 Juhana Jyrkiäinen (Jovan Stankovic)
44:37 6-7 Juhana Jyrkiäinen (Petri Grönholm)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv
(Juho Laine mv)
Jussi Nyström 2+1
Dusan Milojevic 1+0
Tero Intala 0+1
Juhana Jyrkiäinen 3+1
Petri Grönholm 0+2
Mykyta Tmenov
Jovan Stankovic 0+1, pp, k
Rafa Giorgio
Mikko Takala
Tomi Lahtinen
Aleksi Pirttijoki

GFT parempi Espoossa (08.02.)
Akaa Futsalin kauden kolmas tappio näki päivänvalon lauantaina, kun kotijoukkue GFT piti pisteet Espoossa lukemin 4-2 (0-0).
Avausjakso oli todella tasaista ja vauhdikasta peliä. Maalipaikoilla ei mässäilty, molempien hoitaessa oman puolustuspäätynsä tarkasti. Akaa Futsal rakensi muutaman maukkaan maalipaikan vastustajaa enemmän, mutta harmillisesti tärkeä avausmaali jäi tekemättä.
Toiselle jaksolle vierasjoukkue kadotti otettaan, ja se joutui heti jakson alussa virhevaikeuksiin. Kuriton peli tuotti viidennen rikkeen jo kun toista jaksoa oli pelattu vain viitisen minuuttia. Virhevaikeudet veivät pelistä keskittymistä entisestään, ja kotijoukkue otti pelin hallintaansa.
GFT käytti toisella jaksolla tehokkaasti maalipaikkansa hyväkseen, ja se siirtyi jakson puoleen väliin mennessä 2-0 -johtoasemaan. Vaikka Jussi Nyström onnistui rankkaripisteeltä vielä kaventamaan, ei vieraiden kiri purrut tänään. Päinvastoin, GFT pääsi kaunistelemaan lukemia kahdella lisäosumalla. Juhana Jyrkiäisen 4-2 -kavennus lopussa oli enää kosmeettinen.
– GFT pelasi erittäin hyvän ottelun, ja ansaitsi pisteet tänään. Me ei saatu toiselle jaksolle nostettua pelin tasoa, vaan kävi päinvastoin, ja emme olleet lopussa lainkaan omalla tasollamme. Tämä peli täytyy nyt unohtaa nopeasti, sillä sunnuntaina on edessä taas iso haaste. Valmistautuminen, keskittyminen ja suorituskyky. Siinä teemoja, joilla lähdemme kohti sunnuntaita, Stankovic tarinoi.
Sunnuntaina Akaa Futsal matkustaa Tampereelle, jossa kiivaasti sarjapaikkansa puolesta taisteleva Ilves asettaa seuraavan haasteen. Vastustajalla ei ole motivaationpuutetta, ja sarjataulukosta huolimatta helppoja pisteitä ei todellakaan ole tarjolla tästäkään ottelusta.
GFT-Akaa Futsal 4-2 (0-0)
25:48 1-0 Antti Arvola (Niko Stenholm)
30:44 2-0 Jerry Sipilä
31:26 2-1 Jussi Nyström 6m rp
33:57 3-1 Antti Arvola 10m rp
36:12 4-1 Lasse Saari (Tom Korolainen)
38:07 4-2 Juhana Jyrkiäinen (Tero Intala)
Kokoonpano:
Kasper Kangas mv, pp
(Tuomas Kallioinen mv)
Dusan Milojevic
Jovan Stankovic
Miikka Hurme
Petri Grönholm
Tero Intala 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+0, k
Jussi Nyström 1+0
Aleksi Pirttijoki
Tatu Ahonen
Tomi Lahtinen
Rafa Giorgio


Sievi nurin vakuuttavaan tyyliin
Akaa Futsal ei antanut Sieville yllätysmahdollisuuksia Monarin lauantai-iltapäivässä. Kotijoukkue takoi taululle tylyt lukemat 9-2 (5-1). Leijonapaitojen tehomiehinä häärivät Miikka Hurme (2+2) sekä Jovan Stankovic (0+4).
Ennen ottelun alkua Akaa Futsal muisti tasalukuja saavuttaneita pelaajiaan. Jovan Stankovicilla rikkoontui 100 ottelun rajapyykki, ja mittari näyttää tällä hetkellä lukemia 102 ottelua, tehopisteet 56+80=136. Jussi Nyström puolestaan sai juurikin lauantaina kasaan 200 ottelua leijonapaidassa, ja tehopisteitä näissä on syntynyt komeat 194+73=267.
Kotijoukkue iski pelin avausmaalin, kun tuttu tutkapari onnistui. Petri Grönholm syötti, ja Dusan Milojevic iski varmasti pallon tolpan juureen. Avausmaalista huolimatta pelin ensimmäinen kymmenminuuttinen oli tasainen. Myös Sievillä oli omat paikkansa, ja vieraat onnistuivatkin tasoituksessaan. Tasoituksen lisäksi Sievillä oli muutama aivan huikea maalipaikka, mutta kotijoukkueen maalinsuulla Juho Laine nappasi tärkeät torjunnat pelin ollessa vielä avoin.

Sievi joutui turvautumaan kyseenalaisiin puolustuskeinoihin Monarilla
Toinen jakso ei tarjoillut mitään yllättävää. Akaa Futsal piti pelin hallinnan itsellään ja jauhoi tasaisen tappavasti kolmella kentällisellä. Jussi Nyström iski jakson ensimmäisen osuman, ja Pirttijoki ampui hienon kuvion päätteeksi lukemiksi jo 7-1. Lopussa Miikka Hurme iski vielä kaksi komeaa maalia ja siinä välissä myös Sievi oli onnistunut kerran vastahyökkäyksestä, joten loppulukemiksi kirjattiin 9-2 (5-1).

Jussi Nyström 200 ottelua ja Jovan Stankovic 100 ottelua Akaa Futsalin paidassa!
– Kahdessa viime pelissä meillä on ollut paljon hyvääkin mukana. Uskoisin, että oma tehokas pelimme on taas löytymässä kevättä kohden mennessä ja sairastupakin alkaa olemaan tyhjempi. Minulla on vahva usko siihen, että samalla kun päivä ulkona pitenee, me parannamme myös peli peliltä. Suurimmat parannuskohteet ovat kyllä tiedossa ja niiden kanssa tehdään töitä, Stankovic tarinoi.
Futsal-Liiga jää nyt maajoukkuetauolle. Suomen kohdalla se tarkoittaa MM-karsintaturnausta Portugalissa, jonne Akaan paidasta lähtevät Kasper Kangas, Juhana Jyrkiäinen sekä Miikka Hurme. Stankovic itse matkustaa puolestaan tällä viikolla Bulgarian maajoukkueen mukaan karsimaan kohti EM-kisoja vuonna 2022.
Liigan merkeissä palataan peleihin kahden viikon päästä, jolloin Akaa Futsalilla on edessään tuplareissut. Lauantaina 8.2. matkataan Espooseen kohtaamaan GFT, ja sunnuntaina puolestaan Tampereella Ilves isännöi leijonapaitoja. Sen jälkeen kaleterissa on perinteinen Final Four -turnaus, joka pelataan 15.2.-16.2. Espoossa. Akaa Futsalin lisäksi turnauksessa ovat mukana GFT, ToPV sekä FC Kemi.
Akaa Futsal-Sievi FS 9-2 (5-1)
01:18 1-0 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
06:29 1-1 Radik Akhmetkhanov (Ossi Tyni)
10:20 2-1 Juhana Jyrkiäinen (Jussi Nyström)
15:41 3-1 Petri Grönholm (Jovan Stankovic)
16:00 4-1 Dusan Milojevic (Miikka Hurme)
18:18 5-1 Aleksi Pirttijoki (Jovan Stankovic)
22:01 6-1 Jussi Nyström (Miikka Hurme)
24:05 7-1 Aleksi Pirttijoki (Juhana Jyrkiäinen)
29:25 8-1 Miikka Hurme (Jovan Stankovic)
36:09 8-2 Ossi Tyni (Juho Alasuutari)
37:59 9-2 Miikka Hurme (Jovan Stankovic)
Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Dusan Milojevic 2+0
Jovan Stankovic 0+4
Miikka Hurme 2+2, pp
Petri Grönholm 1+1
Tero Intala
Juhana Jyrkiäinen 1+1
Jussi Nyström 1+1
Aleksi Pirttijoki 2+0
Tomi Lahtinen
Valtteri Wähä-Verkkomäki
Mikko Takala
Rafa Giorgio
